Mitäpä nyt?

Olen ns. toinen nainen. Se miksi olen tässä, johtuu vain siitä että en halua enää elää kenenkään sellaisen kanssa jota en todella rakasta.

Kun tapasin tämän miehen, olimme joitakin kuukausia "salaisesti". Nyt suhteemme on ollut julkinen kolmisen vuotta. En etsinyt varattua, vaan miestä jota oikeasti voin rakastaa.

Mies ei ole ottanut eroa, eikä vaimokaan - vaikka tietää suhteen.Olin itsekäs, halusin kokea sen, mitä on olla rakastamansa miehen kanssa. Olen ollut avioliitossa 15 vuotta, kolme aikuista lasta. En oppinut takastamaan aviomiestäni koskaan, en ole edes nuorena kokenut vahvaa rakastumista. Ihmettelin muiden puheita siitä. Halusin minäkin sitä, mikä muille tuntui olevan itsestän selvä juttu. Nyt olen kokenut sen.

Nyt haluaisin lopettaa tämän. Mies ei edelleenkään halua erota. Tulevaisuus siis on hyvin yksinäinen. En tiedä, olisko ollut parempi etten olisi kokenut tätä, olisin vain elänyt yksin ja irtosuhteissa kuten ennen häntä. Vai oliko tällä joku parempi merkitys kaikkien niiden pettymysten ja petosten jälkeen mitä olen saanut kokea ennen häntä?

Olen vihainen tälle miehelle, hän kyllä tiesi tilanteen. Miksi hän tekee näin minulle? En ollut edes pano, ystävä ja toveri ennemmin. Seksuaalisuus ei ole ollut keskeinen asia...
463511
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

nuoleskelet ihan rauhassa haavoja, jotka ovat sinun itsesi aiheuttamia. Turha yrittää löytää syyllisiä, sillä sinä olet valintasi tehnyt.

Äänestä
  • tapauksia on paljon varmaan ja aina luullaan että varattu on tosissaan kun vaan jaksaa olla kakkosena mutta kyllä se kyllästyminen tulee.
    Silloin voi ero tulla jos vaimo sen ottaa mutta varattu ei itse kyllä vaimoaan jätä minkään kakkosen takia.

    Äänestä

  • kokemusta on kirjoitti:

    tapauksia on paljon varmaan ja aina luullaan että varattu on tosissaan kun vaan jaksaa olla kakkosena mutta kyllä se kyllästyminen tulee.
    Silloin voi ero tulla jos vaimo sen ottaa mutta varattu ei itse kyllä vaimoaan jätä minkään kakkosen takia.

    odottaa että kakkonen itse jättää jos kakkonen haluaa että varatun pitäs erota muuten he voi kyllä jatkaa vuosia jos kakkonen ei vaadi mitään.

    Äänestä

  • en roiku enää kirjoitti:

    odottaa että kakkonen itse jättää jos kakkonen haluaa että varatun pitäs erota muuten he voi kyllä jatkaa vuosia jos kakkonen ei vaadi mitään.

    Näin asia voi olla. En vain ole ihminen joka vaatii - mielestäni jokainen tekee oman tahtonsa mukaan. En voi arvostaa miestä joka vain pakotettuna tulee luokseni.

    En siis ole uhkaillut, ilmoittanut vain että päätös on tultava, sillä etsin itselleni omistusasuntoa. Hän siis jää siihen missä on - yksinäseksi avioliitossaan ja kait etsii uuden tilalleni?

    Äänestä

"Olen vihainen tälle miehelle, hän kyllä tiesi tilanteen. Miksi hän tekee näin minulle?"

Pöh. Sinun elämääsi voit itse vaikuttaa kaikkein eniten ja olet vastuussa tekemisistäsi.

Äänestä

olet siis saanut kokea pettymyksiä ja petosta. Näemmä myös aiheuttanut niitä muille.

Äänestä
  • Sulle alkuperäinen, kyllä meitä on paljon muitakin jotka itkee sen rakkaan varatun perään. Olen itkenyt ja kaivannut niin paljon että välillä tuntuu että kuolen ja oikein rintaan puristaa. mutta hän valitsi oman vaimonsa ja niin jäin minä yksin täysin yllättäen. meidän ihana,rakkaus-suhde kesti n.vuoden. itse olen vapaa,eronnut nainen. ja myös minä koin ensimmäistä kertaa elämässäni mitä on kun rakastuu tosissaan ja toinen vie jalat alta ja ei mitään muuta halua ku just hänet. mutta en voi mitään asialle, en vaikka miten itken ja ikävöin, koskaan en ole ketään näin kaivannut enkä perään itkenyt! enkä tiedä milloin tämä valtava kipu menee ohi ja milloin voisin edes kuvitella ketään muuta miestä. on aivan sama mitä ihmiset puhuvat kakkosista,ykkösistä jne jne...hyvä se on puhua ja neuvoa ja tuomita jos ei ole osunut omalle kohdalle! toivon jaksamista kaikille kohtalotovereille! onneksi on ihanat,rakkaat muistot!

    Äänestä

  • susanna 44v. kirjoitti:

    Sulle alkuperäinen, kyllä meitä on paljon muitakin jotka itkee sen rakkaan varatun perään. Olen itkenyt ja kaivannut niin paljon että välillä tuntuu että kuolen ja oikein rintaan puristaa. mutta hän valitsi oman vaimonsa ja niin jäin minä yksin täysin yllättäen. meidän ihana,rakkaus-suhde kesti n.vuoden. itse olen vapaa,eronnut nainen. ja myös minä koin ensimmäistä kertaa elämässäni mitä on kun rakastuu tosissaan ja toinen vie jalat alta ja ei mitään muuta halua ku just hänet. mutta en voi mitään asialle, en vaikka miten itken ja ikävöin, koskaan en ole ketään näin kaivannut enkä perään itkenyt! enkä tiedä milloin tämä valtava kipu menee ohi ja milloin voisin edes kuvitella ketään muuta miestä. on aivan sama mitä ihmiset puhuvat kakkosista,ykkösistä jne jne...hyvä se on puhua ja neuvoa ja tuomita jos ei ole osunut omalle kohdalle! toivon jaksamista kaikille kohtalotovereille! onneksi on ihanat,rakkaat muistot!

    Meilläkin kävi näin että mies löysi "kakkosen", sanoi ettei ole mitään tunteita minua vaimoa kohtaan enää eikä tule enää olemaan.
    No meni 4kk ja kummasti vaimo alkoi taas kiinnostamaan, siinähän sit oltiin kakkosia vaikka olin se ykkönen.
    No aikaa kului ja tämä "kakkonen" huomasi ettei se vaimo ollutkaan se kauhia harakka ja sai selville missä mies oli öitään viettäny.
    No turhaan itki ja kaipasi miehen perään, mies valitsi kumminkin vaimon ja lapset. Eikä kumpikaan ole sitä katunut et päätettiin jatkaa.
    Rakkaus on löytynyt uudestaan ja paljon parempana kuin nuoruudessa, mies huomasi mitä oli menettämässä ja on sen myös myöntäny.
    No tämä "kakkonen" on aina vaan minulle katkera kun ei saanut miestäni, oli uskonut kaikki jutut mitä mies oli kertonu jopa sen että mieheni olisi mennyt hänen kans naimisiin.....

    Äänestä

  • just menee kirjoitti:

    Yhtään ei käy teitä sääliksi

    Äänestä

  • susanna 44v. kirjoitti:

    Sulle alkuperäinen, kyllä meitä on paljon muitakin jotka itkee sen rakkaan varatun perään. Olen itkenyt ja kaivannut niin paljon että välillä tuntuu että kuolen ja oikein rintaan puristaa. mutta hän valitsi oman vaimonsa ja niin jäin minä yksin täysin yllättäen. meidän ihana,rakkaus-suhde kesti n.vuoden. itse olen vapaa,eronnut nainen. ja myös minä koin ensimmäistä kertaa elämässäni mitä on kun rakastuu tosissaan ja toinen vie jalat alta ja ei mitään muuta halua ku just hänet. mutta en voi mitään asialle, en vaikka miten itken ja ikävöin, koskaan en ole ketään näin kaivannut enkä perään itkenyt! enkä tiedä milloin tämä valtava kipu menee ohi ja milloin voisin edes kuvitella ketään muuta miestä. on aivan sama mitä ihmiset puhuvat kakkosista,ykkösistä jne jne...hyvä se on puhua ja neuvoa ja tuomita jos ei ole osunut omalle kohdalle! toivon jaksamista kaikille kohtalotovereille! onneksi on ihanat,rakkaat muistot!

    ja sinä olisit ollut valmis sen tuskan hänelle aiheuttamaan! Olet itsekäs ihminen, joka ansaitset jokaisen kyyneleesi.

    Äänestä

  • Kaunis Veera kirjoitti:

    ja sinä olisit ollut valmis sen tuskan hänelle aiheuttamaan! Olet itsekäs ihminen, joka ansaitset jokaisen kyyneleesi.

    Vaimo ei tuntunut tuskaa tuntevan. Hänelle on aivan sama missä mies aikansa viettää. Vaimolla on ollut puoli vuotta vakisuhde. Eivät he aikaansa ole viettäneet keskenään enää vuosiin. Molemmilla on oma elämä vaikka avioliitossa ovat.

    en halua aiheuttaa kenellekkään tuskaa, olen keksutellut hänen vaimonsa kanssa tilanteesta. en todellakaan olisi jatkanut, jos vaimo kärsinyt. Mutta en tietenkään tiedä kaikkea heistä, vain sen mikä minulle on kerrottu.

    Luulen että mies on itsekäs, ajattelee vain hyötyä eikä ihmisiä. Talo on tärkeä, samoin elintaso, vaimolla on vaikutusvaltaisia sukulaisia. Minulla ei ole omaisuutta. En tiedä - hän itse väittää että on ollut tosissaan.

    Äänestä

  • susanna 44v. kirjoitti:

    Sulle alkuperäinen, kyllä meitä on paljon muitakin jotka itkee sen rakkaan varatun perään. Olen itkenyt ja kaivannut niin paljon että välillä tuntuu että kuolen ja oikein rintaan puristaa. mutta hän valitsi oman vaimonsa ja niin jäin minä yksin täysin yllättäen. meidän ihana,rakkaus-suhde kesti n.vuoden. itse olen vapaa,eronnut nainen. ja myös minä koin ensimmäistä kertaa elämässäni mitä on kun rakastuu tosissaan ja toinen vie jalat alta ja ei mitään muuta halua ku just hänet. mutta en voi mitään asialle, en vaikka miten itken ja ikävöin, koskaan en ole ketään näin kaivannut enkä perään itkenyt! enkä tiedä milloin tämä valtava kipu menee ohi ja milloin voisin edes kuvitella ketään muuta miestä. on aivan sama mitä ihmiset puhuvat kakkosista,ykkösistä jne jne...hyvä se on puhua ja neuvoa ja tuomita jos ei ole osunut omalle kohdalle! toivon jaksamista kaikille kohtalotovereille! onneksi on ihanat,rakkaat muistot!

    Päättäminen ei ole helppoa. Ei tämän ihmisen paikkaa voi kukaan korvata. Kiitos sanoistasi!

    ihanat rakkaat muistot, mutta mietipäs mitä te kakkoset saatte aikaan, kun vehtaatte ukkomiesten kanssa ja tämän vuoksi näiden perheet särkyvät.

    Vaimolle varmaankaan ei jää niitä ihania muistoja, kuten sinulle, että olet sinä alhaisista alhaisin....

    Äänestä

  • sentään on kirjoitti:

    ykkösillä on omat ihanat muistonsa. On itsestä kiinni kuinka haluaa asian muistaa. Minulle tällä on erityinen merkityksensä - olen tavallaan vahvempi kun teidän mitä kaden ihmisen välinen rakkaus voi parhaimmillaan olla. Olen onnellinen siitä että sain kokea kaiken. Uskon että vaimokin on joskus kokenut ehkä samaa, mutta unohtanut sen aikoja sitten.Eikä häntä estä kukaan kokemasta sitä uudelleen.

    Minun vuokseni ei tämä parisuhde ole särkynyt. Nähdäkseni he voivat jatkaa liittoaan jos niin haluavat. Joko näin edelleen (vaimo on tyytyväinen asioiden tälläiseen järjestelyyn?) tai jopa uusiutuen. Kumpikaan vaan ei taida olla kovin innokas parantamaan mitään...

    koti särky kun kakkonen ei jättäny meitä rauhaan ja vaikka mies halus lopettaa ja jatkaa kanssani,kakkonen teki niin paljon kiusaa että hajosin melkein ja lopulta erosin.

    Eron jälkeen varattu mies lohdutti mutta en kertaakaan edes ajatellut että kiusaan heidän perhettä jätin myös miehen itse ja sanoin sinulla on vaimo joka varmasti välittää sinusta.
    Vaikka tein itsekkin näin en silti jatkanut vuosia enkä kiristänyt,olisin itsekkin jatkanut mieheni kanssa mutta en voinut kun en kestänyt enää.
    Olen antanut anteeksi itselleni ja muille mutta vaikeaa on ollut.

    Äänestä

  • ei koskaan varattua kirjoitti:

    että olet kokenut kiusaamista. Tiedän että moni tekee niin pelkkää ilkeämielisyyttään tai ajattelemattomuuttaan.

    En ole kiusannut ketään ja toivon että mieskään ei ole käyttänyt olemassaoloani vaimonsa henkiseen kiusaamiseen. Kaikki mikä on tehty, on tehty avoimesti ja sopien, tietoisena siitä mitä niistä voi seurata. Suurin osa miehen päätösten mukaan.

    Äänestä

  • En ymmärrä kommentiasi? Emme ole tehneet petosta - ei salailuja, valheita tai kieroilua ketään kohtaan. Alkuun näin oli, mutta en kyennyt siihen. Mies itse valitsi tämän tien että kaikki on tapahtunut vaimon tieten!

    Äänestä

  • sentään on kirjoitti:

    ihanat rakkaat muistot, mutta mietipäs mitä te kakkoset saatte aikaan, kun vehtaatte ukkomiesten kanssa ja tämän vuoksi näiden perheet särkyvät.

    Vaimolle varmaankaan ei jää niitä ihania muistoja, kuten sinulle, että olet sinä alhaisista alhaisin....

    Tapasin miehen joka oli kihloissa ..ihastuin ja tavattiin ,lähetettiin viestejä puolin ja toisin..Sitten mies meni naimisiin,toivottelin onnea saatuani tietää asiasta ja kaikki loppu siihen.Ikävöin ja itkin mutta jaksoin jatkaa eteenpäin ja elämä alkoi hymyilemään..Nyt kun sain elämäni kuntoon eikä enään sattunut niin mies ottaakin yhteyttä ja kaaos päässä on valmis jälleen.Samat tunteet velloo sydänmessä ja muistot yhteisestä ajasta palaa mieleen.Ilmeisesti en ole lakannut välittämästä tästä miehestä koskaan..vaan olen vaan yrittänyt elää ilman häntä.Mitä teen ..tavata vai unohtaa..

    Äänestä

  • ajatukset sekaisin.. kirjoitti:

    äläkä missääntapauksessa ole yhteydessä tähän ukkomieheen

    Äänestä

  • mormuska kirjoitti:

    ykkösillä on omat ihanat muistonsa. On itsestä kiinni kuinka haluaa asian muistaa. Minulle tällä on erityinen merkityksensä - olen tavallaan vahvempi kun teidän mitä kaden ihmisen välinen rakkaus voi parhaimmillaan olla. Olen onnellinen siitä että sain kokea kaiken. Uskon että vaimokin on joskus kokenut ehkä samaa, mutta unohtanut sen aikoja sitten.Eikä häntä estä kukaan kokemasta sitä uudelleen.

    Minun vuokseni ei tämä parisuhde ole särkynyt. Nähdäkseni he voivat jatkaa liittoaan jos niin haluavat. Joko näin edelleen (vaimo on tyytyväinen asioiden tälläiseen järjestelyyn?) tai jopa uusiutuen. Kumpikaan vaan ei taida olla kovin innokas parantamaan mitään...

    Tässä sanot ja myönnät, että suhteenne on ollut jo miehen vaimon tiedossa: "Kun tapasin tämän miehen, olimme joitakin kuukausia "salaisesti". Nyt suhteemme on ollut julkinen..." ja samaan hengen vetoon väität, että heidän parisuhde ei ole särkynyt. Mistä tiedät mikä heidän todellinen liittonsa tila tällä hetkellä on? Luulen, että olet särkenyt paljon enemmän, kuin edes koskaan tulet myöntämään. Luultavasti tämä vaimoparka yrittää vielä yhdessä, mutta ehkä muutaman vuoden päästä luovuttaa ja passittaa miehensä sinun luoksesi takaisin. Sinä sitä heidän liiton tilaansa tuskin tiedät ja väität että et ole vaikuttanut siihen. ETTÄ ON OTSAA!!!!

    Äänestä

  • heti välittömästi kirjoitti:

    äläkä missääntapauksessa ole yhteydessä tähän ukkomieheen

    Niin mun järkeni käskee tehdä mutta sieluni ja sydänmeni on toista mieltä...miksi hän otti yhteyttä..olis hänkin vaan unohtanut..

    Äänestä

  • ajatukset sekaisin kirjoitti:

    Niin mun järkeni käskee tehdä mutta sieluni ja sydänmeni on toista mieltä...miksi hän otti yhteyttä..olis hänkin vaan unohtanut..

    vaihtelua elämäänsä ja siitä ei sinulle mitään hyvää seuraa

    Äänestä

  • typeryyttä kirjoitti:

    Tässä sanot ja myönnät, että suhteenne on ollut jo miehen vaimon tiedossa: "Kun tapasin tämän miehen, olimme joitakin kuukausia "salaisesti". Nyt suhteemme on ollut julkinen..." ja samaan hengen vetoon väität, että heidän parisuhde ei ole särkynyt. Mistä tiedät mikä heidän todellinen liittonsa tila tällä hetkellä on? Luulen, että olet särkenyt paljon enemmän, kuin edes koskaan tulet myöntämään. Luultavasti tämä vaimoparka yrittää vielä yhdessä, mutta ehkä muutaman vuoden päästä luovuttaa ja passittaa miehensä sinun luoksesi takaisin. Sinä sitä heidän liiton tilaansa tuskin tiedät ja väität että et ole vaikuttanut siihen. ETTÄ ON OTSAA!!!!

    Tottakai olen vaikuttanut tilanteeseen - hupsua edes olettaa muuta. En vain ole vaikuttanut niin radikaalisti kuin uskot. Se mitä tiedän on tietysti puheiden varassa, harva sitä seuraa vierestä kuinka parilla menee. Mutta suksulaiset ja tuttavat jotka ovat seuranneet tilannetta sanovat ettei viimeseen kymmeneen vuoteen ole tapahtunut käännettä parempaan. Samoin vaimo itse sanoi; en rakasta enää häntä. Ollaan vaan kavereita.Hänen yrittämishaluistaan en tiedä, mutta en oikein usko moiseen.

    Äänestä

Kaipaat siis sääliä kun toisen naisen miehen varastaminen ei onnistunutkaan?

Äänestä
  • varastaa mutta haikeaa on kun pidin miehestä,en koskaan ole halunnut että minun takia pitää erota.
    Kerroin vaan että ei kannata varatun kanssa tapailla ettei rakastu sillä surua se on ero siitäkin.
    Voi olla että nyt ymmärrän ex-mieheni kakkosen tuskaa miksi ei päässy irti.
    Sääliä en kaipaa yhtään ja lopetin jo varatun kanssa tapailun vaikka hän vanno että vaimo ei välitä yhtään.
    Silloin pitää itse tehdä päätös ja harvoin mies eroaa.Näin se on ja olen tietenkin tehnyt väärin kun tapailin mutta en kyllä vie kenekään miestä.Koskaan en varattuun sorru ja luulin että hän on eroamssa kuin olikin puheiden mukaan mutta?
    En syytä ketään ja en edes itseäni enää.Olen iloinen kun lopetin ja en suosittele kellekkään siihen sotkuun mukaan.Ei se elämä ainakaan paremmaksi muutu.

    Äänestä

  • En kaipaa sääliä. Kerroin vain miksi olen ollut tässä muiden niin halveksimassa asemassa "kakkosena". Eikä voi puhua varkaudesta, lainaamisesta kait korkeintaan. Kun mies ei kelpaa vaimollekkaan ihan omaksi, pitää itsekkin "kakkosta", eikä oikeastaan piittaa miehensä asioista muutenkaan. Ehkä hänelle riittää tämänkaltainen avioliitto?

    Sain rakkauden. Mies ei haluaisi erota minustakaan, mutta en jaksa ajatella tulevaisuutta toisen kanssa avioliitossa olevan kanssa. Ihmiset suhtautuvat negatiivisesti tähän, vaikka suurin osa tuttavista onkin hyväksynyt suhteemme. Suren vain sitä että mies tekee hallaa meille molemille, minulle että vaimolleen. Hän ei saa sitä mitä toivoisi - rauhallista ja vakaata suhdetta.

    Äänestä

  • edellinen kirjoitti:

    varastaa mutta haikeaa on kun pidin miehestä,en koskaan ole halunnut että minun takia pitää erota.
    Kerroin vaan että ei kannata varatun kanssa tapailla ettei rakastu sillä surua se on ero siitäkin.
    Voi olla että nyt ymmärrän ex-mieheni kakkosen tuskaa miksi ei päässy irti.
    Sääliä en kaipaa yhtään ja lopetin jo varatun kanssa tapailun vaikka hän vanno että vaimo ei välitä yhtään.
    Silloin pitää itse tehdä päätös ja harvoin mies eroaa.Näin se on ja olen tietenkin tehnyt väärin kun tapailin mutta en kyllä vie kenekään miestä.Koskaan en varattuun sorru ja luulin että hän on eroamssa kuin olikin puheiden mukaan mutta?
    En syytä ketään ja en edes itseäni enää.Olen iloinen kun lopetin ja en suosittele kellekkään siihen sotkuun mukaan.Ei se elämä ainakaan paremmaksi muutu.

    Ai joku täällä sätti kakkosta alhaisimmista alhaisimmaksi! just joo...yksinkö se pettää sitä vaimoparkaa??!!! mikäs se ukkomies on? kyllä se on se kaikkein alhaisin ja vittumaisin koko jutussa! Ettekö te hyvät ihmiset tajua että jos se kakkonen on vapaa ihminen,hän EI petää ketään eikä mitään! vaan on täysin vapaa tekemään aikuiesna ihmisenä mitä haluaa! ainut joka pettää on se "viaton" ressukka uhri ukkomies!!! jos avioliitossa on kaikki oikein ja kohdallaan, EI KUKAAN pysty siihen väliin tulemaan! se on se tosiasia näissä pettämis jutuissa! niin on aina ollut ja tulee olemaan, ja PISTE!

    Äänestä

  • mormuska kirjoitti:

    En kaipaa sääliä. Kerroin vain miksi olen ollut tässä muiden niin halveksimassa asemassa "kakkosena". Eikä voi puhua varkaudesta, lainaamisesta kait korkeintaan. Kun mies ei kelpaa vaimollekkaan ihan omaksi, pitää itsekkin "kakkosta", eikä oikeastaan piittaa miehensä asioista muutenkaan. Ehkä hänelle riittää tämänkaltainen avioliitto?

    Sain rakkauden. Mies ei haluaisi erota minustakaan, mutta en jaksa ajatella tulevaisuutta toisen kanssa avioliitossa olevan kanssa. Ihmiset suhtautuvat negatiivisesti tähän, vaikka suurin osa tuttavista onkin hyväksynyt suhteemme. Suren vain sitä että mies tekee hallaa meille molemille, minulle että vaimolleen. Hän ei saa sitä mitä toivoisi - rauhallista ja vakaata suhdetta.

    se on pettäjä ei kakkonen joten heitä on tuhra mollata ja useimmiten ukkomiehet valehtelee kakkosille siinä kuin vaimolleenkin että saavat kaiken mitä haluavat.

    Olen vapaa ja en ole pettänyt ketään vaikka varatun kanssa tapailin sillä vastuu on varatulla.

    Äänestä

  • salarakas 40v. kirjoitti:

    Ai joku täällä sätti kakkosta alhaisimmista alhaisimmaksi! just joo...yksinkö se pettää sitä vaimoparkaa??!!! mikäs se ukkomies on? kyllä se on se kaikkein alhaisin ja vittumaisin koko jutussa! Ettekö te hyvät ihmiset tajua että jos se kakkonen on vapaa ihminen,hän EI petää ketään eikä mitään! vaan on täysin vapaa tekemään aikuiesna ihmisenä mitä haluaa! ainut joka pettää on se "viaton" ressukka uhri ukkomies!!! jos avioliitossa on kaikki oikein ja kohdallaan, EI KUKAAN pysty siihen väliin tulemaan! se on se tosiasia näissä pettämis jutuissa! niin on aina ollut ja tulee olemaan, ja PISTE!

    Kakkonen on täysin vapaa olento päättämään omasta elämästään. Alkuperäinen mormuska tiesi tilanteen eli mies on varattu. Mitä itkemistä on siinä, että mies ei nyt eroakaan? Kai nyt jokainen yli nelikymppinen ihminen tietää, mitä juttuja uskoa ja mitä ei?

    Mielestäni kakkonen ei todellakaan petä ketään, mutta hän on täysin tietoinen omasta tilanteestaan ja näin ollen siitä myös vastuussa. Ukkomies on pettäjä, mutta hän pettää ainoastaan vaimoaan, ei kakkosta. Jos joku teini-iän ylittänyt nainen on niin hölmö, että lähtee varatun miehen kelkkaan, hänen luulisi tietävän pelin hengen.

    Minusta on yllättävää, että pitkän suhteen elänyt henkilö ei näe vaaraa, kun aloittaa ns. seksisuhteen varatun kanssa. Yleensä ihminen kiintyy toiseen ajan myötä. Senhän huomaa selvimmin suhteessaan omaan lapseen. Rakkaus kasvaa ajan kuluessa. Sama pätee aikuisiinkin. Jos kakkonen on sinkku, hänen kiintymyksensä varattuun kehittyy, koska hänellä ei ole ketään toista kiintymyksensä kohteena. Varatulle pettäjälle tilanne ei muutu ajan kanssa mitenkään, koska kotona odottaa toinen ihmissuhde.

    Äänestä

  • Mustamaiju kirjoitti:

    Olet aivan oikeassa. Olen ollut vapaa päättämään, ja otin tietoisen riskin. Puhut kiintymyksestä, minä puhun rakastamisesta. En lakkaa rakastamasta häntä vaikka haluankin nyt erota. Tunteeni eivät ole muuttuneet kolmessa vuodessa.

    Minulle ei ole valehdeltu missään vaiheessa. Mahdollinen ero on keskusteltu moneen kertaan. En todella tiedä syytä miksi mies ei eroa, saan vain vältteleviä vastauksia. Vaimo tosin ilmoitti minulle että hän haluaa pitää talon ja hänen täytyy järjestellä asioitaan???

    Suhteemme näyttää ulospäin paremminkin että olisimme naimisissa. Meidät tunnetaan parina - harva muistaa edes minkänäköinen vaimo miehellä on. Vaimo kun on kulkenut omia teitään niin kauan jo.

    Olemme todella kiintyneet toisiimme, olemme niin paljon yhdessä. Ehkä perinteinen rakastajatar rooli olisi helpompi, ei jäisi kaipaamaan kuin pieniä hetkiä. Eikä tarvitsisi selitellä ihmisille miksei hän ole mukana.

    Mielestäni olet todella lapsellinen tai miesystäväsi tosi omituinen tai sitten molempia. Vakuuttelet täällä, että olette kuin pari ja miehen tuntevat pitävät teitä parina. Me ihmiset näemme asiat joskus kuten ne haluamme nähdä. Pari työkaveriani (mies naimisissa, nainen sinkku) olivat aikoinaan avoimesti yhdessä työmatkoilla ja esimerkiksi kävelivät kuin rakastuneet käsi kädessä eikä kukaan siihen koskaan puuttunut. Varmaan suurin osa ihmisistä kuitenkin ajatteli, että tuo kolmen lapsen isä tulee jossain vaiheessa järkiinsä ja niinhän hän tulikin ja jätti naisystävänsä. Sinkkunaisella on edelleen se mielikuva, että "suuri yleisö" olisi ollut jotenkin hänen puolellaan ja pitänyt vaimoa säälittävänä tapauksena. Tosiasiassa suurin osa meistä työkavereista ajatteli, että tuo sinkkunainen saa vielä siipeensä (niinkuin saikin) ja vaimo on erityisen vahva tapaus, kun otti miehen takaisin. Vaimolla on ollut muuten vielä erityisen menestyksekäs ura noiden lapsentekovuosien jälkeen. Voisiko sinulla oli suhteestanne täysin eri käsitys kuin esimerkiksi miehellä on? Tapauksesta on nyt muutama vuosi ja mies ei näytä kaipaavan kakkostaan, mutta sinkkunainen on työpaikallamme ikuinen toinen nainen.

    Jos taas miehen vakisuhde on sellainen kuin kuvailet eli molemmat puolisot roikkuvat siinä ilman tunnetta ja pitävät kakkosia, niin eikö se sinusta kerro jotain myös miesystäväsi henkisestä tasosta? Onko hän valmis vaihtamaan sinut taloon? Tosiasiahan on, ettei kenenkään ole pakko olla naimissa vaikka olisi minkälaisia taloudellisia sitoumuksia. Tekosyitä on tietysti helppo ladella, mutta kyllä ne oikeat syyt jatkaa liittoa on jossain muualla. Joko pari rakastaa toisiaan ja he vain höyryävät nyt muiden kanssa esimerkiksi kostonkierteessä tai sitten molemmat ovat niin henkilsesti kehittymättömiä, etteivät osaa edes erota.

    Ymmärrän kyllä hämmennyksesi. Tämä kun ei ole ollut mullekkaan kovin selvää.

    Olemme kaikkialla avoimesti, myös sukulaisissamme. Harrastukset, huvitukset yms. jaamme keskenään. Meidät kutsutaan yleensä molemmat eri tilaisuuksiin jne. tästä olen saanut aihetta olettaa että mies on tosissaan.

    Tuo "henkinen" tila jäi mietityttämään ja otinkin eilen sen keskustelun alle. Yksi on, ettei miesystäväni pidä riidoista, välttelee kaikin tavoin. Nyt hän tuumasi että pakkohan tässä on ottaa yhteen että asia selviää.

    Toinen on että ainakin miehille se oman talon laittaminen on myös tunnejuttu. Häntä tuntuu suututtavan se että vaimo ei lähde, siihen muuttaa kenties joku "ketku". Hän on toivonut pääsevänsä asumaan siihen itse(ei kysynyt mun mielipidettä?). Eroamattomuus on ollut enenmminkin henkistä laiskuutta ja muutosten pelkoa. Mies on ollut aikamoisessa myllerryksessä, hän todella toivoo saada muuttaa elämäänsä tasapainoisemmaksi. Miehet nyt vain eivät aina välttämättä ajattele näitä asioita niin järkevästi kuin me naiset! Nyt sovittiin että hän miettii mitä oikeasti tahtoo elämältään. Katotaan mitä kuuluu viikon päästä.

    Äänestä

  • Mustamaiju kirjoitti:

    Kakkonen on täysin vapaa olento päättämään omasta elämästään. Alkuperäinen mormuska tiesi tilanteen eli mies on varattu. Mitä itkemistä on siinä, että mies ei nyt eroakaan? Kai nyt jokainen yli nelikymppinen ihminen tietää, mitä juttuja uskoa ja mitä ei?

    Mielestäni kakkonen ei todellakaan petä ketään, mutta hän on täysin tietoinen omasta tilanteestaan ja näin ollen siitä myös vastuussa. Ukkomies on pettäjä, mutta hän pettää ainoastaan vaimoaan, ei kakkosta. Jos joku teini-iän ylittänyt nainen on niin hölmö, että lähtee varatun miehen kelkkaan, hänen luulisi tietävän pelin hengen.

    Minusta on yllättävää, että pitkän suhteen elänyt henkilö ei näe vaaraa, kun aloittaa ns. seksisuhteen varatun kanssa. Yleensä ihminen kiintyy toiseen ajan myötä. Senhän huomaa selvimmin suhteessaan omaan lapseen. Rakkaus kasvaa ajan kuluessa. Sama pätee aikuisiinkin. Jos kakkonen on sinkku, hänen kiintymyksensä varattuun kehittyy, koska hänellä ei ole ketään toista kiintymyksensä kohteena. Varatulle pettäjälle tilanne ei muutu ajan kanssa mitenkään, koska kotona odottaa toinen ihmissuhde.

    Mitä sillä väliä, pettääkö pettäjä kahta vai yhtä? Ja useimmiten pettäjät valehtelevat myös sille kakkoselle tilanteestaan. Ja eikö pettäjäkin osaa päättää omasta elämästään? Mutta useimmiten eivät vain tahdo kantaa seurauksia teoistaan, petetään, mutta silti oletetaan, että vaimon pitää se sietää ja vaimolle ei tarvitse kertoa.... Lisäksi tietenkin kakkosellekin kokee voivansa puhua mitä tahansa potaskaa.

    Äänestä

  • Mustamaiju kirjoitti:

    Mielestäni olet todella lapsellinen tai miesystäväsi tosi omituinen tai sitten molempia. Vakuuttelet täällä, että olette kuin pari ja miehen tuntevat pitävät teitä parina. Me ihmiset näemme asiat joskus kuten ne haluamme nähdä. Pari työkaveriani (mies naimisissa, nainen sinkku) olivat aikoinaan avoimesti yhdessä työmatkoilla ja esimerkiksi kävelivät kuin rakastuneet käsi kädessä eikä kukaan siihen koskaan puuttunut. Varmaan suurin osa ihmisistä kuitenkin ajatteli, että tuo kolmen lapsen isä tulee jossain vaiheessa järkiinsä ja niinhän hän tulikin ja jätti naisystävänsä. Sinkkunaisella on edelleen se mielikuva, että "suuri yleisö" olisi ollut jotenkin hänen puolellaan ja pitänyt vaimoa säälittävänä tapauksena. Tosiasiassa suurin osa meistä työkavereista ajatteli, että tuo sinkkunainen saa vielä siipeensä (niinkuin saikin) ja vaimo on erityisen vahva tapaus, kun otti miehen takaisin. Vaimolla on ollut muuten vielä erityisen menestyksekäs ura noiden lapsentekovuosien jälkeen. Voisiko sinulla oli suhteestanne täysin eri käsitys kuin esimerkiksi miehellä on? Tapauksesta on nyt muutama vuosi ja mies ei näytä kaipaavan kakkostaan, mutta sinkkunainen on työpaikallamme ikuinen toinen nainen.

    Jos taas miehen vakisuhde on sellainen kuin kuvailet eli molemmat puolisot roikkuvat siinä ilman tunnetta ja pitävät kakkosia, niin eikö se sinusta kerro jotain myös miesystäväsi henkisestä tasosta? Onko hän valmis vaihtamaan sinut taloon? Tosiasiahan on, ettei kenenkään ole pakko olla naimissa vaikka olisi minkälaisia taloudellisia sitoumuksia. Tekosyitä on tietysti helppo ladella, mutta kyllä ne oikeat syyt jatkaa liittoa on jossain muualla. Joko pari rakastaa toisiaan ja he vain höyryävät nyt muiden kanssa esimerkiksi kostonkierteessä tai sitten molemmat ovat niin henkilsesti kehittymättömiä, etteivät osaa edes erota.

    Pettäjääkin aina pettäjänä? Minkä vuoksi aina pettäjän ajatellaan kykenevän parannukseen, mutta kakkosen ei? Jos kakkosella olisikin oma mies kainalossa, jota oli pettänyt niin olisiko hänenkin synnit anteeksi annettu sillä?

    Äänestä

  • salarakas 40v. kirjoitti:

    Ai joku täällä sätti kakkosta alhaisimmista alhaisimmaksi! just joo...yksinkö se pettää sitä vaimoparkaa??!!! mikäs se ukkomies on? kyllä se on se kaikkein alhaisin ja vittumaisin koko jutussa! Ettekö te hyvät ihmiset tajua että jos se kakkonen on vapaa ihminen,hän EI petää ketään eikä mitään! vaan on täysin vapaa tekemään aikuiesna ihmisenä mitä haluaa! ainut joka pettää on se "viaton" ressukka uhri ukkomies!!! jos avioliitossa on kaikki oikein ja kohdallaan, EI KUKAAN pysty siihen väliin tulemaan! se on se tosiasia näissä pettämis jutuissa! niin on aina ollut ja tulee olemaan, ja PISTE!

    potaskaa...

    Kakkonen on yhtä syyllinen kuin tämä pettäjäkin eli kummallakin yhtä huono moraali mikäli kakkonen tietää olevansa tekemisissä esim ukkomiehen kanssa ja silti jatkaa yhteydenpitoa.

    Liitossa ei aina välttämättä mitään vikaa, vaikka toinen pettää. Voin tasan tarkkaan sanoa, että liiton voi särkeä, vaikka kaikki olisikin hyvin siihen asti. Ei liiton tarvitse olla huono, vaikka toinen menee vieraisiin. Joskus vain tulee toiselle tarve saada uutta ja jännittävää elämäänsä hinnalla millä hyvänsä. Yleensä tässä vaiheessa ei vielä ajatella mitä siitä seuraa, kun jäädään kiinni.

    Vaikka on vapaa ja varsinkin aikuinen, pitää ihmisen tietää mikä on moraalisesti luvallista ja mikä ei!!!!!!

    Äänestä

  • ...... kirjoitti:

    Pettäjääkin aina pettäjänä? Minkä vuoksi aina pettäjän ajatellaan kykenevän parannukseen, mutta kakkosen ei? Jos kakkosella olisikin oma mies kainalossa, jota oli pettänyt niin olisiko hänenkin synnit anteeksi annettu sillä?

    Mitä tarkoitat viestilläsi, en ymmärtänyt?

    Äänestä

voi olla morkkis vaikka ei olekkaan pettäjä.

Äänestä
  • En voi ymmärtää miksi nämä jotkut ukot roikkuvat vaikka miten huonoissa liitoissaan vuodesta toiseen!! ja petikaveri haetaan sitten muualta! ja miten he ovat sit Niin pirun onnettomia ja sanovat kärsivänsä elinkautista ja ovat pirun nalkissa jne jne....tälläistä ruikutusta olen kuullut hyvin monelta ukkomieheltä, ja ikäluokassa 30-40 v. heitä on ehdottomasti eniten!! jotkut sanovat kestävänsä vaikka miten huonon avioliiton lasten takia,talon,omaisuuden,sukulaisten jne...Mielestäni pitäisi ensin lopettaa se huono liitto hinnalla millä hyvänsä ja sitten vasta aloittaa uusi suhde. Vastatkaa mulle hyvät herrat miksi roikutte ja roikutte kuolleissa liitoissanne ja olette niin kauheen onnettomia???

    Äänestä

  • ihmettelen 42v. kirjoitti:

    En voi ymmärtää miksi nämä jotkut ukot roikkuvat vaikka miten huonoissa liitoissaan vuodesta toiseen!! ja petikaveri haetaan sitten muualta! ja miten he ovat sit Niin pirun onnettomia ja sanovat kärsivänsä elinkautista ja ovat pirun nalkissa jne jne....tälläistä ruikutusta olen kuullut hyvin monelta ukkomieheltä, ja ikäluokassa 30-40 v. heitä on ehdottomasti eniten!! jotkut sanovat kestävänsä vaikka miten huonon avioliiton lasten takia,talon,omaisuuden,sukulaisten jne...Mielestäni pitäisi ensin lopettaa se huono liitto hinnalla millä hyvänsä ja sitten vasta aloittaa uusi suhde. Vastatkaa mulle hyvät herrat miksi roikutte ja roikutte kuolleissa liitoissanne ja olette niin kauheen onnettomia???

    nämä ukkomiehet eivät puhu kakkosilleen totta. Heidän liitoissaan ei välttämättä ole mikään vinossa, vaan he ovat lähteneet "pettäjän tielle" jonkin uutuuden viehätyksen vuoksi. He tuntevat, että normaali elämä on liian tasaista heille ja heidän pitää saada jotain jännitystä ym. elämämäänsä.

    Usein he lisäksi vannovat rakkauttaan samaan aikaan kun petävät vaimokultiansa ja varsinkin jos jäävät kiinni, että saavat jäädä kotiin, missä heillä todellisuudessa asiat olivat hyvin ennen kiinni jäämistään.

    Siinä sitten kakkosparka kuvittelee vielä olleensa se ykkönen ja paras tämän miehen elämässä, kunnes huomaa itsensä jätetyksi petturin palatessa kotiin. Siis ei ne liitot aina ole niin kuolleita, kun te luulette.

    Äänestä

  • siitä, että kirjoitti:

    ukkoparka ole kuitenkaan niin tyhmä että kuvittelee 'kakkosensa' jäävän rannalle ruikuttaan kun suhde hänen kanssaan ei enää toimi? tai on näitä reppanoita varmaan yllin kyllin mut ainakin mulle tehdyt lupaukset ei pyyhkiydy noin vain pois jos näin kävisi.. itse olen lähtenyt tähän suhteeseen pelkästään, ja vain pelkästään rakkaudesta, joten en voi muuta todeta kuin että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan!

    Äänestä

  • ihmettelen 42v. kirjoitti:

    En voi ymmärtää miksi nämä jotkut ukot roikkuvat vaikka miten huonoissa liitoissaan vuodesta toiseen!! ja petikaveri haetaan sitten muualta! ja miten he ovat sit Niin pirun onnettomia ja sanovat kärsivänsä elinkautista ja ovat pirun nalkissa jne jne....tälläistä ruikutusta olen kuullut hyvin monelta ukkomieheltä, ja ikäluokassa 30-40 v. heitä on ehdottomasti eniten!! jotkut sanovat kestävänsä vaikka miten huonon avioliiton lasten takia,talon,omaisuuden,sukulaisten jne...Mielestäni pitäisi ensin lopettaa se huono liitto hinnalla millä hyvänsä ja sitten vasta aloittaa uusi suhde. Vastatkaa mulle hyvät herrat miksi roikutte ja roikutte kuolleissa liitoissanne ja olette niin kauheen onnettomia???

    Taitaa olla pakko vääntää rautalangasta: liittoni ei ole huono, minä nyt vaan olen vieraissa käyvä mies. Ruikuttamalla saa kyllä looraa, näinhän se menee.

    Äänestä

  • Raipe kirjoitti:

    et liitossa ei välttämättä mitään "vikaa", vaikka ukko vieraissa hyppää. Ongelmat ja viat tulevat vasta sen jälkeen kun ukko narahtaa tästä pettämisestään!!

    Äänestä

  • Raipe kirjoitti:

    Taitaa olla pakko vääntää rautalangasta: liittoni ei ole huono, minä nyt vaan olen vieraissa käyvä mies. Ruikuttamalla saa kyllä looraa, näinhän se menee.

    Mitähän mieltä vaimo on siitä että onko suhteessa jotain vikaa kun ukko kulkee vieraissa, vai kiltistikö nielee sen... hah hah... Teidän liitossa on todellakin jotain vikaa!!!! MIES PETTÄÄ!!! Ja se on tosi iso vika!!! Se teidän liiton vika olet SINÄ!!

    Äänestä

  • NaiNeN34 kirjoitti:

    kun en ole jo lähtenyt ja siedän kaiken paskan

    Äänestä

  • NaiNeN34 kirjoitti:

    Mitähän mieltä vaimo on siitä että onko suhteessa jotain vikaa kun ukko kulkee vieraissa, vai kiltistikö nielee sen... hah hah... Teidän liitossa on todellakin jotain vikaa!!!! MIES PETTÄÄ!!! Ja se on tosi iso vika!!! Se teidän liiton vika olet SINÄ!!

    osaavat varattua pitää koukussa ja tekevät mitä vaan että varattu on ja pysyy kiinni siinä.
    Mutta kun saavat varatun lopulta,on aikamoinen haaste elää samana kun kakkosena oli.
    Varattu huomaa vasta jälkeenpäin miten hyvän puolison menetty ja koti särky.

    Äänestä

  • Raipe kirjoitti:

    Taitaa olla pakko vääntää rautalangasta: liittoni ei ole huono, minä nyt vaan olen vieraissa käyvä mies. Ruikuttamalla saa kyllä looraa, näinhän se menee.

    Ensinnäkin en ole Rouva enkä sellaiseksi koskaan enää aio, olin yli 20 vuotta mutta siihen lystiin ei mua kukaan enää saa! No, sinä olet sitten ehdottomasti ensimmäinen mies jolta kuulen tuollaista! siis että liitossa menee hyvin ja sinä vaan muuten hypit vieraissa. Silti väitän ettet ole täysin tyytyväinen seksi elämääsi kotona, vaan piristystä etsit muualta!! Tai sitten saat potkua omaan aviovuoteeseen ku höyläät aina välillä toisten kanssa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mormuska kirjoitti:

Olen ns. toinen nainen. Se miksi olen tässä, johtuu vain siitä että en halua enää elää kenenkään sellaisen kanssa jota en todella rakasta.

Kun tapasin tämän miehen, olimme joitakin kuukausia "salaisesti". Nyt suhteemme on ollut julkinen kolmisen vuotta. En etsinyt varattua, vaan miestä jota oikeasti voin rakastaa.

Mies ei ole ottanut eroa, eikä vaimokaan - vaikka tietää suhteen.Olin itsekäs, halusin kokea sen, mitä on olla rakastamansa miehen kanssa. Olen ollut avioliitossa 15 vuotta, kolme aikuista lasta. En oppinut takastamaan aviomiestäni koskaan, en ole edes nuorena kokenut vahvaa rakastumista. Ihmettelin muiden puheita siitä. Halusin minäkin sitä, mikä muille tuntui olevan itsestän selvä juttu. Nyt olen kokenut sen.

Nyt haluaisin lopettaa tämän. Mies ei edelleenkään halua erota. Tulevaisuus siis on hyvin yksinäinen. En tiedä, olisko ollut parempi etten olisi kokenut tätä, olisin vain elänyt yksin ja irtosuhteissa kuten ennen häntä. Vai oliko tällä joku parempi merkitys kaikkien niiden pettymysten ja petosten jälkeen mitä olen saanut kokea ennen häntä?

Olen vihainen tälle miehelle, hän kyllä tiesi tilanteen. Miksi hän tekee näin minulle? En ollut edes pano, ystävä ja toveri ennemmin. Seksuaalisuus ei ole ollut keskeinen asia...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu