Tänään syttyi varsinainen lamppu ja tajusin sen mitä olen vuosia vatvonut, kironnut, käyty avioliittoneuvolassa puimassa eli siis mitä tehdä (muutakin kuin upottaa järveen) anopille joka kuvittelee että aikuisen lapsen elämä on myös hänen elämänsä. Ensin tajusin sen että asetelma ei koskekkaan vain miniä/anoppi asetelmia vaan on kysymys tietynlaisesta ihmisoliosta joka tunkeutuu, tuppaa, häiritsee,arvostelee, vihjailee, panettelee selän takana ja terrorisoi aikuisen lapsensa (tytär tai poika)elämää jolla on jo oma perhe, koti ja työ, lisäksi verhoaa tämän kaiken tyyliin "hyväähän minä vain tarkoitan".
Tänäaamuna tajusin että ei minun eikä mieheni tarvitse olla puolustusasemissa eikä myöskään puolustautua. Kaikki vastaansanominen, omien tekojemme ja valintojemme puolustaminen sekä vastustaminen ja rajojen vetäminen on aivan turhaan koska tämän tyyppinen ihmisolio ei tajua tekevänsä mitään kummallista. Tilanne vain jatkuu kaikkinaisena kärhämöintinä. Tästä eteenpäin suhtaudumme hänen tekemisiinsä tyynen rauhallisesti ja päättäväisesti, huolehdimme siitä että kotimme on lukittu poissaolessamme ja olemme tekemissä vain ne pakolliset tapaamiset. Ohitamme hänen vihjailunsa lastenlasten ruokailusta, kasvamisesta, terveydestä ym. olankohautuksella ja kun hän tulee vierailulle ja taas kerran asettelee verhoja tai koriste-esineitä, palautamme ne vain tyynesti paikoilleen.
Jatkuva vastakkain oleminen ja puolustautuminen kuluttaa voimia ja energiaa. Keskustelu anopin kanssa on kaikunut kuuroille korville sitä on yrittänyt minä sekä mieheni, eihän hän pahaa tarkoita on vain niin huolissaan lapsenlapsistaan, puutarhan hoidosta (lue hoitamattomuudesta hänen mielestään), rahan riittävyydestä ym.
Voi miten helpottaa tämä oivallus ja vuosien riitely ja pahamieli on toivottavasti pikkuhiljaa historiaa.
Tseppiä ja voimia kaikille tunkeilevan anopin/äidin kurjistamille aikuisille itsenäisille henkilöille. Puhun henkilöistä siksi koska tämä koskee niin aikuisia tyttäriä kuin poikiakin.
Tänäaamuna tajusin että ei minun eikä mieheni tarvitse olla puolustusasemissa eikä myöskään puolustautua. Kaikki vastaansanominen, omien tekojemme ja valintojemme puolustaminen sekä vastustaminen ja rajojen vetäminen on aivan turhaan koska tämän tyyppinen ihmisolio ei tajua tekevänsä mitään kummallista. Tilanne vain jatkuu kaikkinaisena kärhämöintinä. Tästä eteenpäin suhtaudumme hänen tekemisiinsä tyynen rauhallisesti ja päättäväisesti, huolehdimme siitä että kotimme on lukittu poissaolessamme ja olemme tekemissä vain ne pakolliset tapaamiset. Ohitamme hänen vihjailunsa lastenlasten ruokailusta, kasvamisesta, terveydestä ym. olankohautuksella ja kun hän tulee vierailulle ja taas kerran asettelee verhoja tai koriste-esineitä, palautamme ne vain tyynesti paikoilleen.
Jatkuva vastakkain oleminen ja puolustautuminen kuluttaa voimia ja energiaa. Keskustelu anopin kanssa on kaikunut kuuroille korville sitä on yrittänyt minä sekä mieheni, eihän hän pahaa tarkoita on vain niin huolissaan lapsenlapsistaan, puutarhan hoidosta (lue hoitamattomuudesta hänen mielestään), rahan riittävyydestä ym.
Voi miten helpottaa tämä oivallus ja vuosien riitely ja pahamieli on toivottavasti pikkuhiljaa historiaa.
Tseppiä ja voimia kaikille tunkeilevan anopin/äidin kurjistamille aikuisille itsenäisille henkilöille. Puhun henkilöistä siksi koska tämä koskee niin aikuisia tyttäriä kuin poikiakin.
Vastaukset 6
Vanhimmat
mulle oli kahee pettymys tää ihminen,anoppi, koska kuvittelin hänet aivan toisenlaiseksi. hän puuttuu minun lastenkasvatukseeni, vaikka ne eivät edes ole hänen lapsenlapsiaan.. nyt odotan mieheni kanssa ekaa yhteistä lastamme, ja auta armias sitä vatvomista jo nyt.... jessus, mihn mittasuhteisiin se paisuukaan, kun lapsi syntyy, tosin aion pidättäytyä hänen seurastaankuten nykyisinkin, muuta kuin pakollisissa tilanteissa, koska lapsellani tulee jo kuitenkin olemaan koko perhettämme kaikessa tukevat isovanhemmat omalta puoleltani, ja mieheni isän uusi perhe, joka on aivan mahtava.
Totaalisen kypsynyt anoppiini. Odotan kolmatta (ja tosi toivottua) lastamme ja anoppi kylässä käydessään lohkaisi: "Kaisa-tätikin sanoi, että olisiko sitä enää tarvinnut noita lapsia väsätä. Hän ei ainakaan sitten rupea lapsenlikaksi. Kyllä kaksi lasta riittää yhteen perheeseen."
Siis en ole koskaan tavannut tätä Kaisa-tätiä enkä aio tavatakaan. No, tajusin kyllä että anoppi tässä vain toi julki omat ajatuksensa, mutta ei kehdannut suoraan sanoa. Mutta kyllä tuntui pahalta ja päätin, että tästä lähtien olen asiallisissa väleissä (haluan että lapsillani on mummo), mutta siinä kaikki. En soita, en mene käymään ellei ole ihan pakko, en jaarittele puhelimessa jne.
Seurustelumme alussa hän toi selvin sanoin tiedokseni, että mieheni ex-kihlattu oli minua parempi, pitempi ja kauniimpi. Oli ihan kiva aloitus suhteellemme. Ja kaikkea muuta on saatu kuulla vuosien mittaan. Mutta nyt on sitten kuppi nurin. Todella törkeää puuttua toisten lapsen saamiseen. Mainittakoon, että emme ole pyytäneet emmekä saaneet häneltä mitään taloudellista apua vaan ihan itse olemme ajatelleet perheemme elättää.
ajattele,että voi olla vaan kateellinen sulle,kun ja jos ei itse saa enää lasta aikaan:). Tälläset anopit ei älyä yleensä ite millasia aivottomia ovat...
laittaa kiehuttaa niin paljon ku hän "lasten kansssa työskentelevänä" tietää KAiKEN lapsista, ja onhan hänellä "jopa" kaksi lasta itellään, että niden tietojen perusteella mu kasvatusmetodeista ei vissiin ole mihinkään. joka kerta kun se BITCH on meillä käymässä tai me siellä, lähtee homma käsistä jossai vaihees vaik ä koitankji olla auhallien mieheni takia. viimeks se paasas sitä et ymmärräks mä kui pal hänel merkkaa "kato" se vauva käyttää just heijän suvun kastemekkoo mis mun miehenikin on aikoinaan kastettu.. ttu, mua ei kiinnosta kui pal se hänel merkkaa! VOINKO SANOA SUORAT SANAT HÄNELLE VAI ONKO SE MIEHENI TEHTÄVÄ? hän ei sitä tunnu saavan sanotuks.
Ihan kuin oma anoppini. Ajattelin tosin, että hänen kanssaan järkevästi keskusteleminen voisi auttaa, mutta jos te olette päätyneet tuollaiseen lopputulokseen (että puhuminen ei auta) ja tätä epäilen anoppinikin kohdalla, niin teen saman kuin sinä!! Anoppisi ja anoppini ei kunnioita ketään - eli kunnioituksen puutteesta on kyse. Ihmisten yli kävellään mennen tullen-oma anoppini tosin haistaa kyllä ihmisen josta on hänelle hyötyä ja sitten ollaan niin ystävällisiä. Että tällein täällä.
siis ihan suoraan sanottuna todella suuri helpotus kun saa tietää että anoppini ei ole ainoa joka puuttuu asioihin jotka eivät hänelle kuulu ja nimenomaan se että hänellä ei ole korvia jos yrittää sanoa jotain mitä hän ei halua kuulla!!! tsemppiä sinulle anoppisi kanssa!!!