Luulin jo saaneeni ajatukset kasaan ja hyväksynyt eron niin rakkaasta ihmisestä, kuin olitkin. Olit kaunis, hellä, ymmärtäväinen, iloinen, hymyilevä ja rakastit ihanasti. Ja sinä todella yritit ymmärtää minua.
En voi ymmärtää miksi et minulle riittänyt. En viihtynyt kotona, vaikka olisin halunnut. Kaverit ja illanvietot olivat tärkeämpiä. Jätin sinut kotiin yksin, välillä kyyneleet silmissäsi. En tahtonut satuttaa, oli vain mentävä. Nyt kun näen sinut, haluan painautua lämpöiseen syliisi ja olla vain siinä. Mitään en enempää halua nyt. Se on vain myöhäistä. Miksi näin kävi, en saa sitä itselle selitettyä.
Rakastuin sinuun tulisesti sinä ihanana kevätpäivänä. Ajattelin, että olet se mitä aina halunnut ja etsinyt. Muutimme omaan kotiin, hankimme ihanan lemmikin. Pää oli pyörällä ja elämä ei olisi voinut olla ihanampaa. Nyt olen yksin ja mietin miten eteenpäin? Miksi elämän pitää olla näin vaikeaa?
Tiedän, että ero oli oikea ratkaisu. Emme enää viihtyneet yhdessä. Ajatusmaailmat olivat toistenssa vastakohtia. Tuli pienistä asioista isot, turhat riidat. Väsyimme, turruimme. Emme nauttineet toisten seurasta enää. Emme ymmätäneet. Eroa edeltävänä päivänä näin silmistäsi tyhjä katseen ja aavistin mitä on tapahtumassa. Sen vain näki ja tunsi, vaikken halunnutkaan uskoa itseäni.
Onneksi erosimme sovussa ja olemme ystäviä. Tuntuu vain omituiselta ajatella sinua nyt vain ystävänä.
Toivoisin, että tämä tuska loppuu aikanaan. Sitä pitää vain osata elää ensin itsensä kanssa, sitten
jonkun toisen.
En osaa sanoiksi ajatuksiani pukea. Olo on kerrassaan tyhjä.
Onneksi on paljon hyviä ystäviä ja sinä. Se auttaa eteenpäin.
Rakastan sinua vieläkin täydestä sydämestä.
En voi ymmärtää miksi et minulle riittänyt. En viihtynyt kotona, vaikka olisin halunnut. Kaverit ja illanvietot olivat tärkeämpiä. Jätin sinut kotiin yksin, välillä kyyneleet silmissäsi. En tahtonut satuttaa, oli vain mentävä. Nyt kun näen sinut, haluan painautua lämpöiseen syliisi ja olla vain siinä. Mitään en enempää halua nyt. Se on vain myöhäistä. Miksi näin kävi, en saa sitä itselle selitettyä.
Rakastuin sinuun tulisesti sinä ihanana kevätpäivänä. Ajattelin, että olet se mitä aina halunnut ja etsinyt. Muutimme omaan kotiin, hankimme ihanan lemmikin. Pää oli pyörällä ja elämä ei olisi voinut olla ihanampaa. Nyt olen yksin ja mietin miten eteenpäin? Miksi elämän pitää olla näin vaikeaa?
Tiedän, että ero oli oikea ratkaisu. Emme enää viihtyneet yhdessä. Ajatusmaailmat olivat toistenssa vastakohtia. Tuli pienistä asioista isot, turhat riidat. Väsyimme, turruimme. Emme nauttineet toisten seurasta enää. Emme ymmätäneet. Eroa edeltävänä päivänä näin silmistäsi tyhjä katseen ja aavistin mitä on tapahtumassa. Sen vain näki ja tunsi, vaikken halunnutkaan uskoa itseäni.
Onneksi erosimme sovussa ja olemme ystäviä. Tuntuu vain omituiselta ajatella sinua nyt vain ystävänä.
Toivoisin, että tämä tuska loppuu aikanaan. Sitä pitää vain osata elää ensin itsensä kanssa, sitten
jonkun toisen.
En osaa sanoiksi ajatuksiani pukea. Olo on kerrassaan tyhjä.
Onneksi on paljon hyviä ystäviä ja sinä. Se auttaa eteenpäin.
Rakastan sinua vieläkin täydestä sydämestä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mieheni jätti minut viikko sitten...juuri noiden syiden takia mitä viestissäsi kerroit...tuntuu vaan niin pahalta kun hän ei enää halua minua elämäänsä vaan haluaa olla vapaa ja mennä miten ja milloin huvittaa...hän ei koskaan tajunnut ettei parisuhteemme olisi tarvinnut olla sellainen kuin se oli..hän luuli koko ajan, että on minulle huono mies kun menee omia menojaan eikä viihdy kotona. Minä taas viihdyn kotona ja muualla, mutta viihdyn erittäin hyvin itsekseni. Mies ei tätä ymmärtänyt, vaan jostain syystä luuli, että tarvitsen hänet viereeni vuorokauden ympäri..en tajua miksi mies ajatteli niin. Hän myös luuli, että tarvitsen hellyyttä ja huomiota koko ajan, vaikka en koskaan ole sanonut enkä antanut ymmärtää niin. Hän sanoi, että huijaan itseäni kun annan hänen olla hellimättä..vaikka en edes tarvinnut huomiota häneltä niin paljon kuin hän luuli.
Kun pyysin häntä osoittamaan minulle, että hän välittää, jotta sen tietäisin ja voisin keskittyä muuhun kuin murehtimiseen, hän käsitti sen niin, että hänen täytyy olla kanssani vuorokauden ympäri hellien eikä saisi mennä yksin omiin menoihinsa. Ärsyttää, ettei hän ymmärtänyt, että olisin tarvinnut vain tiedon siitä, että hän välittää...miksi se oli hänelle niin vaikeaa?
Tuntuu typerältä, että hän jätti minut vain siksi, ettei uskaltanut antaa meille koskaan mahdollisuutta. Hän pelkäsi aina epäonnistuvansa ja loukkaavansa minua..Hän ei tajunnut, että riski olisi pitänyt ottaa, ja että tiesin ja tiedän vieläkin, ettei hän koskaan olisi tahallaan halunnut loukata minua..
Nyt on liian myöhäistä, ja mies ei enää halua minua elämäänsä...tyhmien syiden takia..toisaalta hän on kai sellainen ihminen, ettei uskalla yrittää, mutta silti harmittaa...
Kirjoituksesi sai minussa heräämään toivonpoikasen, että ehkä hän vielä jonain päivänä haluaa minut takaisin, mutta toisaalta tiedän, ettei pitäisi toivoa kun sitä ei koskaan tule tapahtumaan...
En tiedä miten selviän elämästä ilman häntä, hän oli ja on edelleen minulle tärkein koko maailmassa mutta minä en ole hänelle...
Minä en todellakaan ymmärrä itseäni. Mulla oli oikeasti niin hyvä olla rakkaan kanssa. Nautin hänen seurastaan ja meillä oli hauskaa. Naurettiin maha kippurassa yhdessä. Kerroin rakastavani, sanoin kuinka ihana ja kaunis olet. Sen ihanampaa ihmistä en tule saamaan. Sanoi minulle, että olisi ollut valmis olemaan loppuelämänsä kanssani. Saada ihania lapsia.
ja niin uskoin itsekin. Sitten kun tuli viikonloppu, niin pakko oli päästä menemään. Jätin kultani yksin kotia ja tulin aamuyöllä pahalta haissen. Tuli muutaman kerran sanottua pahastikin. En tiedä oliko ne jotain patoutumia. Enkö ollutkaan tyytyväinen yhteiseloomme. Siltä välillä tuntuu. Joku syy pitää olla sille miksi tein niinkuin tein. Tyttöystäväni väsyi, minä väsyin. Ainaiset riidat. Sitten yksi ilta tuli taas sanaharkkaa, hän sanoi ettei jaksa enää. Ajattelin, että nämä taas näitä eropuheita..Mutta seuraavana aamuna töihin lähtiessä tajusin kaiken olevan ohi väliltämme. Kaksi kylmää ja yksinäistä sydäntä saman katon alla.
Pakko tämän oli paras ratkaisu,näin on pakko miettiä. Mutta oma vika. Ja tämä kaikki on tapahtunut kahdesti. Molemmat suhteet kestivät aika tarkalleen 2,5 vuotta.
Nyt pitäisi selvittää itselle, mitä elämältään haluaa. Turvallisen ja lämpöisen sylin johon käpertyä, sitä tarvitsen.
Rakkausasiat ovat vain niin turkasen vaikeita.
veipä jalat suustani..
Kuulostaa niin tutulta. Kumppanini halusi mennä ja pitää hauskaa. Halusi olla vapaa. Yritin kyllä antaa tilaa, mutta.. En ole asunut yksin. Pelottaa. Olen niin läheisyyden kipeä, kuin vain voi olla. Tai ainakin luulen niin. Itselläni ei paljonkaan intoa "bilettää", vaikka sekin yleensä hauskaa. Se mistä nautin on lämmin koti oman rakkaan kanssa. Voiko olla parempaa kuin käpertyä peiton alle, lämpimään, yhdessä sinulle tärkeimmän ihmisen kanssa?
Nyt tuo kaikki on ohi. Tuntuu niin pahalta, ettei voi halata toista. Kun niin paljon rakastaakin. Pelottaa, eikä millään haluaisi luovuttaa, mutta eihän toista voi pidätellä..? Vaikka se toinen rakastaisikin, mutta kun se haluaa olla vapaa, eikä suhteessa, jossa toinen on otettava huomioon. Ohimenevä vaihe? Ehkä, mutta liikoja toivomalla satuttaa vain itseään. Loppu. Kylmä. Pimeä. Syksy. Ja tuntuu, että elämä loppuu.
Itse, miehenä, tuntuu vain pahemmalta ajatella, että minä olin se tunteellinen hölmö. Naiseni järkevämpi, vähemmän tunteellinen. Kuinka näin voi olla!? Ajattelin aina, että minulla ei ole suhteessa hätäpäivää. Olen fyysisesti iso mies, lähes parimetrinen, mutta luonteeltani kiltti, hellä ja hieman ujo. Tuntuu niin pahalta ajatella, että jos olisin vain oikea mies "tosimies", niin ehkä tätä tilannetta ei olisi tullut. Naiseni oli kuin miehen roolissa. Minä halusin puhua tunteista ja olla lähekkäin, hän halusi pitää hauskaa. Minäkin tykkään pitää hauskaa, mutta en voi ymmärtää miten se voi voittaa esimerkiksi sen tunteen, kun halaat rakastasi ja kumpikin huokuu lämpöä ja rakkautta ja onnea.
Mistä löydän itselleni naisen, joka pitää läheisyydestä ja juttelemisesta, enemmän kuin bailaamisesta? Luulin poikasena, että kaikki naiset ovat sellaisia, mutta nyt tuntuu juuri päinvastaiselta. Kaikki alle 25-vuotiaat, kuten minä, tuntuvat vain haluavan pitää hauskaa. Kuka oikeasti haaveilee perheestä tässä iässä?? Ainakaan minä en tunne yhtään ainutta naista, varsinkaan miestä(kuten minä), joka ajattelisi niin.
Viestisi sai kyyneleet silmiini - ja minäkin olen siis mies, kai sitten tunteellinen sellainen. Tai myönnetään, normaalisti kyllä peitän tunteeni, mutta en kuitenkaan ole mikään ns. perusmies, en sellainen miehinen mies.
Mutta, nyt kun on rankka elämänvaihe päällä - eron uhka ilmassa, kun toinen miettii yksin olemista ja itsenäistymistä jne. - niin tunteet ovat jatkuvasti pinnassa, ja se on kyllä hyvä asia, sillä koen saaneeni jotakin erittäin tärkeää takaisin.
Niin, minäkin haluan juuri noita asioita, yhteistä lämmintä kotia, sylikkäin oloa, rakastamista ja toisen ihmisen lämpöä. Meillä olikin näitä kaikkia tekijöitä suhteessamme, mutta sitten jossakin vaiheessa vain aloimme etääntyä. Nyt toivon, että voisimme palauttaa nämä asiat suhteeseen ja korjata suhteemme, aloittaa uuden suhteen, mutta se voi olla myöhäistä - ja syytän tästä vain ja ainoastaan itseäni.