Tämäkin käsittelee "Spektaakkelin" viestin herättämiä ajatuksia, laitan vain mieluummin tämän omaksi aloituksekseen koska a) en halua hukkua viestiviidakkoon alempana b) kokemukseni mukaan pitkäksi venyneet ketjut ovat tosi työläitä avautumaan täällä Suomi-keskustelussa.
Spekt. esitti että teinitytössä naiseus on terässä, koska se ei vielä ole päässyt pilaantumaan, ihminen on vielä oma itsensä. Minulla on päinvastaisia kokemuksia. En ollut oma itseni kun olin siinä iässä kun pitäisi olla teini. Olin kestomasentunut ja itseeni vajonnut - enemmän koin olevani itseni kun olin alle 10-vuotias ja tällä hetkellä. Nykyään minusta tuntuu että kasvan aina vain enemmän "itsekseni". Ehkäpä se johtuu siitä että en monen naisen tavoin ole jämähtänyt jonkinlaiseen itsetyytyväisyyteen että "nyt olen sitä mitä pitääkin ja tällaisena pitää minun pysymän". Tuollainen asenne johtaa helposti myös vanhenemisen pelkäämiseen, koska kroppa pitää säilöä ilmaisemaan ikuista nuoruutta (=keskenkasvuisuutta???)
Länsimainen sivistyksemme näkee kaikkialla kehityksen olevan arvokasta, mutta miksi se ei pidä yksittäisen ihmisen kypsymistä kehittymisenä? Miksi kokemusten kerttyminen, ns. "viisaus" ja kehon kuluminen (kaikkihan käytössä kuluu!) ei ole hyvä asia? Siksikö, että sivistyksemme tekee meistä sisältä tyhjiä, ja se johtaa katkeruuteen? Ymmärrän kyllä hyvin että keski-ikäiset katkero-ämmät eivät todellakaan tunnu naisellisilta ja viehättäviltä!
Se taas joka löytää itsensä, löytää mielestäni sellaisen mielenrauhan lähteen ettei häntä paljon hetkauta juosta pinnallisten länsimaisten arvojen perässä.
Minulla on sikäli katkera muisto nuoruudesta, että välillä en näe siinä mitään hyvää. Teinien epävarmuus ilmenee usein teennäisyytenä ja julmuutena, eikä heidän fyysinen "viehättävyytensä" pysty sitä peittämään. Tulee kuitenkin mieleen olisivatko teinitkään sellaisia pikkuhirviöitä kuin ovat, jos kulttuurimme kokonaisuudessaan ei olisi niin pinnallinen?
Kuinka pitkälle ihmistä itseään voi soimata siitä että hän on sellainen tai tällainen, ja missämäärin kokonaisuus vaikuttaa yksilössä, mistä kaikesta yhteiskunta on vastuussa?
Voiko tässä systeemissä elää omana itsenään ja terveenä naisena? Kuka senkin määrittelee?
Mitä on naiseus? Jos se on jotakin sellaista minkä voi saavuttaa kun tarpeeksi yrittää, transvestiititkin ovat halutessaan naisia. Jos se taas tulee synnyinlahjana sillä perusteella että omaa naispuolisen kehon, miten sitä voi sen kummemmin ulkopuolelta määrittää mitä sen tulisi olla, ellei kehon omistaja itse kykene itseään löytämään...
Pallo hukkuu...
Spekt. esitti että teinitytössä naiseus on terässä, koska se ei vielä ole päässyt pilaantumaan, ihminen on vielä oma itsensä. Minulla on päinvastaisia kokemuksia. En ollut oma itseni kun olin siinä iässä kun pitäisi olla teini. Olin kestomasentunut ja itseeni vajonnut - enemmän koin olevani itseni kun olin alle 10-vuotias ja tällä hetkellä. Nykyään minusta tuntuu että kasvan aina vain enemmän "itsekseni". Ehkäpä se johtuu siitä että en monen naisen tavoin ole jämähtänyt jonkinlaiseen itsetyytyväisyyteen että "nyt olen sitä mitä pitääkin ja tällaisena pitää minun pysymän". Tuollainen asenne johtaa helposti myös vanhenemisen pelkäämiseen, koska kroppa pitää säilöä ilmaisemaan ikuista nuoruutta (=keskenkasvuisuutta???)
Länsimainen sivistyksemme näkee kaikkialla kehityksen olevan arvokasta, mutta miksi se ei pidä yksittäisen ihmisen kypsymistä kehittymisenä? Miksi kokemusten kerttyminen, ns. "viisaus" ja kehon kuluminen (kaikkihan käytössä kuluu!) ei ole hyvä asia? Siksikö, että sivistyksemme tekee meistä sisältä tyhjiä, ja se johtaa katkeruuteen? Ymmärrän kyllä hyvin että keski-ikäiset katkero-ämmät eivät todellakaan tunnu naisellisilta ja viehättäviltä!
Se taas joka löytää itsensä, löytää mielestäni sellaisen mielenrauhan lähteen ettei häntä paljon hetkauta juosta pinnallisten länsimaisten arvojen perässä.
Minulla on sikäli katkera muisto nuoruudesta, että välillä en näe siinä mitään hyvää. Teinien epävarmuus ilmenee usein teennäisyytenä ja julmuutena, eikä heidän fyysinen "viehättävyytensä" pysty sitä peittämään. Tulee kuitenkin mieleen olisivatko teinitkään sellaisia pikkuhirviöitä kuin ovat, jos kulttuurimme kokonaisuudessaan ei olisi niin pinnallinen?
Kuinka pitkälle ihmistä itseään voi soimata siitä että hän on sellainen tai tällainen, ja missämäärin kokonaisuus vaikuttaa yksilössä, mistä kaikesta yhteiskunta on vastuussa?
Voiko tässä systeemissä elää omana itsenään ja terveenä naisena? Kuka senkin määrittelee?
Mitä on naiseus? Jos se on jotakin sellaista minkä voi saavuttaa kun tarpeeksi yrittää, transvestiititkin ovat halutessaan naisia. Jos se taas tulee synnyinlahjana sillä perusteella että omaa naispuolisen kehon, miten sitä voi sen kummemmin ulkopuolelta määrittää mitä sen tulisi olla, ellei kehon omistaja itse kykene itseään löytämään...
Pallo hukkuu...
Vastaukset 21
Vanhimmat
Puhut nimittäin asiaa.
Ennen tiesin mitä ja kuka olin, viihdyin itseni kanssa ja vapaa-ajalla kehitin henkistä minääni. Kasvoin.
Rakastuin ja kaikki muuttui, en enään tiedä kuka olen ja mitä olen, miten löydän itseni takaisin tai oman uuden minäni?
Pallo on hukassa...
Koska tunne-elämä on aina miehen kanssa varsinkin niin totaalista, että siinä pallot hukkuu.
Itsnäisyys karisee ja yrittää miellyttää tietenkin tätä unelmien prinssiä.
Satsaa liikaa?
Esität paljon kysymyksiä. Olemme ilmeisen samaa mieltä monista asioista ja se mielipide ei kaikilta osin taida vastata "yleistä" mielipidettä. Lisätäänpä vettä myllyyn:)
**Spekt. esitti että teinitytössä naiseus on terässä, koska se ei vielä ole päässyt pilaantumaan, ihminen on vielä oma itsensä.
Samaa olen havainnut. Pilaantuminen vaan alkaa yhä nuorempana ja nuorempana. Siihen aikaan, kun itse olin teini, ei ollut mitenkään tavatonta, että parikymppinen nainen osasi olla aito oma itsensä - nykyään tekee vaikeutta löytää edes lukioikäistä, joka ei olisi säälittävän korruptoitunut (kuten S. esittää). Samanlainen "kehitys" koskee kumpaakin sukupuolta, mutta heijastuu mielestäni voimakkaammin juuri naisissa.
**Minulla on päinvastaisia kokemuksia. En ollut oma itseni kun olin siinä iässä kun pitäisi olla teini. Olin kestomasentunut ja itseeni vajonnut - enemmän koin olevani itseni kun olin alle 10-vuotias ja tällä hetkellä.
Ehkäpä olet joutunut juuri sen saman stressin alaiseksi kuin tämän päivän nuoret yleensäkin: ympäristön paineessa ei jää sijaa olla teini, vaan täytyy hypätä suoraan lapsuudesta aikuisuuteen. Teini-iälle ominaiseen itsensä etsimiseen ei anneta aikaa. Liika kiire johtaa ylilyöntiin, joka sitten purkautuu masennuksena ja ylikorostuneena itsetutkiskeluna. En tiedä - eikä se edes ole millään tavalla oleellista tietää - mitkä juuri sinun kohdallasi olivat tärkeimpiä vaikuttimia. Kuvaamasi vaan tukee niin mainiosti havaintojani, että kävi esimerkistä.
**Nykyään minusta tuntuu että kasvan aina vain enemmän "itsekseni". Ehkäpä se johtuu siitä että en monen naisen tavoin ole jämähtänyt jonkinlaiseen itsetyytyväisyyteen että "nyt olen sitä mitä pitääkin ja tällaisena pitää minun pysymän". Tuollainen asenne johtaa helposti myös vanhenemisen pelkäämiseen, koska kroppa pitää säilöä ilmaisemaan ikuista nuoruutta (=keskenkasvuisuutta???)
"Kauniit ja rohkeat" puree. Ikuisen nuoruuden amerikkalainen unelma vammauttaa ihmisiä kiihtyvällä intensiteetillä. Joka tuutin täydeltä päällemme vyöryvä fyysisen nuoruuden ihanne aivopesee meidät kammoksumaan ikääntymistä. Kehon palvonta on niin korostunutta, että siinä unohtuu täysin se, että ajatus on ihmisen arvon mitta. Mitä mieltä on näyttää upealta, jos kuitenkin käyttäytyy kuin pahin paskiainen?
**Länsimainen sivistyksemme näkee kaikkialla kehityksen olevan arvokasta, mutta miksi se ei pidä yksittäisen ihmisen kypsymistä kehittymisenä?
Siksi, että omilla aivoillaan ajatteleva ihminen on erittäin huono bisnes.
**Miksi kokemusten kerttyminen, ns. "viisaus" ja kehon kuluminen (kaikkihan käytössä kuluu!) ei ole hyvä asia? Siksikö, että sivistyksemme tekee meistä sisältä tyhjiä, ja se johtaa katkeruuteen? Ymmärrän kyllä hyvin että keski-ikäiset katkero-ämmät eivät todellakaan tunnu naisellisilta ja viehättäviltä!
Muunmuassa juuri siksi. Sisäisen kokemusmaailman tyhjyys ja värittömyys tarjoaa markkinaraon täyttää sitä tyhjyyttä tavaroiden kulutuksella. Pohjimmiltaan ihminen kuitenkin tarvitsee juuri henkisiä virikkeitä ja kokemuksia voidakseen hyvin. Epäonnistuminen tyhjiön täyttämisessä tittelein, tavaroin ja setelein johtaa kyynisyyteen ja katkeruuteen. Pettymystä ei ainakaan lievennä se, että ihminen, joka syystä tai toisesta jää paitsi näennäismenestykseltä, joutuu hyvin äkkiä nimetyksi "luuseriksi".
**Se taas joka löytää itsensä, löytää mielestäni sellaisen mielenrauhan lähteen ettei häntä paljon hetkauta juosta pinnallisten länsimaisten arvojen perässä.
Nimenomaan. En väitä, etteikö tietynasteinen pinnallisuus voisi olla hyvästäkin sen mukanaan tuomien myönteisten asioiden myötä: fyysisestä kunnostaan huolehtiminen ja kohtuullinen panostus siihen, että ei näytä rähjäiseltä, ovat ilmanmuuta hyviä asioita. Ylilyönneiltä vaan pitää välttyä. Sama pätee myös taloudelliseen hyvinvointiin - kivikausi meni jo, mutta burnoutin hankkiminen yliyrittämisen seurauksena on mielestäni sairasta.
**Minulla on sikäli katkera muisto nuoruudesta, että välillä en näe siinä mitään hyvää. Teinien epävarmuus ilmenee usein teennäisyytenä ja julmuutena, eikä heidän fyysinen "viehättävyytensä" pysty sitä peittämään. Tulee kuitenkin mieleen olisivatko teinitkään sellaisia pikkuhirviöitä kuin ovat, jos kulttuurimme kokonaisuudessaan ei olisi niin pinnallinen?
Eivät olisi. Julmuutta on aina ollut, mutta se, että kova kilpailu alkaa jo päiväkotitenavien keskuudessa, johtaa siihen, että häikäilemättömyys ja tunteiden tukahduttaminen muodostuvat käyttäytymismalliksi hyvin varhain.
**Kuinka pitkälle ihmistä itseään voi soimata siitä että hän on sellainen tai tällainen, ja missämäärin kokonaisuus vaikuttaa yksilössä, mistä kaikesta yhteiskunta on vastuussa?
Yhteiskunta ei ole vastuussa yhtään mistään - siinä toimivat ihmiset ovat. Pian on taas vaalit. Yhteiskunta on täsmälleen sellainen kuin sen päättäjiksi valitut siitä muovaavat. Diktatuurit ovat luku erikseen, mutta Suomen kaltaisessa demokraattisessa valtiossa jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaiset arvot ja asenteet vallitsevat. Sitä saa, mitä tilaa. Globalisaatio ja kultturien sulautuminen osin limittäin ei sinällään välttämättä ole huono asia, mutta terve itsekritiikki siitä, mitä haluaa omaksua, olisi paikallaan.
**Voiko tässä systeemissä elää omana itsenään ja terveenä naisena? Kuka senkin määrittelee?
Miksi ylipäätään pitää määritellä? Kaikkinaisissa määrittelyissä kun on se huono puoli, että tulos kuvastaa ainoastaan määrittelijän omaa asennemaailmaa. Onhan se tietysti yksi keino tutustua arvomaailmaansa, mutta useimmiten "tulos" on tavalla tai toisella toista ihmistä tai itseä loukkaava. Nykyisessä pahoinvointisuomessa on useimpien vaikeaa elää ja säilyttää edes jonkinlainen itsekunnioitus ilman tyhjää lokerointiakin.
**Mitä on naiseus? Jos se on jotakin sellaista minkä voi saavuttaa kun tarpeeksi yrittää, transvestiititkin ovat halutessaan naisia. Jos se taas tulee synnyinlahjana sillä perusteella että omaa naispuolisen kehon, miten sitä voi sen kummemmin ulkopuolelta määrittää mitä sen tulisi olla, ellei kehon omistaja itse kykene itseään löytämään...
Tietyt biologiset faktat raamittavat naiseuden jossain määrin. Suomalaisen naisen epätoivoinen kamppailu niitä faktoja vastaan on johtanut siihen kriisiin, jota tässäkin nyt ruodimme. Naisesta ei tule miestä, vaikka miten yrittäisi. "Tasa-arvon" tavoittelun huumassa suomineito on hukannut pallonsa ja varsinkin identiteettinsä. Lopputulos on yhtä surkuhupaisa kuin korkokengissä sipsutteleva mies. Minun mielestäni tasa-arvoa ei koskaan saavuteta sillä, että pyritään samanlaisuuteen, vaan sillä, että tehdään itse sitä, minkä parhaiten taitaa ja arvostetaan toisessa hänen vahvuuksiaan.
**Pallo hukkuu...
Epäilemättä ja varsin monelta.
Pahiten se ymmyrkäinen näyttäisi olevan hukassa 30-40 vuotiailla naisilla: amerikkalainen unelma on juuri romahtanut, eikä sen raunioille ole mitään uutta rakennettavaa ennen kuin on etsitty uudet rakennusmateriaalit. Kolmenkympin kriisi. Ehkäpä nuoret tytöt viehättävät tämän ikäluokan miehiä siksi, että olemme itse uudelleenrakennuksella yhtälailla ja se urakka on miellyttävämpi tehdä kyynistymättömässä ja katkeroitumattomassa seurassa? Oma lukunsa se, että on yhdet rauniot vähemmän raivattavana uuden tieltä.
Paheksumisen sijaan on syytä tarkastella sitä vahvuutta, joka "teininainen-aikuinen mies" pariskunnalla on.
Kypsään ikään ehtineellä miehellä on kykyä ymmärtää tunteita ja vastata niihin paremmin kuin keskenkasvuisella - ehdoton etuisuus molemmin puolin, mutta varsinkin naiselle.
Iän myötä useimmilla miehillä suorituskeskeisyys vähenee (kaikin puolin :p) ja se tasapainottaa suhdetta - jälleen molemminpuolinen "hyöty".
Mies on ehtinyt vakiinnuttaa paikkansa yhteiskunnassa ja pystyy näin ollen tarjoamaan turvallisuutta - ei liene epäselvää, kenen etu?
Nuori seuralainen saa miehen "panemaan parastaan" - oiva lääke sohvaperunoitumista vastaan... eittämätön etu miehelle, joka nalkuttavan ämmän seurassa vain uppoutuisi urheiluruutuun tai sixpäkin tyhjentämiseen.
Nuoruuden innovatiivisuus ja ennakkoluulottomuus yhdistettynä elämänkokemuksen tuomaan harkintaan ja pitkäjänteisyyteen - loistava kokonaisuus, jossa vahvuudet täydentävät toisiaan.
Oman ikäisiinsä riivinrautoihin tympiintynyt mies todella osaa arvostaa nuoren naisen "naisellisuutta" ja seksuaalisuutta - nytpä naisen ei tarvitsekaan yrittää täyttää tunnekokemuksen tyhjyyttä materialla, kun saa arvostusta ja hyväksyntää osakseen. Kenen etu?
Mutta mitä tehdä ylimääräiseksi jääneillä riivinraudoilla, jotka kylvävät ympärilleen sappea ja satikutia? Miten pelastaa noiden katkeroituneiden yksinhuoltajien lapset ajautumasta kyynisyyteen ja ihmisvihaan jo enen teini-ikää?
On totta että tämän päivän nuorista aikuisista moni voidaan todeta pilaantuneeksi (koskee niin miehiä kuin naisia).
Itse en koe olevani kovin konservatiivinen noin yleisesti ottaen, mutta kyllä meillä olisi syytä säilyttää joitakin kohtia menneiden aikojen tavoista. Yksi näistä on yleinen kunnioitus ihmisiä kohtaan, siis vanhanaikainen herrasmes- ja -nais -kulttuuri!!Mielestäni entisaikojen kodeilla oli esim. lasten kasvatuksen kannalta paljon hyviä periaatteita. Nykyään moraali on niin pirstaloitunutta että kuka sitä enää tietää mikä on mustaa ja mikä valkoista...
Naiseksi kasvaminen ilman pilaantumista edellyttää myös sitä että on olemassa riittävä määrä miehiä (tai edes yksi, se ainoa oikea isä!!) jotka toimivat hyväksyntää ja oikeansuuntaista ohjausta antavina naiseuden heijastelijoina. Itsetuntemushan kehittyy vuorovaikutuksessa - jos esim. isä viestii viehtymystä seksipommeihin, halveksuu tyttärensä äitiä, jättää kodinhoidon naisten harteille, on tunnekylmä ja poissaoleva niin on aika ilmiselvää, että tyttären on haettava kasvuintressinsä jostakin muualta tai alettava "pilaantua" jotta kelpaisi edes tyttäreksi omalle isälleen. No, jokainenhan tietää että ei se niin käy, vaan metsään menee.
Omasta kokemuksesta voin kerta, että on ylättävän HELPPOA olla Nainen tämänpäivän Suomessa. Tällä helppoudella siis viittaan siihen, että yhteiskunta (lue:miehet!!)ei todellakaan pistä hanttiin siinä että nainen käyttäytyy odotettuun kavaan nähden poikkeavasti. (Koska suu auki ammottaen tuijottamista ei voida pitää hanttiin pistämisenä ;)!) Pieni esimerkki : Mikään ei ole sen mukavampaa kuin esiintyä ensin supernaisellisena äitihahmona, pelata sitten muutama peli biljardia naiset vastaan miehet- joukkueilla, OIKEASTI VOITTAA, mutta jättää lopuksi ns. feministiuho väliin. Vaihtoehtoisesti voi vaikka kiittää reilusta pelistä ja Suomalaisethan ovat tunnettuja suoraselkäisyydestä ja rehellisyydestään ja voin vakuuttaa että kyllä Suomessa tunnustetaan taidot ja tiedot vaikka sattuisikin olemaan nainen. Yleensä kehuihin kyllä siäsltyy sellainen rivienvälitoteamus että olipa hieno suoritus sinulta (etenkin kun ottaa huomioon sen, että olet nainen!!)
Voisin tietysti ryhtyä feministiksi ja kulkea keskisormi pystyssä huutaen kostoa miessukupuolelle. Mutta enpä viitsi. Miehet ja naiset todellakin eroavat biologisesti toisistaan. On täysin järjetöntä kuvitella että naisten tulisi hallita miesten maailmaa miesten keinoin. Luonnotontahan tuo olisi. KUITENKIN uskon, että parhaat eväät suhteen toimivuudelle on olemassa silloin, kun miehestä löytyy kykyä "luovia" eteenpäin naisellisilla osaalueilla (kuten esim. ihmissuhteista keskustelussa) ja naiseta taas miehisiä piirteitä (esim. kykyä lokeroida tunteita, käyttää tunteita "miehiseen" tyyliin myös suunnitellusti ja harkitusti.
Toki sitä joskus JOUTUU huomauttamaan miehiä, (mutta myös naisia) huonosta käytöksestä. Toki joskus JOUTUU huomauttamaan miehiä, mutta myös naisia huonosta käytöksestä. Kuitenkin jo pelkästään se, että ei kohtelekaan miehiä automaattisesti tyhjänpäiväisinä sovinisteina, saa (joskus) aikaan myönteisen ketjureaktion. Mielestäni tämänkaltaisten taitojen OPETTAMINEN lapsille on HUIPPUTÄRKEÄÄ. Naiseksi kasvaminen ei ole (kuten ei mieheksi kasvaminenkaan) pelkästään oman sukupuoliroolin omaksumista. SE on myös IHMISENÄ kasvamista, ja IHMISYYS on mielestäni tänä päivänä se taito, joka on todella pahasti hukassa!
En käy kieltämään sitä etteikö vanhempi mieshenkilö voisi olla sopiva kumppani nuorelle neidolle....koska minulla ei ole siitä mitään kokemusta.
Kuulun itse ikärymään " nelikymppiset", kirjoituksesi herätti minussa huolen....jos kerta miehet todellakin tahtovat elää raikkaan alle 20 kymppisen kanssa....miten käy minun ikäisilleni naisille. Jäämmekö ilman kumppania, olemmeko omille aviomiehille/ elämän kumppaneille vain, pelkkää "jouto tavaraa" jota on pakko käyttää kun ei muutakaan ole. Jäämme siis ulkopuolelle kaikesta rakkaudesta....siihen kuuluvine tunteineen ja osoituksineen.
Olen hiukan pahoillani ettei ajatuksesi ole aivan inhimillinen...vaan suorastaan julma....minun ikäistä nais ikäluokkaa kohtaan.
Niinpä. Kotien hajoaminen ja vanhempien keskittyminen omiin saavutuksiinsa jättävät lapset tyhjiöön, josta ei oikein löydy eväitä ihmiseksi kasvamiselle. Vahemmat ovat livenneet vastuusta ja kilvan sysäävät sitä milloin koululle, milloin mihinkin. Tai esimerkiksi naiset sysäävät vastuun tyttärien asennekasvatuksesta isille ja syyttävät heitä "seksipommien" ihailusta. Voisiko kuvitella, että miehen ei tarvitse suunnata huomiotaan muualle, jos kotona ei asuisikaan riivinrauta, vaan houkutteleva nainen kumppanina? Aivan kuten sanot, kotoa saatu malli heijastuu nuoreen voimakkaasti - sukupuoliroolien pakonomainen romuttaminen on silkkaa vahingon tekoa omia lapsiaan kohtaan. Ihmiseksi ja siinä ohessa mieheksi/naiseksi kasvaminen on liian herkkä tapahtuma sietääkseen kotona tapahtuvaa painostusta. Luonto on muovannut lukemattomien sukupolvien myötä miehille ja naisille tiettyjä sukupuolisidonnaisia vahvuuksia ja sitä kehitystä ei voi huitaista olemattomiin noin vain. On jo tulenpalava kiire tajuta se.
Feministiuhon väliin jättäminen on hyvä askel eteen päin. Mikäli tyttäret eivät saa äideiltään mallia "miehekkäästä" uhoamisesta, heillä on yksi este vähemmän kasvaa tasapainoisiksi naisiksi. Yhtälailla miesten on syytä jättää jo historiaan pyrkimys asettaa nainen nyrkin ja hellan väliin. Tässä ajassa se vaan on äärimmäisen vaikeaa, sillä naiset ovat voimantunnossaan ottaneet sen nyrkinheiluttajan roolin ja vaatii äärimmäistä vahvuutta selviytyä iskusateessa haavoittumatta. Voin helposti kuvitella, että suuaukisten joukkue siinä jää jäljelle, jos nykyaikainen suomalainen nainen pystyy pidättäytymään telaketjujen kolistelulta voiton hetkellä.
Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että ihmisyys on hukassa. Miksi näin on? Minun mielestäni siksi, että statuksen tavoittelu on sokaissut ne, jotka sitä statusta ovat saavuttaneet ja vähäosaisilla ei ole voimia ajatella inhimillisyyttä, kun kaikki resurssit hupenevat selviytymiskamppailuun. Tevetuloa USA :-(
Millä keinoin löytää kadonnut ihmisyys hektisen elämänmenon keskellä? Löytyisikö kadonnut naisellisuus siinä samalla?
Miten niin julma? Onko jotenkin julmaa tuoda esiin se, että häikäilemättömästi ja julmasti käyttäytyvä nainen ei ole kiinnostava? Mitä julmaa siinä on, jos miestä kiinnostaa enemmän viehko, luonnollinen ja kaunis nainen kuin jäkättävä homssuinen akka tai kylmäsydäminen muotinukke?
En muistaakseni sanallakaan maininnut, että kaikki keski-ikää lähentyvät naiset olisivat "riivinrautoja". Eihän toki. Halusin vain herättää ajatuksen siitä, että monella olisi syytä katsoa peiliin ennen miesten syyllistämistä - sekä ulkoisen kuvan näyttävään että varsinkin sisäisen maailman peiliin.
Paheksumisen sijaan on syytä tarkastella sitä vahvuutta, joka "teinimies-aikuinen nainen" pariskunnalla on.
Kypsään ikään ehtineellä naisella on kykyä ymmärtää tunteita ja vastata niihin paremmin kuin keskenkasvuisella - ehdoton etuisuus molemmin puolin, mutta varsinkin itseään etsivälle nuorelle miehelle.
Iän myötä useimmilla naisilla suorituskeskeisyys vähenee mutta halu lisääntyy ja se tasapainottaa suhdetta - jälleen molemminpuolinen "hyöty".
Nainen on ehtinyt vakiinnuttaa paikkansa yhteiskunnassa ja pystyy näin ollen tarjoamaan turvallisuutta - ei liene epäselvää, kenen etu?
Nuori seuralainen saa naisen aktiiviseksi - eittämätön etu naiselle, joka kaljamahaisen sohvaperunan seurassa vain uppoutuisi kauniiden ja rohkeiden seuraamiseen.
Nuoruuden innovatiivisuus ja ennakkoluulottomuus yhdistettynä elämänkokemuksen tuomaan harkintaan ja pitkäjänteisyyteen - loistava kokonaisuus, jossa vahvuudet täydentävät toisiaan.
Oman ikäisiinsä stressin uuvuttamiin miehiin tympiintynyt nainen todella osaa arvostaa nuoren miehen avointa uteliaisuutta ja seksuaalisuutta - nytpä nuoren miehen ei tarvitsekaan yrittää täyttää tunnekokemuksen tyhjyyttä materialla, kun saa arvostusta ja hyväksyntää osakseen. Kenen etu?
Mutta mitä tehdä ylimääräiseksi jääneillä katkeroituvilla kolkyt miehillä? Jätetäänkö heidät vain sohvalle sixpäkin seuraan itkeskelemään petollista naista?
Lueskelin juuri aiempia viestejäsi ja etsin sitä sanaa, joka kuvastaisi niiden sävyä. Julmalta ne kuulostivat minunkin korvaani. Otin ne aika henkilökohtaisesti, vaikka tämä onkin tällainen keskustelupalsta. Mietin miten voit sanoa minulle, että olen epäonnistunut ihmisenä pelkästään ikäni vuoksi? Epäkiinnostava riivinrauta? Sanoisitko minulle noin myös kasvotusten? Ja puhut käytöstavoista, toisen ihmisen kohtelemisesta, samalla vyörytät syyn onnettomista suhteista tietyn ihmisryhmän päälle. Nostamalla naisista glooriaan tietyn ikäryhmän, teinit, niputat loput henkilöt "ei kuulu haluttavien joukkoon- tapauksiksi"
Mieheni on minua 10 vuotta nuorempi. Hän on juuri tuollainen (miten kuvailit teinityttöjä) kyynistymätön, avarakatseinen, uusiin asioihin innostuva, täynnä energiaa oleva henkilö, kuten minäkin. Teemme ja koemme asioita yhdessä, kummankaan tehtävänä ei ole "hätyyttää pappaa liikkeelle".
Jos haluaisin olla julma, voisin tekstiesi perusteella veikata kuka "ei kuulu joukkoon" kyynistymättömät, keneltä itseltään on kadonnut nuo em. tekijät, joka tarvitsee ne kannettuna vetenä omaan kaivoonsa.
No, arvaa kuka.
Esimerkiksi. Ainahan katkeroituva mies voi lähteä töihin ja hankkia infarktin tai yksinkertaisesti vain ryypätä itsensä hengiltä. Olet varmaan huomannut, että monet niin tekevätkin.
Turhan monet kai. Eiköhän kuitenkin ole niin, että useimmat miehet ja naiset ovat kolmekymppisinäkin tasapainoisia naisellisia ja miehisiä ihmisiä, jotka viihtyvät toistensa seurassa. Ja ainakin tuntemieni 20-30v ihmisten keskuudessa elämänarvot tuntuvat olevan vielä enemmän kohdallaan kuin meidän "vanhusten" :D
Luitko myös ne viestit, joista tämä keskustelu alun alkaen lähti liikkeelle? Olettaisin, että et, koska jätit huomioimatta sen, että "teinillä" nyt tässä tapauksessa viitataan enemmän käyttäytymismalliin kuin kronologiseen ikään. Olen pahoillani, jos koet viestini henkilökohtaisena loukkauksena. Tässä on kyllä tarkoitus käydä keskustelua ihan yleisellä tasolla osoittelematta ketään sormella. Pidettäköön se edelleenkin sillä tasolla.
Olisi kiinnostavaa tietää, mihin logiikkaan perustat väitteesi. Lähdettäisiinkö nyt vaikka siitä, että luet viestit uudelleen ja hetken harkittuasi laitat vastinetta ilman pyrkimystä keskustelun vetämiseen henkilötasolle? Toivoisin myös, että luet tekstit ihan järestään, eikä poimien vain naisiin kohdistuvan kritiikin - kyllä sieltä löytyy meitä miehiäkin kohtaan sanottavaa.
Mitä käytöstapoihin tulee, minun nähdäkseni tällaisessa yleisen tason keskustelussa on huijausta ja siis huonoa käytöstä vältellä puhumasta asioista niiden oikeilla nimillä. On syytä pitää erossa asiat ja ihmiset. Suomalaisessa keskustelukulttuurissa on paljon kehittämistä siinä, että opitaan väittelemään asioista ilman henkilökohtaista vastakkainasettelua. Tämähän on sopivan tulenarka aihe harjoitella taas kerran... :)
Pah... proxy error etc. Sivuston ylläpitäjällä taitaa olla krooninen tekniikkaongelma. Takkuaa ihan siinä missä keskustelut muutenkin... Mutta itse asiasta.
Luitko myös ne viestit, joista tämä keskustelu alun alkaen lähti liikkeelle? Olettaisin, että et, koska jätit huomioimatta sen, että "teinillä" nyt tässä tapauksessa viitataan enemmän käyttäytymismalliin kuin kronologiseen ikään. Olen pahoillani, jos koet viestini henkilökohtaisena loukkauksena. Tässä on kyllä tarkoitus käydä keskustelua ihan yleisellä tasolla osoittelematta ketään sormella. Pidettäköön se edelleenkin sillä tasolla.
Olisi kiinnostavaa tietää, mihin logiikkaan perustat väitteesi. Lähdettäisiinkö nyt vaikka siitä, että luet viestit uudelleen ja hetken harkittuasi laitat vastinetta ilman pyrkimystä keskustelun vetämiseen henkilötasolle? Toivoisin myös, että luet tekstit ihan järestään, eikä poimien vain naisiin kohdistuvan kritiikin - kyllä sieltä löytyy meitä miehiäkin kohtaan sanottavaa.
Mitä käytöstapoihin tulee, minun nähdäkseni tällaisessa yleisen tason keskustelussa on huijausta ja siis huonoa käytöstä vältellä puhumasta asioista niiden oikeilla nimillä. On syytä pitää erossa asiat ja ihmiset. Suomalaisessa keskustelukulttuurissa on paljon kehittämistä siinä, että opitaan väittelemään asioista ilman henkilökohtaista vastakkainasettelua. Tämähän on sopivan tulenarka aihe harjoitella taas kerran... :)
Sitähän minäkin. Ihmekös sitten, jos nelikymppistä nuori seura kiinnostaa... Useimmat ovat ihan niin kuin pitääkin, mutta oletkos pannut merkille, että eronneitten joukossa on aika paljon melko merkillisin arvoin ja aivoituksin varustettuja? Minun merkillisyyteni on intohimo kyseenalaistaa länsimainen elämäntyyli :)
Sinun "merkillisyytesi" on muotia parikymppisten keskuudessa :) Ja eikös tuo anna toiveita tulevaisuudesta. Ainakin, jos me ei markkinavoimien perässä juoksevat yli kolmekymppiset annamme heidän rakentaa elämänsä ihan itse (puhumattakaan niistä "menestyvistä" miehistä, jotka haluavat vaihtaa vaimonsa 16 vuotiaaseen teiniin "elämänlaatunsa parantamiseksi").
Minusta hyödyllisempää olisi parantaa suhdettaan siihen sohvaperunaan/riivinrautaan. Ei tuo aina tuollainen ole ollut ja voi siis muuttua jälleen.
Vai oikein muotia? Eipä siltä näytä ainakaan tällaiselta pieneltä paikkakunnalta katsottuna. Aikamoista amerikanpalvontaa näkyy huljuvan valtoimenaan näillä nettifoorumeillakin.
Vain muutama päivä sitten oli uutisissa juttua, miten kaksi kolmannesta vireille laitetuista avioeroista on naisen aloitteesta tehtyjä. Mitenkäs sellaisen kanssa parannetaan suhdetta, joka vastaa keskusteluyrityksiin erohakemuskaavakkeella?
Ehkäpä me tunnemme erilaisia parikymppisiä tai sitten tuo on tosiaan paikkakunnasta kiinni.
Jos ei toinen halua kuin erota niin minkäs siinä voi kuin todeta, että olis kannattanut keskustella jon aiemmin ja jälkiviisaudesta on harvoin iloa kenellekään..
Näin neljääkymppiä lähestyvänä vaimona en vaan mitenkään voi uskoa, että suhteen hajoaminen olisi vain sen sohvaperunan tai riivinraudan syytä. Kyllä siihen vaikuttaa tuo toinenkin osapuoli riippumatta siitä kumpi eroa lopulta hakee. Itse ainakin aion olla muuttumatta riivinraudaksi ja pitää huolta myös siitä ettei miehelle tule halua ruveta sohvaperunaksi (ja mieheni päinvastoin), jotta suhteemme kestäisi. Enkä usko, että eläisin epätavallisen onnistuneessa liitossa. Avioliittoni sopisi varmaan kuvaukseksi suomalaisesta keskivertosuhteesta :)
Lastenkasvatusvastuuta pallotellaan paikasta toiseen, koska vanhempien omat pääkopat ovat sekaisin - siinä hullunmyllyssä aika on rahaa ja raha on onnea. Eivät luonnonuskonnot ja erilaiset ismit turhaan nosta päätään "vesimiehen aikakautena" -niille on selkeä psykologinen tilaus.
Ihmiset ovat todellakin menettäneet kosketuksensa itseensä ja eiköhän ole väistämätöntä, että sen lisäksi että emme tidä mitä on olla nainen tai mitä on olla mies, emme pian edes tiedä mitä on olla suomalainen. Muutos on väistämätöntä, mutta kaikkea ei kannata muuttaa hinnalla millä hyvänsä.
Maailma alkaa mennä todella sekopäiseksi - ihmisten itsekkyys lisääntyy, tämä johtaa lyhytnäköisiin elämänvalintoihin, mistä seuraa surua ja tuskaa. Lapset kärsivät niin että tämä arvojen pikaevoluutio tulee kyllä jakamaan ihmiset ennenpitkää entistä pahemmin vuohiin, laamoihin ja lampaisiin. Kyllä varmaan joku päivä tulee voimaan sellainenkin laki että lapsia saavat tehdä ainoastaan ne, jotka kykenevät kasvattamaan lapsistaan "normaaleja" kansalaisia (mitä ikinä normaalius tuona aikana sitten onkaan). Aika pelottavaa, mutta kun ottaa huomioon sen että väestöräjähdys on todennäköisin maapalloa uhkaava tekijä, niin siinähän lyötäisiin kaksi kärpästä yhdellä iskulla... ja kuitenkin kaikki voisi olla myös toisin.
Toki on olemassa erinäinen määrä ihmisen kasvuun ja kehitykseen vaikuttavia ennustamattomissa olevia tekijöitä, mutta on olemassa myös asioita, joita voidaan opettaa. Kyllä kasvatus vaikuttaa ihmisen valintoihin. Ja on olemassa sellaisia tärkeitä asioita kuin TUNNEÄLYTAIDOT (DAniel Goleman 1998. Tunneäly -lahjakkuuden koko kuva), joita todella voidaan opettaa ja oppia koko elämän ajan!!! Ensin vaan tietysti tarvittaisiin ne taitavaat opettajat eli valmentajat neuvomaan vanhempia. Hankalaa on myöskin se, että ne vanhemmat, jotka eniten tällaista opastusta tarvitsisivat, ovat vähiten kiinnostuneita oppia vastaanottamaan. Jokatapauksessa pienistäkin puroista voi syntyä suuri joki, joka voi tuoda elämää erämaahan ja saada käytöskukankin kukkimaan.
On totta että riivinraudat saavat miehen helposti kuolaamaan hehkeämpien emäntien perään. Kasvatusvastuusta luistamisesta syytetään ehkä joskus aiheettomasti miehiä, mutta mutta... Tässä tapauksessa kuitenkin kuvasin omia kokemuksiani tyttären näkökulmasta. Kuvaus ei sanatarkasti ollut omasta elämästäni (siis siltä seksipommiosuudelta), mutta totuus on se, että kaikki se tyhjyys, jonka oma isäsuhteeni on elämääni jättänyt, on tietyssä vaiheessa pysäyttänyt kasvuni naiseksi. Tätä en ole oppinut muiden suusta, vaan yksinkertaisesti ajattelemalla itse omaa elämääni. Pääsin jatkamaan "matkaani" vasta kun löysin Miehen, joka sai minut "puhkeamaan kukkaan". Tämä mies sattuu olemaan ihminen, joka on paitsi älykäs, myös viisas. Eli hänellä on sydän paikallaan, kyky vaieta oikeassa kohdassa sekä hellät kädet. Eli täydellisen naisellisia naisia ei poimita puusta. Todellinen, SYDÄMELTÄÄN herrasmies kuitenkin "löytää" Naisia ehkä hieman useammin kuin muut.
Kyllä aito naiseus todellakin löytyy vasta kun aito ihmisyyskin löytyy. Ja jälleen kerran sama koskee miehiä... ja mitä tulee siihen viittaukseesi että naiset sysäävät kasvatusvastuun miehille, on toki osin oikeutettuakin. Ajattelepa esim. surkeassa tilassa olevaa naispuolista rakkauden kerjäläistä, joka on ns. avointa riistaa. Miehet usein haistavat asianlaidan jo kaukaa, mutta nappaavat itselleen "helpon panon" ja laittavat tytön takaisin kiertoon huorittelun säestyksellä. Huora on huora mielestäni silloin kun harjoittaa seksiä ammatikseen tai kansankielisesti myös silloin kun pettää "oikeaa puolisoaan", mutta eksynyt lapsiparka tuskin on huora. Inhimillinen mies ei tällaista tyttöä käyttäisi hyväkseen, vaan pyrkisi pikemmin tekemään jotakin, mikä saisi tytön arvostamaan itseään enemmän. Itse halveksin kuvauksen tyttöä, kunnes silmäni aukenivat. Istuin hänen kanssaan kerran samassa pöydässä mutta tajusin vasta myöhemmin tytön todellisen tilanteen. Äidilliset tunteet minussa heräsivät tuolloin ensimmäistä kertaa... ja kun tarkemmin mietin, niin itseasiassa säälin myös noita miehiä. Todella. Nämä asiat ovat vaan niin helvetin pahasti vinossa että tekisi mieleni kyllä joskus mennä huutamaan lähikuppilaan kun palosireeni että joka ikinen ukko nyt kotiin ja jos ei vaimo miellytä niin tehkää ainakin tyttärienne elämä piirun verran paremmaksi jollakin isällisellä tavalla. Eipä kelpais tyttärenne siipaksi ainakaan mikä tahansa nahjus, kun isäkin vähän jakasais arvostaa. Että sellasta. Johan helpotti.
Herääkin sitten kysymys, onko suositeltavaa että kumppaneiden välillä on aina ikäeroa, oli sitten kumpi sukupuoli hyvänsä se vanhempi osapuoli... Ja mikä olisi sopiva vuosimäärä?
Itse olen miestäni 2,5 v vanhempi, mutta en ole havainnut sitä käytännössä. Suhteemme toimii mielestäni hyvin, ehkä koska tahdomme samoja asioita. Aikoinaan tapailin jonkin aikaa itseäni 5,5 v nuorempaa miestä, mutta se ei oikein toiminut. Hänelle oli jäänyt joku äitikompleksi, ja taisin olla hänelle liian nuori (olin 27 ja hänellä oli samaan aikaan kuhertelua työpaikallaan 40-v naisen kanssa, kuulema).
Itse olisin enemmän suht samanikäisten liittojen kannalla ( /-5v), koska omani on sellainen ja onnistunut. No niin.. enpä siis osaa sanoa asiaan mitään :)
Luulisin kuitenkin, että suhteen onnistuminen on enemmän kiinni ihmisistä kuin heidän iästään.
Kiitos hyvästä aloituksesta!
Näinhän se on näre, että taitaa pärstäkohtaista olla tässäkin. Sitä moni yrittää luoda jonkinlaista kokonaisnäkemystä ihmiselosta tietääkseen mikä olisi paras tapa elää, mutta ei sellaista löydy. Ei ainoaa oikeaa.