Olen seurustellut kohta puoli vuotta ihanan pojan kanssa (olemme parikymppisiä molemmat). Hän on ensimmäinen "oikea" poikaystäväni ja tottakai olen ollut rakkauden huumassa koko tämän ajan. Hän on seurustellut useamminkin ja ennen minua joutui jätetyksi ja petetyksi kahden vuoden suhteesta.
Siinä siis taustoja, mutta mikä minua eniten tällä hetkellä vaivaa, on se, ettei hän paljoakaan hellittele minua. Olen ystävieni parisuhteista oppinut, että koko ajan ollaan suunnilleen kimpussa tai lässytellään "omalle kullalle". Meidän suhteessa minä olen se, joka kiehnää ja koskettelee, lässyttelee ja silittelee. Tuntuu, että jätkäni on melkeinpä tottunut jo "liian hyvälle", kun eipä tajua tehdä samoja juttuja minulle. Ainoastaan jos suutun jostakin ja kiukuttelen, hän yrittää olla hellempi.
Raivostuttaa vaan, että pitääkö minun suuttua aina jostakin saadakseni spontaaneja halauksia ja silittelyjä?? Hän on ehkä kaksi kertaa silittänyt hiuksiani ja molemmilla kerroilla mahanpohjassani suorastaan muljahti. Yhtä monta kertaa hän on tarttunut käteeni kävellessämme kadulla, yleensä minä olen aloitteentekijä.
Tiedän että minun pitäisi puhua näistä asioista hänelle, ja viimeksikin kun meille tuli jostain kinaa (ts minä mökötin) sanoin hänelle, että voisiko hän joskus näyttää sen, että olen hänelle tärkeä. Sen jälkeen olenkin saanut vähän arkoja lähestymisiä, jopa suudelman ohimennessä koulun ruokalassa. Mutta pitäisikö tällaisista asioista oikeasti huomauttaa, minä kun olen aina luullut niiden olevan itsestään selvyyksiä suhteessa.. :(
Ennen kaikkea haluaisin tietää, onko muilla tällaisia läheisyysongelmia?
Siinä siis taustoja, mutta mikä minua eniten tällä hetkellä vaivaa, on se, ettei hän paljoakaan hellittele minua. Olen ystävieni parisuhteista oppinut, että koko ajan ollaan suunnilleen kimpussa tai lässytellään "omalle kullalle". Meidän suhteessa minä olen se, joka kiehnää ja koskettelee, lässyttelee ja silittelee. Tuntuu, että jätkäni on melkeinpä tottunut jo "liian hyvälle", kun eipä tajua tehdä samoja juttuja minulle. Ainoastaan jos suutun jostakin ja kiukuttelen, hän yrittää olla hellempi.
Raivostuttaa vaan, että pitääkö minun suuttua aina jostakin saadakseni spontaaneja halauksia ja silittelyjä?? Hän on ehkä kaksi kertaa silittänyt hiuksiani ja molemmilla kerroilla mahanpohjassani suorastaan muljahti. Yhtä monta kertaa hän on tarttunut käteeni kävellessämme kadulla, yleensä minä olen aloitteentekijä.
Tiedän että minun pitäisi puhua näistä asioista hänelle, ja viimeksikin kun meille tuli jostain kinaa (ts minä mökötin) sanoin hänelle, että voisiko hän joskus näyttää sen, että olen hänelle tärkeä. Sen jälkeen olenkin saanut vähän arkoja lähestymisiä, jopa suudelman ohimennessä koulun ruokalassa. Mutta pitäisikö tällaisista asioista oikeasti huomauttaa, minä kun olen aina luullut niiden olevan itsestään selvyyksiä suhteessa.. :(
Ennen kaikkea haluaisin tietää, onko muilla tällaisia läheisyysongelmia?
Vastaukset 13
Vanhimmat
miltä sinusta tuntuu kun saat niitä hellittelyjä?Että kuinka mahtava tunne siitä tulee?kehuja siis mököttelyn sijaan.Kaverisi taitaa olla vähän arka noissa asioissa.
Miksi päättelet, että miehesi pitää halipusunami-jutuista? Eli koska sinä siitä pidät niin automaattisesti luulet miehesikin pitävän? Sanon, että nuo halipusuoksennukset miehet tekevät vain, koska he haluavat naisensa olevan tyytyväisiä. Jos miehesi tykkäisi juoksemisesta halsipusunaminaminamin sijaan niin olisitko valmis lähtemään lenkille hänen kanssaan?
Saisi typykkä olla vain iloinen, ettei poikaystävä ole mikään puolihomo.
"Hän on ehkä kaksi kertaa silittänyt hiuksiani ja molemmilla kerroilla mahanpohjassani suorastaan muljahti."
se vaan on niin että kaikki me ollaan erilaisia, tuokin mitä yläpuolella kirjoitit, tuohan tapahtuu jo tunnin sisällä mulla, oon tälläinen miehenalku jolla on ulkonäkö kunnossa ja aivan hirveä läheisyydentarve, aina haluan helliä,halata, muutenki yritän aina ottaa toisen huomioon. Jos olisi sellainen nainen mulla joka sitä ei haluaisi kyllä nostaisin kytkintä ajan kanssa, en kestäis sellaista suhdetta missä ei saa läheisyyttä tarpeeksi..
Mulla on taas niin, että mieheni kanssa vietetään kaikki vapaa-aika yhdessä, aina kun lähdetään aamulla töihin ja kun taas tavataan halataan ja pussaillaan, sohvalla ollaan sylikkäin tai vähintään silittelen häntä... Minun mielestäni meillä on paljon hellyyttä ja huomoiomista.
Mutta viimeeksi eilen tuli riitaa kun hän ei kuulemma saa tarpeeksi hellyyttä ja huomiota suhteessa. Minä en muuta yritä tehdäkään kuin huomioida ja tehdä asioita mistä luulen hänen pitävän, mutta taas seuraavalla kerralla saan kuulla 'etten tee mitään' vaan olen itsekäs paska, joka ei anna huomiota enkä mitään muutakaan tee yhteisen hyvän eteen. Sillä että pitää huolta miehestä ja kodista ei ole kuulemma suhteen toimivuuden kanssa mitään tekemistä vaan sillä sellaisella huomiolla, mitä mies on tottunut näyttämään ja tekemään (eipä tee mitään kotihommia mikä minua joskus ilahduttaisi, sillä se antaisi minulle hengähdysaikaa).
Toimin varmaankin ihan väärin, mutta tänään on uuden elämän ensimmäinen päivä: jos mun tekemisillä ei ole mitään arvoa, niin en sitten tee mitään. Loppuu pyykinpesu, tiskaus, ruuanlaitto ja kaikki muu mun näkymätön työ sen eteen, että arki olisi mukavaa. Tästä päivästä lähtien en tee kotona muuta kun halailen, pussailen, ylistän, kehun, mangun sänkyyn....
Toisen huomioiminen ja välittämisen osoittaminen on mielestäni muutakin kun päällekkäin makaamista, se on myös sitä, että tekee asioita toisen puolesta ja helpottaa toisen arkea.
Näin minun mielestäni.
Mä just jätin poikakaverin tuon ongelman takia. Petyin tarpeeks monta kertaa, ja se oli aina tosi hermoja raastavaa, se hellyyspuute. Sit sain tarpeekseni, eikä ole ikävä ollut.
aika tuttua juttua tuo, itse koen suunnilleen samaa.
joskus aikasemmin tykkäsi kovasti halailla, suudella tai muuten hellitellä, mut sanoo ettei nykyään enää sillain kiinnosta. se mikä joskus oli jokapäivästä on nykyään ehkä keskimäärin kerran, pari viikossa. hmm..no minä ainakin katson ja koitan jaksaa tilannetta. ei ole vielä ihan epätoivoiseksi tilanne minua tehnyt, vaikka en siitä pahemmin pidä. koitan vielä jaksaa toisen mukana, ehkä tottua?
Saa pillua toiselta.
Parempi että alat etsiä itsellesi sellaista miestä joka myös pitää hellyydestä (niitä kyllä on). Nykyinen jättää sinut aina "nälkäiseksi", ja suhteenne tulee lopulta päättymään myrskyisästi. Voithan yrittää puhua asiasta hänen kanssaan ensin, mutta en usko että se auttaa. Jotkut ihmiset vain ovat tuollaisia, estojen tms. takia, tai vaan eivät välitä läheisyydestä. Lähde ennen kuin on myöhäistä.
Saman kokenut monta kertaa : (
Itse olen kohta 32 vuotias nainen, muutama suhde takana elämässäni. Tutun kuuloista tuo mitä sanoit, minulla ollut useamman kerran sama tilanne. Suhteet sitten pidemmän päälle kariutuneet erilaisiin tarpeisiin suhteessa.. Tällä hetkellä elän suhteessa, jossa hellyyttä ei säästellä. En edes tiennyt että tämmöistä voi olla olemassa ja vieläpä supisuomalainen mies :)) Molemmat olemme sitä mieltä, että olemme vihdoinkin löytäneet omat oikeamme meille, eli toisemme.
Varmaankin miehillä saattaa kotioloista tms. lähteä nämä hellyydenosoittamiset, onko kotona saanut nähdä ja kokea hellyyttä tms. En tiedä, mutta minun mieheni ei suukkoja ja halauksia säästele :) Eikä haittaa vaikka muitakin olisi näkemässä, jopa oman äitinsä nähden minua halannut... Moni sanookin, että teitä on niin kaunis katsella, todella ollaan rakastuneita, minäkin olen ennen luullut olevani rakastunut, tämä on jotain niin erinlaista...
Seurusteltu ollaan reilut puoli vuotta. Yhteen ollaan kohta muuttamassa ja elämä hymyilee :)
Kiva kun monet ovat sanoneet mielipiteitään..
Pakko kommentoida tähän viimeisimpään, että olet varmaankin oikeassa: poikaystäväni on kertonut, että kotioloissa heillä ei koskaan halattu, eikä edelleenkään, vaan lähinnä kätellään. Se tuntuu kyllä kovin oudolta..
Olenkin ottanut melkeinpä äidillisen otteen häneen, tuntuu että kaikki tarvitsisivat niitä hellimisiä jossain vaiheessa elämää..
Itse asiassa tuon kirjoittamani tekstin jälkeen suunta on ollut ehkä parempaan päin (onkohan käynyt lukemassa ;)).
Ja kuka ikinä puhuikaan siitä, että miksi haluan pusipusinaminamimiehen, niin en todellakaan tahdo! Mutta kun nyt puhutaan ihan täysin vastakohdasta..Esimerkiksi olisi kiva kuulla itseään sanottavan rakkaaksi edes joskus, kun se nimellä kutsuminen tuntuu jotenkin kolkolta. Ylipäätään olisi kiva tuntea hetkittäin olevan jonkun mielestä maailman ihanin ja kaunein..Luulisi kaikkien suhteessa olevien haluavan sitä!
Minulla oli aikanaan poikaystävä, joka helli ja kiehnäsi ja pusutteli ja vonkasi ja ylisti aivan jatkuvasti. Enpä ole montaa niin ahdistavaa ihmistä tavannut, sillä tuntui että alussa se oli normaalia, mutta kun itse laskeuduin arkeen, en jaksanut enää katsella sellaista. Yritin selittää ja kompromiseerata, mutta ei, tilanne jatkui ja kärjistyi. Mies säikähti kun en halunnut "tarpeeksi" paljon läheisyyttä (kenen standardeilla?), pelkäsi menettävänsä ja päätti että nyt tehdään selväksi kuinka tärkeä tuo minulle on. Pahaa teki, mutta viimeinen poispääsy tilanteesta oli ero.
Nykyinen ei ylistä, mutta hellii kyllä jollakin tavoin ainakin, ihan muinkin teoin kuin romanttisin, vaaleanpunaisimman alun jälkeen tuntui kuitenkin ettei se riitä. Kyselin itseltäni miksi halusin niin paljon läheisyyttä nyt, vaikka se edellisessä suhteessa ahdisti. Nyt taas nykyinen ahdistui ja pyysikin jo etten olisi koko ajan kiinni hänessä. Seksiäkin hän kaipaa (eli minä saan) ehkä kolmanneksen siitä mitä minä haluaisin, hän nyt vaan on sellainen. Ei mikään pehmoilija varsinaisesti.
Kai tämä äkillinen tarpeiden muutos johtui vain siitä että tämä mies on alusta asti tuntunut oikeammalta.
En todellakaan kaipaa kaikkea ylimenevää edellisestä vieläkään, jokapäiväisiä rakkaudentunnustuksia ja jatkuvaa koskettelua. Mutta jos näin outo olen niin ei varmaan ole miestä jolla läheisyyden suhteen olisi samanlaiset tarpeet.
Tsemppiä. Ihmiset ovat erilaisia, yrittäkää löytää se pirun hyvin piiloutuva keskitie! :)
Jos siihen vaan laittaa aikaa ja energiaa. Mikään ei toimi ihan itsestään vaan niinkuin sanoit.. Mutta se juju on siinä että molempien pitää olla siitä ihan samaa mieltä, että haluaa yrittää tehdä toisen onnelliseksi. Muutaman avoliiton jälkeen olen tullut siihen tulokseen että jos sitä täydellistä kumppania etsii, joka ihan itsestään vaan tietää mitä sanoa ja tehdä milloinkin ja missäkin tilanteessa, niin aika kauan saa etsiä. Naiset vaativat paljon ja haluavat paljon, mutta jostain kumman syystä lähes jokaiseen naiseen on juurrutettu sellainen luulo, että mitään ei saa vaatia ettei vaan ole itsekäs. Sitten ne kaikki haluamiset kerääntyvät sinne sisälle vuosien varrella isoksi möykyksi ja katkeruus kasvaa, kun vaan mökötetään eikä osata sanoa että mistä kenkä puristaa. Kun mies kysyy että mikä on, niin kiltisti vaan vastataan että ei mikään. Sitten kun kyselyt ajan mittaan loppuvat, tullaan vaan entistä katkerimmiksi kun ei se enää edes kysy että mikä on..
Älkää ihmiset pelatko niin paljon "pelejä" vaan uskaltakaa sanoa suoraan! Minä en enää jaksa, niin monta suhdetta on kaatunut tämän samaisen ongelman vuoksi. Odotin niin kauan että se ainoa oikea tulisi vastaan joka osaisi kohdella minua juuri niinkuin minua pitää kohdella, aivan automaattisesti. Kipeäähän se teki kun luovuin tästä romanttisesta kuvitelmastani, mutta sen jälkeen olenkin huomannut kuinka onnellinen ihminen voi olla kun ihan oikeasti saa juuri sitä mitä haluaa, vain sanomalla sen suoraan! Ei enää kärvistelyä ja katkeruutta, vaan sekin energia menee johonkin fiksumpaan.
Itse olen juuri näitä ihmisiä, joita ei lapsena olla halailtu tai oltu lähellä, joten sellainen halipusi-meininki aikoinaan vaan tuntui jotenkin oudolta, jos joku kumppani sellaista halusi. Minä janoan sanoja! :) Huomioimista, kehuja ja silmiin katsomista.. Nykyisessä suhteessa puoliso on se joka kaipaa läheisyyttä ja silittelyjä. Koska rakastan, on aivan päivänselvää, että kun tämän käsitin, niin halusin sitä hänelle antaa! Siinä sivussa olen jopa itsekin alkanut pitää hellittelystä! En koe sitä vastenmieliseksi- päinvastoin- koska näen mitä se kumppanille merkitsee ja kuinka turvallinen ja hyvä olo siitä hänelle tulee.
Jos poikaystäväsi välittää sinusta, hän haluaa tehdä sinut onnelliseksi, ei vain varmaan tiedä miten.. Johan sekin toimi, kun riidellessä olit asiasta maininnut, kun hän sen jälkeen osoitti enemmän hellyyttä sinua kohtaan! Mieti mitä sellainen voi sitten saada aikaan jos rohkaisevasti asian hänelle esität, etkä syyllistä tai mökötä! :)
Toivottavasti ei kuulostanut ihan tätimäiseltä neuvomiselta ja pätemiseltä.. Tiedän vain juuri tuon tunteen, olen itse ollut täsmälleen samassa tilanteessa! :)