Yli kymmenen vuoden yhdessä asumisen jälkeen minusta on tullut itsestään selvyys ja kodinkone. En kiinnosta miestäni seksuaalisesti, mikään minulle tärkeä ei ole miehelleni niin kovin tärkeää, Jos jotain ideoita esitänkin asioiden korjaamiseksi, parantamiseksi, piristykseksi yms, hän tyrmää kaikki tai kohauttaa olkaansa.
Mieheni Motto on että kiirekkös sillä kun se on sinun juttusi, mutta tehdään heti nämä minun (päättömätkin) jutut ja vain minun jutut on tärkeitä, sinun on pelkkää näpertelyä.
Jopa harrastukseni ovat näpertelyä ja ei ole niin väliä ehdinkö niihin ja voi kauhea jos onkin jotain kivaa menoa, niin äkkiä pilaamaan vaan kaikki, ettei rouvalla missään nimessä vaan hauskaa ole. Ja mustasukkainen pitää olla, muutenhan se rouva pettää minkä kerkeää (totuus, en pysty, en halua, en kykene pettämään)
Kiitos kun sain purkaa pahaa mieltäni.
Joskus olisi vaan kiva päästä syliin, olla ihan hiljaa ja nauttia läheisyydestä. Mukava olisi joskus keskustella muustakin kuin mitä ruokaa syödään ja mihin pitää mennä ja rientää.
Mieheni Motto on että kiirekkös sillä kun se on sinun juttusi, mutta tehdään heti nämä minun (päättömätkin) jutut ja vain minun jutut on tärkeitä, sinun on pelkkää näpertelyä.
Jopa harrastukseni ovat näpertelyä ja ei ole niin väliä ehdinkö niihin ja voi kauhea jos onkin jotain kivaa menoa, niin äkkiä pilaamaan vaan kaikki, ettei rouvalla missään nimessä vaan hauskaa ole. Ja mustasukkainen pitää olla, muutenhan se rouva pettää minkä kerkeää (totuus, en pysty, en halua, en kykene pettämään)
Kiitos kun sain purkaa pahaa mieltäni.
Joskus olisi vaan kiva päästä syliin, olla ihan hiljaa ja nauttia läheisyydestä. Mukava olisi joskus keskustella muustakin kuin mitä ruokaa syödään ja mihin pitää mennä ja rientää.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Jos et pysty asiaa hänelle kertomaan, näytä hänelle tänne kirjoittamasi viesti. Olisi tärkeää, että hän kuulisi ja ymmärtäisi, miten pahalta sinusta tuntuu ja pystyisi sitten korjaamaan itsekeskeistä käytöstään. Voi olla, että hän ensin loukkaantuu, mutta varmasti silmät avautuvat ja sitten ehkä ymmärtäisi, mitä kaipaat ja haluat häneltä ja parisuhteeltanne.
Kuule, ystävä hyvä - tuhansilla ja taas tuhansilla suomalaisilla naisilla on ihan sama juttu - myös minulla joten ei pal naurata - mutta minkäs tekee?
Eroamalla ei parane, eikä elää kituuttamalla joten???
Eroamalla paranee, kunhan muistaa huolehtia lapsista kunnialla eikä ota entisen miehen tilalle taloon uutta itsekeskeistä kukkoa. Kokemusta yksinhuoltajuudesta on jo 12 vuotta. En ikinä vaihtaisi yksin elämistä enää miehen kanssa elämiseen.
Niinpä niin, Katja, noin siinä sitten kävi. Mikset ottanut minua kun silloin 10 vuotta sitten olin ravintolassa naisseuraa etsimässä? Olin hyvin pukeutunut, en apinakännissä, en nipistellyt ketään, en öykkäröinyt. Istuin juomani kanssa ujona pöydässä. Naisten mielestä olin hyvännäköinen ( olen vieläkin ), keskustelutaitoinen ja sivistynyt. Mutta olin liian ujo. Sinä, Katja, otit sen Skädän vai mikä sen lempinimi nyt olikaan. Hankit lapset jne. Eikö sinulla ollut jo alusta saakka psykologista silmää, mikä se Skädä on miehiään? Pitääkö kaikki oppia kantapään kautta?
Tämä opiksi kaikille naisille: antakaa pakit niille keskikaljaa kittaaville, örveltäville ja nipisteleville autonasentajajunteille, jotka väkisin tunkevat pöytiinne ja tulkaa sen sijaan oma-aloitteisesti juttelemaan niille ujoille poitsuille, jotka ovat liian ujoja taputtelemaan teitä pyllylle. Takaamme: ette saa pakkeja, ette nolaa itseänne, vaan saatta ainakin arvoistanne kohtelua ja hyvän keskustelun - ehkä jopa kunnollisen aviomiehen.
Olet ihan oikeassa. Minä olen se naispuolinen Vesa, joka istui (ei nyt niin ujona) mutta kuitenkin tyttönä, jota tosicoolit ei mukaansa huolineet. Nyt nämä coolit ovat naimisissa, monta lasta on pykätty ja elämään/kumppaniin kyllästytty.
Minä opiskelen vieläkin (se nyt ei ole mikään meriitti), mutta etsiskelen sinnikkäästi edelleen sitä oikeaa. Olen kehittynyt ulkonäöltäni oikein kaunottareksi (itsekin ihmettelen) ja vientiä olisi paljon. Nyt vain taitaa olla jo ne nurkassa istuneet Vesat (jotka kiinnostaisivat) jo löytäneet siippansa, koska niitä tavallisia hyviä jätkiä ei ole meissä kolmikymppisissä enää näköjään ollenkaan. Sinkkuina.
Täytyy odottaa niitä Vesoja toiselle kierrokselle...
Minulla on sama tilanne avioliitossani. Olemme olleet naimisissa toistakymmentä vuotta ja noin puolitoista vuotta sitten loppui, tai ainakin väheni hellyyden osoitukset minua kohtaan. Olen yrittänyt puhua asiasta, mutta olen kuulemma takertunut liikaa vaikka mielestäni kyseessä on normaali tunteiden osoittaminen.
Yritän ymmärtää, mutta kärsin, koska ihoni kaipaa ihoa. Uskon, että tilanne muuttuu tulevaisuudessa. Ehkä tämä kaikki johtuu henkisestä kriisistä tai kasvusta hänen kohdallaan. Rakastan vaimoani niin paljon, että annan hänelle aikaa ja tilaa kasvaa ihmisenä. Toivon, että se maksaa joskus itsensä takaisin.
En ole luopunut hellyyden osoituksistani, mutta vähentänyt niitä, etten ahdistaisi häntä.