Mikä logiikka?

Siis mikä ihmeen logiikka? Olemme asuneet yhdessä poikakaverimme kanssa jo melkein kolme kuukautta. Eilen olin yksin kotona, pokakaveri töissä. Oven soitti joku kerääjä lippaan kanssa, mulla ei ollut itselläni kolikoita. Ja poikakaveri kerää jotain eurokolikoita ja sillä on tosi paljon erilaisia kansioita missä on nämä kolikot. Joten otin muutaman kolikon kansiosta ja annoin kerääjälle lippaaseen. Kun poikakaveri tuli töistä, niin kerroin sille, että otin pari kolikkoa kansiosta, kun itselläni ei ollut ja lupasin maksaa takaisin.

Mutta poikakaveri suuttui jostain, keräsi omat kamat ja lähti. Sanoi ettei halua olla enää tekemisissä mun kanssa. Siis mitä ihmettä? Mistä se suuttui, jostain metallipalasta? Niitähän saa kaupoista vaihtorahana joka päivä. Ymmärrän, jos kyseessä olisi joku vanha raha, mutta että tavallisesta eurokolikosta niin paljon melua? Joten kertokaa onko miehillä logiikka?
201588
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Karrikoiden voisi verrata vaikka siihen, että jos sulla olis koira, jota poikakaverisi käyttäisi ulkona vastoin tahtoaan. Sitten joku ilta poikakaverisi möisi ulkoilutusreissulla koiran pois, ettei tarvitsisi enää ulkoiluttaa.

Kysymys on siis _omista_ tavaroista. Periaatteesta. Ja myös lakisääteisestikin... en voi myydä sellaista mikä ei ole minun omaani. Tai syyllistyn kavallukseen.

Tavaroiden arvo on toissijaista, kun periaatteellisista asioista puhutaan.

Äänestä
  • kyllä ne periaatteet pitäisi olla selvillä siinä vaiheessa kun laitetaan hynttyyt yhteet...

    Ja siinä vaiheessa jos jollakin tavaralla on tuollainen tärkeys, niin olisi ihan reilua valistaa toista etukäteen.

    Haiskahtaa tekosyyltä...

    Äänestä

  • NoJust kirjoitti:

    kyllä ne periaatteet pitäisi olla selvillä siinä vaiheessa kun laitetaan hynttyyt yhteet...

    Ja siinä vaiheessa jos jollakin tavaralla on tuollainen tärkeys, niin olisi ihan reilua valistaa toista etukäteen.

    Haiskahtaa tekosyyltä...

    Ylireagoinnilta.

    Realitycheckin paikka.

    Anteeksipyynnöllä on uskomaton vaikutus. Jos se ei auta, sitten voi olla tekosyykin.

    Samaa mieltä, reilua käydä läpi hynttyyt yhteen- vaiheessa ne kamat, joista varsinkin pidetään näpit irti.

    :-)

    Äänestä

  • rupeli kirjoitti:

    Ylireagoinnilta.

    Realitycheckin paikka.

    Anteeksipyynnöllä on uskomaton vaikutus. Jos se ei auta, sitten voi olla tekosyykin.

    Samaa mieltä, reilua käydä läpi hynttyyt yhteen- vaiheessa ne kamat, joista varsinkin pidetään näpit irti.

    :-)

    Euroja ja euroja... jos olivat Suomen euroja niin asia lienee korjattavissa mutta jos kyseessä olivat esim. Vatikaanin tai Monacon eurot... niin eiväthän ne ihan tavallisia "kukkaro-euroja" ole:

    http://www.kolumbus.fi/mjk/eurot/

    Aika kalliita... eikä noita monestakaan rahaliikkestä taida enää edes löytää. Keräily on usein kallis harrastus, ei kai kukaan oikeasti mene jakelemaan keräyksiin toisen arvokkaita harrastusvälineitä?

    -Euroja, euroja, euroja...

    Äänestä

Siis sä menit sen rahakokoelmasta ottamaan jotain etkä edes ymmärrä mitä teit?

Jotain rajaa sentään tuohon käytökseen.

Vielä johonkin tyhjänpäiväiseen keräykseen menit sitten laittamaan ne?

Haloo, onko siellä KETÄÄN kotona!? KOP KOP

Äänestä
  • Siis ihan oikeesti,eikö sulla sytytä???

    EN KYLLÄ YHTÄÄN IHMETTELE ,että suuttui sulle ihan asiasta otti pultit!!!

    Ajatteleppa asia niin et itseltäsi annetaan pois jotain sellaista mitä olet vuosien ajan keräillyt..

    Tähän ei tarvita edes miehen logiikkaa miettiä pitäis jo naisen itsekkin ymmärtää mitä voi tehdä ja mitä ei!!!

    Sulla ei ihan kaikki piuhat ole todellakaan kiinni kunnolla kun voit toisen omaisuutta antaa ilman lupaa pois!!!

    Äänestä

Enpä ihmettele sällin käytöstä, kas kun et käynyt suoraan tilillä imaisemassa hemmon palkkaa itsellesi ja jaa sitä piipertäjille torilla.

Paitsi että tuossa on jo kyseessä varkaus, varmaan hemmoa ilahdutti se, että kokoelmasta lähti vaikkapa Vatikaanin eget kävelemään.

Priima esimerkki siitä, että naiselle ei saa antaa minkäänasteista mahdollisuutta päästä miehen rahoihin käsiksi. Ne ovat sen jälkeen entisiä rahoja.

Äänestä
  • Jos tuo on tosi tapaus niin kyllä se kaveri teki ihan oikein kun lähti kävelemään, ei tuollaista näpistelyä kannata jäädä katselemaan. Osa noista eurokolikoista on tosi arvokkaita eikä niitä tosiaankaan saa mistään kaupan kassalta!

    Äänestä

Ei kukaan ole noin tyhmä, vaikka täällä niin uskottelisikin, että käyttää maksuvälineenä jotain sellaista, mitä toinen selvästikin vaalii.

Äänestä

Sorkkiin toisen henk.kohtaisia kamoja ilman lupaa. Toinen on suurella vaivalla kerännyt erinlaisia kolikoita itselleen. Ei toisen keräämiä tavaroita saa ihan tostavaan pistää hukkaan on sit kyseessä mikä tuote tahansa vaikka juuri kolikot.

Sinä ilmeisesti ikinä et ole kerännyt mitään noin harrastemuodossa. Poikakaverisikin tapauksessa kyseessä on muutakin kuin pelkkä metallinpala. Kun et tuota pointia ymmärrä niin siksi olet vähän hämilläsi et miksi se nyt tuollaiset pultit otti parista kolikosta.

No kuitenkin tuskin tilanne nyt niin dramaattinen oli et välit piti tuosta syystä poikki pistää. Ennemmin pieni kitarisojen tuuletus olisi ollut paikallaan ja kunnon saarna miksi niihin kolikoihin ei saa kajota. Kaverisi tais vaan välittää niistä kolikoista enemmän.

Äänestä

Kirjoituksesi laittoi hymyilyttämään, vaikkei tietysti pitäisi.
Tuossa on varmasti naisen ja miehen logiikan yksi selkeä ero.
Sinä otat ilman lupaa, poikakaverisi keräämät kolikot kansiosta ja laitat johonkin keräykseen.
Sulle ne kolikot on pelkkiä metallinpaloja, mutta poikakaverillesi merkitsee enemmän. Etkä edes ymmärrä tehneesi mitään väärin.
Kajosit toisen omaan. Henkilökohtaiseen rahakokoelmaan.
Sun pitäisi ymmärtää, että astuit pahasti kaverin varpaille. Sitten kun sen ymmärrät, niin ehkä saat anteeksi.

Äänestä

Kirjoitus on ilmiselvästi provo, sillä kukaan aikuinen ei voi olla noin typerä. Vai voiko? Miesparka oli varmaan kerännyt suurella vaivalla täydellisen kokoelman eri maiden eurokolikoista. Jotkut erikoiskolikot saattavat olla kymmenien eurojen arvoisia, esimerkiksi Vatikaanin 2 euron kolikosta pyydetään rahaliikkeissä 60-70 euroa.

Keräsin itse nuorempana vanhoja suomalaisia kolikoita ja minulla olikin hyvä kokoelma mm. virheettömiä v. 1964-69 hopeamarkkoja. Nehän olivat aivan saman näköisiä kuin v. 90 saakka käytössä olleet markat, mutta vain valmistettu eri materiaalista ja siksi arvokkaampia. Eräs pari vuotta nuorempi idarikaverini varasti kokoelmani luullen niitä tavalliseksi käyttörahaksi ja oli mennyt ostamaan niillä kiskalta karkkia. Arvaa harmittiko.

Äänestä
  • >Eräs pari vuotta nuorempi idarikaverini varasti kokoelmani luullen niitä tavalliseksi käyttörahaksi ja oli mennyt ostamaan niillä kiskalta karkkia. Arvaa harmittiko.

    Eikö sinunkin kirjoituksesi on sitten provo, tai sitten tuollaisia idiootteja on oikeasti tosi paljon.

    Äänestä

  • mmmman kirjoitti:

    >Eräs pari vuotta nuorempi idarikaverini varasti kokoelmani luullen niitä tavalliseksi käyttörahaksi ja oli mennyt ostamaan niillä kiskalta karkkia. Arvaa harmittiko.

    Eikö sinunkin kirjoituksesi on sitten provo, tai sitten tuollaisia idiootteja on oikeasti tosi paljon.

    Mutta ap-kirjoittaja lienee kuitenkin hieman vanhempi. Se kaverini oli vasta 12-vuotias.

    Äänestä

Ymmärrän hyvin poikakaveriasi. Jokaisella täytyy kuitenkin, parisuhteesta huolimatta, olla yksityisyyden suoja, joka koskee henkilökohtaisia tavaroita (ja varsinkin kaikkea vastaavaa kuten kännyköitä, sähköposteja jne!).

Vaikka asuttekin yhdessä, kummallakin on silti omia tavaroita, joihin ei tule koskea. En nyt tarkoita sitä, ettetkö voisi lainata poikakaverisi t-paitaa yöpaidaksi tai ottaa kahvijauhetta hänen mukanaan tuomastaan kahvipurkista.

Tarkoitan lähinnä sitä, että kaikilla meillä on joitakin tärkeitä esineitä, joilla on tunne- tai rahallista arvoa. Ja niihin EI saa kajota.

Samalla kunnioitat myös poikakaverisi yksityisyyttä; kyllä hänen täytyy luottaa siihen, että hänen tavaransa ovat illalla kotiintullessa paikallaan ja tallessa.

Äänestä

ihan keksitty juttu. Poikakaverilla on tollanen kokoelma ja sit keksin et kirjotan et jos olisin heittänyt sieltä pari kolikkoo vaikka jollekin kerjääjälle. Uskon kuitenkin että tällaistakin (tai vastaavaa) on, joten vastaan tähän.

Siis nythän tässä on kaksi asiaa. Hänen kokoelmansa on nyt vajaa ja hän ei voi luottaa siihen että hänen tavaransa ovat turvassa sinun kanssasi. Lisäksi sinä olet ihminen joka ei kunnioita toisten omia juttuja jos ei ymmärrä niitä. Luultavasti kuitenkin vaadit, että sinun juttujasi kunnioitetaan eikä niitä särjetä vaikka toinen ei niitä ymmärtäisikään. Musta vähän tuntuu, että sun kundis on varsin tunteellinen ihminen ja sinä et. Uskoisin, että te ette sovi toisillenne. Ainakin teillä on tässä kohdin paha kuilu.

Jos haluat vielä yrittää niin teet seuraavasti. Selvität mitkä kolikot (ja mikä niistä tekee erikoisen) sinä sieltä kokoelmasta hävitit ja hankit vastaavat takaisin. Niihin alkuperäisiin tosin voi liittyyä myös jotain tunnejuttuja kuten että ne on saatu jollain erityisellä tavalla tms. mutta sille ei nyt voi mitään. Sitten annat ne kolikot kundillesi, pyydät anteeksi ja lupaat ettet enää koske hänen tavaroihinsa. Ja selvyyden vuoksi sanottakoon, että en tarkoita että lupaudut hankkimaan ne kolikot vaan että hankit ne. Jos et millään saa jotain niin yrität korvata sen jollain muulla mikä puuttuu. Suoriudut tästä tehtävästä niin hyvin kuin mahdollista. Jos kundi antaa anteeksi niin teidän suhteenne on yllättäen ihan uudella tasolla. Jos ei niin...

Äänestä

Kannattaa vilkaista miten arvokkaita osa noista euro kolikoista on:

http://www.kolumbus.fi/mjk/eurot/

Monet keräilijät hankkivat harvinaisuuksia myös sijoitusmielessä kun hinnat nousevat usein enemmän kuin esim. osakkeiden hinnat... eihän keräily kolikoita kukaan keräyksiin voi antaa vai voiko?

Äänestä

Jos mun mies menis antaan mun keräilykolikoita niin sais kyllä hommata ne takasin ja sangen sukkelaan. Keräilykolikot ovat yleensä vielä naarmuuntomattomia ja siksi arvokkaampia kuin nuo liikenteessä pyörivät.

Huhhuh, mikä tollero oikeesti

Äänestä
  • Kuka hullu nyt keräilykansioista ottaa mitään keräyslippaaseen annettavaksi? Jollei ollut pelkkä trollaus, niin olisi ollut kiva kuulla ap:ltä päivitys suhteen osalta eli oliko tuo lopullinen lähtö vai jatkuiko suhde sittemmin?

    Äänestä

Mixei tuo tyhmä ämmä ei antanut timanttia vihkisormuxestansa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miehet ovat tyhmiä kirjoitti:

Siis mikä ihmeen logiikka? Olemme asuneet yhdessä poikakaverimme kanssa jo melkein kolme kuukautta. Eilen olin yksin kotona, pokakaveri töissä. Oven soitti joku kerääjä lippaan kanssa, mulla ei ollut itselläni kolikoita. Ja poikakaveri kerää jotain eurokolikoita ja sillä on tosi paljon erilaisia kansioita missä on nämä kolikot. Joten otin muutaman kolikon kansiosta ja annoin kerääjälle lippaaseen. Kun poikakaveri tuli töistä, niin kerroin sille, että otin pari kolikkoa kansiosta, kun itselläni ei ollut ja lupasin maksaa takaisin.

Mutta poikakaveri suuttui jostain, keräsi omat kamat ja lähti. Sanoi ettei halua olla enää tekemisissä mun kanssa. Siis mitä ihmettä? Mistä se suuttui, jostain metallipalasta? Niitähän saa kaupoista vaihtorahana joka päivä. Ymmärrän, jos kyseessä olisi joku vanha raha, mutta että tavallisesta eurokolikosta niin paljon melua? Joten kertokaa onko miehillä logiikka?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu