Kun parisuhteessa vaivaa jokin asia, onko parempi puhua siitä vai pitää asia omana tietonaan, pidemmän päälle?
Jos minua vaivaa jokin, se ymmärretään vastapuolelta väistämättä väärin ja kärpäsestä tehdään härkänen, kunnes lopulta kadun että tulin edes mitään sanoneeksi. Toinen osapuoli taas sanoo, että jos häntä jokin vaivaakin, niin hän ei siitä sano. Puhumattomuus voi tietysti olla ihan hyväkin välttyäkseen väärinkäsityksiltä ja riitatilanteilta mökkötyksiltä, mutta miten on asia pidemmällä tähtäimellä? Loppuuko se asioiden vaivaaminen sitten jossakin välissä itsekseen jos ei siitä puhu?
Erilaisia kokemuksia asiasta? Mietin juuri, olenko vastedes hiljaa jos jokin häiritsee, vai yritänkö edelleen puhua siitä huolimatta, että tuloksena on se, että asia vääristyy aivan erilaiseksi kuin mitä tarkoitin ja tunnen itseni todella typeräksi kun edes kehtaan sanoa mitään.
Jos minua vaivaa jokin, se ymmärretään vastapuolelta väistämättä väärin ja kärpäsestä tehdään härkänen, kunnes lopulta kadun että tulin edes mitään sanoneeksi. Toinen osapuoli taas sanoo, että jos häntä jokin vaivaakin, niin hän ei siitä sano. Puhumattomuus voi tietysti olla ihan hyväkin välttyäkseen väärinkäsityksiltä ja riitatilanteilta mökkötyksiltä, mutta miten on asia pidemmällä tähtäimellä? Loppuuko se asioiden vaivaaminen sitten jossakin välissä itsekseen jos ei siitä puhu?
Erilaisia kokemuksia asiasta? Mietin juuri, olenko vastedes hiljaa jos jokin häiritsee, vai yritänkö edelleen puhua siitä huolimatta, että tuloksena on se, että asia vääristyy aivan erilaiseksi kuin mitä tarkoitin ja tunnen itseni todella typeräksi kun edes kehtaan sanoa mitään.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei ne asiat mihinkään häivy, vaan kasvattavat vaan kokoaan. Kannattaa ihan suoraan puhua asioista, eikä mitään ihme salailuja ja itsekseen pohtimisia. Jos kumppani ymmärtää väärin, niin selität sitten niin kauan, että viesti menee oikeanlaisena perille. Väännä vaikka rautalangasta.
Ihan oikeesti. Suhde ei kovin kauheesti kestä tollasia omia ajatuksia rassaavia juttuja. Niistä vaan pitää pystyä puhuun. Tietysti jos asia ei ole tärkeä, niin sitten kannattaa jättää mainitsematta. Koska ainakaan miehet ei kestä suoraa puhettaa esim. siitä, että voisitko ihan oikeesti käydä ostaan uudet verkkarit, kun noi 7 vuotta vanhat hajoo sun jalkaas kohta.
olen pohtinut. Olen tullut siihen tulokseen, ettei missään tapauksessa pidä puhua kaikkia asioita mikä suhteessa vaivaa. Se johtaa siihen, että suhteesta tulee täysipäiväinen (ja öinen..) riitojen selvittelykeskus.
Minua on hämmentänyt se, että kertoessani miehelleni ongelmani hän saa sen kasvamaan aivan valtaisaksi, siis omalta kannaltani. Kärpäsestä tulee härkänen.
Pidemmällä tähtäimellä olen usein kiittänyt itseäni siitä, että jätin jonkin "vaivani" omaksi asiakseni. Minä ymmärrän parhaiten itseäni ja usein keksin myös keinon, jolla saan vaivihkaa mieheni muuttamaan käyttäytymistapojaan, vaikken tavallaan edes ota asiaa esille...
Miten se sitten tapahtuu, eli miten asiat saa hoidettua "toista kautta" ottamatta asioita suoraan esille? Tai miten toisen voi "kouluttaa" puhumaan? Itse olen niin hölmö, etten ymmärrä jos ei suoraan puhuta, ymmärrän vihjaukset liian myöhään. Suora puhe taas ei toimi jos yritän puhua jostakin asiasta toiselle osapuolelle, se kääntyy aina aivan toiseksi kuin mitä tarkoitin. Jos vinkkejä kommunikointiin parisuhteessa löytyy, niin vastaanottaisin kiitollisena, ja niin varmasti moni muukin.
sinällään ei kannata käyttää. Niitä voi viljellä ainoastaan siinä tapauksessa, että ne voi yhdistää hurttiin huumoriin. Siis niin hurjaan, että toinen ei voi olla ymmärtämättä niitä!
Asioita voi lähestyä tavalla, joka kohdistuu itse asiaan, ei kumppaniin itseensä. Voi myös muuttaa omaa käytöstä, joka "herättää" puolison.
Itse olen käyttänyt herätystaktiikkaa esim. kotitöissä. Minulla oli pitkään pulma kotitöistä, jotka jäivät minun hoidettavikseni, kaikki. Vaikka kuinka yritin saada miestäni käskemällä ja neuvottelullakin mukaan, ei asiaan tullut parannusta.
Vasta sitten kun minä ITSE jätin ne tekemättä alkoi tapahtua. Mieheni kysyy: MIksi täällä on näin sekaista? Siitä on hyvä aloittaa keskustelu onko MINUN tehtäväni aina siivota jos miehenkin mielestä on liian sekaista... Siihen asti hän oli väittänyt, ettei siisteydellä ole niin väliä. Ei tietenkään, koska aina oli siistiä silloin kun hän saapui kotiin...
Parisuhteessa, kuten ystävyyssuhteissakin täytyy aina tarkoin harkita kannattaako jokaisesta asiasta, joka harmittaa mainita. On hyvä "kuunnella itseään" kaikessa mitä toiselle sanoo. Jos toinen sanoisi minulle saman asian samoin sanoin niin miltä minusta itsestäni tuntuisi.
..täytyy puhua..Ei siitä tule mitään jos pitää ne sisällä..Huutoo saattaa tulla mutta perustelee asian minkä sanoo..Siitä yleensä seuraa keskustelua mutta niin pitääki..Sillä tyylil mekin porskutettu kauan..Mies kyllä piti tavallaan kouluttaa siihen mutta nyt sitten puhuu asioista ja ainakaan se ei jarruta..
Sanotteko tasapuolisesti asioista, jotka ottavat päähän tai kaipaavat korjausta?