Eli ongelmani on varmaan aika yleinen. Olen nyt tapaillut 3kk aivan ihanaa miestä, mutta meidän suhde on edelleen määrittelemätön. Nähdään n. 2 kertaa viikossa, kun välimatkaa on sellaiset 70 km. Molemmat meistä on tunnustanut rakkautensa toiseen, mutta mutta... Ei olla yhtään viikonloppua vietetty vieläkään yhdessä. Miehellä aina kiireitä ja mullaki välil. Kyllä me viikonloppusinkin nähdään, mutta usein vaan sunnuntaisin, että pitää sitten molempien aamulla sännätä töihin. Minä oisin valmis viettämään vaikka kaikki viikonloput tämän miehen kanssa, mutta tuntuu, että hän tarvitsee omaa aikaa. Ja toisaalta hyvin ymmärrän tämän, koska hänellä on töissä hirveän kiireistä, usein on kotona vasta ilta kahdeksan jälkeen. Ja tietysti minua häiritsee se, että en tiedä tapailemmeko vai mitä tämä on. Mun kaikki kaverit tietää tapailustamme ja perhekin tietää, että minulla on joku ihminen elämässäni, mutta kukaan hänen läheisistään ei tiedä. En ollenkaan tiedä, mitä mies suhteestamme ajattelee. Kutsuu kyllä rakkaaksi jne. Enkä oikein osaa ottaa asiaa esille, kun en tiedä miten. Kun jos vaikka hänen mielestään seurustelemme. Tai jos kysyn niin hän ahdistuu.. No, kaipaisinkin jotain kommenttia, että miltä teistä tämä minun tilanteeni kuulostaa. Ihan toivottomalta vai murehdinko ihan turhaan..
Määrittelemätön suhde
tyttönen-82
92344
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
onhan suomi pullollan vapaota miehiä
Kysy siltä suoraan missä mennään... puhukaa! Ei siihen muuta keinoa ole...
sitoutumiskammoinen. ota asia puheeksi leikkimielisesti, jos ei kärsi puhua niin tee omat päätelmäsi
Puhukaa,Puhukaa, kyllä se siitä1!!
Pitäähän miehen se toinenkin naisensa pitää tyytyväisenä. Ehkei hän ole valmis oikein kunnolla seurustelemaan. Hän haluaa vapautensa ja jos muutenkin on niitä kiireitä. Riippuu sinusta haluatko tuollaisen miehen, vai jatkatko mielummin matkaasi, katsellen muualle.
Kuulostaa että "miehesi" on naimisissa ,hän ei oikein välitä sinusta tai hän on juuri eronnut suhteesta?!.
Kun ihminen on todella rakastunut niin kyllä sitä aikaa löytyy.
Kysy häneltä suoraan mitä hän haluaa ja jos tarpeenne ovat erilaiset niin suosittelen maalaisjärkeä...
no sulla melko samanlainen tilanne kuin mullakin. Ainoastaan meistä minä olen tunnustanut hänelle tykkääväni hänestä. Itse myöskään en ole saanut irti miehestä mitä hän haluaa. Ajattelinkin et ehkä pieni välimatkan ottaminen tekee hyvää. En tosiaan itse kans tiedä. Olen puhunut mutta jotenkin asiat ovat lukos. Että ei auta kuin sit odottaa mitä toisesta päästä rupee kuulumaan. Ei siitäkään tule mitään jos kiintymys ja asoiden miettiminen on yksipuolista.Rasittavaa kun tuntuu että vaan itse painiskelen näiden asioiden kans.
Olette tunteneet toisenne kolme kuukautta, josta murto-osan olette olleet toistenne seurassa ja nyt jo rakastatte toisianne?
Ilmeisesti enemmistö ihmisistä on alkukantasten parittelutarpeiden orjia, jotka "rakastuu" sekunnissa kymmeneen ihmiseen kerralla.
Luin ongelmastasi ja tuli mieleen minun exä. Hän oli sitoutumiskammoinen ja juuri vielä kaiken lisäksi eronnut ja aika masentunut (seurustelleensa 11v naisen kanssa). Minä rakastuin mieheen, mutta miehen kanssa ei oikein ikinä tiennyt missä mennään, onko se tapailua vaiko seurustelua vai jotain muuta, ystävyyttä..
No yritin puhua miehen kanssa, hänestä tapailimme, eikä se ollut seurustelua. Ja sen miehen kanssa ei ikinä voinut suunnitella mitään! Minulla oli aina kauheasti suunnitelmia, mutta hän toppuutteli, ettei kannata turhaan suunnitella asioita. Hän ei ikinä suunnittele etukäteen mitään. Hän sanoi kuitenkin välittävänsä ja vakuutti ettei muita ole kuvioissa.
No juttu päättyi niin, että mies muutti työn perässä toiselle paikkakunnalle, ja hänellä olikin siellä toinen nainen, josta minä kuulin sen jälkeen, kun olimme eronneet suoraan siltä naiselta, jonka tiesin jo ennestään, mutten voinut uskoa, että heillä jotain olisi meneillään. Tuli sydänsuruja, mies oli pettänyt ja ties monenko kanssa, mutta nyt mulla on äijä, jonka kanssa voi suunnitella asioita ja hän oikeasti välittää minusta ja on luotettava.
Juttele sen miehen kanssa. Ei hänellä välttämättä ole muita naisia, mutta jos hän ei paljasta oikein mitään itsestään, niin silloin hänellä on meneillään ehkä jotain sellaista mistä et halua tietää.