On se... Muillakin vaikeaa anopin tai appiukon kanssa.
Miksi anopin täytyy puuttua aikuisen lapsensa elämään? Meillä on ollut vaikeaa mieheni kanssa, koska anoppi on loukannut meitä niin paljon, tai siis yleensä minua.
Viimeksi appivanhempani syyttivät minua huonoksi ihmiseksi, koska en kuulu kirkkoon. Erosin kirkosta siksi, koska olen aikaisemminkin nähnyt paljon kaksinaamaisia uskovaisia, jotka syyllistävät kaikki muut ja itse elävät muka kaikkein oikeinta ja virheetöntä elämää. Silti ne "uskovaiset" tekevät paljon pahaa ja varsinkin syyttävät muita todella huonoksi ihmisiksi. En voi mitään sille, että on tullut todella huono kuva joistakin uskovaisista.
Appivanhempani manasivat minulle, että minun täytyy kuulemma rukoilla apua joltakin mustalta voimalta, koska minä en heidän mielestään usko Jumalaan enkä minä heidän mielestään tiedä mitään Jumalasta. Uskon Jumalaan, mutta tuollaisten syytösten jälkeen se on taas erittäin vaikeaa. Heille Jumala näyttää olevan syyttämisen ja koston väline.
Anoppinihan ei hyväksy sitä, että värjään hiuksiani ja meikkaan. Hänen mielestään se ei ole hyväksyttävää. Hän on loukannut tällä ulkonäkö asialla minua ennenkin, mutta ei koskaan pyytele mitään anteeksi. He eivät todella sitäkään ole pyytäneet anteeksi, kun soittivat minulle sen edellämainitun puhelun, jossa syyttivät minua Jumalan nimeen. He eivät varmaan koskaan tule pyytämään minulta anteeksi huonoa käytöstään minua kohtaa, mutta ovat sitä mieltä, että minun pitäisi aina pyydellä anteeksi kaikkea. He syyttävät tällä hetkellä minua kaikesta. Esim. siitä, että minä olen pilannut täysin heidän välinsä poikaansa, eli puolisooni. Halusin vain rauhaa meille kahdelle, ja pyysin, että mieheni sanoisi äidilleen, ettei tarvitse soitella joka päivä. Minusta siinä ei ole mitään väärää, että elämme omaa elämäämme. Minua rupesi ahdistamaan anopin tapa kytätä meitä ja keksiä asiaa mistä vaan, jotta voi soittaa pojalleen. Anoppi on halunnut koko ajan ohjailla poikansa elämää.
Ahdasmielinen uskonnollisuus on pelottavaa, koska ihmiset menevät fanaattiseen tilaan. Appivanhempani ovat erittäin suvaitsemattomia ihmisiä. He eivät mm. suvaitse ollenkaan homoja ja lesboja. Heillä kun on 8 lasta, niin mitähän tekisivät jos joku heistä olisi homo tai lesbo? Voisi olla vaikea tilanne. Eikö ihmiset pitäisi hyväksyä oli heillä sitten vihreät hiukset, tai toisenlainen seksuaalinen suuntautuneisuus, jos he ovat muuten hyviä ja vastuuntuntoisia ihmisiä? Ja riippumatta siitä, onko kirkon jäsen, uskooko puujumalaan tai on uskomatta.
Miksi anopin täytyy puuttua aikuisen lapsensa elämään? Meillä on ollut vaikeaa mieheni kanssa, koska anoppi on loukannut meitä niin paljon, tai siis yleensä minua.
Viimeksi appivanhempani syyttivät minua huonoksi ihmiseksi, koska en kuulu kirkkoon. Erosin kirkosta siksi, koska olen aikaisemminkin nähnyt paljon kaksinaamaisia uskovaisia, jotka syyllistävät kaikki muut ja itse elävät muka kaikkein oikeinta ja virheetöntä elämää. Silti ne "uskovaiset" tekevät paljon pahaa ja varsinkin syyttävät muita todella huonoksi ihmisiksi. En voi mitään sille, että on tullut todella huono kuva joistakin uskovaisista.
Appivanhempani manasivat minulle, että minun täytyy kuulemma rukoilla apua joltakin mustalta voimalta, koska minä en heidän mielestään usko Jumalaan enkä minä heidän mielestään tiedä mitään Jumalasta. Uskon Jumalaan, mutta tuollaisten syytösten jälkeen se on taas erittäin vaikeaa. Heille Jumala näyttää olevan syyttämisen ja koston väline.
Anoppinihan ei hyväksy sitä, että värjään hiuksiani ja meikkaan. Hänen mielestään se ei ole hyväksyttävää. Hän on loukannut tällä ulkonäkö asialla minua ennenkin, mutta ei koskaan pyytele mitään anteeksi. He eivät todella sitäkään ole pyytäneet anteeksi, kun soittivat minulle sen edellämainitun puhelun, jossa syyttivät minua Jumalan nimeen. He eivät varmaan koskaan tule pyytämään minulta anteeksi huonoa käytöstään minua kohtaa, mutta ovat sitä mieltä, että minun pitäisi aina pyydellä anteeksi kaikkea. He syyttävät tällä hetkellä minua kaikesta. Esim. siitä, että minä olen pilannut täysin heidän välinsä poikaansa, eli puolisooni. Halusin vain rauhaa meille kahdelle, ja pyysin, että mieheni sanoisi äidilleen, ettei tarvitse soitella joka päivä. Minusta siinä ei ole mitään väärää, että elämme omaa elämäämme. Minua rupesi ahdistamaan anopin tapa kytätä meitä ja keksiä asiaa mistä vaan, jotta voi soittaa pojalleen. Anoppi on halunnut koko ajan ohjailla poikansa elämää.
Ahdasmielinen uskonnollisuus on pelottavaa, koska ihmiset menevät fanaattiseen tilaan. Appivanhempani ovat erittäin suvaitsemattomia ihmisiä. He eivät mm. suvaitse ollenkaan homoja ja lesboja. Heillä kun on 8 lasta, niin mitähän tekisivät jos joku heistä olisi homo tai lesbo? Voisi olla vaikea tilanne. Eikö ihmiset pitäisi hyväksyä oli heillä sitten vihreät hiukset, tai toisenlainen seksuaalinen suuntautuneisuus, jos he ovat muuten hyviä ja vastuuntuntoisia ihmisiä? Ja riippumatta siitä, onko kirkon jäsen, uskooko puujumalaan tai on uskomatta.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Miten olet onnistunut saamaan ns. uskovaisen kodin pojan puolisoksesi? :)
Yleensä siinä vaiheessa, kun uskisperhe saa tietää, että heidän poikansa seurustelee uskomattoman tytön kanssa, pyritään vanhempien taholta suhde lopettamaan.
Onko miehesi seurusteluvaiheessa antanut perheensä ymmärtää, että olet uskis tai olet ns. "herätyksessä"?
On täysin Raamatunvastaista arvostella sinun pukeutumistasi ja ulkonäköäsi!
Apostoli Paavali kirjeissään kieltää sellaisen. Appivanhempasi voivat arvostella Paavalin opetuksen mukaan vain seurakuntaansa kuuluvia uskovia. Silloinkin tulee kuulla kahta todistajaa. On suorastaan TYPERÄÄ laittaa sinun päällesi uskovaisten pukeutumissääntöjä. Olet niinsanotusti ulkopuolinen.
Appivanhempasi eivät ole kuunnelleet seurakuntansa opetusta tai sitten he viisveisaavat siitä.
Sinä tarvitset suurta viisautta luoviaksesi läpi näin suurten ristiriitojen. Ehkä tämä on elämänkoulusi tai sitten ei.
Joudut joustamaan tulevaisuudessa paljon. On ilman muuta selvää, että sinun on paras pitää kunnon välimatkaa appivanhempiisi. Anna miehesi pitää yhteyttä vanhempiinsa, ettei hän katkeroituisi vuorostaan sinulle.
Jos aiot jatkaa suhdetta mieheesi, niin anna sinä hänelle runsaasti tilaa. Hän on myös vaikeassa tilanteessa puun ja kuoren välissä. Hän saattaa sisimmässään hävetä vanhempiaan. Ole lojaali miehellesi, kun hänen äitinsä soittaa. Älä arvostele, kun hän vastaa puheluihin.
Sillä keinoin vältät appivanhempien vaikutusta suhteessanne. Ole ikäänkuin vaikenisit kuoliaiksi hänen vanhempansa. Se mistä ei puhuta, sitä ei ole. Siis soittakoon pojalleen vaikka 50 kertaa päivässä. So what! Teihin se ei vaikuta.
Ei kannata, ja on täysin turhaa kuvitella appiväen muuttavan suhtautumistaan sinuun. Heidän sääntöjensä mukaan sinun olisi kaduttava heidän edessään,(mieluiten polvillaan) ja liityttävä heidän seurakuntaansa. Sen jälkeen he hyväksyisivät sinut, mutta kantaisit kadonneen mustan lampaan leimaa vielä hyvän aikaa.
Valitettavasti appivanhempiesi "usko" on rakkaudetonta! Emme kaikki uskovat ole sellaisia. On meissä ihan ajattelevia ja suvaitsevaisiakin persoonia.
Neuvoisin sinua tässä tilanteessa pitävän paljon yhteyttä omiin ystäviisi ja etsivän kivoja asioita elämääsi. Muuten saatat noin vaikeiden appivanhempien puristuksessa menettää itseluottamuksesi, omanarvontunteesi ja masentua.
Kiitos kirjoituksestasi, se oli asiallinen (toisin kuin monet muut vastaukset tällä palstalla).
Kyllä appivanhempani ovat alusta asti tienneet, etten ole mikään fanaattinen uskovainen. Heidän mielestään se ei ollut niin suuri asia silloin, mutta kuinkas ollakaan saivat syyn siitä myöhemmin hyökätä minua vastaan. En edes tiedä mistä ihmeestä he juuri sinä pahaisena iltana saivat päähänsä syyllistää minua uskonnon keinoin.
Appivanhempani ovat saaneet minut jo masentuneeksi. Tiedän sen, että jos nyt pyydän anteeksi, niin aina saan olla pyytelemässä, eikä asia koskaan muutu miksikään. Tietyllä tavalla he ovat minulle kuolleita ihmisiä, koska en voi olla heidän seurassaan. En voi edes puhua heidän kanssaan puhelimessa, koska he tulevat aina loukkaamaan minua suvaitsemattomalla uskonnollisuudellaan. He eivät koskaan pyydä minulta anteeksi. En taatusti tule polvistumaan heidän edessään, saati sitten liittymään samaan seurakuntaan. Tiedän, että heitä tulee ärsyttämään se, etten ota heihin yhteyttä ja näin en siis lähde tähän leikkiin mukaan. Toivon, että heidän kaikki yrityksensä vaikuttaa elämääni tukahtuvat heti alkuunsa. Minun pitäisi olla kauhean vahva, jotta pystyn siihen. En saisi provosoitua heidän puheistaan, koska kaikkein tärkeintä kuitenkin on minun ja avomieheni välit. En tiedä mistä saan voimaa, kun en sitä Jumalaltakaan voi rukoilla (olen täysin tukossa minkään rukoilemisen suhteen). Voin uskoa tällä hetkellä eniten ihmisiin.
Minulla on vieläkin kauheita pelkotiloja niiden syytösten jälkeen, kun appivanhempani soittivat sen viimeisen puhelun. Tunnen pelon fyysisinä oireina, kuten vapinana ja "poltteena" esim. niskassa. Aivan kuin jokin voima haluaisi saada otteen minusta pelon avulla.
On tämä niin ironista, kun vähitellen uskoni Jumalaan alkoi palautua ja sitten sen pilaa tuollaiset ihmiset, jotka nimenomaan Jumalalla syyllistivät minua.
On vaikea uskoa nyt, että Jumala on kaikille sama. Ei Hän ole. Silti haluaisin uskoa, että minunkin ympärillä on hyviä voimia. Uskon kyllä enkeleihin ja Jeesukseen, mutta Jumala on taas hyvin vaikea asia.
Minusta se olisi kauhean surullista, jos joutuisimme rakkaan avomieheni kanssa eroamaan hänen fanaattisten uskovaisten vanhempiensa vuoksi. Mieheni vanhemmat eivät tule koskaan ymmärtämään meidän elämäämme, koska olemme taidealalla (musiikki) ja appivanhemmat ovat maanviljelijöitä. He ovat aina asuneet samassa kylässä, samassa kaupungissa. Meidän elämämme on aina epäsäännöllistä ja tällä alalla ei voi olla pää pensaassa. Taiteilijat ovat mitä erikoisempia persoonallisuuksia, eikä tässä voi ruveta nöyristelemään tyyliin "anteeksi kun olen olemassa ja näytän värikkäältä". Se persoonallisuus on meidän elämäntapamme.
Ymmärrämme toisiamme hyvin paljon, koska tuemme toistemme tekemisiä taiteessa. Meistä on paljon voimaa toisillemme. Kunpa vain tämä saisi onnistua, eikä appivanhemmat pilaisi tätä.
Avomieheni on kauhean vaikeassa tilanteessa.
Unohda anteeksipyynnöt puolin ja toisin, ne eivät kuulu tähän tilanteeseen.
Appivanhempasi pelaavat kovilla panoksilla, koska he ovat ikään kuin epäsuorasti tuominneet sinut helvettiin. Samalla he ovat omineet yksinoikeuden Jumalaan. Ei ihme, että olet saanut jo fyysisiä oireita.
Suomessa toimii uskontojen uhrit tuki-järjestö UUT ry, heillä on myös nettisivusto.
Kaikkein tärkeintä kai olisi, ettet lähtisi provosoitumaan, sillä se on appivanhemmille aina erävoitto sinusta.
Hyvä keino on tunteiden purkuun, että otat appivanhempien valokuvan esiin, kerrot ääneen kuvalle, mitä ajattelet heistä, mitä aiot tehdä heidän suhteensa, kerrot kuvalle ääneen, että appivanhemmat eivät voi tuhota suhdettanne. Pahoittelet sitä, että he ovat luoneet näin surullisen tilanteen ja hyvästelet heidät toistaiseksi. Sen jälkeen silppua kuva ja heitä se roskakoriin.
Sinulle itsellesi on hyväksi katkaista välit appivanhempiin kokonaan joksikin aikaa, että saisit kootuksi oman minä-kuvasi uudelleen. Siihen sinulla on täysi oikeus.
En tarkoita, että miehesi tulisi pistää poikki suhteensa vanhempiinsa, hänhän voi olla yhteydessä heihin oman mielensä mukaan.
Antakaa ajan kulua ja hoitaa osittain tulehtunutta tilannetta. Elämää selkiyttää, että laitat katkon kestämään vaikkapa vuodeksi, palaat tilanteeseen uudelleen ja inventoit, onko mikään muuttunut.
Hei,
Usko aivan niin kuin itse haluat. Olen itsekkin vielä kaiken muun huonouteni lisäksi kirkosta eronnut. Uskon Jumalaan omalla tavallani, joka ei tarvitse kirkkoa, sillä en pidä sitä uskovien yhteisönä, vaan maallisen mammonan hallintalaitoksena. Se mielipide on vain omani eikä välttämättä edes oikea. Minunkin rakas kälyni on luonnonkaunis mutta anopin ryökäle käy tanssimassa ja yrittää meikatakkin joten siitä ei ole tullut pahemmin sanomista, ainakaan suoraan. Yritä elää omalla tavalla ja oman näköistä elämää, ei näitä anoppeja osaa monikaan miellyttää, aina löytyuy joku syy millä saadaan epäsopua aikaiseksi kun oikein halutaan.
Maalais miniä