Katsoiko kukaan lauantaina Oprahin ohjelman? Siellä oli esittelyä jonkun (nimeä en laittanut mieleeni) kirjoittamasta yllä olevasta kirjasta. Pääasia siinä oli, että sai syödä mitä halusi, kunhan söi vain vähän. Mielenkiintoista, mutta mahtoikohan olla edes totta?!
Ranskalaiset
eivät liho
6639
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Katsoin osan siitä ohjelmasta ja tuli heti mieleen nämä suomalaiset ravintosuositukset: kaikkea saa ja pitää syödä, mutta kohtuudella. Ei siis pidetä mitään mässypäiviä viikon panttaamisen jälkeen.
Toinen seikka, joka kiinnitti huomioni oli se, että ranskalaiset eivät käy kuntosalilla, koska liikkuvat luonnostaan niin paljon. Kätevää!
Ihan vinkkinä Sinulle, ap, että kokeilehan vaikka kuukausi tuota systeemiä, vaikka et edes kirjaa löytäisi ja tule sitten kertomaan meille muille kokemukset. Mutta muista myös liikkua jalan, älä autolla jne.
Minähän olen noudattanut tuota jo ainakin 16 vuotta 2-tyypin diabeteksen takia. Koiran kanssa olen kävellyt vaikka kuinka paljon. Minulla ei edes ole autoa, joten jalan on liikuttavakin. Tosin en minä lihavakaan ole, painoindeksi on alle 24. Ilmeisesti ranskalaisten aineenvaihdunta on erilainen kuin suomalaisten.
kait suomeksikin nimellä Ranskattaret eivät liho..jos oikein muistan.
Olen opiskellut ranskaa ja ranskan opettajani kertoi ranskattarien ruokailu tottumuksia. He syövät todella hitaasti ruuasta ja seurasta nauttien (jopa peri tuntia) erilaisia ruokia, mutta eivät koskaan niin paljon, etteivät jaksaisi syödä jälkiruokaa. "Pikana pikaruokaa" on heille tuntematon käsite.
ranskalaiset syövät reilusti rasvaa ja proteiineja, vähän hiilihydraatteja.
En katsonut mutta eikö perinteinen kaloriteoria ole just noin: syö mitä tahansa kunhan laihduttajan kalorimäärä ei ylity. Yleensä se on kai 1200 kcal. Teorian toimivuudesta ollaan sitten monta mieltä. Vastaväitteitä löytää vähähiilihydraattiset-palstalta.