Minusta ilkeät,sairaat äidit muuttuvat lapsilleen syöpäkasvaimiksi jos he pääsevät vaikuttamaan lapsen elämään vielä lapsuuden jälkeen ja jo lapsuudessakin. Olen itse kokenut äidistäni niin pahoja asioita että pidän häntä ja syöpää samanarvoisina, ne elävät toisten ansiosta ja tuhoavat sen jossa elävät. Siksi juuret ja kaikki yhteydet tälläisiin on poistettava, mitä nopeammin ja alkuvaiheessa poisto tapahtuu, sen parempi. Äidillä oli tyyli salakavalasti ujuttautua toisen elämään ja sitten alkoi tuhoaminen, hänen ehdoillaan eläminen, hän halusi hallita toisen elämää. Samaahan se tekee syöpäkin. Syöpä alkaa kasvun sisältäpäin niin äiditkin tekevät, aloittavat kasvunsa perheen sisältä.
Äiti
on syöpä
251912
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
aloittajan mielestä saada mellastaa kuin sonnit laitumella ilman mitään rajoja. Pitää saada tehdä mitä mieleen juolahtaa ja sanoa mitä sylki suuhun tuo.
Eikös tuo äitien mollaaminen kävisi vaikkapa jatkona jossakin muussa keskustelussa, miksi pitää aina aloittaa uusi yhtä typerä aihe.?
Ai niin mutta sinullehan ei saa sanoakaan mistään, eikö vain?
Mitäs niille sairaille lapsille tehdään ettei niistä äitejä tulisi koskaan, etteivät vaan jatka henkistä perintöään eteenpäin?
Vai pitäisi äitien vielä kasvattaa aikuisia lapsiaan, johan pomppasi.
-mitäs sulle on tehty?
.SINUSTA EI TULE IKINÄ ÄITIÄ!!!!Tai jos olet niin laita varpaatkin ristiin,että SUN PLAPSET EIVÄT AJATTELIS SINUSTA SAMAA!
äitiä, koska katsot asioita noin suppeasti. Tai jos olet äiti toivon ettei lapsesi ajattele/tai sano sinusta samoin kuin itse lauot muille.
Miten niin ap:stä ei muka koskaan tule äitiä??
Miksi ei muka voisi tulla?
Jos itsellä on ollut paskapää-äiti, niin ei kai sitä ole pakko kostaa suoraan "alenevaan polveen"?
mutta voihan tuollaisesta suhteesta syntyä ihan oikeasti syöpä. Jos äiti jatkuvasti kiusaa henkisesti voi oma kroppa sairastua syöpään. Ymmärrän täysin miltä sinusta tuntuu, eikä se estä sitä ettetkö voisi olla itse hyvä äiti. Tiedätpähän miten ei ainakaan kannata toimia.
lastensa takia?
Itselläni rinnat täynnä kyhmyjä kun niitä on lapset vauvoina pahoinpidelleet, kukin vuorollaan, tahattomasti tosin;)
Vielä ei ole niissä todettu syöpää vaikka ovatkin myhkyräiset ja kipeät välillä. Mutta mitäs noista, lapseni ovat minulle rakkaita nyt ja aina.
No tuskin ovat syöpäkyhmyjä - muuten olisit jo harvinaisen kuollut!
Sorry, mutta tuolle "syöpä-vertaukselle" oli pakko nauraa, vaikka olenkin täysin samaa mieltä kanssasi!
Meinasin juuri aloittaa täällä keskustelun äiti-suhteista ja siitä, miten äitisuhteella on kauaskantoiset vaikutukset jo aikuistenkin lasten elämään.
ei kommentoi kuin katkeroituneet äidit. Yhdellä on tissit kipeät, kun vauvat ovat pahoinpidelleet. Yhden täytyisi päästä kasvattamaan aikuisia lapsiaan.... sairasta. Tähän ketjuun on sotkeutunut juuri nämä naiset joista oli yritys kehittää keskustelu.
Vuokraappa elokuva nimeltä Frances.
Se kertoo valaisevan tarinan näyttelijätär Frances Farmerista ja sen huippukivasta äidistä.
ei ole inhoittavaa äitiä.
Tiedän kyllä montakin äitiä joilla oli todella inhoittavia lapsia silloin kun lapsi vielä olin itsekin. Ne olivatkin kovia haukkumaan omia äitejään, vaikka olivat itse kun pikkupiruja, aina jossain pahanteossa. Varastivat jopa kaveriltaan jos silmä vältti. Joten kai se on niin että kun itse on inhottava niin sen äidinkin on pakko alkaa inhottavaksi sille mukulalleen.
No en tiedä, ei ole kokemusta tästä asiasta sen kummemmin. Mutta eikö ole turhaa parkua kaatunutta maitoa kuitenkin.
hienoa, että sinä olet ollut mallikelpoinen tytär ja ilmeisesti vielä täydellinen äitikin. Miksi ihmeessä luet näitä viestejä, jos sinua nämä kirjoitukset haittaavat? Saatko näistä jotain kiksejä, kun luet kuinka toisilla menee huonosti. Mene kuule parkumaan, vaikka osastolle: "Suku on paras", ihan sinua varten perustettu.Kommentoida pitää, vaikkei ole kokemusta, salli minun nauraa hahhaaa hhaaahhaa.
oikeutta kirjoitella??!! Sinulla ja marisijoilla vaan, niinkö???!!!
Hyvä se on että jollakin menee hyvin, niin tulee tätä tasapainoa maailmaan. Ikävää että sinulla menee niin huonosti että sitä pitää täällä mainostaa.
eipä noilla sun jutuillas ole mitään painoarvoa. Sinunpa pitää mainostaa kuin huippusti sinulla menee....... no tuskinpa, kun täällä leuhkit...röyh!
Toivon, jopa äitini kuolemaa.
seilusi on mustaakin mustempi, syy ei ole äitisi, vaan oman pääsi sisäinen.
Johtuu huonosta ja heikosta, toisia syyttelevästä luonteestasi, jonka uhriksi äitisikin on nyt joutunut.
kaikki paha jota muissa ihmisissä kuvaat, tulee onneksi tapahtumaan vain itsellesi, koska pääsi on niin sekaisin, että annat tapahtua.
Nyt kipin kapin ammatti auttajalle, --> pyöreeseen pehmeeseen huoneeseen.
sitten olet pullossa kasvatettu :)
olevan tämän keskustelun ulkopuolella ja jaksat sitä äitiäsi mollata joka käänteessä. Sinähän se olet, kukas muu? Ei niitä yhtäkkiä pilvin pimein tänne ilmesty niitä äidin morkkaajia.
Ja käyt kaikkien kimppuun jotka äitejään puolustavat jopa. Oletpa ääliö ja typerys kun kuvittelet ettei kukaan huomaa.
Mene jo sinne pää-tohtorille, olisi korkea aika nimittäin. Vaikka auttaakohan tuohon enää mikään? Epäilen.
ole ettenkö huomaa, että olet yksi ja ainoa ihminen ainakin tässä keskustelussa, joka puolustaa äitejä. Taidat itse olla hirmuvaltias äiti. Taisi osua ja upota, kun noin kolahti :). Esim. tämän keskustelun aloitti ihan joku muu kuin minä. Et kovin kummoinen salapoliisi ole :) :)
mainettasi saa luotua. En ole tänne kirjoittanut kun pari kirjoitusta, lukenut kaikki olen kyllä joten siitä tein päätelmiä ja vastasin. Useimmiten luen en vastaa, mutta nyt oli niin tyhmä vastaus että oli pakko sanoa jotain. Kun tuntuu ettei enää muuta tehdä kun äitiä mollataan. Ja itsellä sentään suhthyvä äiti ollut elämässä. Mutta olen kanssa sitä mieltä että se saa se ihminen sitä mitä ansaitsee. Kenties sinä olet ansainnut sellaisen kun sait. Karman laki nääs on voimassa, nyt ja aina.
oletkin näitä henkimaailman olentoja :). Se selittääkin sen, että tiedät kaikesta kaiken ja jollet osaa selittää niin edellisessä elämässä olemme mokanneet :). Johan pomppasi. Minä en moiseen sontaan usko. Ja sinä puhut jostain tyhmistä vastauksista :). Tuossakin vastauksessa lisäsit sitä kuvittelemaasi karmaa :). Jospa nyt pakkaisit matkalaukun, vaikka Intiaan niin siellä on enemmän noita jotka uskovat jälleensyntymiseen ja muuhun humpuukiin.
kuitenkaan, ------------------.
...useissa kaunokirjallisissakin teoksissa 'insestiseksi' - äiti tunkeutuu lapsen elämään joka saralla, ja kun lapsi on aikuinen, äiti ei päästä irti, vaan takertuu yhä lujemmin, ja alkaa elää elämää lapsen kautta. Tässä vaiheessa täytyy olla vahva, että pääsee riistäytymään irti ja ymmärtää, mitä on tapahtunut.