Ongelmani on sama, kuin yllättävän monella muullakin tämän forumin seurailijalla, eli yksinäisyys.
Kaikki muu on elämässäni on natsannu varsin hyvin, ehkä jopa voisin sanoa että ikäisiini verrattuna jopa aavistuksen yläkanttiin. Ainoa puute elämässäni on liki täydellinen seuraelämän puute. Ja tämä asia panee mielen matalaksi vaikka kuinka koittaa ajatella asioita positiivisesti.
Olen ns. "hyvä jätkä", eli seura kyllä kelpaa kaverimielessä mutta muutamaa poikkeusta lukuunottamatta mihinkään vakavampaan minua ei olla huolittu, vaan naiset mielummin juoksevat adonisten perässä jotka pettävät heitä seläntakana.
Tämä fakta on aiheuttanut sisimmässäni tietynlaista katkeroitumista, mikä näkyy myös ulos. en koskaan esim. baareissa kulkiessani katsele naisia silmiin vaan kuljen ns. läpät silmillä ihmisten keskuudessa koska tiedän että katseet eivät vastaa takaisin.
Miten tästä tilanteesta voisi nousta ylöspäin?
Sen sentään olen tajunnut että näin syvältä kuopan pohjalta ei ole enää jäljellä muuta kuin suunta ylöspäin. Naiset vain tuntuvat arvostavan miehiä, joilla on vahva itsetunto ja minulta se käytännössä puuttuu kokonaan. Miten sitä itsetuntoa voi edes vahvistaa, jos ei positiivista palautetta ole, mihin sitä pohjustaa.
Ihan täysin paska jätkä en sentään kai ole sillä olen kuullut että exä on baarissa tuttavilleen kehunut jonkun vielä minusta hyvän miehen saavan, mutta sekin tuntuu pelkältä sanahelinältä koska en ole ollut naisten kanssa juuri minkäänlaisessa kontaktissa yli 2 vuoteen. Naiset vain eivät yksinkertaisesti kiinnostu minusta.
Ohhoh. Tulipa harvinaisen pitkä avautuminen.
Hyviä syksyjä forumilaisille.
Kaikki muu on elämässäni on natsannu varsin hyvin, ehkä jopa voisin sanoa että ikäisiini verrattuna jopa aavistuksen yläkanttiin. Ainoa puute elämässäni on liki täydellinen seuraelämän puute. Ja tämä asia panee mielen matalaksi vaikka kuinka koittaa ajatella asioita positiivisesti.
Olen ns. "hyvä jätkä", eli seura kyllä kelpaa kaverimielessä mutta muutamaa poikkeusta lukuunottamatta mihinkään vakavampaan minua ei olla huolittu, vaan naiset mielummin juoksevat adonisten perässä jotka pettävät heitä seläntakana.
Tämä fakta on aiheuttanut sisimmässäni tietynlaista katkeroitumista, mikä näkyy myös ulos. en koskaan esim. baareissa kulkiessani katsele naisia silmiin vaan kuljen ns. läpät silmillä ihmisten keskuudessa koska tiedän että katseet eivät vastaa takaisin.
Miten tästä tilanteesta voisi nousta ylöspäin?
Sen sentään olen tajunnut että näin syvältä kuopan pohjalta ei ole enää jäljellä muuta kuin suunta ylöspäin. Naiset vain tuntuvat arvostavan miehiä, joilla on vahva itsetunto ja minulta se käytännössä puuttuu kokonaan. Miten sitä itsetuntoa voi edes vahvistaa, jos ei positiivista palautetta ole, mihin sitä pohjustaa.
Ihan täysin paska jätkä en sentään kai ole sillä olen kuullut että exä on baarissa tuttavilleen kehunut jonkun vielä minusta hyvän miehen saavan, mutta sekin tuntuu pelkältä sanahelinältä koska en ole ollut naisten kanssa juuri minkäänlaisessa kontaktissa yli 2 vuoteen. Naiset vain eivät yksinkertaisesti kiinnostu minusta.
Ohhoh. Tulipa harvinaisen pitkä avautuminen.
Hyviä syksyjä forumilaisille.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Sen sijaan etta katkeroidut, mieti hyvia puoliasi. Osaat selvastikkin "avatua" enemman kuin monet miehet. Tama on asia mita monet naiset arvostavat!
Semmoista se elämä joskus on... Ei kaikkien ihmisten ole tarkotettu pariutuvan tai elävän parisuhteessa... Sulla kumminkin on joku naikkonen ollu jos kerta exästä puhut, niin etpä ainakaan kuulu siihen 1.9 prosenttiin väestöstä, joka ei koskaa eläissään ole seksuaalisessa kanssakäymisessä...
Itselläni tilanne on seuraavanlainen:
Viimeisestä seurustelusuhteesta jo yli 2 vuotta, tapailin erästä tyttöä viime syksynä, mutta homma kariutui.
Tulevaisuus näyttää valoisalta mitä tulee opiskelu/työelämään, kavereita löytyy ja talous on opiskelijalle hyvällä mallilla: matkustelen vähintään kerran vuodessa, elämänlaatu on suhteellisen hyvällä pohjalla ja muuta mukavaa. Olen suht hyvässä kunnossa, itsetunto on mielestäni asiallisella tasolla ja muutenkin myös 'hyvä jätkä'.
Ongelma on tupannut olemaan se, että jos ihastun (kuten esim kesäduunissa tänä kesänä), ihastun joko varattuun ihmiseen, tai sitten ihmiseen johon kyllästyn oitis kun alkaa vastakaikua tulemaan. Esim aloin lämppäämään erästä tyttöä tuossa alkukesästä ja nyt tilanne on sellainen, että nähdessäni hänet pyrin vaan tekemään jotenkin selväksi ettei kiinnostakaan. Vaikka siis hän tuntuu olevan valmis mihin vaan.. Todella ristiriitainen fiilis. Enkä todellakaan halua loukata ketään. Jotenkin kyllästyn ihmiseen heti kun käykin ilmi että se olisi tavoiteltavissa. =(
Heippa,
Oon "ääljiljjäl" nimimerkin taakse kätkeytyneen henkilön kanssa aikalailla samassa tilanteessa. Oon melkosen nuori vielä, opiskeluelämän alkutaipaleella, että kyllä mulla pitäs olla vielä aikaa... muttamutta nyt kun taasmenin särkemään sydämeni varatun miehen takia niin tää yksinäisyys alkaa todella ottaa päähän. Viimesestä kunnon seurustelusuhteesta on mullakin jo tovi... itse asiassa kolme vuotta. Sen jälkeen en ole ketään löytänyt. Tai olen, mutta AINA nää miehet on olleet varattuja.
Miesehdokkaita on kllä ollut, mutta samoin on käynyt kun ääljiljjäl:ille (On kyllä mahtava nimimerkki, tunnen itteni pikkasen tyhmäks kun tota tohon kirjottelen :D ) alkaa aina ahdistaa kun oon oppinu tunteen toisen paremmin, ei vaan oo kemiat osunu kohalleen. Sitten teenkin jo kaikkeni että pääsen toisesta "eroon". Eikä munkaan tosiaan oo tarkotus olla ilkeä. Alkaa vaan ahdistaan jos toinen ei kiinnosta, ja toinen osapuoli elättelee toiveita. Mä vedän jostain syystä puoleeni just sen olosia miehiä jotka ei tosiaan oo mun tyyppiä.
Itse vietin ikävuodet 20-30 huonon itsetunnon kourissa, heikkouksiani häveten. Mutta vähitellen aloin huomaamaan että huonot puoleni onkin korjattavissa ajan myötä. Se on vain pitempi prosessi. Samalla aloin vihdoinkin katsomaan naisia silmiin ja sopivin kohdin jopa hymyilemään.
Sanoisin että lähtötilanteesi on parempi. Mieti, että kun kuljet synkkänä kaduilla katseita vältellen... eikös se ole hieman hassua loppujen lopuksi. Kuka säätää ihmisten roolit? Työnnä vanhat mietteet pois.
Jos muu elämäsi menee noinkin hyvin pyri laittamaan onnistumiset niissä asioissa mielesi etusijalle. Ajattele että naiset ovat vain täydentävä, vaikkakin tärkeä, osa kokonaisuutta.
Sinuna korostaisin niitä positiivisia asioita mitä sinulla on elämässäsi ja jättäisin negatiivisesti itsetuntoon vaikuttavat hetkeksi taka-alalle. Todellakin itsetunnon kohotus voisi olla sinulla paikallaan ja tie sen nostamiseen on nimenomaan elämässäsi olevien hyvien asioiden korostaminen ajattelussasi. Kannattaisi ehkä unohtaa naiset vähäksi aikaa ja täyttää noidenkin ajatusten osalta pääkoppa jollain muulla. Miten olisi joku mielenkiintoinen harrastus jossa voisit kehittyä? Onnistumiset nostavat itsetuntoa ja jos harrastus on muutenkin mukava, josta saa vielä hyötyä käytännön elämään niin hyöty on kaksinkertainen.
Itse olen täyttänyt kalenterini työllä, opiskelulla ja harrastuksilla. Aloitin erään urheilulajin harrastuksen näin "varttuneemmalla" iällä, jonka harjoituksiin käytän aikaa 5-6 iltaa viikossa. Jos itse löytäisin mukavan naisen, niin eipä sitä aikaa enää noihin harrastuksiin jäisikään, joten jätän noiden naisten vikittelyn vähemmälle parisuhdemielessä. Monta viikonloppuakin menee monesti töiden merkeissä, joten elämääni ei naiset yksinkertaisesti mahdu.
Eli mitä nyt yleensä yritin sanoa, niin on meitä muitakin sinkkumiehiä, joilla ei niin hirveästi tuota "säpinää" ole elämässään, mutta ei sen kannata antaa katkeroittaa mieltä, vaan käytä tuo "vapautesi" hankkimalla muuta elämää. Ajattele, että olet niin vahva ihminen, että pystyt elämään hyvän elämän vaikka yksin. Moni mies on sortunut matkan varrella päihteisiin ja päätynyt ennenaikaiseen hautaan tuon vuoksi. Ja nosta sitä katsetta vähän ylöspäin ja katso ihmisiä silmiin. Ehkä jonain päivänä vastaan tulee kuitenkin katse, jota kumpikaan ei halua katkaista ;).
On se kumma kuinka sitä alkaa kaipaamaan itseleen kumpania. Olen jo ollut sinku jo jonkin aikaa ja elämä potkii päähän. Niinhän sitä jotkut kyynisenä toteaa et "elämä on kovaa kun kohale satuu" mut vois se paremminkin mennä. Maailma on kylmä paikka jos ei oo ketään toista.
Thaimaa
Sosialistinen suomi antaa hyvän kasvualustan ns. käenpoikasten munille. Tarkoitan sitä, että toisin kuin yhteiskunnissa jossa taloudellisia turvaverkkoja yms. ei ole ja joissa miesten kyky hankkia toimeentulo on keskeisin parinvalintakriteeri naisille, Suomessa miehiset piirteet on alasajettu, ja söpöt paskanpuhujat pääsevät parhaiten pukille ja lisääntymään. Tämä johtanee aikain saatossa perverssiin evoluutioon ja geneettisen aineksen heikkenemiseen. Toisaalta söpöjä paskanpuhujia tulee riittämään sitten jokaiselle.
Meinaakkonä että minä tunnollisena miehenä käyn koulut ja teen työt, tienaan rahat ja elätän jonkun lähiöbaarissa loisivan mölyturvan vahingonlaukauksia? Ei helvetissä, yksinhuoltajaa en ota ellei:
- edellinen mies kaatunut isänmaan puolesta
- muita hyväksyttäviä syitä ei olekkaan.
Varmaankin osansa tuskasta aiheuttaa se yksinkertainen fakta, että kirjottaja on mies. Se ei nimittäin ole mukavaa herätä joka aamu aamupöljän (naisille suomennettakoon: seisokki), kanssa, kun ei ole ketään, jonka kanssa voisi tämän ihmeen ja riemunsa jakaa. Yksinkertaisinta olisi varmaankin että jos miehestä siltä tuntuisi, niin lääkäri napsaisisi kassit pois... Loppuisi se turhaan naisista haaveilu kun testosteronin taso laskee...
heippa!
Tuosta tulee mulle mieleen, että yksinäinen voi olla monella tavalla. Avioliitossakin voi olla yksinäinen ja yksin.
Oletko ajatellut, että elämää ja naisihmisiä on muuallakin kuin baareissa. Haetko tositarkoituksella ystävää ja ihmistä lähellesi. Käsittääkseni nykyihmiset hakevat vain yleensä joko yhden illan seuraa tai bailaavat vaan hauskaa pitäen.
Sitten toinen kysymys on se, että yksinkin voi olla onnellinen. Itse olen ollut kaksi vuotta yksin, mutten yksinäinen. Mulla on kyllä laaja ystäväpiiri, jotka koostuvat naisista. Käymme yhdessä ulkona, lenkillä tai erilaisissa tapahtumissa ja tilaisuuksissa.
Ja uskon myös, että kyllä se sopivan hyvä tyyppi tulee vastaan ja minäkin voin olla ihan hyvä leidi jollekin. Se oikea -ajatus on fantasiaa ja nykypäivän ajatusta, ettei mun tarvii pistää itseäni likoon, kun toinen tekee MUT onnelliseksi.
Hmh meni filosofiaksi.
Odotellessa ehkä kantsii lukea Fisherin kirja: Jälleenrakennus... kun suhteesi päättyy. Löysin siitä paljon hyvää ja pohdittavaa omassa itsessäni ja suhteessa moniin eri asioihin, jotka vaikuttavan ajatus- ja asennemaailmaani.
Kuitenkin toivon sinulle toivoa ja rohkeutta katsoa niitä naisia silmiin uusista paikoista, kyllä se löytyy, kun on sen aika
Mutta minun yksinäisyys on niin monitasoista. On ensinnäkin katkeruus siitä, että ei kelpaa kumppaniehdokkaaksi, toisin kuin kaverit. On seksin kaipuu jne. Minusta ihmisen perusoikeuksiin kuuluu oikeus harrastaa seksiä, tuntea itsensä halutuksi ja hyväksytyksi. Nämä asiat ja tunteet puuttuvat minun elämästäni täysin. Ja niin alas en kuitenkaan vielä tunne ajautuneeni, prostituoitujen palveluksia haluaisin käyttää. Tosin ajatus siitäkin on mielessä pyörinyt, mutta se taitaisi olla viimeinen tikki itseluottamukselle. Maksaa läheisyydestä.