Milloin

Töitä et saa vaikka kuinka kouluja kävit ja hakemuksia puheluineen teet! Tässä nyt odottelen sitä eläke aaltoa..päivät kuluu venyen eikä mitään saa aikaiseksi, kun on totaalisesti lamaantunut....
211124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Oletko kysynyt paikkakuntasi tai lähikaupunkisi siivousalanfirmoilta¨? Niillä on krooninen pula työntekijöistä. Entäpä rakennusliikkeiltä? Bussikuskeista on myös huutava puute. Puhelinmyyjäksi pääsee aina (ja parhaat hankkivat n. 4000€/kk). Entä oletko kysynyt vanhustenhoitoon, sielläkin on pula työvoimasta? Oletko ajatellut itsenäisen yrittäjän uraa? Aluksi vaikkapa torikauppaaa (ansiot voivat nousta tosi korkeiksi).

Siinäpä esimerkiksi muutamia töitä, joihin uskoisin sinun pääsevän aktiivisella hakemisella n. viikossa.

Äänestä
  • Että suurinosa mainitsemistasi töistä teetetään niillä, joille tarvii vähiten maksaa esim. vanhustyöntekijät (=ei vakituiset) palkataan vain tuella. Puhelinmyyjät suurimmaksi osaksi tienaavat niin pientä liksaa, ettei sillä maksa edes vuokraansa.

    Siivousfirmoillakaan ei ole tarvetta työntekijöille, ottaen huomioon sen, että jonkin verran kokemustakin siivouksesta löytyy, mutta yksikään täkäläinen firma ei ole hakemuksia ja yhteydenottoja mitenkään noteerannut.

    Totta puhut siinä, että tekemätöntä työtä on vaikka kuinka paljon, PALKANMAKSAJISTA sen sijaan on HUUTAVA PULA! Kaikki työvoima pitäisi nykypäivänä olla ilmaista, jos et ilmainen ole, suhteet ne on, jotka PALKKAtyöhön työllistää.

    Äänestä

  • Ajatellut... kirjoitti:

    Että suurinosa mainitsemistasi töistä teetetään niillä, joille tarvii vähiten maksaa esim. vanhustyöntekijät (=ei vakituiset) palkataan vain tuella. Puhelinmyyjät suurimmaksi osaksi tienaavat niin pientä liksaa, ettei sillä maksa edes vuokraansa.

    Siivousfirmoillakaan ei ole tarvetta työntekijöille, ottaen huomioon sen, että jonkin verran kokemustakin siivouksesta löytyy, mutta yksikään täkäläinen firma ei ole hakemuksia ja yhteydenottoja mitenkään noteerannut.

    Totta puhut siinä, että tekemätöntä työtä on vaikka kuinka paljon, PALKANMAKSAJISTA sen sijaan on HUUTAVA PULA! Kaikki työvoima pitäisi nykypäivänä olla ilmaista, jos et ilmainen ole, suhteet ne on, jotka PALKKAtyöhön työllistää.

    En halua loukata, mutta pakko on kommentoida tuohon kaiken tyrmäävään, ruikustusnegatiiviseen kirjoitukseesi, että HÖPÖ HÖPÖ!

    Kukaan työnantaja ei vaadi ketään tekemään ilmaiseksi, vaan maksaa siitä jonkinlaisen palkan. Olkoonkin, että palkka ei aina ole niin hyvä kuin herra tai rouva Työtön haluaisi. Jos tarjottu palkka tai työ ei kelpaa, niin periaatteessa ei enää ole työtön, vaan työtä valikoiva.

    Kuitenkin aina kuulee valituksia, ettei työtä muka ole tarjolla. Minä väitän, että sitä on tarjolla yllinkyllin, mutta työnantajat eivät pysty palkanmaksajina aina kilpailemaan sossun kanssa. Siitä on enimmäkseen kysymys. Ja tietenkin siitä, että on hankittu jokin koulutus ja siitä sitten pidetään epätoivoisesti kiinni, vaikka juuri sen alan työtä ei ole ollut tarjolla enää vuosiin.

    Mikään ei ole niin tyhjänpäiväisen hämäävän haitallista saamattomalle ihmiselle kuin jokin koulutuksella hankittu paskatitteli, jonka taakse sitten voi paeta. Oppilaitoksista jaetuilla titteleillä saisi enimmäkseen pyyhkäistä, koska vasta työnteko ja aktiivisuus siinä paljastaa ihmisen kyvyt.

    Kuka tahansa, jolla ei perse vähästä puudu, voi hankkia itselleen oppiarvon, jolla sitten ei aina tee yhtään mitään, mutta siihen vetoaminen kyllä estää työnhakemisen aloilta, joilla on pulaa tekijöistä.

    Jos haluaa oikeasti tehdä työtä ja edetä työelämässä, on vain nöyrästi lähdettävä siitä työstä mitä on tarjolla, olkoon se vaikka ulkohuusien tyhjennystä.

    Jos sattuu esimerkiksi olemaan insinööri ja on kuitenkin pitkäaikaistyötön, niin ensimmäisenä pitää piilottaa ne inssin paperit piirongin pimeimpään peränurkkaan ja mennä vaikka puhelinmyyjäksi. Sillä kuka tarvitsee niin vähällä innovatiivisuudella varustettua insinööriä, joka ei keksi edes työpaikkaa itselleen?

    Tai jos jollakulla on vaikkapa kaupallinen koulutus ja on silti työttömänä, niin on kyllä hankkinut täysin väärän koulutuksen, jos ei kykene edes itseään myymään työmarkkinoille, vaikka esim. edustajista on huutava puute.

    Jos sattuu olemaan paperikoneenkäyttäjä ja paikkakunnan ainoa paperikone on juuri ikiajoiksi pysäytetty, eikä halua muuttaa työnperässä muualle, niin entisillä tulilla ei voi enää lämmitellä, vaan pitää ruveta katselemaan vaikkapa rakennuksille hanttihommiin. Etenee sitten siellä uudelleen sille tasolle mihin kyvyt riittävät.

    Näisn se vain on vaikka kuinka yrittäisi sitä muuksi vängätä.

    Äänestä

  • TyönantajaX kirjoitti:

    Itellesi. Jos työnantaja tietää mahdollisuudestaan saada tuettuja työntekijöitä (=palkan maksaa joku muu) vain pöljä palkkaa väkeä omasta, yhdistyksen tai kunnan pussista ja tämä on kyllä nähty! Ja selvennän vielä sen verran, että tuossa tilanteessa "työnantaja" ei maksa palkkaa euronkaan vertaa! Sulla ei näköjään ole kokemusta/tietoa tästä asiasta, jos muuta väität.

    Edelleen (omalla asteikollani mitattuna) olen hakenut myös kaikkein vähäarvoisinta työtäkin, mutta ei työnantaja ole noteerannut kyselyitä/ hakemuksia mitenkään.

    Hyvähän se on, että sulla on töitä ja jopa voit niitä jollekin tarjota...Tarpeemme eivät vain ole koskaan kohdanneet ja suurin osa tuntemistani työllistäjistä ottavat MIELUITEN ilmaisen tekijän työlleen, kun niitä on niin helposti saatavilla.

    Äänestä

  • Asiat ei ole noin. Valehtelet. MIksi?

    Äänestä

  • Höpö.... kirjoitti:

    Tottakai minä työnantajana tiedän, että myös ilmaista (yhteiskunnan tukemaa) työvoimaa saa hetkeksi. Mutta todella rajoitetusti ja porukka on mitä on. Kysymys on kuitenkin aivan marginaali-ilmiöstä työmarkkinoilla, eikä se ole keneltäkään pois eikä oikein kenenkään hyödyksikään.

    Mutta minä puhun asiasta laajemmin. Väitän, että jos jättäisin nämä yrittäjän hommat tänään, niin halutessani olisin jo ylihuomenna töissä. Tämä pätee missä tahansa kaupungissa, jossa asukasluku on yli 20 000. Pienemmistä kunnista en tiedä, mutta jos niihin jää vänöttämään, saa syyttää vain itseään.

    Olin itse aikoinani katkerana työttömänä muutaman vuoden, kunnes tajusin, että tämä on MINUN elämäni ja MINÄ olen siitä vastuussa, ei työnantajani, ei sukulaiseni eikä yhteiskunta. Sen oivalluksen jälkeen on duunia riittänyt, vaikka painaisi 24 tuntia vuiorokaudessa, niin sitä on riittänyt...

    Omasta työttömyysajan kokemuksesta ja nykyisestä elämästäni tiedän, että jos on terve, niin kaikki on kiinni asenteesta ja vain asenteesta. Vaikka se olisi kuinka vaikea myöntää, niin siitä se kuitenkin on kiinni. Jos asenne muuttuu, niin elämä muuttuu.

    Jos on valmis nöyrästi lähtemään tyvestä puuhun, niin latvaan pääsee taatusti, tai ainakin puoliväliin. Jos valkkaa ja valkkaa ja vielä lisäksi valittaa, niin vika on lähinnä korvien välissä puolusteli sitä miten tahansa.

    "Suppea on näkemyksesi
    Kirjoittanut: TyönantajaX 18.9.2006 klo 17.56
    Väitän, että jos jättäisin nämä yrittäjän hommat tänään, niin halutessani olisin jo ylihuomenna töissä. Tämä pätee missä tahansa kaupungissa, jossa asukasluku on yli 20 000. "

    Ole hyvä ja tee niin, muuten länkytät vain lämpimiksesi. Jotta tehtävä olisi vaikeampi, niin aloita sellaisesta kaupungista jossa sinulla ei eneestään ole asiakkuus- tai yrittäjyyssuhteita.

    "tajusin, että tämä on MINUN elämäni ja MINÄ olen siitä vastuussa, ei työnantajani, ei sukulaiseni eikä yhteiskunta. Sen oivalluksen jälkeen on duunia riittänyt, vaikka painaisi 24 tuntia vuiorokaudessa, niin sitä on riittänyt... "

    Kyllähän työtä on, minäkin voin sinulle sitä osoittaa. Mutta tuleeko siitä työstä rahaa?

    "Jos on valmis nöyrästi lähtemään tyvestä puuhun, niin latvaan pääsee taatusti, tai ainakin puoliväliin. "

    Aika paljon on täällä kuusen alla värjöttelijöitä ja nuoremmista ikäluokista tulee koko ajan lisää.

    Minulla on sinulle idea: Perusta sosialistinen valtio jonnekin kauas, sinulla on innostusta, ideologiaa ja härskiyttä juuri sopivan verran seuraavaksi Leniniksi.

    Äänestä

  • sielu kirjoitti:

    Asiat ei ole noin. Valehtelet. MIksi?

    Kyllä se noin vaan on. Olet vaan työhaluton. Miksi?

    Työssäkäyvät ja varsinkin yrittäjät, että jos työttömyys osuisi omalle kohdalle niin se olotila kestäisi tunnista korkeintaan vuorokauteen... Et raukka tiedä tositilanteesta mitään, työllistyminen EI ole helppoa, vaikka sinä "kaikkitietävänä" niin luulet.

    Toki ne, joilla on suhteita ja suosittelijoita saavat halutessaan työn kuin työn... Kaikilla ei ole suotuisia suhteita mahdollisiin työnantajiin.

    Kehotan ajattelemaan työllistymisasiaa siten, ettet tunne ketään, joka työpaikan saannissa voisi sinua auttaa ja miettiä uudemman kerran, kuinka pian saisit työtä, jos työttömäksi päätyisit. Kyllä liittyisit vain satojen tuhansien muiden työtä vailla olevien armeijaan.

    Äänestä

  • luulee kirjoitti:

    "Kehotan ajattelemaan työllistymisasiaa siten, ettet tunne ketään, joka työpaikan saannissa voisi sinua auttaa ja miettiä uudemman kerran, kuinka pian saisit työtä, jos työttömäksi päätyisit. Kyllä liittyisit vain satojen tuhansien muiden työtä vailla olevien armeijaan."

    En nyt viitsisi tehdä tästä henkilökohtaisempaa kuin on tarpeen, mutta teen sen vuoksi, että jos siitä jollekin olisi apua.

    Niin kuin kerroin, olin työttömänä, en vuotta, vaan useita vuosia. Lähdin liikkeelle tilanteesta joka oli kuvailemaasi vielä huomattavasti vaikeampi. En ollut niin onnekas, ettei minua olisi tuntenut kukaan, vaan riesana oli se, että minut TUNNETTIIN. Olin eräs kaupungin pahimmista juopoista, putkassa vähintäin kerran kuukaudessa, maksamattomista sakoista jopa pari kertaa vankilassa.

    Silti, kun muutin asenteeni, pääsin töihin heti kun sitä OIKEASTI halusin. Palkka oli, mitä nyt entiselle juopolle suostuttiin maksamaan, mutta se oli kuitenkin OMALLA TYÖLLÄ hankittua palkkaa, eikä jotakin ruikutusavustusta.

    En helvetti halua kehua, enkä olla ylimielinen, enkä yhtään mitään. Mutta vaikka todistelisit miljoonalla tavalla, kuinka mahdoton on muka työllistyä ja pärjätä tässä yhteiskunnassa, niin tiedän, että puhut paskaa. Ymmärrän kyllä, että se on sinulle subjektiivisesti totta, koska asenteesi vangitsee sinut siihen totuuteen ja ihminen elää juuri niin kuin ajattelee, eikä mitenkään muuten.

    Mutta oikeasti, objektiivisesti, väitteesi ei pidä paikkaansa. Tiedän, että jos muuttaisin tänään tyhjätaskuna johonkin tuntemattomaan kaupunkiin tässä maassa, niin viimeistään viikon sisällä asiani olisivat jo siinä kunnossa kun niihin kuuluu ollakin: työpaikka, asunto, toimeentulo. Ja tämä kaikki ilman suhteita tai muuta hölynpölyä

    Jos ihmiset ymmärtärtäisivät tämän yksinkertaisen totuuden: asenne ja ajattelutapa ratkaisee, ei koulutus, ei kyvyt, ei suhteet, niin työttömyyttä ei juuri tunnettaisi. Sitä sanotaan sisäiseksi yrittäjyydeksi, mutta itse asiassa se on paljon enemmän.

    Kysymys ei ole uskonnosta, ei hurahtamisesta, vaan siitä, että lakkaa ruikuttamasta ja ottaa viimeinkin ITSE vastuun elämästään ja tietää olevansa oman elämänsä herra. Tämä pätee siis terveisiin, tavallisiin ihmisiin. Vammaiset, lapset, vanhukset ja vähälahjaiset on sitten eri asia, tai oikeastaan yhteiskunnan (siis lähimmäisten) asia.

    Äänestä

  • Ikityötön kirjoitti:

    Tuo nimimerkkivalintasi jo osoittaa, että olet menetetty tapaus. Oma negatiivisyytesi on tuhonnut mahdollisuutesi jo ajat sitten. En halua keskustella tämän enempää kanssasi, koska tiedän, ettet oikeasti ymmärrä sanaakaan siitä mitä yritän sanoa. Hyvää loppuelämää.

    Äänestä

  • TyönantajaX kirjoitti:

    "Kehotan ajattelemaan työllistymisasiaa siten, ettet tunne ketään, joka työpaikan saannissa voisi sinua auttaa ja miettiä uudemman kerran, kuinka pian saisit työtä, jos työttömäksi päätyisit. Kyllä liittyisit vain satojen tuhansien muiden työtä vailla olevien armeijaan."

    En nyt viitsisi tehdä tästä henkilökohtaisempaa kuin on tarpeen, mutta teen sen vuoksi, että jos siitä jollekin olisi apua.

    Niin kuin kerroin, olin työttömänä, en vuotta, vaan useita vuosia. Lähdin liikkeelle tilanteesta joka oli kuvailemaasi vielä huomattavasti vaikeampi. En ollut niin onnekas, ettei minua olisi tuntenut kukaan, vaan riesana oli se, että minut TUNNETTIIN. Olin eräs kaupungin pahimmista juopoista, putkassa vähintäin kerran kuukaudessa, maksamattomista sakoista jopa pari kertaa vankilassa.

    Silti, kun muutin asenteeni, pääsin töihin heti kun sitä OIKEASTI halusin. Palkka oli, mitä nyt entiselle juopolle suostuttiin maksamaan, mutta se oli kuitenkin OMALLA TYÖLLÄ hankittua palkkaa, eikä jotakin ruikutusavustusta.

    En helvetti halua kehua, enkä olla ylimielinen, enkä yhtään mitään. Mutta vaikka todistelisit miljoonalla tavalla, kuinka mahdoton on muka työllistyä ja pärjätä tässä yhteiskunnassa, niin tiedän, että puhut paskaa. Ymmärrän kyllä, että se on sinulle subjektiivisesti totta, koska asenteesi vangitsee sinut siihen totuuteen ja ihminen elää juuri niin kuin ajattelee, eikä mitenkään muuten.

    Mutta oikeasti, objektiivisesti, väitteesi ei pidä paikkaansa. Tiedän, että jos muuttaisin tänään tyhjätaskuna johonkin tuntemattomaan kaupunkiin tässä maassa, niin viimeistään viikon sisällä asiani olisivat jo siinä kunnossa kun niihin kuuluu ollakin: työpaikka, asunto, toimeentulo. Ja tämä kaikki ilman suhteita tai muuta hölynpölyä

    Jos ihmiset ymmärtärtäisivät tämän yksinkertaisen totuuden: asenne ja ajattelutapa ratkaisee, ei koulutus, ei kyvyt, ei suhteet, niin työttömyyttä ei juuri tunnettaisi. Sitä sanotaan sisäiseksi yrittäjyydeksi, mutta itse asiassa se on paljon enemmän.

    Kysymys ei ole uskonnosta, ei hurahtamisesta, vaan siitä, että lakkaa ruikuttamasta ja ottaa viimeinkin ITSE vastuun elämästään ja tietää olevansa oman elämänsä herra. Tämä pätee siis terveisiin, tavallisiin ihmisiin. Vammaiset, lapset, vanhukset ja vähälahjaiset on sitten eri asia, tai oikeastaan yhteiskunnan (siis lähimmäisten) asia.

    Spurguelämä oli joskus vuonna pottu ja nakki...(Ja jos tosiaan olit spurgu, sossu kyllä avitti sinua mielin määrin vielä senkin aikana, kun aloit elämääsi kuntoon laittamaan).
    Sitten joskus 1980-luvulla ryhdistäydyit ja sait elämäsi kuntoon... Ei mikään ihme.

    Nykypäivänä ei tule onnistumaan, ei kannata edes uneksia.

    Asenne saa olla yltiöoptimistista alaspäin lähtien mikä tahansa, saat vaikka polvillasi rukoilla työtä joltakin, jolla sitä teetettäväksi olisi, EI ONNISTU, EI.

    Jos elämä olisi niin yksinkertaista kun yrität antaa ymmärtää, miten selität ne yli 200 000 työtöntä ja vielä samanmoisen pompsin lisää, jotka ovat työkkärin pakottamana pilipalitoimenpiteissä?!?

    Ei se kato elämä mene niinkuin saduissa, joita nyt yrität syöttää meille työtä vailla oleville.

    Äänestä

  • luulee kirjoitti:

    Työssäkäyvät ja varsinkin yrittäjät, että jos työttömyys osuisi omalle kohdalle niin se olotila kestäisi tunnista korkeintaan vuorokauteen... Et raukka tiedä tositilanteesta mitään, työllistyminen EI ole helppoa, vaikka sinä "kaikkitietävänä" niin luulet.

    Toki ne, joilla on suhteita ja suosittelijoita saavat halutessaan työn kuin työn... Kaikilla ei ole suotuisia suhteita mahdollisiin työnantajiin.

    Kehotan ajattelemaan työllistymisasiaa siten, ettet tunne ketään, joka työpaikan saannissa voisi sinua auttaa ja miettiä uudemman kerran, kuinka pian saisit työtä, jos työttömäksi päätyisit. Kyllä liittyisit vain satojen tuhansien muiden työtä vailla olevien armeijaan.

    "Toki ne, joilla on suhteita ja suosittelijoita saavat halutessaan työn kuin työn... Kaikilla ei ole suotuisia suhteita mahdollisiin työnantajiin."

    Ja montako vapaata työpaikkaa on työttömiä kohti? Pelkästään tällä pystyy tukkimaan porvarin kuin porvarin länkytyksen laiskuudesta :D Kun työntekijöitä on X kertaa enemmän kuin työpaikkoja, on ihan turha tuulettaa sitä turboturbaansa yleisönosastoilla. Toisaalta, tällä "yrittäjällä" sitä aikaa tuntuu riittävän. Aika on rahaa, lieneekö siis asialla rikas yrittäjä tai vain säälittävä porvarikakara, jolla ei ole mitään todellisuuden tajua, kun pappa betalar kaiken? *nauraa räkäisesti*

    Äänestä

  • tuo sinun kirjoitti:

    Spurguelämä oli joskus vuonna pottu ja nakki...(Ja jos tosiaan olit spurgu, sossu kyllä avitti sinua mielin määrin vielä senkin aikana, kun aloit elämääsi kuntoon laittamaan).
    Sitten joskus 1980-luvulla ryhdistäydyit ja sait elämäsi kuntoon... Ei mikään ihme.

    Nykypäivänä ei tule onnistumaan, ei kannata edes uneksia.

    Asenne saa olla yltiöoptimistista alaspäin lähtien mikä tahansa, saat vaikka polvillasi rukoilla työtä joltakin, jolla sitä teetettäväksi olisi, EI ONNISTU, EI.

    Jos elämä olisi niin yksinkertaista kun yrität antaa ymmärtää, miten selität ne yli 200 000 työtöntä ja vielä samanmoisen pompsin lisää, jotka ovat työkkärin pakottamana pilipalitoimenpiteissä?!?

    Ei se kato elämä mene niinkuin saduissa, joita nyt yrität syöttää meille työtä vailla oleville.

    "Ei se kato elämä mene niinkuin saduissa, joita nyt yrität syöttää meille työtä vailla oleville."

    Elämä menee nimenomaan kuin sadussa. Sillä erotuksella vain, että itse joudut sen sadun juonen suunnittelemaan. Jos sen jättää yhteiskunnan, sukulaisten tai jonkin muun ulkopuolisen tahon huomaan, niin ainoastaan vaikeuksia on luvassa.

    Tiedän aivan tarkalleen, että suurin osa ei sinun tavallasi suostu millään uskomaan, että työllistyminen ja varsinkin menestyminen olisi niin helppoa, kuin sanon. Se juuri on heidän onnettomuutensa alku ja juuri: uskon puute ja täysin kielteinen elämän asenne ja hedelmät ovat sen mukaisia.

    "Ja jos tosiaan olit spurgu, sossu kyllä avitti sinua mielin määrin vielä senkin aikana, kun aloit elämääsi kuntoon laittamaan"

    Tuo jos mikään on juuri väärä luulo. Sossu nimenomaan mahdollisti minun juomiseni ja spurgu-elämäni, mutta elämäni muutosta en enää päästänyt niitä mitään ymmärtämättömiä hyvää tarkoittavia hölmöjä pilaamaan.

    Sen jälkeen kun otin viimeisen ryyppyni kieltäydyin hakemasta MITÄÄN yhteiskunnan almuja. Päätin, että jos en pärjää omillani, minun kuuluu evoluution mukaisesti tuhoutua. Henkensä pitimiksi ihminen kummasti herkistäytyy työlle ja uusille ideoille.

    Ei tarvitse olla yltiöoptimisti löytääksen työtä ja elämälleen menestyvämmän suunnan, riittää kun lakkaa ruikuttamasta ja vaatimasta aina muita apuun ja on valmis tinkimään alussa rajusti vaatimuksistaan,uskoo itseensä eikä luovuta koskaan. Sitä sanotaan nöyryydeksi.

    Jos luulet, että tuolla asenteella ei nykypäivänä pärjää, et voisi olla enempää väärässä. Ei ole kysymys mistään uudesta keksinnöstä, vaan menestyvät ihmiset ovat käyttäneet samoja keinoja vähintäin viimeiset kymmenen tuhatta vuotta. Tuo asenne on aivan yhtä paikkansa pitävä kuin mikä tahansa luonnonlaki: toimii aina ja kaikissa olosuhteissa. Harmi tulevaisuutesi kannalta, kun et suostu uskomaan.

    Äänestä

  • TyönantajaX kirjoitti:

    En halua loukata, mutta pakko on kommentoida tuohon kaiken tyrmäävään, ruikustusnegatiiviseen kirjoitukseesi, että HÖPÖ HÖPÖ!

    Kukaan työnantaja ei vaadi ketään tekemään ilmaiseksi, vaan maksaa siitä jonkinlaisen palkan. Olkoonkin, että palkka ei aina ole niin hyvä kuin herra tai rouva Työtön haluaisi. Jos tarjottu palkka tai työ ei kelpaa, niin periaatteessa ei enää ole työtön, vaan työtä valikoiva.

    Kuitenkin aina kuulee valituksia, ettei työtä muka ole tarjolla. Minä väitän, että sitä on tarjolla yllinkyllin, mutta työnantajat eivät pysty palkanmaksajina aina kilpailemaan sossun kanssa. Siitä on enimmäkseen kysymys. Ja tietenkin siitä, että on hankittu jokin koulutus ja siitä sitten pidetään epätoivoisesti kiinni, vaikka juuri sen alan työtä ei ole ollut tarjolla enää vuosiin.

    Mikään ei ole niin tyhjänpäiväisen hämäävän haitallista saamattomalle ihmiselle kuin jokin koulutuksella hankittu paskatitteli, jonka taakse sitten voi paeta. Oppilaitoksista jaetuilla titteleillä saisi enimmäkseen pyyhkäistä, koska vasta työnteko ja aktiivisuus siinä paljastaa ihmisen kyvyt.

    Kuka tahansa, jolla ei perse vähästä puudu, voi hankkia itselleen oppiarvon, jolla sitten ei aina tee yhtään mitään, mutta siihen vetoaminen kyllä estää työnhakemisen aloilta, joilla on pulaa tekijöistä.

    Jos haluaa oikeasti tehdä työtä ja edetä työelämässä, on vain nöyrästi lähdettävä siitä työstä mitä on tarjolla, olkoon se vaikka ulkohuusien tyhjennystä.

    Jos sattuu esimerkiksi olemaan insinööri ja on kuitenkin pitkäaikaistyötön, niin ensimmäisenä pitää piilottaa ne inssin paperit piirongin pimeimpään peränurkkaan ja mennä vaikka puhelinmyyjäksi. Sillä kuka tarvitsee niin vähällä innovatiivisuudella varustettua insinööriä, joka ei keksi edes työpaikkaa itselleen?

    Tai jos jollakulla on vaikkapa kaupallinen koulutus ja on silti työttömänä, niin on kyllä hankkinut täysin väärän koulutuksen, jos ei kykene edes itseään myymään työmarkkinoille, vaikka esim. edustajista on huutava puute.

    Jos sattuu olemaan paperikoneenkäyttäjä ja paikkakunnan ainoa paperikone on juuri ikiajoiksi pysäytetty, eikä halua muuttaa työnperässä muualle, niin entisillä tulilla ei voi enää lämmitellä, vaan pitää ruveta katselemaan vaikkapa rakennuksille hanttihommiin. Etenee sitten siellä uudelleen sille tasolle mihin kyvyt riittävät.

    Näisn se vain on vaikka kuinka yrittäisi sitä muuksi vängätä.

    Sen verran löytyy itsearvostusta, ettei 5 vuoden palkalla lähde harjoittelijan palkalle ? Lähtisitkö sinä ?
    Olen minäkin ollut lähemmäs 10 vuotta työelämässä ja ns. sinun sanomia paskahommia tehny. Lienetkö sinä niihin sormiasi sotkenu?
    Sosiaalipummina en ole ollut päivääkään, vaikka näillä suomen palkoilla voisi hyvinkin loppu apua sieltä hakea...
    Koulutukseni hankkima paskatitteli ruokkii varmaan sinutkin perheinesi..

    Äänestä

  • TyönantajaX kirjoitti:

    Tottakai minä työnantajana tiedän, että myös ilmaista (yhteiskunnan tukemaa) työvoimaa saa hetkeksi. Mutta todella rajoitetusti ja porukka on mitä on. Kysymys on kuitenkin aivan marginaali-ilmiöstä työmarkkinoilla, eikä se ole keneltäkään pois eikä oikein kenenkään hyödyksikään.

    Mutta minä puhun asiasta laajemmin. Väitän, että jos jättäisin nämä yrittäjän hommat tänään, niin halutessani olisin jo ylihuomenna töissä. Tämä pätee missä tahansa kaupungissa, jossa asukasluku on yli 20 000. Pienemmistä kunnista en tiedä, mutta jos niihin jää vänöttämään, saa syyttää vain itseään.

    Olin itse aikoinani katkerana työttömänä muutaman vuoden, kunnes tajusin, että tämä on MINUN elämäni ja MINÄ olen siitä vastuussa, ei työnantajani, ei sukulaiseni eikä yhteiskunta. Sen oivalluksen jälkeen on duunia riittänyt, vaikka painaisi 24 tuntia vuiorokaudessa, niin sitä on riittänyt...

    Omasta työttömyysajan kokemuksesta ja nykyisestä elämästäni tiedän, että jos on terve, niin kaikki on kiinni asenteesta ja vain asenteesta. Vaikka se olisi kuinka vaikea myöntää, niin siitä se kuitenkin on kiinni. Jos asenne muuttuu, niin elämä muuttuu.

    Jos on valmis nöyrästi lähtemään tyvestä puuhun, niin latvaan pääsee taatusti, tai ainakin puoliväliin. Jos valkkaa ja valkkaa ja vielä lisäksi valittaa, niin vika on lähinnä korvien välissä puolusteli sitä miten tahansa.

    Eli suomessa ei ollut sinullakaan muuta vaihtoehtoa, kuin perustaa yritys?
    Luulisi siis sinunkin arvostavan työntekijän ammattitaitoa ja raskivan maksaa siitä! eipähän tarvi valittaa sitten saaneen 'porukka on mitä on'
    Törkeää ihmisten kohtelua väittää tehdä työ vähemmällä palkalla tai ole työtön !
    Nöyryyttä myös sinullekin, kannattaisi sinunkin laskeutua maan pinnalle

    Äänestä

  • laiskureita riittää kirjoitti:

    Kyllä se noin vaan on. Olet vaan työhaluton. Miksi?

    Työhaluton ei soittele ja tee työhakemuksia koko ajan.

    Äänestä

  • TyönantajaX kirjoitti:

    "Ei se kato elämä mene niinkuin saduissa, joita nyt yrität syöttää meille työtä vailla oleville."

    Elämä menee nimenomaan kuin sadussa. Sillä erotuksella vain, että itse joudut sen sadun juonen suunnittelemaan. Jos sen jättää yhteiskunnan, sukulaisten tai jonkin muun ulkopuolisen tahon huomaan, niin ainoastaan vaikeuksia on luvassa.

    Tiedän aivan tarkalleen, että suurin osa ei sinun tavallasi suostu millään uskomaan, että työllistyminen ja varsinkin menestyminen olisi niin helppoa, kuin sanon. Se juuri on heidän onnettomuutensa alku ja juuri: uskon puute ja täysin kielteinen elämän asenne ja hedelmät ovat sen mukaisia.

    "Ja jos tosiaan olit spurgu, sossu kyllä avitti sinua mielin määrin vielä senkin aikana, kun aloit elämääsi kuntoon laittamaan"

    Tuo jos mikään on juuri väärä luulo. Sossu nimenomaan mahdollisti minun juomiseni ja spurgu-elämäni, mutta elämäni muutosta en enää päästänyt niitä mitään ymmärtämättömiä hyvää tarkoittavia hölmöjä pilaamaan.

    Sen jälkeen kun otin viimeisen ryyppyni kieltäydyin hakemasta MITÄÄN yhteiskunnan almuja. Päätin, että jos en pärjää omillani, minun kuuluu evoluution mukaisesti tuhoutua. Henkensä pitimiksi ihminen kummasti herkistäytyy työlle ja uusille ideoille.

    Ei tarvitse olla yltiöoptimisti löytääksen työtä ja elämälleen menestyvämmän suunnan, riittää kun lakkaa ruikuttamasta ja vaatimasta aina muita apuun ja on valmis tinkimään alussa rajusti vaatimuksistaan,uskoo itseensä eikä luovuta koskaan. Sitä sanotaan nöyryydeksi.

    Jos luulet, että tuolla asenteella ei nykypäivänä pärjää, et voisi olla enempää väärässä. Ei ole kysymys mistään uudesta keksinnöstä, vaan menestyvät ihmiset ovat käyttäneet samoja keinoja vähintäin viimeiset kymmenen tuhatta vuotta. Tuo asenne on aivan yhtä paikkansa pitävä kuin mikä tahansa luonnonlaki: toimii aina ja kaikissa olosuhteissa. Harmi tulevaisuutesi kannalta, kun et suostu uskomaan.

    "Sen jälkeen kun otin viimeisen ryyppyni kieltäydyin hakemasta MITÄÄN yhteiskunnan almuja. Päätin, että jos en pärjää omillani, minun kuuluu evoluution mukaisesti tuhoutua."
    Toisin sanoen elit jonkun läheisesi siivellä (vaimo/ vanhemmat/ sukulaiset)siihen saakka, kunnes pääsit balanssiin elämässäsi... Kaikilla ei ole turvaverkostoja, joiden avulla pysyy leivässä ja asunnollisena siihen saakka, että "omat" rahat (=ei avustukset) kattavat menoerät.

    "riittää kun lakkaa ruikuttamasta ja vaatimasta aina muita apuun ja on valmis tinkimään alussa rajusti vaatimuksistaan,uskoo itseensä eikä luovuta koskaan. Sitä sanotaan nöyryydeksi."
    Minä en ole RUIKUTTANUT mitään... Sanonut vain sen tosiasian, etten yrityksistä huolimatta saa työtä, vaikka kuinka anelisin ja vakuuttaisin osaamistani. En edes paskaduuneja paremman puutteessa...

    Joku pätemisen tarve sullakin on, että täällä palstalla käyt leuhkimassa ONNENKANTAMOISTA, joka sai SINUT leivänsyrjään kiinni. Tämä kapitalistinen yhteiskunta varmistaa juuri sen, että aina tapahtuu YKSITTÄISIÄ onnistumisia, joku YKSILÖ saa elämänsä kuntoon.
    Se kuitenkin tarkoittaa sitä, että edelleen on n. 500 000 ihmistä vailla työtä, eli ei suurta muutosta mihinkään suuntaan.

    Niin muuten, tunnen minäkin yhden entisen spurgun, joka halusi elämänsä muuttaa ja saada kuntoon... Ainoat muutokset ovat, että hän ei enää juo ja pystyy itse maksamaan vuokransa (sossu ei enää maksa). Työtä ei kuitenkaan ole löytynyt.

    Äänestä

  • selityksiä... kirjoitti:

    "Joku pätemisen tarve sullakin on, että täällä palstalla käyt leuhkimassa ONNENKANTAMOISTA, joka sai SINUT leivänsyrjään kiinni. Tämä kapitalistinen yhteiskunta varmistaa juuri sen, että aina tapahtuu YKSITTÄISIÄ onnistumisia, joku YKSILÖ saa elämänsä kuntoon."

    En halua päteä, eikä se anonyyminä olisi edes mahdollista. Ainoa motiivini tälle kirjoittelulle on, että jos joku niistä muutamista sadoista, jotka tämän lukevat, ymmärtäisi mistä puhun, uskoisi todeksi ja onnistuisi sitä kautta muuttamaan loppuelämänsä suunnan. Yritän siis viestittää, että ihminen voi itse määrittellä elämänsä, jos niin uskaltaa ja haluaa. Ja sillä tavalla eletty elämä on jotakin aivan muuta kuin toisten armoilla kiukuttelu.

    Puhut onnenkantamoisesta. Juuri siitä EI OLE kysymys. Onnenkantamoisia odottavat lottokuponkien täyttäjät, joiden elämä kuluu ikuiseen haaveiluun sen sijaan että tekisivät kaikkensa saavuttaakseen haaveensa.

    Olet oikeassa, että tämä järjestelmä takaa sen, että yksittäisiä onnistumisia tapahtuu. Miksi et varmistaisi, että juuri sinä olet se yksittäinen tapaus? Minä olen tehnyt niin. Toivon sinulle hyvää jatkoa ja uskon, että löydät vielä työtä tai muuten sellaisen elämäntavan, joka tekee sinut onnelliseksi. Jatka etsimistä.

    ... yrittäjäksi halua. Jos se onnen tuo rahassa, niin ei ainakaan perhe-elämässä. Loppuu vapaa ajat hyvinkin..Mutta mikä kelläkin arvo asiana ensimmäisenä

    Äänestä

  • TyönantajaX kirjoitti:

    "Joku pätemisen tarve sullakin on, että täällä palstalla käyt leuhkimassa ONNENKANTAMOISTA, joka sai SINUT leivänsyrjään kiinni. Tämä kapitalistinen yhteiskunta varmistaa juuri sen, että aina tapahtuu YKSITTÄISIÄ onnistumisia, joku YKSILÖ saa elämänsä kuntoon."

    En halua päteä, eikä se anonyyminä olisi edes mahdollista. Ainoa motiivini tälle kirjoittelulle on, että jos joku niistä muutamista sadoista, jotka tämän lukevat, ymmärtäisi mistä puhun, uskoisi todeksi ja onnistuisi sitä kautta muuttamaan loppuelämänsä suunnan. Yritän siis viestittää, että ihminen voi itse määrittellä elämänsä, jos niin uskaltaa ja haluaa. Ja sillä tavalla eletty elämä on jotakin aivan muuta kuin toisten armoilla kiukuttelu.

    Puhut onnenkantamoisesta. Juuri siitä EI OLE kysymys. Onnenkantamoisia odottavat lottokuponkien täyttäjät, joiden elämä kuluu ikuiseen haaveiluun sen sijaan että tekisivät kaikkensa saavuttaakseen haaveensa.

    Olet oikeassa, että tämä järjestelmä takaa sen, että yksittäisiä onnistumisia tapahtuu. Miksi et varmistaisi, että juuri sinä olet se yksittäinen tapaus? Minä olen tehnyt niin. Toivon sinulle hyvää jatkoa ja uskon, että löydät vielä työtä tai muuten sellaisen elämäntavan, joka tekee sinut onnelliseksi. Jatka etsimistä.

    "Puhut onnenkantamoisesta. Juuri siitä EI OLE kysymys. Onnenkantamoisia odottavat lottokuponkien täyttäjät, joiden elämä kuluu ikuiseen haaveiluun sen sijaan että tekisivät kaikkensa saavuttaakseen haaveensa."

    Et siis ymmärrä, että sinun ONNENKANTAMOISESI on ollut se, että tukiverkkojen avulla olet voinut toteuttaa itseäsi ja suunnitelmiasi ja silti olet pysynyt leivässä ja omassa kodissasi niin kauan kunnes omat tulosi ovat kattaneet menoeräsi.

    Turhaa se on lässyttää, jos itselle on käynyt munkki kun on ollut edellytykset yritystoiminnan aloittamiselle.

    Veikkaan, että jos kaikilla (tai edes suurella osalla) työttömillä olisi yritystoiminnan aloittamisesta huolimatta turvattu vuokraraha ja leipäraha ajanmääreeksi X, kunnes oma yrittäminen kattaa menot, tässä maassa olisi yrittäjiä pilvin pimein.

    Et todellakaan voi (osoittamatta omaa tyhmyyttäsi) mainostaa omaa onnistumistasi työttömille oikeana toimintamallina... Uskon, että ne joilla edellytyksiä yritystoiminnan aloittamiseksi on (taattu leipä ja asunto joka tapauksessa) ovat asiaa varmasti harkinneet ja monet niin tehneetkin.

    Nauti sinä nyt olotilastasi ja jätä omaa syytään työttömät ihmiset rauhaan "kaikkitietäviltä" kommenteiltasi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

töihin? kirjoitti:

Töitä et saa vaikka kuinka kouluja kävit ja hakemuksia puheluineen teet! Tässä nyt odottelen sitä eläke aaltoa..päivät kuluu venyen eikä mitään saa aikaiseksi, kun on totaalisesti lamaantunut....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu