Moi.
mä en tiennyt kenelle mä olisin edes laittanut jotain.
eikä tähän tarvi vastata.
mun on vaan pakko kertoo edes jollekin.
kun kukaan ei ymmärrä.
mä vaan olen niin yksin. tulee sellanen olo, että mikään muu ei merkitse mitään.
mä haluan vain isän takaisin.
aikaa jäi liian vähän.
en saanu sanottua tarpeeksi.
en saanu tehtyä tarpeksi.
mä niin vihaan itseäni, etten tajunnu, mikä on tärkeää.
mä olin niin itsekäs.
tai en oikeestaan edes itsekäs, koska isä oli mulle tärkee.
se oli vaan niin vaikeeta.
miks isä ei voinu elää terveellisemmin?
toiset elää 90vuotiaiksi?
miksei isä?
miksei isälle annettu sitä?
edes 10 vuotta lisää..ja isä olis ollut vain 67.
ei se ole paljon.
miksei?
muhun sattuu niin paljon?
mun pitäis jatkaa elämää, mutta niin paljon on vielä kesken.
en pysty.
en tahdo.
en tahtois itkeä, tahtoisin taistella.
mutta mä en vaan jaksa. mä oon niin heikko.
miksi mustakin on tehty niin heikko. kaikki vastoinkäymiset musertaa mut.
miksi? miksen voi selvitä niinkuin muutkin?
miksei kukaan huomaa?
miksei välitä?
kaikki elää niin omaa elämäänsä..mikä tässä maailmassa on niin tärkeää että se
pitää kokea yksin?
miksi mä vedän puoleeni ihmisiä jotka haluaa olla yksin?
mistä mä löydän samanlaisia ihmisiä kuin mä? seurallisia?
ihmisiä, joita kiinnostaa muiden elämä?
me juostaan koko elämä niin kiireellä, että ehditäänkö me elään?
mitä jos mä' kuolen ja tunnen itseni yksinäiseksi?
mua pelottaa kuolema niin paljon.
ja yksinolo.
mä olen varmaan jotenkin viallinen ihminen.
miten muut pystyy tekemään niin paljon.
miksen mä?
miksen mä tunne elämää helpoksi?
miksi se on niin vaikeeta?
ongelma ongelman perään.
tätä on niin vaikeeta elää.
jos se on aina tällasta, niin kannattaako edes yrittää?
mistä sen tietää, muuttuuko se.
jos odottaa ja odottaa, ja huomaa vanhana ja kuolemassa olevansa yksin.
mitä jos isä vihas meitä, kun me tultiin vasta kun se kuolee.
ei oltu tarpeeksi silloin kun se elää
mä oon niin vihainen itselleni.
asia mitä isä toivo, oli että me oltais sen lähellä.
ja silti ei oltu.
miksei se tullu tänne.
miks kaikki ajattelee vaan itseään.
miksi mä suren isän kuolemaa, mutten kenenkään muun.
miksei ne merkitse.
miten muut selviää tästä?
missään ei kerrota.
miksi tätä pitää itkeä yksin?
mä olen nyt jo niin kauan peittäny tätä, sanonu,et kyl se tästä.
ei se tästä.
miksei vain voi kuolla tahdonvoimalla.
miksi mulla ehkä huomenna on paremmin, mutta nyt sattuu?
miksei isä voi tulla vaikka unessa käymään?
miksi kaikissa elokuvissa ne tule käymään, tuntee läsnäolon.
mä en tunne.
mä en nää.
mä en kuule.
muuta kun oman pääni sisällä pyörivät ajatukset.
miksei mun elämä oo erilaista.
miksei mulla ole tosiystäviä.
mulla on kavereita. varmaan ystäviäkin, vain niin kiireisiä.
mikä musta tekee niin erikoisen, että ketään ei kiinnosta.
ei se helpota vaikka itkee. kauanko tää kestää.
mä en jaksa kauaa
mun pitäis hoitaa kaikki arjen asiat.
nyt mulle tuli se loppu.
nyt mä en pysty.
ja mä jäin ihan yksin.
miksi mä vaadin muiden huomiota.
ei niiden tarvitse olla mun ystäviä.
kaikilla on omassa elämässään omia asioita.
miksi niiden pitäis kantaa vielä mun asiat.
eihän kukaan mullekaan mitään pura.
mikä mussa on vikana, ettei mulle voi kertoo
elämä on tällaista
miksi multa katoaa aina se elämänhalu.
kyky nähdä pidemmälle.
kyky nähdä hyviä asioita.
mihin se katoaa
tiedän, että kun odottaa hetken niin se tulee.
mitä jos ei vain enää pysty odottamaan.
miksei nyt elämässä voisi löytää jotain hyvää.
miksei Jumala voisi antaa vähän toivoa.
vai enkö vain näe sitä mitä Hän minulle antaa?
olenko niin itsekeskeinen?
omaan suruuni hukkuva.
haluaisin taistella, mutta kuinka taistella ilman aseita.
vain heikoin käsin.
miten muut sen tekee.
ajatukset vain pyörii ympyrää.
olisi helppo ratkaisu vain luovuttaa.
mutta auttaisiko se pääsemään lähemmäs isää?
mitä jos sielu ei menekään mihinkään ja vain ruumis mätänee
sitten sitä on poissa.
haluan taistella. haluan nähdä. nyt voin ainakin kokea.
haluaisin olla onnellinen.
miksen osaa tehdä itsestäni onnellista.
nyt se kaikki on paperilla.
tuntuu, että osa minusta pääsi ulos.
tästä tuskasta.
mutta tuntuu, että tälle ei ole aikaa.
elämä menee niin kovaa ohi.
haluan elää jokaisen sekunnin.
haluan tehdä oikein.
haluan tehdä hyvin.
haluan elää, mutta kuinka se tehdään.
vielä viimeiseksi..isän lempilaulu.
kertoi sen elämän kovuudesta.
Mistä tunnet sä ystävän? Onko oikea sulle hän?
Anna meren se selvittää, kuka viereesi jää.
Ja jos silloin, kun myrsky soi,
vain sun kumppanis vaikeroi, vene lähimpään rantaan vie,
jääköön pois mikä lie!
Mistä tunnet sä ystävän? Onko oikea sulle hän?
Anna tunturin selvittää, kuka viereesi jää.
Kun on kaukana kaikki muut,
ja kun päättyvät pitkospuut,
kuka rinnallas ruikuttaa, takaisin mennä saa.
Mistä tunnet sä ystävän?
Onko oikea sulle hän? Ajat ankeimmat selvittää,
kuka viereesi jää.
Kun on sinulla vaikeaa ja kun tarvitset auttajaa,
silloin ystävyys punnitaan,
menee muut menojaan.
Siitä tunnet sä ystävän,
kun on vierelläs vielä hän.
Turhat tuttavat luotas ois,
hävinneet pian pois.
Säveltänyt: Vladimir Vysotski Sanoittanut: Vladimir Vysotski/Juha Vainio
mä en tiennyt kenelle mä olisin edes laittanut jotain.
eikä tähän tarvi vastata.
mun on vaan pakko kertoo edes jollekin.
kun kukaan ei ymmärrä.
mä vaan olen niin yksin. tulee sellanen olo, että mikään muu ei merkitse mitään.
mä haluan vain isän takaisin.
aikaa jäi liian vähän.
en saanu sanottua tarpeeksi.
en saanu tehtyä tarpeksi.
mä niin vihaan itseäni, etten tajunnu, mikä on tärkeää.
mä olin niin itsekäs.
tai en oikeestaan edes itsekäs, koska isä oli mulle tärkee.
se oli vaan niin vaikeeta.
miks isä ei voinu elää terveellisemmin?
toiset elää 90vuotiaiksi?
miksei isä?
miksei isälle annettu sitä?
edes 10 vuotta lisää..ja isä olis ollut vain 67.
ei se ole paljon.
miksei?
muhun sattuu niin paljon?
mun pitäis jatkaa elämää, mutta niin paljon on vielä kesken.
en pysty.
en tahdo.
en tahtois itkeä, tahtoisin taistella.
mutta mä en vaan jaksa. mä oon niin heikko.
miksi mustakin on tehty niin heikko. kaikki vastoinkäymiset musertaa mut.
miksi? miksen voi selvitä niinkuin muutkin?
miksei kukaan huomaa?
miksei välitä?
kaikki elää niin omaa elämäänsä..mikä tässä maailmassa on niin tärkeää että se
pitää kokea yksin?
miksi mä vedän puoleeni ihmisiä jotka haluaa olla yksin?
mistä mä löydän samanlaisia ihmisiä kuin mä? seurallisia?
ihmisiä, joita kiinnostaa muiden elämä?
me juostaan koko elämä niin kiireellä, että ehditäänkö me elään?
mitä jos mä' kuolen ja tunnen itseni yksinäiseksi?
mua pelottaa kuolema niin paljon.
ja yksinolo.
mä olen varmaan jotenkin viallinen ihminen.
miten muut pystyy tekemään niin paljon.
miksen mä?
miksen mä tunne elämää helpoksi?
miksi se on niin vaikeeta?
ongelma ongelman perään.
tätä on niin vaikeeta elää.
jos se on aina tällasta, niin kannattaako edes yrittää?
mistä sen tietää, muuttuuko se.
jos odottaa ja odottaa, ja huomaa vanhana ja kuolemassa olevansa yksin.
mitä jos isä vihas meitä, kun me tultiin vasta kun se kuolee.
ei oltu tarpeeksi silloin kun se elää
mä oon niin vihainen itselleni.
asia mitä isä toivo, oli että me oltais sen lähellä.
ja silti ei oltu.
miksei se tullu tänne.
miks kaikki ajattelee vaan itseään.
miksi mä suren isän kuolemaa, mutten kenenkään muun.
miksei ne merkitse.
miten muut selviää tästä?
missään ei kerrota.
miksi tätä pitää itkeä yksin?
mä olen nyt jo niin kauan peittäny tätä, sanonu,et kyl se tästä.
ei se tästä.
miksei vain voi kuolla tahdonvoimalla.
miksi mulla ehkä huomenna on paremmin, mutta nyt sattuu?
miksei isä voi tulla vaikka unessa käymään?
miksi kaikissa elokuvissa ne tule käymään, tuntee läsnäolon.
mä en tunne.
mä en nää.
mä en kuule.
muuta kun oman pääni sisällä pyörivät ajatukset.
miksei mun elämä oo erilaista.
miksei mulla ole tosiystäviä.
mulla on kavereita. varmaan ystäviäkin, vain niin kiireisiä.
mikä musta tekee niin erikoisen, että ketään ei kiinnosta.
ei se helpota vaikka itkee. kauanko tää kestää.
mä en jaksa kauaa
mun pitäis hoitaa kaikki arjen asiat.
nyt mulle tuli se loppu.
nyt mä en pysty.
ja mä jäin ihan yksin.
miksi mä vaadin muiden huomiota.
ei niiden tarvitse olla mun ystäviä.
kaikilla on omassa elämässään omia asioita.
miksi niiden pitäis kantaa vielä mun asiat.
eihän kukaan mullekaan mitään pura.
mikä mussa on vikana, ettei mulle voi kertoo
elämä on tällaista
miksi multa katoaa aina se elämänhalu.
kyky nähdä pidemmälle.
kyky nähdä hyviä asioita.
mihin se katoaa
tiedän, että kun odottaa hetken niin se tulee.
mitä jos ei vain enää pysty odottamaan.
miksei nyt elämässä voisi löytää jotain hyvää.
miksei Jumala voisi antaa vähän toivoa.
vai enkö vain näe sitä mitä Hän minulle antaa?
olenko niin itsekeskeinen?
omaan suruuni hukkuva.
haluaisin taistella, mutta kuinka taistella ilman aseita.
vain heikoin käsin.
miten muut sen tekee.
ajatukset vain pyörii ympyrää.
olisi helppo ratkaisu vain luovuttaa.
mutta auttaisiko se pääsemään lähemmäs isää?
mitä jos sielu ei menekään mihinkään ja vain ruumis mätänee
sitten sitä on poissa.
haluan taistella. haluan nähdä. nyt voin ainakin kokea.
haluaisin olla onnellinen.
miksen osaa tehdä itsestäni onnellista.
nyt se kaikki on paperilla.
tuntuu, että osa minusta pääsi ulos.
tästä tuskasta.
mutta tuntuu, että tälle ei ole aikaa.
elämä menee niin kovaa ohi.
haluan elää jokaisen sekunnin.
haluan tehdä oikein.
haluan tehdä hyvin.
haluan elää, mutta kuinka se tehdään.
vielä viimeiseksi..isän lempilaulu.
kertoi sen elämän kovuudesta.
Mistä tunnet sä ystävän? Onko oikea sulle hän?
Anna meren se selvittää, kuka viereesi jää.
Ja jos silloin, kun myrsky soi,
vain sun kumppanis vaikeroi, vene lähimpään rantaan vie,
jääköön pois mikä lie!
Mistä tunnet sä ystävän? Onko oikea sulle hän?
Anna tunturin selvittää, kuka viereesi jää.
Kun on kaukana kaikki muut,
ja kun päättyvät pitkospuut,
kuka rinnallas ruikuttaa, takaisin mennä saa.
Mistä tunnet sä ystävän?
Onko oikea sulle hän? Ajat ankeimmat selvittää,
kuka viereesi jää.
Kun on sinulla vaikeaa ja kun tarvitset auttajaa,
silloin ystävyys punnitaan,
menee muut menojaan.
Siitä tunnet sä ystävän,
kun on vierelläs vielä hän.
Turhat tuttavat luotas ois,
hävinneet pian pois.
Säveltänyt: Vladimir Vysotski Sanoittanut: Vladimir Vysotski/Juha Vainio
Vastaukset 3
Vanhimmat
rukoilen puolestasi tänään.
Ja otan osaa suruusi.
Olen kokenut samankaltaisen valtavan menetyksen ja tuskan. Suru säilyy läpi elämän, mutta loppujen lopuksi elämä ja rakkaus on vielä suurempia ja vahvempia. Voimia sinulle! Minäkin selvisin.
Ymmärrän miltä sinusta tuntuu,menetin isä ja äitini alle vuoden välein.
Isäni kuoleman jo jotenkin ymmärrän,hän kuoli keuhkosyöpää,kerkesi sairastaa vain 2kk,nyt on kulunut hänen poismenosta 1v 3kk.Isäni oli 1kk vaille 70v.Onneksi sain pitää hänet noinkin kauan.
Isäni kuolema oli minulle ainoan tytölle kova pala,olin aina isäntyttö.
3kk sitten menetin äitini,68v ja hän "sairasti" vain 2vkoa,ennen kuoli.
En voi vieläkään ymmärtää,miksi näin tapahtui.
Onneksi sain viettää äitini kanssa monta hyvää aikaa,ne muistot kannattavat jokaisen päivän yli.
On pakko jaksaa,onneksi minulla on lapsi,joten minun on oltava vahva.
Eilen oli taas se päivä,jolloin sitä itkua tulee ja silmät olivat punaiset:annan itkun tulla kun on tullakseen!!!
Puhu asiasta ja äläkä pidä kaikkia sisälläsi,niin minä ainakin teen.
Onneksi olen työttömänä kotona,en olisi jaksanut esittää tekopirteä ja iloista,kun ei olo ole sellainen.