Kertokaa joku, kuin pikä on se karenssa mikä pamahtaa jos sanon itseni irti paska duunistani?
Jos sanon itseni irti vakityöstä ja teen kaksi viikkoa vaikka jotain sijaisuutta perään jossain muualla ja jään työttömäksi, tuleeko karenssia?
Työ paikkani on kamala ja oon kopmlen pennun yh. Ei rahatta oikeen pärjäisi. Tosi kökkö tilanne.
Help.
IRTISANOUTUMINEN
13
1665
Vastaukset
- liittoon ja kysyt
sillä siitä selviää.
Itsellä joku vuosi sitten se oli kolme kuuta ja pyrokatia lisäs siihen vielä yhden kuun ennenkuin alkoi rahaa juosta.
Silloin myös ainakin lltätkäsivät karenssin kun tein soviteltua päivärahaa siis sivutyöötä jonka lopetin. Perusteluna oli se että olis pitänyt lopettaa jo kolmen päivän jälkeen. Perusteluna ei kelvannut että pomo oli valehdellut tulot ja ettei käteen jäänyt kuin 20mk enemmän per pöäivä.
Perivät sitten liikaa maksetun sovitellun päivärahan pois. Ai että kun nauratti. Oppisin kyllä. Kannattaa miettiä tosi tarkkaan sanooko itsensä irti. Parempi vähän huonompi duuni ja varma tulo kuin epävarma toimeentulo. Virastoissa asit liikkuu niin hitaasti eikä siellä ajatella ihmistä ja sen hätää. Kun on vielä lapsia huollettavana niin yrittäisin sinnitellä siellä töissä ja etsiskelisin siinä samalla parempaa työpaikkaa. Mutta tämä on vaan mun mielipiteeni. On mullakin kokemuksia karenssista ja siitä paperisotkusta johon siinä joutuu. Ei ole helppoa.
- Paukkuu...
Jos irtisanoudut työstäsi, niin seuraa kolmen kuukauden karenssi, jota seuraa vielä viikon omavastuuaika.
Jos menet kahdeksi viikoksi määräaikaiseen työhön, ei siitä ole muuta hyötyä kuin että rahaton kausi on kaksi viikkoa lyhempi. Vaikka hakisitkin päivärahaa vasta tuon sijaisuuden jälkeen, niin karenssi annetaan tuon ensimmäisen työsuhteen perusteella.
Koska karenssi voidaan määrätä vain sen työsuhteen päättymisestä lukien, mikä karenssin aiheuttaa, sijaisuus ja karenssi kuluvat päällekkäin. Siis vähintään kolmen kuukauden sijaisuus ja olet luultavasti kuivilla, ellet aiheuta uutta syytä karenssille. - karenssista
Olin työpaikallani kyttäyksen ja ajojahdin uhri. työsuhteeni oli kestänyt 26 vuotta. Mutta huomasin,että minusta haluttiin eroon, koska olin aika vaativainen työolojen muitten sopimus pykälien noudattamisen suhteen.Tilanne ajautui siihen pisteesen, että minun täytyi ottaa lopputili. Kysyin asiaa ammattiliitoltani karenssin suhteen, sieltä annettiin sellainen neuvo, että jos todella olet ollut "painostuksen" alainen, niin pistä asiat paperille totuuden mukaisesti ja ota muutamien työntekijöiden nimet paperiin todistajiksi ( luottamusmiehen allekirj. on tärkeä). Tein näin ja toimitin paperin ilmoittautumisen yhteydessä työvoimatoimistoon, jossa työvoimatoimikunta käsittelee asian (karenssin). Minulle tuli vain normaali 7 päivän karenssi. Muuten karenssi on 3 kk. Mutta jos et ole ammattiliiton jäsen niin olet kyllä heikoillä tässä asiassa.. Voin sanoa, että jäät nuolemaan näppejäsi.---- Tälläinen se on järjestäytymättömän henkilön kohtalo Suomessa...
- jäsen,.,
Kerro oletko ammatiliitosi jäsen, jos olet niin saat kyllä neuvoja..
- Taikaneitokainen
Jos irtisanot itsesi ja vaihdat työtä jonka kesto on määräaikainen ja sen loputtua jäät työttömäksi. Silloin ei tule karenssia kun ikäänkuin olet vaihtanut työpaikkaa. Liitosta toki saa apua ja neuvoja, mutta jos et ole ollut liiton jäsenenä 6kk niin et saa oikeusapua eli asiaa ei viedä sitten eteenpäin jos he eivät saa taottua työnantajaan järkeä.
Itse irtisanouduin epäoikeudenmukaisen kohtelun ja palkkaongelmien takia.Liitto tekee kirjallisen selvityksen työvoimatoimistoon tästä asiasta jolla ainakin saan viivästymään mahdollisen karenssin alkua.
Huonossa työpaikassa ei kannata olla ja menettää hermojaan eikä terveyttään. Toisena vaihtoehtona on että menet lääkäriin ja hankit itsellesi lääkärin todistuksen mikset voi tehdä tätä työtä enää. Sillä ainakin välttyy karenssilta.Parempi on vaihtaa työpaikkaa jos vaan saa heti toisen paikan.
Tsemppiä jatkossa :)- Kaikki...
Ei kaikki edellisessä viestissä pidä paikkaansa.
Tuo väite, että määräaikainen työsuhde irtisanoutumisen vuoksi pelastaisi karenssilta, ei pidä paikkaansa, jos määräaikainen työsuhde on lyhyt. Eli jos irtisanoudut ja otat vaikka kuukauden määräaikaisen työn, niin karenssiaikaa jää vielä kaksi kuukautta.
Irtisanoutumistilanteessa on erittäin vaikea välttää karenssia edes liiton avustuksella. Siinä täytyy olla jo tosi vakavista asioista kyse, ennen kuin niin käy. Ja hyvin todistetuista. Harvoin se onnistuu.
Olen työskennellyt alalla ja asiasta monen vuoden kokemus. - tulee
Karenssia tulee tosi herkästi, vaikka olisi lääkärin todistus. Itse sain 3kk:n karenssin kun sanoin itseni irti työuupumuksen vuoki. Olin ennen irtisanomista ollut parin kk:n sairaslomalla ja käynyt myös työpaikkapsykologin juttusilla. Tilanne oli tosi uuvuttava, joten irtisanouduin. Lääkärin todistus oli ja myös psykologin, ei auttanut lautakunnassa. Kaiken lisäksi työuupumisen osa syynä oli esimiehen aloittama takaa-ajo ja perättömät syytökset, et silleen. Lääkärin todistus auttaa sillon, jos sulla on työstä johtuva ruumiillinen vaiva esim työperäinen allergia tai paha tuki-ja liikuntaelinsairaus. Jos korvien väliä kolottaa, niin sitä ei huomioida...ei ihme, että Suomi on masentuneiden maa ja itsemurhaluvut ovat korkealla!!!!
tulee kirjoitti:
Karenssia tulee tosi herkästi, vaikka olisi lääkärin todistus. Itse sain 3kk:n karenssin kun sanoin itseni irti työuupumuksen vuoki. Olin ennen irtisanomista ollut parin kk:n sairaslomalla ja käynyt myös työpaikkapsykologin juttusilla. Tilanne oli tosi uuvuttava, joten irtisanouduin. Lääkärin todistus oli ja myös psykologin, ei auttanut lautakunnassa. Kaiken lisäksi työuupumisen osa syynä oli esimiehen aloittama takaa-ajo ja perättömät syytökset, et silleen. Lääkärin todistus auttaa sillon, jos sulla on työstä johtuva ruumiillinen vaiva esim työperäinen allergia tai paha tuki-ja liikuntaelinsairaus. Jos korvien väliä kolottaa, niin sitä ei huomioida...ei ihme, että Suomi on masentuneiden maa ja itsemurhaluvut ovat korkealla!!!!
Siksi kannattaa harkita tosi tarkkaan sanooko itsensä irti vai yrittääkö sinnitellä entisessä paikassa niin kauan että parempi duuni löytyy.
Lautakunta harvoin pyörtää työvoimaviranomaisten päätöksen.
Työuupumus ja työpaikoilla esiintyvä kiusaaminen on tosi paha ja vakava asia.
Yrittäkää jaksaa ja muistakaa että vielä se paistaa päivä risukasaankin!
Moi.- Taikaneitokainen
piive kirjoitti:
Siksi kannattaa harkita tosi tarkkaan sanooko itsensä irti vai yrittääkö sinnitellä entisessä paikassa niin kauan että parempi duuni löytyy.
Lautakunta harvoin pyörtää työvoimaviranomaisten päätöksen.
Työuupumus ja työpaikoilla esiintyvä kiusaaminen on tosi paha ja vakava asia.
Yrittäkää jaksaa ja muistakaa että vielä se paistaa päivä risukasaankin!
Moi.Itselläni kävi onnellisesti. Työnantaja rikko työehtosopimusta aivan selvästi ja liitto teki asiasta selvityksen työvoimaviranomaisille jotka tekivät myönteisen päätöksen asiasta eli ei tullut karenssia.Sain vahingonkorvauksena pienen summan rahaa joka ei sinänsä oikein ollut sekään mutta olipahan jotain sentäs. Palkat kun oli maksettu väärin eli viime vuoden palkkaryhmän mukaan maksoivat.
- Kusessa
Tässä pieni esimerkki kuinka kannattaa ottaa asioista selvää TARKASTI ennen kuin irtisanoutuu paskasta tai vähemmän paskasta duunista.
Itse olin lähes puoli vuotta omatoimisesti hankkimassani siivoustyössä, johon työnantajani sai korkeinta palkkatukea. Sopimus oli tehty vuoden 2007 puolelle (vitun tyhmä teko!), mutta pomon kanssa oli kuitenkin suullisesti sovittu etten niin pitkälle kyseisessä paikassa kuitenkaan aikonut olla.
Asioita sen tarkemmin tutkimatta irtisanouduin työstä reilu kk sitten ja mulle pamahti 5 kk karenssi päälle. Rahaa ei taida tulla yhtään mistään, sossun päätöstä vielä odotan mut varmaan turhaan, kun kattovat et viimenen palkka on tullu viim. kahen kk:n aikana.
Kyseistä työtä en olisi voinut jatkaa enää pitkään koska mulla on joskus pentuna todettu kaikki maholliset allergiat, mm. pölyallergia. Se vaan ei auttanu tässä kun ei ollu varaa lähtee testauttamaan itteensä juuri nyt, jotta ois saanu todisteita karenssin välttämiseks. Ja muutenkin homma oli sen verran raskasta et viimenen kk alko jo olemaan niin vitun tuskasta et työt tuli tehtyä miten sun näin.
Tää on ihan suoranaista kyykyttämistä prkl..! olipa muuten viimeinen kerta kun itse vapaaehtoisesti lähen mitään töitä tekemään kun paskaa vaan tulee niskaan!
Kyseistä työtä en olisi voinut jatkaa enää pitkään koska mulla on joskus pentuna todettu kaikki maholliset allergiat, mm. pölyallergia. Se vaan ei auttanu tässä kun ei ollu varaa lähtee testauttamaan itteensä juuri nyt, jotta ois saanu todisteita karenssin välttämiseks..
Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.. muistakaa se
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1215737- 292090
- 1771922
Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.661094Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101083Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä24977- 73967
Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,24892Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty42887Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla
Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I12755