Meitä lapsia oli seitsemän,joista kaksi lasta saivat isän ja äidin ylistyksen.Yksi veljistäni oli urheilija,joka oli hyvä,hyvä.Yksi siskoni oli vain niin hyvä,kehuja tuli jatkuvasti.
Ehkä meistä muista tuli katkeria,kun emme saaneet kehuja.Elämä jatkuu ja jatkuu niinkuin sukukin.Nyt on aika kehua lapsenlapsia,mutta jos
meidän muiden lapset pärjäävät jossain paremmin kuin näiden parempien,niin silloin vaihdetaan puheenaihetta.
Siitäpä se sisarkateus jatkuu ja jatkuu...
Ehkä meistä muista tuli katkeria,kun emme saaneet kehuja.Elämä jatkuu ja jatkuu niinkuin sukukin.Nyt on aika kehua lapsenlapsia,mutta jos
meidän muiden lapset pärjäävät jossain paremmin kuin näiden parempien,niin silloin vaihdetaan puheenaihetta.
Siitäpä se sisarkateus jatkuu ja jatkuu...
Vastaukset 23
Vanhimmat
kärsiä vielä aikuisena kun joku sisar nälvii miksi isä tai äiti on lellinyt muita mutta ei häntä.
Lellitty on itse täysin syytön siihen!Ja kaikki voi olla kuvitelmaa katkeran sisakuksen puolelta eli kateutta sisarta kohtaa jos hän on paremmin selvinny elämässä vaikka puolisonsa vuoksi.Ei kaikki johdu lapsuudesta.
Perinnönjaossa,kun oli puhe tyhjentää
perikunnan talon irtaimisto ja jakaa,
niin nämä lellityt ennen määrättyä päivää,
RYÖSTIVÄT ITSELLEEN,mitä halusivat.
Näillä lellityillä ei ollut otsaa tehdä sitä
rehellisesti kaikkien läsnäollessa,vaan tehtiin epärehellisesti.Ja niitä valehteluja,isä lupasi minulle tuon ja tuon.
Jos isä olisi luvannut jotain,siitä olisi pitänyt olla kirjallinen paperi.REHELLISYYS MAAN PERII,saapa nähdä tuleeko lellityille omantunnon tuskia?No ei taida tulla röyhkimyksille,AINAKAAN!
Tämä lellitty sisar on kyllä pärjännyt,kun on
ollut nöyrä mies,joka on perheen elättänyt.
Ja tällä hetkellä on käynnissä tädistä huolehtiminen niin,että kunhan tädistä aika jättää.Silloin saa tämä lellitty sisko perinnön,kunhan vain oikeat paperit ovat tallessa.
Vielä kerran rehellisyyttä!Tämä lellitty sisar on perinyt isänäidin kierouden ja näyttelemisen.
Edestä päin lälläl lää ja takana täysi piru.
Minkä taakseen jättää sen edestään löytää.
aikuisiksi! Käsitellä tunteenne,ja oppia hyväksymään vanhempanne juuri sellaisena kuin ovat/olivat ... antaa anteeksi. Se vapauttaa sisimpänne ja pääsette jatkamaan elämäänne!
Vain tämä hetki on todellisuutta,
menneisyys ja tulevaisuus ovat oman
mielikuvituksemme tuotetta! :)
Hyvää päivänjatkoa sinulle!
vanhempansa niinkuin isä oli ja äiti on.
Olen realisti,mutta tämä viimeinen menneisyys on
aika lähellä,heinäkuussa 2006.Oikeuden mukainen tulisi olla,siinä asiassa en ikinä anna periksi.
Vapautan sisinpäni sillä,että vääryys häviää ja oikeudenmukaisuus voittaa.Epärehellisyyttä en hyväksy,että selän takana hommaillaan kuin varkaat!
Siinä on sinulle kans,että voit jatkaa elämääsi.Mitä enempi saat katkeruutta itsellesi
sitä enempi sinun täytyy osata,sitä purkaa ulos
Eräs sukulaiseni sanoi minulle,pidä itselläsi
älä kerro muille.Sanoin,että jos minua joku asia ottaa päähän ja on väärin toista kohtaan.
Niin en minä sitä patouta itseni sisälle,vaan puran sen pois,muuten tukehdun.Piste.
että kuuluuko anteeksiantamisen/hyväksymisen jälkeen vanhemmat elämään vai ei? Vai joksikin anteeksiantamis/hyväksymis automaatiksiko arvelet pitävän ruveta?
Oletko itse kokenut edes mitään vai oletko joku uskohörhö?
Vain menneisyys määrää tulevaisuutemme, tämä hetki meni ohi jo! ;)
vanhempanne, joilla ehkä sisimmässään omia käsittelemättömiä lapsuudenaikaisia traumoja/käyttäytymismalleja, ovat jakaneet ne omalle jälkipolvelleen, sen kummemmin niitä kyseenalaistamatta, kritisoimatta ... "onko tämä todella lapsieni parhaaksi?"
Aina voisi ajatella asioista niinkin, että jos olisin ollut silloin ennen enemmän tietoinen asioista, olisin toiminut toisin! He tekivät omasta mielestään varmasti parhaansa omalla ehkä vajavaisella maailmankatsomuksellaan, niillä resursseilla, joita heillä oli käytettävissään juuri sillä hetkellä, niissä olosuhteissa.
Kovin helposti tälläinen kierre jatkuu, sukupolvesta toiseen. Ennen ei ollut mahdollisuuksia käsitellä omia henkisiä ongelmiaan rakentavasti kovinkaan usein. Nyt on. Sinulla itselläsi on langat käsissäsi, jatkaako samaa käyttäytymismallia vaiko lopettaa se!
Elämänkokemusta ja näkemystä kuitenkin löytyy. Neuvoa en sinällään ketään halua, koska tuntematta toista sen paremmin, ei voi tietää mihin ne neuvot todellisuudessa johtavat! Keskustella asioista silti voi, asialliseen ja rakentavaan sävyyn ... pohdiskella eri näkökulmia. En halua asettua edes selkeästi kenenkään puolelle.
Vanhemmuutta ei voi pyyhkäistä pois, vaikka miten kovasti haluaisi. Se on osa menneisyyttäsi ja tulevaisuuttasi ... se on aina osa sinua ja tulee olemaan. Kuitenkin anteeksiannon jälkeen ei kukaan voi olettaa, että asiat pyyhkiytyisivät pois kenenkään mielestä ... mielemme on vain rakennettu niin ja se on inhimillistä. Kuitenkin se katkeruuden ja menneisyyden painolasti on sen jälkeen pois harteilta. Työni puolesta olen toki myös nähnyt vanhempien jälkeenjättämiä ihmisraunioita, joille ei koskaan tule olemaan ihmisarvoista elämää ... ovat jo avun ulottumattomissa. Aina apu ei yllä kohteeseen, silloin kuin tarvitaan. Useimmiten kyse on kuitenkin perheistä, joissa lapsi joutunut kokemaan/näkemään kovaa väkivaltaa, insestiä jne. Ja silloin anteeksianto on hyvin vaikeaa, mahdotonta ja hyvin ymmärrettävää.
mallia,koska haluan ajatella tasapuolisesti,
koska en itse sitä saanut kokea.
Odotan vain oikeudenmukaisuutta.Lyhyesti näin.
koen kuten kirjoitat.Ennen kaikkea pitää kyetä keskustelemaan kiihkottomasti ja rakentavasti sisarusten (suvun - kenen tahansa) kesken, mutta muutaman kohdalla se on ollut mahdotonta.
Itse olen ollut vuosikausia "sovittelijan ja ymmärtäjän" asemessa, kun suvussa "sauhuaa."
Se ei miellytä kaikkia, vaan olen saanut pilkat ja ivat palkaksi. Mitäpä noista, olen sen verran elämänkoulua ( muutakin käynyt) että kykenen heittämään omaan arvoonsa pahat puheet.
Silti uesin tuntuu turhauttavalta puhua järkeä ja saada ääntään kuuluville, kun toiset "vaahtoavat" ja eräs jopa julistaa että turha kenenkään kertoa mitään, sillä MINÄ kyllä tiedän jokaisen asiat miten ne ovat oikeasti...Tuo on tietysti aivan sairasta, mutta järkipuhe ei auta eikä tehoa...Tulin tulokseen, että suotta yritän sanoa mitään, luovutan suosiolla, pitäköön ja luulkoon...
On kova homma antaa anteeksi,kun toiset
pelaavat epärehellisesti.Onko se sinusta
oikeudenmukaista?
Yksi näyttelee enkeliä ja selän takana toista.
Kun yhdessä päätetään jotain,niin se täytyy myös
pitää jokaisella,eikä tehdä selän takana.
Meidänkin porukassa on yksi,joka on ns.sovittelija ja ymmärtäjä.Ns.sovittelija antaa
toiselta paikkakunnalta käskyjä,mitä tehdä.No,
eihän siinä muuta kuin,häneltä jää huomaamatta
ettei itse tee muuta kuin määräilee.
Kyllä uskon,ettei monikaan jaksaisi tuollaista.
Katkera olen ,myönnän.No helpottaa tämä vähän,kun saa purkaa itseään.Aika haavat parantaa
sanotaan,saapa nähdä.
antaa anteeksi, mutta kun ajattelen omalle kohdalle tilannetta, niin anteeksianto on ainoa, jolla saan mielenrauhan. Ymmärrys ei riitä.
En minäkään hyväksy epärehellisyyttä ja huomautan siitä, mutta asiallisesti ja rakentavasti. Loppupelissä itselleni oma verisukulainen on kuitenkin tärkeä ja rakas ja joskus tuntuu aivan "sairaalta" se, miksi sisarukselle voi ylipäätään olla kade ja katkera.
Meitä on moneen "lähtöön" varsinkin jos sisaruksia on useita. Jokainen on luonut persoonansa pohjalta omat elämänarvonsa.
Kun jokaisella on ollut tasan samat lähtökohdat -ainakin meillä, niin ei pitäisi olla aihetta syyttää tai arvostella ketään. Silti yksi sisareni on ylitse muiden katkera ja kade.
Hän on "parantumaton" ja tehnyt erinäisiä tempauksia, mutta ei tajua mitä ilmeisimmin itse, että hänen mielenterveytensä ei ole kunnossa. Siitä hänelle ei voi huomauttaa/vihjata - ei edes rakentavasti, sillä hän saattaisi vetää oikeuteen "herjauksesta" tms.
Olen tosiaan sovittelija ja ymmärtäjä, mutta mitään käskyjä en ole mielestäni antanut - mistä olisinkaan. Olen aina tuonut esille erilaisia näkökantoja ja pyrkinyt tarkastelemaan asioita laajalti. Sekin on ärsyttävä piirre sisarestani, joka on hyökkäävä ja tuomitseva ja aina muita sisaruksia arvosteleva. Silloin minulle tulee tunne "puolustuksen tarpeesta" ja esitän asiaa lieventävää hnekilön kohdalta, jota sisar haukkuu.
Mitä tulee sukurakkauteen, vihaan tai kateuteen sisarusten kesken, niin totean, että kun on sinut itsensä kanssa ja omaa terveen itsetunnon, silloin ei ole tarvetta kadehtia, katkeroitua saati vihata sisarusta. Itsetuntoaan voi tutkiskella ja siitä oppii rakentamaan mahdollisimman "terveen", vaikka ei olisi alan ammattilainen. Kaiken perusta on itsensä ja omien elämän valintojen hyväksyminen. Ihminen voi oppia "paremmaksi ihmisenä", kun antaa itselleen luvan oppia.
Enkelihoitoa sisar tekee,mut tavat eivät
ole muuttuneet.Varasti arvokkaan kirj.pöydän,
lupasi tuoda minulle,ei ole tuonut,odotan.
Siskolla omatunto soimaa,kun vei varkain.
Mielenterv.ongelmia ei ole ollut,mutta sisar ei muista,kun hän sekoili aikanaan.Parveke oli
hänelle vaarallinen paikka.Katsellaan!
En tiedä, mikä oli erään lähisukulaisen tempun takana, ehkä sisarkateus tai muuten vain huono käytös. Osti käytetyn auton veljeltään, ja myi vain pari vuotta tätä vanhemman kaaran veljelleen, joka ei tietenkään tarkastanut, onko maksamattomia ajoneuvoveroja rästissä. Ja niitähän oli, pienehkö summa, mutta olipa kuitenkin. Tätä hyväksikäyttäjää, varmaankin harmitti maksamansa auton hinta, ja jätti siksi verot maksamatta vanhasta autostaan n. pari vk ennen autokauppoja, tietenkin tämähän voi olla vain suurta sattumaa. Koska kuitenkin tunnen kyseisen henkilön käytöstavat, piittaamattomuuden muiden omaisuutta ja kotia kohtaan, jota tämä osoittaa missä ikinä sitten yhdessä vierailemmekaan, oikeastaan tämä oli täysin arvattavissa. Turhaa kuitenkin oli säästää tässä verossa, sehän olisi vain luettu uuden auton hyväksi.
Opetuksena vain kaikille: perheeseen ja sukuun ei voi luottaa, ne käyttävät sinua eniten hyväksi, ja suvusta ei pääse eroon pahallakaan. Mutta jos sinä kuvittelet meidän maksavan tämän summan, hiljaisuudessa, puhumatta sinulle sanaakaan tästä, luulosi on väärä.
Ennen en tosiaan uskonut,että suku on
pahin.Nyt on toisin,kun on joutunut sen karvaasti kokemaan.Uskon edelleen minkä taaksesi jätät,sen edestäsi löydät.
kyseessä on luulo, että on huonompi kuin muut?
Jokainen on oman elämänsä vartija ja herra ja kukin voi rakentaa elämsätään mieluisen. Ei siihen tarvita vanhempia. Nenä pystyyn vaan, toteamus itselleen: Olen riittäävän hyvä!
luulo.Pokka on kestänyt,vaikka onkin sotia ja pitänyt oikeuksistaan pitää huolta.
Nenä on minulla ollut pystyssä koko avioliiton ajan.En ole lannistunut,vaikka onkin ollut tosi hankalaa.Että sillä lailla.
Meillä ainakin välit viilenivät sitä mukaan kuin oma koulutus lisääntyi. Työtön sisko ilmoitti, ettei työssä olevalla voi olla ongelmia ja toinen jolla ei ole koulutusta, vaikka unelmia onkin, ihmetteli, että on se kumma kun luulee olevansa jotain... siis sitä mihin ammattiin on valmistunut?!! Koska nuorempi on siskosten logiikan mukaan yhtä paljon tyhmempi,kouluttamattomampi ja työelämän ulkopuolella kuin on vuosia nuorempi, oli suuri loukkaus opiskella, valmistua ja sijoittua työelämään. Välithän siitä katkaistiin kuin leikaten ja syylliseksi leimattiin ihan tavallisen koulutuksen hankkinut, ihan tavallista työtä tekevä, perheellinen sisko. Olihan se toki valtava loukkaus mennä oman elämän järjestämisellä muistuttamaan, ettei ole itse hankkinut ammattia eikä halua mennä töihin.... Vai olisikohan voinut ollut jotain muutakin motiivia opiskella ja asettua yhteiskuntaan???!!
yhden sisaren kanssa, että hän on katkeroitunut omien valintojensa johdosta. Olemme neljä sisarusta, joilla on ollut tasan samat lähtökohdat kotoa. Lähdimme aikaisin maailmalle omaa leipää tienaamaan. Myös suht aikaisin avioon jokainen. Minä olen ollut ainoa, jota on kiinnostanut oman itsensä kehittäminen ja olen opiskellut paljon ja toiminut eri tehtävissä ja ammateissa.
Olen tehnyt paljon töitä,maksanut veroni, hoitanut kodin ja saattanut maailmalle kolme veronmaksajaa.
Sisar on juossut vain "helpon mammonan" perässä sekä "komeitten narsisti miesten".Hän menetti niissä sinisilmäisyyttään vähäisenkin omaisuutensa, eikä häntä ole kiinnostanut koskaan opiskelu (lukeminen ylipäätään) ja eikä hänellä ole mitään ammattia.
Nyt hänen passaa sitten olla katkera minulle, kadehtia ja tonkia kaikkea mahdollista mistä voisi minua "piikitellä". Itse en voisi edes kuvitella että tekisin samoin kenellekään saati sisaruksille. En ymmärrä miksi sisarusten pitää kadehtia, kun itse kykenen iloitsemaan kun toisella on käynyt hyvin ja on menestynyt jossain.
Sisar on katkaissut välit moneen kertaan ilman päteviä ja järkeviä perusteluja ja alkaa jo olla tunne, että hänen mielenterveys ei ole ok. Sanotaanhan mm että yksi mielenterveyden määritelmä on, että henkilöllä on kyky solmia ja ylläpitää läheisiä ihmissuhteita ja tulla toimeen toisten kanssa.
Tuo on mahdoton sisareni kohdalla ja hänen katkeruus ja kateus kohdistuu myös muihin sisaruksiin, jotka ovat pärjänneet häntä paremmin.
Meitä siskoksia on vain kaksi,mutta isoasiskoa kohtaan en ole oikein koskaan tuntenut rakkautta ja lämpöä, sillä sitä en ole saanut pikkusiskona koskaan häneltäkään.Muistan aikoja lapsuudestani, nuoruudesta ja nyt aikuisuudenajoilta, aina hampaat irvissä uteliaana vain pyörii kuvioissa.Olen yrittänyt pitää laihaa sopua sillä olemmehan siskoksia ja aikuisia.Olemme niin kovin erinlaisia niin luonteen kuin näön suhteenkin, joskus jopa miettinyt asiaa pitemmälle ja epäillyt
olemmeko eikeesti samoista isistä, kun itse olen ilmetty isäni ja hänessä ei ole
isänpiirteitä laisinkaan, luonteet täysin vastakohtia ja tässäpä arvoitusta loppuelämälleni.Onneksi minulla monia ihania ystäviä ja työkavereita joiden kanssa lämpimät välit,tämän siskon kanssa valitettavasti lämpimiä tunteita ole
muistoissakaan. t. eira 62
Näissä perintöasioissa olen sen verran nöhnyt rumaa peliaä, että sanon yhden asian.
Jokaisen äidin ja isän tulee olla täysin tasapauolinen kaikessa lapsiaan kohtaan, mitkään seikat eivät saa sitä koskaan muuttaa, lapsille annetaan ihan samanlainen osuus, heitä kohdellaan samalla kunnioituksella ja heille puhutaan asiat samalla tavalla.
Jos ei voi yhdelle jotain puhau, ei sitä sitten puhuta toisillekaan.
Lpaset eivät ole voineet valita vanhempiaan, mutta te vanhemmat olette voineet valita tettkö lapsia vai ette. Joten älkää käykä heitä surmaamaan koskaan minkäänlaisin keinoin. Arvostkaa lapsianne, sillojn hekin oppivat arvostamaan teitä ja saavat parhaat eväät elämäänsä.
Täysi tasa-arvo siis perheeseen.
Kaik kirjanpitoon , monetko luistimet, harrastukset, koulutus, matkat, auto, palvelut, tuki, silkka raha ja kuitit.
Sama mitä lapset vanhemmil .
Huh huh ei onnistune.
Onko esittäjäl lapsia, saanutko sellasen minkä tilas.
Raha-asiat ei ekana mieles kun lisääntyy.
Perintö on suomen laki määräys.Maatalousaikojen takia.
Vanhempien oma asia, perhehistoriat on erilaisia.
Jokanne on myös vastuussa aikuisena milasen elämän tekee itselle ja muille ja onko esittäjä tehnyt ja miten nuo tasapuolinen asiansa.
Itsellä kokemuksia siitä kuinka meidät muut sisarukset "unohdettiin" kun vanhempamme saivat iltatähden. Tuon jälkeen on kaikki kaikessa ollut tämä nuorimmainen. Nuorimmaisen jälkikasvua kyllä katsotaan ja kaitsetaan, sekä ostellaan kaikenlaista. Mutta esim. minun lapsiani eivät varmaan ikinä ole esim. yöksi ottaneet. Tuntuu todella pahalta, vaikka me kaikki olemme jo aikuisia ja ymmärrämme vastuumme omista elämistämme ja jälkikasvustamme. Nuorimmainen päättää nykyään jo vanhempiemme elämästäkin, milloin vanhampamme ovat jollain dieetillä, tai tipattomalla yms. Varmaan tulee käymään niin että hän päättää myös vanhempiemme testamentista, kun on kerran niin ylivertainen.
Hei, olen Anna-lehden toimittaja ja teen juttua aikuisten sisarusten välisestä kateudesta. Etsin haastateltavia (jotka esiintyvät jutussa nimettöminä) kertomaan omasta kokemuksestaan.
Oletko kadehtinut sisarustasi? Onko sisaruksesi kadehtinut sinua? Mistä tuntemukset ovat saaneet alkunsa? Millaisia jännitteitä ne ovat aiheuttaneet välillenne? Miten tilannetta on yritetty selvittää?
Näitä ja muutamia muita kysymyksiä esitän haastateltaville. Jos haluat jakaa oman tarinasi, ota yhteyttä tämän viikon (vko 50) aikana osoitteeseen:
[email protected]