"Vain uudehkon käytetyn auton tuonti

kirjoittavat yhteisillä taloussivuillaan päivän Ilkka ja Pohjalainen. Lehtien haastateltavana on parin Pohjanmaalla toimivan ison merkkiautoliikkeen väkeä.

Jutussa kerrotaan mm., että Heikki Latvalalla ESS Autotalolla Vaasassa on saksalaisista vanhoista tuontiautoista ihan hyviä kokemuksia.

Miksi avasin tällaisen ketjun? No tietenkin siksi, että näillä sivuilla saa kovin usein lukea siitä, kuinka suomalaiset autokauppiaat muka suhtautuvat tuontiautoihin aina kielteisesti.

Niinhän se käy, menestyäkseen kauppiaan on muistettava amerikan viisaus: "If you can not beat them, join them!
82492
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

jos saa asiakkaalta kynittyä autosta hyvän ylihinnan.

Äänestä
  • näkemys, että kyllä autokauppiaiden mielestä ihan tavallisen ihmisen hoitama itsetuontikin voi olla kannattavaa.

    Koeta saada lehti käsiisi äläkä heti epäile pahinta!

    Äänestä

  • Mikä on ylihinta?Eikösse ole sellainen joka on yli hyväksytyn vastaavanlaisten autojen hintatason!!??
    Tuontiautot (Joita kaikki suomessa myytävät autot ovat lukuunottamatta muutamaa Porschea jotka tehdään Uudessakaupungissa) eivätvarmasti ylitä tätä ns. hintatasoa, päinvastoin ovat yleensä hieman edullisempia.
    Toinen asia on os myyjä saa autonsa myynnistä myyntivoittoa.Siitä maksetaan palkat,kulut, verot ym.Oletat varmaankin että suomessa myydään liikkeistä uudet autot "nahkoineen" niin ettei liike saa siitä voittoa??Kun heräät, päästä kissa ulos!

    Äänestä

Onhan näitä muitakin. Esimerkiksi savolainen Mersun merkkiliike mainostaa tuontiautoja maininnalla "tuontiherkut".

www.autokari.fi


Se maailma kun tuppaa oleman toisennäköinen Helsingin lasipalatsien ulkopuolelta katsottuna.

Äänestä
  • on luonnollisesti erilainen kuin autoa hankkimassa olevan kuluttajan. Esimerkiksi yleensä haastateltavat henkilöt ovat merkkiliikkeiden edustajia jotka keskittyvät alle 4-vuotiaisiin käytettyihin autoihin.

    Lisäksi haastatteluissa usein unohdetaan kuluttajien käyttäytyminen ja asioita tarkastellaan vain liikkeen näkökulmasta.
    Jos esimerkiksi tuotiautot ovat parempia ja edullisempia kuin Suomi-autot, siirtyy osa liikkeiden asiakkasvirrasta kohti tuontiautoja.


    nyt autokauppa on tilanteessa jossa hyvityshinnat ovat surkeita koska pelätään verotuksen muutoksen vaikutusta varastojen arvoon. heikolla hyvitystasolla on vääjämättä negatiivinen vaikutus autokaupan liikevaihtoon.

    Samalla useampi kuluttaja on valmis myymään autonsa itse ja hakemaan uuden autonsa ulkomailta.

    Lisäksi suomi-auto käsite alkaa muuttumaan negatiiviseksi käsitteeksi auto iän kasvaessa ja kuluttajien tietoisuuden kasvaessa.

    Alla vielä tarkennetttu analyysi ko. tapauksesta.

    "Vain uudehkon käytetyn auton tuonti kannattaa
    Vanhojen autojen maahantuonti ei ole merkittävästi kasvattanut pohjalaisten autokauppojen vanhojen autojen varastoja. Tarjonnan kasvu on alentanut vanhojen autojen hintoja."

    autoliikkeet hyvittvät vaihtoautosta entistä huonommin joten varastot ei kasva. toisaalta ei ne uudetkkaan mene kaupaksi jos vaihtoautosta ei saa sopivaa hintaa.

    "Kolmea vuotta vanhempien autojen tuonti ei kannata, arvioi toimitusjohtaja Ari Rinta-Jouppi Autoliike Rauno Rinta-Jouppi Oy:stä Tervajoelta. "

    Liike ei halua ottaa suurempaa riskiä kuluttajansuojasta, mutta ei myöskään pysty toimimaan kustannustehokkaasti vanhempien autojen markkinoilla.

    "Rinta-Jouppi ihmettelee yksityisiä tuojia, jotka yhä hakevat 1990-luvun autoja. Tätä vuosisataa vanhempien autojen vähittäishinnat ovat alentuneet ja alentuvat koko ajan."

    Suomalaisten ostovoima on heikko ja tuonikäiset Saksalaiset ovat koriltaan aivan eri kunnossa kuin Suomi-autot.

    "Suomalainen autokauppa kantaa vastuun myymästään autosta. Saksaan valittaminen on jonkin verran vaivalloisempaa. "

    Aivan totta, helppoudella on aina hintansa. jos hinta kasvaa yhä useampi hakee autonsa Saksasta.







    lisäksi tuontiauto artikkeleissa on havaittavissa selkeä haastateltavien omien etujen ajaminen. Asioista kerrotaan vain ja ainoastaan se puoli joka on omiaan ajamaan haastateltavan mielipidettä.

    Äänestä

Laitetaan nyt se artikkeli näkyviin:

Pohjalainen lauantai 16.09.2006:

"Vain uudehkon käytetyn auton tuonti kannattaa

Vanhojen autojen maahantuonti ei ole merkittävästi kasvattanut pohjalaisten autokauppojen vanhojen autojen varastoja. Tarjonnan kasvu on alentanut vanhojen autojen hintoja.

VAASA Riitta Koski

Kolmea vuotta vanhempien autojen tuonti ei kannata, arvioi toimitusjohtaja Ari Rinta-Jouppi Autoliike Rauno Rinta-Jouppi Oy:stä Tervajoelta.

Rinta-Jouppi tuo itsekin vanhoja autoja, mutta viime vuosina yritys on alkanut tuoda Saksasta mahdollisimman uusia autoja.

Rinta-Jouppi ihmettelee yksityisiä tuojia, jotka yhä hakevat 1990-luvun autoja. Tätä vuosisataa vanhempien autojen vähittäishinnat ovat alentuneet ja alentuvat koko ajan.

Rinta-Joupin mukaan viime vuosisadan autoja saa varsin halvalla suomalaisista autokaupoista.

Suomalainen autokauppa kantaa vastuun myymästään autosta. Saksaan valittaminen on jonkin verran vaivalloisempaa.

Rinta-Joupin mukaan vanhojen autojen kauppa kävi viime kesänä edellistä kesää vilkkaammin. Kauppa käytti lehtimainonnan lisäksi myös valtakunnallista radiomainontaa.

Myös syksyn autokauppa Toyotoihin erikoistuneessa kaupassa on ollut edellistä vuotta vilkkaampaa.

Polttoaineen hinnannousun myötä ostajia kiinnostaa yhä enemmän pienet vähänkuluttavat autot. Suuremmista autoista valitaan yhä useammin bensiiniautoa edullisemmin kulkeva dieselauto.

Vanhaa tuovan oltava tarkkana

Käytettyjen saksalaisten autojen tuonti on Osuuskauppa Eeepeen autokaupasta vastaava toimialajohtaja Esa Nuottivaara ei pidä vanhojen tuontia ongelmana. Tilastojen mukaan käytettyjä tuontiautoja tuodaan yhä vähemmän. Pohjanmaalla vanhoja tuontiautoja tarjotaan jonkin verran vaihdossa. Vanhat tuontiautot osaltaan pitävät Suomen autokannan läntisen Euroopan vanhimpana. Nuottivaara ei kuitenkaan kiellä autonhakua. Hänkin muistaa varoittaa:

- Kun lähtee itse tuomaan ulkomailta autoa, kannattaa olla tarkkana. On pidettävä huolta laadusta ja kunnosta, ettei tule yllätyksiä.

Pohjalaisissa autotaloissa ei myyntituotteita muuteta. Osuuskauppa Eepee ei ota myyntiinsä Fordeja, vaikka Peugeotit Vaasan ja Seinäjoen liikkeisiin toimittava SOK:n Automaa on keväästä lähtien välittänyt myös Fordeja.

Ess Autotalo Oy Seinäjoki aloitti viisi vuotta sitten ja Ess Autotalo Oy Vaasa kaksi vuotta sitten. Täysille markkinoille pääseminen on Nuottivaaran mukaan onnistunut ihan aikataulussa."

Äänestä
  • >Vanhojen autojen maahantuonti ei ole >merkittävästi kasvattanut pohjalaisten >autokauppojen vanhojen autojen varastoja. >Tarjonnan kasvu on alentanut vanhojen autojen >hintoja.

    Pitää varmasti paikkansa. Nyt saadaan ja otetaan kaikenmaailman asunto- ym-lainoja, joilla ostellaan myös autoja entistä enemmän.



    >Rinta-Jouppi ihmettelee yksityisiä tuojia, >jotka yhä hakevat 1990-luvun autoja. Tätä >vuosisataa vanhempien autojen vähittäishinnat >ovat alentuneet ja alentuvat koko ajan.

    >Rinta-Joupin mukaan viime vuosisadan autoja saa >varsin halvalla suomalaisista autokaupoista.

    Pitää paikkansa. Ihmettelen itsekin miksi vieläkin tuodaan niin paljon vanhoja ( < 6 v), vaikka Suomesta saa saman jopa halvemmalla. Eikö ihmiset osaa laskea?

    >Suomalainen autokauppa kantaa vastuun >myymästään autosta. Saksaan valittaminen on >jonkin verran vaivalloisempaa.

    Asiallisesti sanottu. Huom, valittaminen on ainoastaan "jonkin verran" vaivalloisempaa. Ei esim mahdotonta, toivotonta tuhoon tuomittua jne.

    >autot. Suuremmista autoista valitaan yhä >useammin bensiiniautoa edullisemmin kulkeva >dieselauto.

    Näin tein itsekin, samalla siirryin huomattavasti tuoreempaan.

    >Tilastojen mukaan käytettyjä tuontiautoja >tuodaan yhä vähemmän. Pohjanmaalla vanhoja

    Noh, noh, pudotus on ollut varsin pientä!

    >Nuottivaara ei kuitenkaan kiellä autonhakua. >Hänkin muistaa varoittaa:

    >- Kun lähtee itse tuomaan ulkomailta autoa, >kannattaa olla tarkkana. On pidettävä huolta >laadusta ja kunnosta, ettei tule yllätyksiä.

    Mutta tuohan on ihan asiallinen kommentti; tosin sama koskee, jos ostaa Suomestakin.

    Äänestä

  • liikkeen ei kannata tuoda vanhempia autoja, sillä heidän pitää saada tietty euromäärä/tuotu auto itselleen.
    Mitä uudempi auto niin sitä helpompi siitä on saada tuo kate. Vieläkin on niitä jotka yrittävät saada jostakin 1990-luvun alun dieselmersusta kymppitonnia, ei varmaankaan kauppa käy.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kannattaa&quot; kirjoitti:

kirjoittavat yhteisillä taloussivuillaan päivän Ilkka ja Pohjalainen. Lehtien haastateltavana on parin Pohjanmaalla toimivan ison merkkiautoliikkeen väkeä.

Jutussa kerrotaan mm., että Heikki Latvalalla ESS Autotalolla Vaasassa on saksalaisista vanhoista tuontiautoista ihan hyviä kokemuksia.

Miksi avasin tällaisen ketjun? No tietenkin siksi, että näillä sivuilla saa kovin usein lukea siitä, kuinka suomalaiset autokauppiaat muka suhtautuvat tuontiautoihin aina kielteisesti.

Niinhän se käy, menestyäkseen kauppiaan on muistettava amerikan viisaus: "If you can not beat them, join them!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu