Esimieheni on yhteisön hallitus,hallitus määrittelee minun toimenkuvan ja koko yhteisön toiminnan. Hallitus päättää toiminnasta. Nyt on kuitenkin eräs hallituksen (siis yksi päätöksen tekijöistä) jäsen vaatimassa minua tekemään vastoin näitä päätöksiä. Tehdyt päätökset eivät vastusta hänen toimia tai virkaa eikä hän ole jättänyt eriävää mielipidettä päätöstä tehdessä. Mutta ne eivät todennäköisesti ole hänen mieleen. Kun en suostu hänen vaatimuksiin on hän alkanut suureen ääneen ja laajalla alueella haukkumaan ja moittimaan minua joustamattomaksi ja suvaitsemattomaksi. Hän laittaa "juoksupojiksi" omia esimiehiään joiden tulee taivutella minua tekemään vastoin esimieheni päätöksiä - siis niitä joita hän on ollut itse päättämässä. Jos tekisin hänen mielen mukaisesti tekisin vastoin hallituksen, esimieheni päätöstä - jotka ovat myös hänen päättöksiä. Nyt kysyn teiltä mitä minun tulisi tehdä. Olen arka tai tullut hyvin araksi asian suhteen. En oikein enää tiedä itsekkään missä vaiheessa elämäni menee.
Tämä kyseinen henkilö on voimakastahtoinen ja vakaassa ja Pyhässä virassa ja minä maallisessa määräaikaisessa työsuhteessa.
Tämä kyseinen henkilö on voimakastahtoinen ja vakaassa ja Pyhässä virassa ja minä maallisessa määräaikaisessa työsuhteessa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kuullosta siltä, että olet kirkon palveluksessa?
Kuuntele omaa tuntoasi ja tiedät mikä on oikein.
Lue myös kiusaamisesta/painostuksesta näistä linkeistä:
http://forums.cjb.net/mobbinfo-about105.html
http://fi.osha.eu.int/publications/eashw/facts23.pdf
Hyvä artikkeli, mutta tuota hallintoalain mukanaoloa en oikein ymmärätänyt. Ei kai sillä ole mitään tekemistä ainakaan ykityissektorin työpaikkojen kanssa.
Toinen mikä ei mennyt jakeluun oli tuo avoimen asianajovaltakijan ja ulkopuolisen henkilön käyttö firman sisäisessä palaverissa. Ei kai se ole totta...?
Kai sun nyt tuossa asiassa pitää olla joustamaton kun pitää virallisia päätöksiä noudattaa! Ellei ole moraalitonta tms. Muistuta ystävällisesti että olet velvollinen noudattamaan, jos painostajasi haluaa vaikuttaa niin sinä et ole oikea reitti. Sano se yhtä suureen ääneen.