Pari pierua

Voisiko OAJ pieraista kerran kasvatustieteiden maisterin suuntaan? Nykyisin meikäläisten on aivan sairaan vaikeaa saada töitä, koska olemme kunnille niin kalliita. Virkavalinnassa ohitsemme pyyhältävät nuoret neitokaiset merkonomin, tradenomin tai ylioppilaan todistuksilla.

Kunnat osaavat kiertää lakia. Oppilaiden vanhempiakaan ei opettajan muodollinen pätevyys kiinnosta. Kukaan ei Suomessa aja kouluttautuneen open asiaa: saamme lojua kortistossa, kun ylioppilaat tekevät opettajan työt.

Ja siinä vaiheessa, kun ikää on 35 vuotta, saa heittää hyvästit virkahaaveille. Yli kolmevitonen ei pääse edes työhaastatteluun, vaikka kokemusta, taitoa tai meriittejä olisi. Olen nähnyt yhteenvetoja hakijaopettajista. Kaikissa on sama ajatus: nuoret, halvat opettajat virkoihin, vanhat luuskat eivät pääse edes haastatteluihin. Oppilaiden vanhemmatkin haluavat lapsilleen nuoria opettajia. Keski-ikäisellä akalla ei ole mitään asiaa kouluihin.

Tilanne on nyt se, että osa opettajista elää suhteellisen mukavasti vakivirkoineen. Osa meistä elää kortistotuloilla tietäen, että virat menevät alle kolmekymppisille ja sijaisuudet epäpäteville.

Eikö ammattijärjestömme voisi tasata tätä kurjuutta? Eikö palkkoja voitaisi laskea niin alas, että epäpätevän palkalla voitaisiin palkata pätevä ope? Miksi ikälisät ovat olemassa? Ne takaavat sen, että kokenutta (=kallista) opettajaa ei palkata minnekään.

Miksi minun piti opiskella opettajaksi, jos kuitenkin tehtäväni on lojua loppuikäni kortistossa? Matkustanko Hollantiin eutanasiaan? Minun elämälläni ei ole mitään tarkoitusta.

Kutsumusope (työtön)
4275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Epäpätevien palkat pitää nostaa pätevien opettajien palkkojen kanssa tasoihin. Tämän jälkeen työnantaja ei hyödy epäpätevän palkkaamisesta, joten tilanne tasoittuu automaattisesti.

Äänestä

Minä ehdin täyttää 42 ennen viran saamista. Sitä ennen pätkätöitä vuosi toisensa perään.

Äänestä

hae amikseen paperilinjalle, ja näin pääset parin vuoden päästä kunnon töihin tehtaalle.

Äänestä
  • Pari pierua Heinäluomalle kun antaa 700 euroo niille jotka lähtevät ruuhkauttamaan muutoinkin ruuhkaista pääkaupunkiseutua.
    Vierailla paikkakunilla työn takia oleville ja kakkosasuntoa pitäville ajat sitten olisi pitänyt laatia verovähennysohjelma.
    Tuo Heinäluoman 700 euron paketti on täysin väärä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


opettajan suuntaan kirjoitti:

Voisiko OAJ pieraista kerran kasvatustieteiden maisterin suuntaan? Nykyisin meikäläisten on aivan sairaan vaikeaa saada töitä, koska olemme kunnille niin kalliita. Virkavalinnassa ohitsemme pyyhältävät nuoret neitokaiset merkonomin, tradenomin tai ylioppilaan todistuksilla.

Kunnat osaavat kiertää lakia. Oppilaiden vanhempiakaan ei opettajan muodollinen pätevyys kiinnosta. Kukaan ei Suomessa aja kouluttautuneen open asiaa: saamme lojua kortistossa, kun ylioppilaat tekevät opettajan työt.

Ja siinä vaiheessa, kun ikää on 35 vuotta, saa heittää hyvästit virkahaaveille. Yli kolmevitonen ei pääse edes työhaastatteluun, vaikka kokemusta, taitoa tai meriittejä olisi. Olen nähnyt yhteenvetoja hakijaopettajista. Kaikissa on sama ajatus: nuoret, halvat opettajat virkoihin, vanhat luuskat eivät pääse edes haastatteluihin. Oppilaiden vanhemmatkin haluavat lapsilleen nuoria opettajia. Keski-ikäisellä akalla ei ole mitään asiaa kouluihin.

Tilanne on nyt se, että osa opettajista elää suhteellisen mukavasti vakivirkoineen. Osa meistä elää kortistotuloilla tietäen, että virat menevät alle kolmekymppisille ja sijaisuudet epäpäteville.

Eikö ammattijärjestömme voisi tasata tätä kurjuutta? Eikö palkkoja voitaisi laskea niin alas, että epäpätevän palkalla voitaisiin palkata pätevä ope? Miksi ikälisät ovat olemassa? Ne takaavat sen, että kokenutta (=kallista) opettajaa ei palkata minnekään.

Miksi minun piti opiskella opettajaksi, jos kuitenkin tehtäväni on lojua loppuikäni kortistossa? Matkustanko Hollantiin eutanasiaan? Minun elämälläni ei ole mitään tarkoitusta.

Kutsumusope (työtön)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu