JEHOVAN TODISTAJAT HUIJAREITA

Olen suvaitsevainen ihminen, mutta jehovan todistajt ovat juuri niitä huijareita joista JEesus raamatussa varoittaa. - Ovat ennustaneet maailman lopusta monia kertoja. - Uskonnossa osa kristinuskoa, mutta loppu jonkun kärpässieniä syöneen ukon kirjoituksia. - Eräs jehovan todistaja tuttuni kertoi, ettei suostuisi verensiirtoon mistään hinnasta mielummin kuolisi. Kuitenkin muuten elää aikalailla raamatun vastaisesti. - Jehovan todistajat sanovat olevansa rauhan uskonto, mutta pakottavat lapsiaan käymään kokouksissa uhaten jopa väkivallalla. Varokaa jehovan todistajia piste
4787
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

>>
Olen suvaitsevainen ihminen, mutta jehovan todistajt ovat juuri niitä huijareita joista JEesus raamatussa varoittaa. - Ovat ennustaneet maailman lopusta monia kertoja. -
>>

Raamatussa itsessään ennustetaan maailman lopusta, joten siitä ennustaminen ei kuulu Raamatun varoituksiin. Oma lukunsa tietysti on että JT-opin mukaan tämän maailman lopun olisi pitänyt tulla jo monta kertaa.

>>
- Uskonnossa osa kristinuskoa, mutta loppu jonkun kärpässieniä syöneen ukon kirjoituksia. -
>>

Tuo roikkuu herjaamisen rajoilla. Ellei sinulla ole todisteita jonkin JT-kirjoittajan kärpässienen syönneistä, niin älä sellaisia kirjoittele.

>>
- Eräs jehovan todistaja tuttuni kertoi, ettei suostuisi verensiirtoon mistään hinnasta mielummin kuolisi. Kuitenkin muuten elää aikalailla raamatun vastaisesti.
>>

Ihmisiä on moneen junaan jokaisessa vähänkin suuremmassa joukossa. Yhden esimerkin perusteella ei voi yleistää. Jos haluat kritisoida Jehovantodistajuutta, niin paneudu siihen mitä nämä opettavat ja perustele miten se on Raamatunvastaista. Pelkät mielipiteen ilmaisut kun eivät paljon paina.

Äänestä
  • Isosiskoni oli jehovan todistajissa noin 3 vuotta, kunnes erosi. Jehovan todistajat sanovat olevan rakkauden seurakunta, huom. rakkauden seurakunta. Tämän eroamisen jälkeen kukaan hänen entisistä seurakunnan jäsenistä ei tervehtinyt häntä, ei kiinnittänyt häneen mitään huomiota, vaan ´vihasivat häntä. Miksi? Itse hän kuitenkin käyttäytyi aina aivan tavallisesti. Voisitko selittää tämän.

    Äänestä

  • Miksi mm. näin kirjoitti:

    Isosiskoni oli jehovan todistajissa noin 3 vuotta, kunnes erosi. Jehovan todistajat sanovat olevan rakkauden seurakunta, huom. rakkauden seurakunta. Tämän eroamisen jälkeen kukaan hänen entisistä seurakunnan jäsenistä ei tervehtinyt häntä, ei kiinnittänyt häneen mitään huomiota, vaan ´vihasivat häntä. Miksi? Itse hän kuitenkin käyttäytyi aina aivan tavallisesti. Voisitko selittää tämän.

    >>
    eroamisen jälkeen kukaan hänen entisistä seurakunnan jäsenistä ei tervehtinyt häntä, ei kiinnittänyt häneen mitään huomiota, vaan ´vihasivat häntä. Miksi? Itse hän kuitenkin käyttäytyi aina aivan tavallisesti. Voisitko selittää tämän.
    >>

    Sen verran tiedän, että Jehovan todistajilla on karttamissääntö entisiä todistajia kohtaan. Pidän sitä itse julmana sosiaalisena rangaistuksena, jota voi aiheellisesti kritisoida.

    Sen tiedän että JT:t perustelevat sitä mm. seuraavilla Raamatunkohdilla:

    2. Joh. 1:10,11 (kielto tervehtiä sitä, jolla ei ole kristuksen oppia. Tosin edellinen jae määrittelee että kyse on niistä, jotka tuovat jotain LISÄÄ kristuksen oppiin.)

    2. Tess. 3:14 (Kielto seurustella sellaisen kanssa, joka ei usko mitä Paavali kirjoittaa. Tosin heti perään kielletään kuitenkaan pitämästä vihollisena, vaan veljenä)

    1. Kor. 5:11 (Kehoitus karttaa syömistä ja seurustelua sellaisen veljeksi kutsutun kanssa, joka on "huorintekijä tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai anastaja".)

    Tietysti olisi parempi, jos joku itse Jehovan todistaja vastaisi sinulle heidän perustelunsa tähän. 1. Kor. 5 kun kertoo sellaisista asioista, joita pakanakansatkin kauhistelevat. Mistään pikkutarkasta opin tulkintojen seuraamisesta ei siis ole kysymys.

    Äänestä

  • old_profile_16572 kirjoitti:

    oikeuttaa ja antaa mahdollisuuden liittyä, kuulua ja jopa erota järjestöstä johon liittynyt tai liitetty lapsuudessa.
    Mikä oikeus JT on evätä tämä oikeus entisiltä jäseniltään??????????
    JT vetoavat usein maalliseen lakiin omissa ongelmissaan? En nyt vain ymmarrä miksi ei JT huutoa kuulu uskonvapaudessa entisten JT ihmisten puolesta??

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tosiaankin kirjoitti:

Olen suvaitsevainen ihminen, mutta jehovan todistajt ovat juuri niitä huijareita joista JEesus raamatussa varoittaa. - Ovat ennustaneet maailman lopusta monia kertoja. - Uskonnossa osa kristinuskoa, mutta loppu jonkun kärpässieniä syöneen ukon kirjoituksia. - Eräs jehovan todistaja tuttuni kertoi, ettei suostuisi verensiirtoon mistään hinnasta mielummin kuolisi. Kuitenkin muuten elää aikalailla raamatun vastaisesti. - Jehovan todistajat sanovat olevansa rauhan uskonto, mutta pakottavat lapsiaan käymään kokouksissa uhaten jopa väkivallalla. Varokaa jehovan todistajia piste

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu