Moikka
Ajattelin kirjoittaa tänne koska mieltäni painaa eräs asia ja haluan kertoa siitä jonnekkin, jottei tarvitsisi kantaa koko taakkaa yksin.
Asun avoliitossa minua 7vuotta nuoremman naisen kanssa. Olen itse 26v ja olemme seurustelleen 4vuotta josta asuneet yhdessä 2vuotta. Tämä avoliitto on ollu todella hyvä minulle. Ehkä meidän ajatukset eivät aina kohtaa mutta suhde on ollut hyvä eikä ole paljoa valittamista, olen ollut onnellinen.
Nyt kuitenkin pilviä kasaantuu pääni sisälle. Tapasin toukokuussa erään naisen (minua 5vuotta nuorempi) johon olen ollut ihastunut jo 6 vuotta sitten. Siis jo ennen kuin tapasin avovaimoni. Kesä meni ohitse emme olleet missään yhteydessä, mutta hän oli paljon ajatuksissani. Elokuussa törmäsimme toistamiseen ihan sattumalta ja sillä seurauksella aloimme kirjoitelemaan melko paljon tekstiviestejä. Selvisi että myös hän oli ihastunut minuun silloin 6 vuotta sitten. Syksyn edetessä me soittelimme ja nyt olemme jo tavanneetkin. Suhde ei ole edennyt pitkälle koska olen varattu mutta edellisen kerran kun tapasimme suutelimme. Hän on mielestäni todella lumoava ja hänen seurassaan tuntuu kotoisemmalta kuin kotona. Ajatus maailmamme sopii hyvin yhteen ja viihdyn erittäin hyvin hänen seurassaan. Voisiko myös arki olla yhtä juhlaa hänen kanssaan?
Nyt en tiedä mitä ajattelisin. En haluaisi vain heivata nykyistä suhdetta menemään ja lähteä seikkailuun mutta kuitenkin ajattelen sitä kokoajan ja pelkään että katkeroidun nykyisessä suhteessa. Pelkään jättää avovaimoani sillä en haluaisi satuttaa mutta toisaalta taidan satuttaa jo nyt. Olen alkanut ajattelemaan avovaimoani tyttöystäväksi, kuvitelen että silloin jos hän on vain tyttöystävä niin suhteemme ei olisi niin vakiintunut kuin avoliitto ja suhteen päättäminen voisi olla helpompaa. Kuten huomaat osa ajatuksistani on melko älyttömiä.
En usko että ketään tietää paremmin kuin minä itse mitä minun tulisi tehdä. Haluasin silti jonkun sanovan sen minulle, jotta usallan tehdä niin. Mitä minun siis pitäisi tehdä? :(
Ajattelin kirjoittaa tänne koska mieltäni painaa eräs asia ja haluan kertoa siitä jonnekkin, jottei tarvitsisi kantaa koko taakkaa yksin.
Asun avoliitossa minua 7vuotta nuoremman naisen kanssa. Olen itse 26v ja olemme seurustelleen 4vuotta josta asuneet yhdessä 2vuotta. Tämä avoliitto on ollu todella hyvä minulle. Ehkä meidän ajatukset eivät aina kohtaa mutta suhde on ollut hyvä eikä ole paljoa valittamista, olen ollut onnellinen.
Nyt kuitenkin pilviä kasaantuu pääni sisälle. Tapasin toukokuussa erään naisen (minua 5vuotta nuorempi) johon olen ollut ihastunut jo 6 vuotta sitten. Siis jo ennen kuin tapasin avovaimoni. Kesä meni ohitse emme olleet missään yhteydessä, mutta hän oli paljon ajatuksissani. Elokuussa törmäsimme toistamiseen ihan sattumalta ja sillä seurauksella aloimme kirjoitelemaan melko paljon tekstiviestejä. Selvisi että myös hän oli ihastunut minuun silloin 6 vuotta sitten. Syksyn edetessä me soittelimme ja nyt olemme jo tavanneetkin. Suhde ei ole edennyt pitkälle koska olen varattu mutta edellisen kerran kun tapasimme suutelimme. Hän on mielestäni todella lumoava ja hänen seurassaan tuntuu kotoisemmalta kuin kotona. Ajatus maailmamme sopii hyvin yhteen ja viihdyn erittäin hyvin hänen seurassaan. Voisiko myös arki olla yhtä juhlaa hänen kanssaan?
Nyt en tiedä mitä ajattelisin. En haluaisi vain heivata nykyistä suhdetta menemään ja lähteä seikkailuun mutta kuitenkin ajattelen sitä kokoajan ja pelkään että katkeroidun nykyisessä suhteessa. Pelkään jättää avovaimoani sillä en haluaisi satuttaa mutta toisaalta taidan satuttaa jo nyt. Olen alkanut ajattelemaan avovaimoani tyttöystäväksi, kuvitelen että silloin jos hän on vain tyttöystävä niin suhteemme ei olisi niin vakiintunut kuin avoliitto ja suhteen päättäminen voisi olla helpompaa. Kuten huomaat osa ajatuksistani on melko älyttömiä.
En usko että ketään tietää paremmin kuin minä itse mitä minun tulisi tehdä. Haluasin silti jonkun sanovan sen minulle, jotta usallan tehdä niin. Mitä minun siis pitäisi tehdä? :(
Vastaukset 5
Vanhimmat
Eli tartu vain tilaisuuteen; elämässä pitää kokea tuo kaikki, vaikka tuletkin kokemaan huumaa, kiihkoa, pettymystä, syyllisyyttä, katumusta, surua, kaipuuta jne. Mutta se kaikki kuuluu elämään, vasta tuon kaiken koettuasi tiedät kuka on sinulle se oikea. Voi olla että se on sittenkin tuo nykyinen naisesi, mutta et usko sitä ennen kuin olet kokeillut muita suhteita. Näin se menee.
Itselläni on aika samat ajatukset,tosin olen naispuoleinen..Ja oma suhteeni ei kovin hääppöinen ole,mutta sitä ei vain uskalla lähteä ja mennä niinkuin haluaisi!Itse mietin toista joka aamu,päivä,ilta ja yö..Aina sanotaan että ruoho on vihreämpää aidan tuolla puolen,mutta onko todella?
Monesti olen kuullut että ihminen kaipaa suhteessa ollessaan sinkkuutta,sinkkuna taas kunnon parisuhdetta..
Olen kuitenkin päättänyt että jos kohtalon on tarkoitus,lähden ja katson mitä tuleman pitää..
Onnea matkaan sinullekin! Toivottavasti teet niinkuin sydän käskee..
Olen samassa tilanteessa kuin sinä, paitsi että olen nainen, oma suhde ei toimi(koska olen niin rakastunut siihen toiseen) ja toinen suhde on vain etä-sellainen. Anna tilanteen seentyä, jos sinulla on hyvä puoliso, älä hukkaa sitä. Tunteet vie meitä usein,tunteet ja järki kamppailee koko ajan. Olisi niin ihana tuntea taas se vastarakastuneen-olotila. No joo, tästä ei varmaan ollut paljon apua, mutta harkintaa kehiin...
ihan jokaisessa suhteessa, se on varma. Nykyinen suhteesi on kunnossa ymmärtääkseni. Nyt aidan toiselle puolelle on kivunnut nainen, jota ajatuksesi kiertävät.
Ennen kuin teet päätöksiä. Kysy itseltäsi molempien naisten kohdalle "voinko elää ilman häntä"-kysymys ja toimi sen mukaan.
Kukaan, kuten sanoit, ei voi tehdä tai sanoa päätöksiä puolestasi, mutta harkitse ennen kuin toimit. Voit menettää elämäsi rakkauden vain hetkellisen intohimon vuoksi toiselle. Mieti ennen kuin toimit.
Minulla myös tuo sama ongelma.. tapasin uuden naisen joka vei jalat altani. en ole kuitenkaan ajatellut tämän naisen kanssa mtn vakavaa juttua aloittaa. mutta ongelmani on se että tahtoisin joka tapauksessa ottaa pesä eron nykyisestä avopuolisostani tai ainakin osa minusta haluaa.. en tahtoisi häntä satuttaa jättämällä mutta toisaalta en tahtoisi häntä satuttaa olematta jättää.meillä on yksi yhteinen lapsi jonka takia olen suhdetta yrittänyt jatkaa mutta sekin on huono syy suhteen jatkamiseen... olen miettinyt ja pähkäillyt näitä asioita mielessäni todella paljon ja tuntuu että muserrun paineen alle.mutta ehkäpä jonkun ratkaisun viellä keksin tai sitten en keksi.