tällä lailla.. :

Minulla käy aina niin, että kun vaateostoksilla ja löydän jonkun aivan ihanan vaatteet, menin sovituskoppiin, niin, eih, päälle mahtuu mutta ei näytä hyvältä, tällasessa ylipainoisessa vartalossa. Silloin mietin siellä pukukopissa, että nyt mä todella rupean pudottamaan painoa.
Sitten kun menin kotiin kaupan kautta, niin aivan kun makeishyllyt huutaisivat minua luokseen.. Siispä kuin ksäkystä marssin suklaiden luokse ja valitse itselleni herkkuja.

Tämä kierre sen kuin vaan jatkuu. Ja vielä kun asun yksin, niin on helppoa syödä mitä sattuu tekemään mieli. Olisi niin helppoa jos asuisi jonkun kanssa, niin ei kehtaisi syödä joka päivä kaikkea makeaa/ rasvaista. varsinkin kun on tällaienn juustojen ja suklaan suuri ystävä.
4520
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tiedän tunteen... ainakin ajoittain. Mulle tulee tällaisia itsekurikausia ehkä pari kertaa vuodessa, että muutaman kuukauden pystyn tosi hyvin hallitsemaan tilanteen. Vaikka harvoin esim. suklaata söisinkin, niin pystyn sen kierteen kuitenkin katkaisemaan siihen. Sitten taas niinä itsekurittomina kausina ajattelen vain, että mitä väliä, vaikka kuinka mässyän. Ja samalla lihon ne aiemmin laihdutetut kilot takaisin. Tää on kyllä p***aa munkin mielestä.

Asun myös yksin ja mulle se on paljon parempi niin, koska silloin voin ostaa kaupasta tasan tarkkaan niitä tuotteita, jotka ovat kevyitä. Kun taas jos menen vaikka kotona käymään, niin siellä syön äidin jääkaapin tyhjäksi, kun kaikkea löytyy..

Äänestä

Sinkkuuden 1 huono puoli, ainakin minulla on, että jääkaapille pääsee ilman järkevää syytä helpommin. Ei tulis kyllä näin paljoa syötyä, jos olisi joku. Tässä tämä kierre sitten jo onkin, kun syö, niin lihoo ja kun lihoo, ei sitten ole ns. siippamarkkinoilla paljoa kysyntää.
Niimpä tässä sitä nyt ollaan. Mulla ainakin paha ongelma tämä ylensyönti ja en näköjään opi ikinä tätä itsekuria:(((
Itse ajattelin kokeilla seuraavaa(kunhan saan ekaksi rahaa kasaan): Ostan palapeiliä jääkaapin oveen(paan kakspuoleisella tarralla kiinni). Sitten ostan makeet farkut ja laitan ne jääkaapin lähelle henkarista roikkumaan. Tietty farkut pitää ostaa realistisen pienempi kokoa, esim vajaa 10kg tiputtamisen verran, niin saa kannustusta laihduttamiseen ja sen palkinnon (farkut) nopeammin käyttöönsä. Luulisi tällä systeemillä olevan kannustuspojoja paljon mukana.
Tsemppiä meille kaikille pulleroille=)

Äänestä

Auttaa jo paljon kun syö kolmen tunnin välein. Älä päästä itseäsi nälkäiseksi. Itse syön n. 250 kcal viisi kertaa päivässä eli kolmen tunnin välein. Syön toki joka päivä yhden palan suklaata tai keksin lounaan jälkiruoaksi.

Äänestä
  • päivässä pitää nälän hyvin poissa. Siis _kunnon_ aterioita, ei mitään linnun annoksia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


:(:(:(:( kirjoitti:

Minulla käy aina niin, että kun vaateostoksilla ja löydän jonkun aivan ihanan vaatteet, menin sovituskoppiin, niin, eih, päälle mahtuu mutta ei näytä hyvältä, tällasessa ylipainoisessa vartalossa. Silloin mietin siellä pukukopissa, että nyt mä todella rupean pudottamaan painoa.
Sitten kun menin kotiin kaupan kautta, niin aivan kun makeishyllyt huutaisivat minua luokseen.. Siispä kuin ksäkystä marssin suklaiden luokse ja valitse itselleni herkkuja.

Tämä kierre sen kuin vaan jatkuu. Ja vielä kun asun yksin, niin on helppoa syödä mitä sattuu tekemään mieli. Olisi niin helppoa jos asuisi jonkun kanssa, niin ei kehtaisi syödä joka päivä kaikkea makeaa/ rasvaista. varsinkin kun on tällaienn juustojen ja suklaan suuri ystävä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu