Joo, hyvä kun ei tarvitse antaa tänne henkilötietoja tai muutakaan, voi ikäänkuin kirjoittaa anonyyminä...
Olen jo pitkään halunnut tästä kirjoittaa, en ole asiaa itselleni myöntänyt, mutta tilanne on senverta paha että on pakko jonnnekkin purkautua.
Eli siis tilanne on se että todellakin haluaisin jonkun jolle jutella ja puhua järkeviä, mutta olen pudonnut ns."turvaverkon ulkopuolelle" eli ei juuri ole kavereita eikä ketään kelle puhua, ja lähtökohdat on todella hankalat lähteä hakemaan itselleen seuraa. Olen nyt, laskemattoman ajan verran, olisko 5v uskonut että kun ei musta ole rakentamaan mitään eikä kukaan ole kiinnostunut niin on vaan pakko elää yksin ja tottua. Olenkin siis elänyt tämänmukaan, ehkä liian kauan.
Nyt ihan parin viikon aikana on kuitenkin ollut todella hankalaa, tuntuu että se rumba mitä elämä on viimeset 5-10v soljunut on täysin kestämätöntä eikä se voi millään jatkua kauaa samanlaisena. Ei vaan pysty. Kaikki päivät on samanlaisia, töihin ja takas, ja ikä alkaa näkyä, kohta 30v. Omasta mielestäni olen kyllä tosi fiksu ja normioloinen kaveri ja minusta tuntuu että minulla olisi paljon annettavaa jollekkin ihmiselle, välittämistä ja huolehtimista, mutta mulle on todella hankalaa lähestyä tositarkoituksella tai yleensäkkään naisia suhdemielessä. viimeset 15v olen pitänyt kuntoa yllä ja käynyt salilla ja lenkillä , mutta sekin alkaa nyt hiipua tosi hitaasti, sali putos jo 2v sitten, ei jaksa jotenkin tehdä mitään noista enää kun on aika masentunut olo. Eniten pelkään sitä että jotain tapahtuu kun ei vaan jaksa tätä shittiä. Ihminenhän on sellainen että se keksii virikkeitä, mutta mitä jos keksin vääriä virikkeitä tai jotain vitun tyhmää. Työni on sen oloista ettei siinä juuri solmiudu sosiaalisia kontakteja, eli käytännössä olen 24h vuorokaudessa yksin.
Ei mua kiinnosta mitkään irtosuhteet tai yhdenillan panot, vaikkei sellasia ole ollutkaan, en haluais vetää päätä täyteen ja mennä iskemään jotain naista jota se raukka seuraavanapäivänä itkee tyhmyyttään kun on taas onneton mennyt naimaan jotain umpihumalassa ja tuntee itsensä entistä halvemmaksi. Siis sellasta valehtelua, mulla on oma moraalikäsitys oikeasta ja väärästä. En haluaisi, enkä valehtelekkaan pelkän saamisen toivossa. Haluaisin oikeasti välittää jostain ja myös niin että joku välittäisi minusta samalla tavalla kun minä. Ei tässä ole mitään järkeä, missään.
Olen jo pitkään halunnut tästä kirjoittaa, en ole asiaa itselleni myöntänyt, mutta tilanne on senverta paha että on pakko jonnnekkin purkautua.
Eli siis tilanne on se että todellakin haluaisin jonkun jolle jutella ja puhua järkeviä, mutta olen pudonnut ns."turvaverkon ulkopuolelle" eli ei juuri ole kavereita eikä ketään kelle puhua, ja lähtökohdat on todella hankalat lähteä hakemaan itselleen seuraa. Olen nyt, laskemattoman ajan verran, olisko 5v uskonut että kun ei musta ole rakentamaan mitään eikä kukaan ole kiinnostunut niin on vaan pakko elää yksin ja tottua. Olenkin siis elänyt tämänmukaan, ehkä liian kauan.
Nyt ihan parin viikon aikana on kuitenkin ollut todella hankalaa, tuntuu että se rumba mitä elämä on viimeset 5-10v soljunut on täysin kestämätöntä eikä se voi millään jatkua kauaa samanlaisena. Ei vaan pysty. Kaikki päivät on samanlaisia, töihin ja takas, ja ikä alkaa näkyä, kohta 30v. Omasta mielestäni olen kyllä tosi fiksu ja normioloinen kaveri ja minusta tuntuu että minulla olisi paljon annettavaa jollekkin ihmiselle, välittämistä ja huolehtimista, mutta mulle on todella hankalaa lähestyä tositarkoituksella tai yleensäkkään naisia suhdemielessä. viimeset 15v olen pitänyt kuntoa yllä ja käynyt salilla ja lenkillä , mutta sekin alkaa nyt hiipua tosi hitaasti, sali putos jo 2v sitten, ei jaksa jotenkin tehdä mitään noista enää kun on aika masentunut olo. Eniten pelkään sitä että jotain tapahtuu kun ei vaan jaksa tätä shittiä. Ihminenhän on sellainen että se keksii virikkeitä, mutta mitä jos keksin vääriä virikkeitä tai jotain vitun tyhmää. Työni on sen oloista ettei siinä juuri solmiudu sosiaalisia kontakteja, eli käytännössä olen 24h vuorokaudessa yksin.
Ei mua kiinnosta mitkään irtosuhteet tai yhdenillan panot, vaikkei sellasia ole ollutkaan, en haluais vetää päätä täyteen ja mennä iskemään jotain naista jota se raukka seuraavanapäivänä itkee tyhmyyttään kun on taas onneton mennyt naimaan jotain umpihumalassa ja tuntee itsensä entistä halvemmaksi. Siis sellasta valehtelua, mulla on oma moraalikäsitys oikeasta ja väärästä. En haluaisi, enkä valehtelekkaan pelkän saamisen toivossa. Haluaisin oikeasti välittää jostain ja myös niin että joku välittäisi minusta samalla tavalla kun minä. Ei tässä ole mitään järkeä, missään.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kumpa mullakin olisi joku jolle puhua..huvittavinta on se että olen parisuhteessa. Haluisin puhua jollekin esim suhteeni ongelmista arjesta. Olen hyvin yksinäinen. Olen asunut eri puolella suomea ja parhaimmat kaverit jossain maailmalla. Itse asun nyt mieheni kanssa kaupungissa josta en juuri ketään tunne. Ongelmani on se että en luota ihmisiin, en puhu ja avaudu. Olen se ihminen jolle aina avaudutaan joka kuuntelee lohduttaa auttaa..mutta kuka kuuntelisi mua tai lähinnä miten itse pystyisin puhumaan?????????????????
on antaa mitään hyviä neuvoja muuta kuin, että yritä etsiä harrastuksia, missä joudut ottaa kontaktia muiden ihmisten kanssa. Olen yli nelikymppinen perheellinen nainen ja kulkenut salilla 10 vuotta. Olen pitänyt aina punttisalin rennosta ilmapiiristä, mutta erityisesti siitä, että siellä saa treenata yksin, jos niin haluaa eli siellä ei ainakaan mulle ole kovin herkästi uusia tuttavuuksia tullut. Lenkkeily on myös yksinäistä puuhaa ja nuo molemmat harrastukset rauhoittavat mukavasti työpäivän hälinästä, mutta jos kaipaa kontaktia, eivät tosiaankaan oo siinä mielessä parhaita lajeja.
Kansalaisopistojen tämän syksyn ilmoittautumiset tais mennä jo, enkä kyllä tiedä niidenkään tarjonnasta kovin hyvin ja vaihtelee tietenkin eri paikkakunnilla, mutta kannattaa vilkaista löytyykö paikkakunnaltasi jotain muuta harrastusta, missä löytyisi edes uutta ajateltavaa, uutta sisältöä päivään. Itse kokeilin joogaa ja maalauskurssia, olen myös innostunut uudelleen lukemisesta, dekkareita, elämänkertoja, romaaneja, novelleja...
Miten työpaikkasi terveydenhoito on järjestetty? Voisitko ajatella, että juttelisit sieltä jonkun kanssa, kyselisit vähän neuvoa, mistä voisit saada uutta puhtia?
Olet nuori vielä ja elämää on pitkästi edessäsi. Pidä kiinni siitä, älä luovuta, elämällä voi olla sinulle paljon tarjottavana. Ja voihan niitä kavereita netistäkin löytyä.
Olen ihminen, jolle saa ja jolle voi puhua. Saa kirjoittaa.Saa ja voi puhua mistä vaan.
Sinulla on ehkä tavallaan kolmenkympin kriisi ja mahdollisesti masennus, joka vaatisi ehkä jopa hoitoa.
Tuo järjettömyyden tunne on tuttua ja tuo että elämä on monta vuotta ollut todella *shittiä*
Ehkä minusta ei ole sinulle apua, ehkä on. Elämänkumppanin kaipuuseen olen väärä henkilö auttamaan. Muuten pystyn kyllä jeesaamaan olemalla nk. kuunteleva korva.
Koiranpentua ulkoiluttaessa ihmiset tulevat herkästi juttelemaan.
Ja yksinäisyys ei tunnu niin musertavalta, kun on pieni eläin, joka haluaa olla kanssasi ja tehdä asioita kanssasi.
Itsellä auttoi vaikeaan masennukseen.
Kirjoitit todella koskettavasti, olen ihan liikuttunut kirjoituksesi luettuani.
Olet todella vahva ihminen. On kaikkea muuta kuin helppoa tehdä töitä yksin, tiedän sen, sillä omakin työni on sellaista, että teen sitä suurimman osan ajasta yksin kotona. Usein olen kiittänyt suurempia voimia siitä, että työhöni säännöllisin väliajoin - vaikkakin varsin harvoin - kuuluu ihmistenkin kanssa olemista. Tarvitaan aika rautaista mieltä, ettei pää halkea jo silkasta yksinolosta.
Olisi tietysti hyvä, jos sulla olisi vaikka kavereita tai joku tyttö, jonka kanssa voisit sitten iltaisin ja viikonloppuisin viettää aikaa, mutta uskon että aika monet meistä yksinäisessä ammatissa viihtyvät yleensäkin yksin eikä kaverisuhteita välttämättä tule huollettua ja pidettyä yllä yhtä automaattisesti kuin joillakin muilla. Et siis ole ollenkaan erikoinen.
Sanoit, että sun on hankala lähestyä naisia suhdemielessä suhde mielessä. Miksi? Johtuuko se vaan käytännön syistä vai onko syy pääsi sisällä? Joka tapauksessa voin vakuuttaa, että elämä jonkun toisen rinnalla (jos se toinen nyt sattuu olemaan oikein valittu tai valikoitunut) on todella paljon rikkaampaa ja onnellisempaa kuin yksin. Suosittelen. Jos hirvittää, sano vaan itsellesi että niin hirvittää kaikkia muitakin. Uusi suhde on aina kriisi, mutta hyvässä mielessä kuitenkin.
Jostain lehdestä hiljan luin neuvon miehille naisten iskemiseen. Se oli varsin yksinkertainen: työväenopiston kursseille kirjautuminen. Onkin muuten ihan totta, että niillä kursseilla on lähes yksinomaan naisia. Siellä voisit varmasti tutustua kivoihin tyyppeihin ja ainakin kursseille lähteminen veisi sinua ihmisten ilmoille ja se tekee hyvää. Varmasti jossain on vielä vapaita paikkoja, jos se kiinnostaa sinua. Eikä sitä tarvitse ottaa iskumielessä, kivahan sinne kursseille on mennä puuhailemaan ja olemaan.
Muista myös, että kaltaisellesi miehelle on paljon kysyntää. Tunnen tosi monta noin kolmokymppistä sinkkunaista, jotka epätoivoisesti hakevat puolisoa, joka oikeasti välittäisi heistä niin kuin he hänestä. Olet harvinaisen lajin edustaja. Itse nappasin kaltaisesi helmen pari vuotta sitten ja irti emme enää toisistamme päästä. Sanottakoon näin lopuksi että usko se oli meiltäkin mennä molemmilta, mutta nyt olemmekin onnellisia. Ei niitä ihmisitä nimittäin edes tarvitse niin kovin montaa tavata. Riittää kun löytyy se yksi.