Joopa, vaimo sitten täytti kaksi viikkoa sitten 30 vee ja naimisissa ollaan ollut seitsemän vuotta ja kolme lastakin on.
Vuoden vaihteessa meni töihin oltuaan kolme vuotta kotona lasten kanssa ja siitä se idea sitten lähti...nyt sitten hänellä on itseään 8 vuotta nuorempi "poikaystävä", meidän parisuhteemme on vaimon ilmoituksella julistettu päättyneeksi ja avioeropaperit on kirjoitettu...että helvetin hyvin menee!
Vuoden vaihteessa meni töihin oltuaan kolme vuotta kotona lasten kanssa ja siitä se idea sitten lähti...nyt sitten hänellä on itseään 8 vuotta nuorempi "poikaystävä", meidän parisuhteemme on vaimon ilmoituksella julistettu päättyneeksi ja avioeropaperit on kirjoitettu...että helvetin hyvin menee!
Vastaukset 26
Vanhimmat
Siis ihanko tosissaan vaimosi meinaa, että tämä 22-vuotias ryhtyy isäpuoleksi kolmelle (ilmeisesti aika pienelle) lapselle! Eiköhän tuon ikäisellä ole biletykset ja autotkin tärkeämpiä kuin jonkun toisen miehen - sori vaan - rääkyvät kakarat.
Eli enpä löisi vetoa tuon romanssien puolesta. Odottele vaan aikasi, tuo nuori kolli aikansa painaa "kypsää rouvaa" ja sitten kyllästyy. Ei se yksinhuoltajan elämä niin ruusuista ole, etenkään kolmen pienen lapsen kanssa.
No joo, 22-v. isäpuoli.
Anna vaan niiden touhuta...
Mutta vastuu lapsista on kannettava.
Kovat ajat sinulla edessä lasten kanssa..
Vaimosi on Sinun, eikö tuohon tilanteeseen saisi järjestystä? Ei kannata niin helpolla luovuttaa. Naiselle on outoa vapaus, jota hän ei tunnu osaavan käyttää.
Täytyy teidän järjestää muita menoja, niin ettei jää aikaa nuoriin miehiin.
Kuten tossa sanottiinkin, niin kyllä tuntuu, että tulevalle exällesi tulee jossain karu herätys todellisuuteen. Mutta jos jotain positiivista halutaan nähdä, niin ainakaan muija ei lähtenyt jonkun rikkollisen matkaan, kun ne on niin ihkuja ja jännittävämpiä kuin arkielämän perheenisä...
..ikinä huoli sitten akkaa takaisin.
Puheväleissä voi toki olla lasten asioista puhuttaessa mutta muuten -unohda akka.
vaimon työssäkäyntiä tapahtuneesta? Tuosta voisi päätellä että hellan ja nyrkin välissä on elänyt, ja siitä johtuen huomannut että muutakin elämää on.
Ymmärrän mainiosti. Meillä parisuhteen alamäki alkoi lasten syntymän jälkeen, ei ihan kolmess vuodessa, se meni uutuudenviehätyksessä. Sitten alkoi elämä olla pelkkää perhettä ja lapsia, parisuhde jäi täysin hoitamatta, kaikki silittelyt menivät niille lapsille. Parisuhde oli pakollinen välttämättömyys, itsestäänselvyys, joka vain oli.
Mies löysi toisen vuosi sitten, tämä suhde paljastui pari kuukautta sitten. Mutta minäpä en luovuta. Olen antanut anteeksi, mieheni on ihminen, johon olen aikanani rakastunut, ja vaikka nyt tuntuu pahalta, en luovuta. Mieheni on mm. ahdistunut ja masentunut, mutta minä istuin hajareisin päälleen ja sanoin, että nyt ollaan helvetissä, mutta sieltä pääsee pois, vaikka kuinka hitaasti, mutta sitä ollaan luvattu silloin aikanamme maistraatissa. Minä en vain voi samantien sanoa, että paska tyyppi, jätän sen. Ei, sse on se mies, jota olen 15 vuotta rakastanut, vaikka pariin vuoteen ei intohimoa ole tuntunut, me voimme yrittää, sen VOI saada takaisin.
Pahoitteluni puolestasi, toivottavasti asianne selviävät. Pidä sinä lapset, jos mahdollista, ja miksi ei olisi.
Tässä on tänään taas tapahtunut asioissa muutoksia, niinpä olen kirjoittanut viestini aika vauhdilla ja näköjään täysin oikolukematta.
Kirjoitin siis aika sekavasti, mutta ehkä se pointti sieltä tuli esille...
Sinulla on nyt meneillään hyvin raskas aika. Muistan mainiosti ensimmäisen kuukauden suhteen paljastumisesta, mieliala meni ylös alas, toinen kuukausi on ollut jo helpompaa, tosin ollaan oltu erossa jonkin verran ihan töiden ja muiden takia.
Mutta enää en haluaisi itkeä, ja taivaanrannassa onkin jo valoa näkyvissä. Ratkaisu ei todellakaan ole vielä se, että jatkamme yhdessä, mutta olen alkanut hyväksyä, että elämä jatkuu, ja ei se niin mahdotonta sitten varmaan ole yksinkään. Silti toivon toista vaihtoehtoa.
Toivon teillekin sitä.
Onneksi vaimosi meni töihin ennenkuin laittoi eropaperit vetämään. Siinä on ainakin yksi positiivinen pointti eroasiassa.
Keskity sinä lapsiin täysillä, kyllä asiat tuosta sujuu. Pidä huolta omista oikeuksistasi huoltajuus- ja tapaamisneuvotteluissa.
Niin ja voisivathan ne asiat olla pahemminkin.
"...että helvetin hyvin menee! " Lainaus tekstistäsi pitää paikkansa nimittäin vaimosi on menossa ikuiseen helvettiin jos ei tee parannusta.
Sinulla on nyt elämäsi tilaisuus kääntyä koko sydämestä Jeesuksen puoleen ja antaa elämäsi Hänelle!
Ota asia haasteena ja hyödynnä se parhaalla mahdollisena tavalla.
Ihminen ei yleensä käänny Jeesuksen puoleen ennen kuin jotauin hirvittävää tapahtuu.
Itse olen tullut uskoon n.20 vuotta sitten.
Elin ennen täysin perkeleen talutusnuorassa. Suurin ongelmani oli haureus. Jeesus otti elämäni ja sukupuolivietin hallintaan. Tiedän tunteesi ja toivottomuutesi täysin.
http://www.netmission.fi/streaming/index.php?p=6
http://www.saarna.net/puhuja.php?id=Ylivainio
Rukoilen sinulle viisautta valita oikein.
Selviät tästä koittelemuksesta Jeesuksen avulla.
Tuleen EI saa jäädä makaamaan.
RUKOUS ON TYKKI JOKA AUTTAA NYKKI!
Ton kaverin ohjetta jos noudatat olet saamassa
enemmän kuin lottovoiton.
Asiat jotka näyttävät inhimillisiltä tappioilta (kuten ero)voi olla Jumalansilmissä mitä suurin voitto. Samoin inhimillinen menestys voi olla suuri tappio Jumalan silmissä.
Jumala on antanut vapaan tahdon luoduilleen, kaikki riippuu mitä valintoja elämässä tehdään.
Jumala on erikoistunut korjaamaan kaiken särkyneen.(jos vain apu kelpaa)
Puhun kokemuksesta oman liittoni Jeesus on laittanut "tuhkasta" matkaan.
Kaikkein tärkein asia on missä sinä vietät ijäisyytesi?
Ymmärrän miltä sinusta tuntuu !
Arki kolmen lapsen kanssa kotona ei ole ruusuilla tanssimista, niin tämä oli kai siiten jotain aivan muuta.
Kuitenkin 7-8 vuotta nuorempi mies on vielä aika nuori. Arki pamahtaa pian vasten kasvoja.
Miten ajatusmaailma voi olla sinne päinkään samalla tasolla....ihmettelen
Onko tuo nyt ikähaitarina paljon? 9v.. jos mies on tuon vanhempi kukaan ei hetkeäkään epäröi etteikö suhde voisi toimia?
Olemmeko ennakkoluuloisia vai vain tyhmiä?
Sinulle jätetty sanoisin että ehkäpä vaimo sitten jäi kotona vaille huomiota ja rakkautta, koska oli valmis rakastumaan. Totuus sekin että ensin pitää olla vaje, jota lähtee täyttämään. Kukaan hyvässä suhteessa elävä ei lähde noin vain suhteilemaan.. palasi töihin tai aloitti uuden harrastuksen.
Ja ikävintä on se, kun lapset kärsii.
Ollaan kuitenkin lasten kanssa hyvin pärjätty. Alun alamäki on kääntynyt hiljalleen nousuun. Pian vuosi erosta, ja voin sanoa jopa voivani hyvin.
Exää en kaipaile, eläköön rauhassa uuden ihastuksensa kanssa. En mollaa, hauku lapsille.
Tärkeintä lasten hyvinvointi, unohtamatta kuitenkaan omaa jaksamista.
Voimia ja tsemppiä. Tiedän että on raskasta.
Mikä hemmetti saa teidät jätetyt kuvittelemaan että toinen vaan tekee temput ja katoaa???
Kyllä liitossa on ongelmia jos toinen rakastuu kolmanteen. Puolet niistä ongelmista näkyy peilistä.
Itse eroan narsisti miehestä ja puolet tämänkin eron syistä on itsessäni?! Ei miehessä.
Me ihmiset tapaamme tehdä virheitä, pieniä ja isoja, se mitä tapahtui vuosi sitten on suurempi syy eroon kuin se mitä viime viikolla tapahtui.
Tuo ihminen jonka toinen näytti "sattumalta" löytävän, on vain viimeinen askel kohti eroa, voimavara jonka tuella saa revittyä itsensä irti epätyydyttävästä suhteesta. (Ja tuon vuoksi usein vain väliaikainen seurustelukumppani, josta luovutaan kun tiedetään paremmin mitä kumppanilta tahtoo. Huonon liiton jälkeen jokainen näyttää hyvältä vaihtoehdolta entiseen verratessa?!)
Syitä suhteen huonoon laatuun voi olla muitakin kuin vähäinen seksi? Ehkä sitä oli liikaa, tai ehkä se ihminen jonka rinnalla eli, ei kasvanut yhteen vaan erilleen, ehkä mitään yhteyttä ei vuosiin enää ollutkaan?
Omalla kohdallani sanon että mieheni sai liitosta kaiken mitä tahtoi ja halusi.. sitä hän ei ymmärrä etteivät onnenlahjat tuolta osin koskaan olleet tasan.
Annoin miehelleni enemmän kuin vakassani oli, enkä saanut vastalahjana takaisin jotta vakkani täyttyisi. Vuosia täytin vakkaa lasten läheisyydellä (joka on väärin) lasten kasvaessa ulos sylistä näen tyhjyyden jonka keskellä henkisesti elän.
Ero on aina enemmän kuin se viimeinen kuukausi, ehkä se viimeinen vuosi oli rauhallista ja ihanaa.. siksi että toinen oli jo tehnyt päätöksen ja hoiti vain elämää siihen kuntoon että voi astua siitä ulos.
Peili on erittäin hyvä ystävä, sen kanssa kannattaa olla väleissä, sieltä löytyy myös vahvuus kun uutta elämää alkaa rakentaa.
Tiedän kuinka tuollainen asia satuttaa.. itse täytin tänä vuonna 40v ja mieheni jätti minut puoli vuotta sitten minua 10 nuoremman naisen vuoksi.. 23v. olimme naimisissa ja meillä on 4 aikuista lasta.. ensimmäiset viikot elin kuin sumussa.. olin niin loukkantunut ja surullinen siitä mitä mieheni minulle teki.. Mietin syitä.. olinko hänelle jo liian vanha kun piti nuorempaan vaihtaa.. meillä meni hyvin,ei ollut riitoja..mutta ilmeisesti tämä nuori nainen sitten pystyi tarjoamaan jotain mitä minä en.. nyt yritän elää päivän kerrallaa,turhia murehtimatta.. tsemppiä sinulle..ajan myötä haavat paranee.. vaikka se ei ehkä nyt tunnukaan siltä.. kyllä se aurinko vielä paistaa risukasaankin..
Kyllä toi vaimon veto mulle silti yllätyksenä tuli. Vaikka meillä joitain ongelmia ja etäisyyttä oli syntynyt, esim. lapsenhoito-ongelmien takia, olisin odottanut hieman toisenlaista ratkaisua, esim. pöydän ääreen istumista ja ongelmista puhumista tai jotain terapiajuttua. En usko, että vaiffi olisi ylipäätään tyytymätön minuun ollut, tai jos oli aika hyvin hän sen salasi! Ja hellan ja nyrkin välissä hän ei todellakaan ollut, sai mennä ja tulla miten halusi kun hiekkalaatikkopäivystys alkoi tylsistyttämään ja tässä tulos!
Mies yllättyi aivan totaalisesti kun esitin paperin allekirjoitettavaksi... eihän suhde ollut puissa kuin viitisen vuotta, enhän itkenyt kuin kaksi vuotta??! Yhtäkkiä yllätin ja pyysin nimeä paperiin täysin häikäilemättömästi?! Keskustelua yritimme jo vuosi sitten, perhetyöntekijän avustuksella huonoin tuloksin...
Elämä on täynnä yllätyksiä, sille joka puristaa silmiä tiukasti kiinni ja hokee "älä aina mäkätä"
Meillä sama juttu. Minä olin tyytymätön, mutta mies ei. Mies siis sulki minun eriävät mielipiteet kokonaan pois. Hänelle tuli yllätyksenä se, että olin tyytymätön. Hänen elämältään putosi pohja, kun kerroin haluavani eroa, kun taas minun elämältäni pohja oli syöpynyt vähä vähältä hataraksi usean vuoden aikana.
AP:lle voisin sanoa omasta kokemuksestani, että jos suhde on aloitettu kovin nuorena eikä ole saanut elää nuoruuttaan tarpeeksi, voi tulla ennemmin tai myöhemmin menovaihe. Kolmenkympin kriisissä voi tuntua, että tätäkö vaan tää elämä on eikä mitään enempää. Myös arki on aika raskasta varsinkin, kun lapsia on kuvioissa. Suhde, lapset, kaikki näyttää niin tylsältä ja innottomalta. Ehkä vaimosi on saanut aika helposti aina kaiken mitä on halunnut. Ehkei hän itsekään tiedä, mitä haluaa.
En kyllä syyttäisi töihin menoa siitä, että hän haluaa erota. Vaikea arvailla syitä. Jos olette olleet tosi läheisiä ja kertoneet toisillenne syvimpiä tunteitanne, niin yleensä toinen huomaa, kun toinen alkaa etääntyä.
Toista ei voi pitää häkissä ja kahlita. Voi vain omilla teoillaan ja rakkaudellaan näyttää, miten paljon rakastaa. Jos kumppani lähtee siitä huolimatta, mitään ei voi oikein tehdä.
Olen kyllä samaa mieltä kuin muutkin, että 22-vuotias isäpuoli kuulostaa siltä, että ei suhde voi kovin kauan kestää. Aluksi voi olla puoli vuotta hauskaa, kun tyttöystävä on kokenut ja kiihkeä, mutta noin nuorella miehellä on yleensä juhliminen ja kaverit mielessä eikä kotileikki tyttöystävän lasten kanssa.
Pidä huoli oikeuksistasi. Vaadi vähintään lapsia 50 % ajasta (esim. joka toinen viikko sinulla, joka toinen viikko äidillään).
Anna vaimosi mennä ja pyydä/vaadi lapset itsellesi (virallisella tapaamissopimuksella tietty). Jos joku kerran kotoa lähtee "paremman" perään, niin ei takaisin ole tulemista. Lapset ovat aarre ja aikaa myöten kipeä hylkäämisen tunne vaimenee mielessäsi. Naisia on maailma pullollaan, hae semmoinen lapsiystävällinen parin vuoden päästä kylkeäsi lämmittämään.
Mies ei saa lapsia! Sellaista ei käytännössä tapahdu. Niin pahaa huoraa ei ole ettei sossuntäti määrää äitiä lähihuoltajaksi. Siihen vaaditaan paljon paljon enemmän.
isaä saa lähihuoltajuuden. Onhan siitä ollut miestenkin/isien kertomuksia näillä palstoilla ja tainnut olla tilastotietoakin.Hyvä asia jos isätkin hyväksytään yhä useimmin lähihuoltajiksi.
Jep. Oikeassa olet ja nostan hattua kaikille niille isille, jotka hommaan ryhtyvät. Oma exäni tapaa lastaan joka kolmas viikonloppu 1 vrk:n ajan. Soittelee kyllä lähes päivittäin ja kyselee kuulumiset. Kakru hengissä ja mutsinsa keittiössä - heheh...
Meillä kyllä kehuttiin, kuinka valtavan hieno ja aikaansaapa isä olen, mutta kun piti puhua lapsen asumisesta, täti meni punaiseksi kun vähänkin yritin suutani avata.
Ei tullut kysymykseenkään, että olisin lähihuoltaja.
Tasa-arvosta ei ollut hajuakaan koko prosessissa.
Ainoa mitä sain ilman huutoa tehdä, oli allekirjoittaa kaavakkeita.
Missähän niitä tilastoja olisi?
"nostan hattua kaikille niille isille,"
Tapaus nro 1) Eräänä päivänä tällä viikolla vitsailin yhdelle tutulle, että täytyisi saada mies. Hän sanoi: "Mistäs se keksitään?" Hänellä on pieni työmaaruokala. Asiakkaissa ei ketään sopivaa.
Sitten muistin yhden järkevän YH-isän. Hän oli kerran syönyt samassa kuppilassa kanssani. Järkevä mies oli kadottanut täysin järkensä, kun oli epäonnistunut tenavien kanssa. Nyt lapset jo periaatteessa aikuisia 2 kpl. Hän ei ole edes työkuntoinen.
ole mennyt ja pitänyt vaimoasi "itsestänselvyytenä" kolmen vuoden ajan? Jo sniin olet tehnyt on kyllä ihmeellisen helpoa langeta heti ensimmäisen miehen pauloihin joka vaivautuu pari ystävällistä kehua heittämään. MUISTA JOKA PÄIVÄ OLLA NAISELLESI YSTÄVÄLLINEN JA KEHUA VAIKKA KUINKA OLIS TUKKA PÖRRÖSÄ JA KASTIKE POHJAANPALANUTTA. Se on taikaa!!!