On vaikea olla ihmettelemättä, kun monet naiset suhtautuvat täällä aika kevyesti ulkomaille muuttamiseen. Ei siinä muuten mitään pahaa, mutta kun kyse esim. Afrikan mantereesta, niin kuvitteleeko joku tekevänsä vakavasti otettavaa työtä tuollaisissa maissa vai eikö halua? Itsekin seurustelen ulkkarin kanssa ja ensimmäisenä minua pelottaisi uramahdollisuuksien menetys jos kauemmas lähtisin. Ei, en unelmoi loistokkaasta urasta mutta vaivalla opiskellut akateemisen tutkinnon, ja minua hirvittää ajatus, etten jossain muualla voisi olla kunnollisessa työpaikassa kielivaikeuksien ja erilaisuuden takia vaikka ei otettaisi huomioon maan kehitystasoa. Monikohan saa työpaikan omalta alaltaan kun niin erilaiseen paikkaan miehen kanssa muuttaa? Meinaatteko te naiset ruveta kotiäideiksi/-rouviksi vai mitä ajattelitte tekevänne siellä maailman toisella puolella? Oletteko ajatellut loppuun asti vai eikö teillä edes ole mitään omaa uraa/alaa/elämää? Onko tänne palstalle kertynyt naisia, joille tällaiset kysymykset ovat yhdentekeviä? Tarkoitukseni ei ole loukata, vaikka varmaan sellaista kommenttia onkin tulossa, ainoastaan ihmettelen näitä tosielämän kysymyksiä. Ja olen siis nainen. Tavallinen omista lapsista unelmoiva, en mikään tiukkapipo itsekäs uranainen.
Elämäntyö?
Akateeminen nainen
171723
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Olen korkeastikoulutettu, hyväpalkkainen ura nainen. Ja kyllä, jos rakastuisin mieheen ja tunne olisi molemminpuolinen, niin muuttaisin vaikka siperiaan. Olen lopenkyllästynyt tähän akateemisten ihmisten ankkalammikkoon ja paskanjauhamiseen että jos sellainen onni kuin aito ihminen tulisi elämääni, niin kotirouvana/äitinä/vaimona/työttömänä olo olisi yhtä juhlaa...tai ainakin tuntuisi oikealta elämältä eikä vaan oravanpyörässä suorittamiselta.
Oon kuullut että rahaa tarvii elämiseen muutkin kuin "oravanpyörään" joutuneet. Ja et työllä on ehkä muutakin arvoa. Tai ehkä se mies olisi niin ihana ja rikas että voisit jättää sen oravanpyörän ja kaiken muunkin...ja kotivaimona kyllästyä hommaas joku päivä ja herätä mokustasi todellisuuteen...
Minulla on vielä opinnot kesken, kääntäjäksi opiskelen, mutta minulle poikaystäväni kotimaa Espanja sopii oikein hyvin ihan urankin kannalta -opiskelenhan espanjalaista filologiaa. Minulla on siis käynyt tuuri tässä suhteessa, mutta vaikka asiat olisivat toisin, kylä varmaan laittaisin rakkauden työn edelle. Olen kunnianhimoinen ja urani on minulle tärkeä, mutta en voisi edes kuvitella elämää ilman poikaystävääni.
Voit olla varma, että poikaystäväsi voi elää ilman sinua. Espanjassa blondeja suomibimboja riittää.
Espanjassa blondeja suomibimboja riittää, olen sen valitettavasti todennut itsekin ja saanut hävetä suomalaisuuttani. Onneksi kuitenkin tämä Madrid ei ole mitään suurinta turistialuetta...
Poikaystäväni voi ja haluaakin elää ilman kaikkia bimboja, kansallisuudesta riippumatta. Minua ilman hän sen sijaan ei voisi elää :)
Ihan uteliaisuuttani kysyn:
olen käsittänyt että filologian opiskelijat työllistyvät lähinnä ko. kielen opettajiksi tai joskus harvoin kielen tutkijoiksi.
Kuvittelisin kuitenkin, että Espanjassa ei kauheasti tarvita ei-espanjaa-äidinkielenään-puhuvia espanjan opettajia. Miten ajattelit koulutuksellasi siellä työllistyä?
Ensinnäkin tällä hetkellä olen täällä vain opiskelijavaihdossa, vaihdon loputtua meidän olisi tarkoitus muuttaa Suomeen jos poikaystävä saa töitä. Suomessa lopputyönsä tehneelle insinöörille se voisi jopa olla mahdollista :) Tämä siis siksi että voin viedä opiskelut loppuun.
Toiseksikin kylläpä sinulla on kapea kuva filologin työalasta. Kaikki riippuu niin paljon siitä mihin erikoistuu. Minä en todellakaan halua opettajaksi. Luen sivuaineena kansainvälistä viestintää ja käännöstieteitä joten kääntäjäksi tässä tähtään. Filologi voi työskennellä myös mm. turismin parissa.
Katsoo nyt mihin tämä elämä meitä vie ja molempien työtilaneiden mukaan sitten joskus päätämme mihin lopulta asetumme :)
En olisi muuttanut, jos en olisi saanut oman alan hommia. Taalla ollaan, rahoitusalalla eika kukaan tytottele ja halveksi, koska olen nainen, kuten Suomessa. Tosin en nyt lahtenyt mihinkaan Afrikkaan, vaan olen Euroopassa.
Aivan, tyopaikkoja (ja hyvia sellaisia) on myos muualla kuin Suomessa. Kun lahtee rohkeasti maailmalle ja varaa tyopaikan etsimiseen noin 6 kuukautta, niin aivan varmasti tulee positiivisesti yllattymaan...
ehka totta, siina mielessa etta suomalainen akateeminen tutkinto ei ole samassa arvossa ainakaan euroopan ulkopuolella. Minut ainakin valittiin nykyiseen tyopaikkaan (Kanada) ihan kokemuksen ja persoonan perusteella, ei tutkinnon. Mutta menestymismahdollisuudet ovatkin sitten taas olleet paljon nopeammat kuin suomessa, enka voi valittaa. Kylla aina valilla tulee mieleen, etta mitahan suomessa tekisin, mutta suurin osa suomessa asuvista yliopistoaikaisista ystavistani eivat ole tyytyvaisia siihen miten tyoelama on valmistumisen jalkeen avautunut.
Kylla sita kannattaa lahtiessa miettia mista luopuu ja pakka menee takuulla uuteen jakoon kun suomesta lahtee, mutta ei se aina tarkoita etta kortit ovat huonommat. vaikka en minakaan nyt ihan mihin tahansa lahtisi...
Ei sinun tarvitse olla asiasta huolissasi, täällä on kyllä tekevälle/koulutetulle väellä töitä.
Loppujen lopuksi se ulkomaille muutto ei ole paljon sen kummempaa kuin toiselle puolelle Suomea muutto. Tavaroiden rahtaaminen tosin tulee kalliimmaksi :)
Ei Suomesta pois muuttaminen automaattisesti tarkoita työstä luopumista, lasten hoitokin on täällä järjestetty ihan ok. Molempien vanhempien on mahdollista käydä töissä. Olin kyllä jo ennen tänne muuttoa viettänyt aikaa täällä, joten tiesin, mitä tuleman pitää. Työpaikka löytyi puolen vuoden maassaolon jälkeen ja palkkakin on paikallisittain hyvä, joten ei valittamista!
Eikö mielestäsi siellä ole duunia? Tottakai on! Itse akateemisesti koulutettuna ja kyseisen mantereella asuneena voin kertoa että hyvin koulutetulle eurooppalaiselle on kysyntää. Businestä siellä on kuten täällä ja enemmänkin. Harvempaa afrikkalaista pääkaupunkia voi enää kehittymättömäksi kutsua. Ellet sitten halua johonkin pikkukylään, se on eri juttu se.
Olen myös suorittanut ylemmän korkeakoulututkinnon, enkä kovin helpolla lähtisi ulkomaille ilman tietoa paikallisesta työpaikasta. Varsinkin kun tiedän, ettei tutkintoni sellaisenaan ole kovinkaan kansainvälinen. Toisaalta kuten keskustelussa on jo käynyt ilmi, on myös ulkomailla (vaikka sitten siellä Afrikassa:)) kysyntää korkeasti koulutetuille eurooppalaisille. Toinen asia on tietysti sitten se, miten tuollaisen hyvän työpaikan ulkomailta löytää. Pelkällä englannilla ei monessa maassa pärjää, joten paikallinen kielikin olisi hyvä opetella jossain vaiheessa. Jos täällä kotimaassa on jo uraputkessa hyvässä työssä hyvällä palkalla, ei ehkä kovin helpolla kannata jättää kaikkea kesken ja muuttaa miehen perässä. Harvapa vaan tänä päivänä on kaikin puolin työhönsä tyytyväinen, ja moni akateeminenkin hyppii pätkätyöstä toiseen ollen välillä pitkiäkin jaksoja työttömänä.
Ei siis ole akateemisen elämä helppoa täällä Suomessakaan varsinkaan uran alussa. Tuolloin voi olla ihan hyväkin idea lähteä ulkomaille. Jos joskus tulee takaisin, on ulkomaankokemus vaan positiivista useimman työnantajan mielestä. Alussa voi ehkä joutua työskentelemään tutkintoaan vastaamattomissa hommissa ja kenties opettelemaan paikallisen kielenkin ennen työpaikan saantia, mutta kyllä se ura ajan kanssa ulkomaillakin ennen pitkää koulutetulle ja osaavalle ihmiselle aukeaa. Harvahan meistä pääsee heti kiinni siihen haluaamaansa työhön täällä Suomessakaan. Eikä mielestäni myöskään tuo kotiäitinä olo ole mikään huono asia vaikka akateemisen tutkinnon on opiskellutkin. Pitemmän päälle ehkä vähän liikaa, mutta kyllähän me useimmat akateemisetkin perheen haluamme.
Meitä on niin moneksi. Toiset lähtevät ennakkoluulottomasti uraa luomaan/perhettä kasvattamaan vaikka sitten sinne Afrikkaan, ja menestyvätkin aikaa myöten hyvin. Toiset haluavat ottaa varman päälle ja jäävät mieluummin tänne Suomeen. Itse kuulun jälkimmäiseen joukkoon, vaikka mieheni kotimaassa tovin jo olen ehtinyt asuakin. Salaa kuitenkin ihailen ensiksi mainittuja. Meillä kun oli työt ja opiskelut viime kerralla valmiina odottamassa ja kaikki tarkasti suunniteltuna, joten ei siinä paljon riskejä tarvinnut ottaa.
Eihän tässä nykyajan työelämässä lopulta voi Suomessakaan olla varma mistään, joten mitä ihmettelemistä siinä on jos joku haluaa kokeilla onneaan vaihteeksi ulkomailla? Uskalluksesta se vaan on kiinni, sillä onhan tuo yleensä aikamoinen hyppy tuntemattomaan. Jotkut sen hyvällä menestyksellä uskaltavat tehdä, toiset eivät. Ja jos ei jostain syystä ulkomailla asuminen otakaan onnistuakseen, niin pääseehän sieltä aina takaisin.
Jokainen tekee omat valintansa, hyvät sekä huonot, eikä niiden pitäisi kuulua meille muille mitenkään. Hitunen optimismia ei ole kenellekään kuitenkaan pahasta, vai mitä :)
Olen myos akateemisesti koulutettu ja nyt tyoskentelen taalla Saharan alapuolisessa Afrikassa. Ja on koulutusta vastaava tyopaikka. Itse asiassa Suomessa en nain hyvaa tyopaikkaa varmaankaan saisi, kun tuota tyokokemusta vastavalmistuneena ei tata ennen ollut viela kertynyt. Elikka tama paikka minulle on ihan unelmaduuni, oli maa sitten Suomi tai mika vain! Kuten oliko se Simo jo aiemmin ketjussa totesi, aikaa tyonhakuun tosin kannattaa varata. Taalla asiat etenevat hieman hitaammin kuin Suomessa :) Hyvan tyopaikan voi loytaa, kun aktiivisesti ja karsivallisesti etsii.
Afrikasta en tiedä mutta akateemisen tutkinnon jälkeen ei järjellä ajatellen kannata jäädä Suomeen. Palkat ovat todella kehnot, joku rakennusmieskin tienaa paremmin, ja piirit eli etenemismahdollisuudet ovat huonot. Sokkona ei tietenkään kannata minnekään lähteä mutta netti on yhtä hyvä avointen työpaikkojen ilmoituspaikka kuin sunnuntaihesari, paitsi että alueena on koko maailma. Töitä täytyy sitten varautua tekemään eli millään kunnan sosiaalitarkkaajan työmoraalilla ei pärjää.
Melkolailla samaa mieltä Tolkun miehen kanssa. Suomessa tuotetaan hurjasti loistavan koulutuksen saaneita akateemisia suoraan kortistoon/pätkätöihin/työllistämisharjoitteluihin.
Ihan sokkona ei tietysti kannata lähteä mihinkään, eri vaihtoehtoja kannattaa selvittää mahdollisimman pitkälle etukäteen. Aina työpaikan hankkiminen ei Suomesta käsin kuitenkaan onnistu, jotkut työnantajat eivät noteeraa hakemusta laisinkaan, mikäli hakija on yhteystietojen mukaan ulkomailla. Eli alkuun ehkä kannattaa muuttaa ko. maahan töitä etsimään.
Minakin ylemman korkeakoulututkinnon opiskellut muutin mieheni mukana ja olen nyt omalla alallani toissa, Intiassa. Puoli vuotta meni tyopaikan loytymiseen, tosin en kovin aktiivisesti edes niita kylla hakenut aluksi. Palkka on paikallisittain hyva. On sita elamaa Suomen ulkopuolellakin! :)