oravanpyörä

erostamme on kulunut jo yli puoli vuotta. haavat sydämessäni eivät ole vieläkään ole parantuneet.. en haluaisi myöntää sitä itselleni, mutta pakko kai se on. minulla on ikävä.

poikaystäväni jätti minut toisen naisen myötä ja he seurustelevat yhä edelleen. Tämä exäni on kyllä vieraillut luonani ja hän valittaa ikävää.

onko teillä neuvoja epätoivoiselle naiselle?
elämäni ei voi jäädä roikkumaan näin, en ansaitse tätä. mutta uuden suhteen aloittaminen tuntuisi väärältä kun vieläkin tunnen ex-poikakaveriani kohtaan niin paljon!
3492
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

onko se nyt vaikeeta olla ja eleskellä ihan itsekseen. Kunnes huomaat, että hups! olenkin tainnut päästä exästäni yli.

Ja sitten voit niinkuin ihan varovaisesti vaikka liikuskelemaan tuolla ihmisten parissa.

Voit vaikka tuossa isseikseen oleskelelu olotilassa hokata asian jos toisenkin itsestäsi. Ihan mojova etu niitä tulevia ihmissuhdejuttuja ajatellenkin.

Carpe diem, sitten kun sen aika tulee. Hiljaa yleensä, malttia!

Äänestä

Olen samassa tilanteessa kanssasi. Suhteemme loppumisen syynä ei ollut vain ketään kolmas osapuoli. Rakastan entistäni vielä koko sydämestäni. En tiedä mitä teen. Olen tavannut ex-rakkaani jonkin aikaa viikonloppuisin mutta nyt hän ei edes halua vastata minulle. Kaikki tuntuu ihan turhalta.

Äänestä

No jos et ole vielä valmis uuteen suhteeseen, niin pysy sinkkuna sitten. Parhaiten sä pääset siitä jätkästä lopettamalla yhteydenpidon, etkä päästä sitä sun luokse/lähettyville. Kohta se ehdottaa sulle jo sänkyyn menoa vaikka seurusteleekin. Miehet on miehii...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


puuenkeli. kirjoitti:

erostamme on kulunut jo yli puoli vuotta. haavat sydämessäni eivät ole vieläkään ole parantuneet.. en haluaisi myöntää sitä itselleni, mutta pakko kai se on. minulla on ikävä.

poikaystäväni jätti minut toisen naisen myötä ja he seurustelevat yhä edelleen. Tämä exäni on kyllä vieraillut luonani ja hän valittaa ikävää.

onko teillä neuvoja epätoivoiselle naiselle?
elämäni ei voi jäädä roikkumaan näin, en ansaitse tätä. mutta uuden suhteen aloittaminen tuntuisi väärältä kun vieläkin tunnen ex-poikakaveriani kohtaan niin paljon!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu