Kitaran soitto on ollut minulla jo kauan haveena ja vasta nyt aion asialle jotain tehdä! Miten tämä soittoharrastus kannattaa aloittaa? minulla ei ole perusasioitakaan viela hallussa mutta nyt olen opettelemassa teoria osuutta. Mutta onnistuuko kotona oppiminen vai kannattaako mennä jonkun valmennukseen? :) omistan surkean kitaran josta ei saa tulemaan oikeita ääniä joten kitaran osto on edessä mutta otteita teoriassa ajattelin harjoitella tuolla vanhalla x) Onko esim. apulannan ilona kappale hyvä aloittelijalle?? vai onko parempia ehdotuksia? kaikki neuvot on tarpeen ....
Haluan oppia soittamaan kitaraa! neuvoja..?
77
61536
Vastaukset
- itsekin aloittanut
Mulla lojui kitaroita nurkissa, mutta ei niitä oppinut soittamaan kun ei jaksanut opetella. Lopulta ostin kunnollisen (klassisen) ja löysin opettajan, ope osaa puuttua ajoissa sellaisiin maneereihin jotka puolta vaikeammissa kappaleissa saattaisivat jarruttaa. Aika luupääksi sitä välillä itsensä tuntee, mutta mun itsekurilla 3kk opetusta opettaa saman mitä 30 vuotta omaa luritusta. Toisilla voi olla toisin.
- itse...
että varsinkin kitaranopettajan kanssa. Opettaja on tietysti siinä mielessä hyvä, että on joku joka katsoo, että varmasti opit oikein.
..mutta kuten sanottua...itseoppiminekin on mahdollista. Mä esim. oon itseoppinut ja voin kertoo, että onnistuu, jos muistaa vaan sen, ettet rupee soveltelemaan omia, niinkun allekirjoittanut aikoinaan teki;D
Esim. Otavan Suuri Kitarakirja on mainio teos itseopiskeluun! Aika äkkiä oppii perussoinnut ja niitten turvin voi jo soitella aikamoisen listan biisejä;D- ARKKITARISTI
Itse opettelin. Aloitin 13 vuotta sitten 20 vuotiaana.
Kaikki opetus on ainakin välillä pakkopullaa. Itse soitin/opettelin aina kun huvitti, jolloin siinä säilyi aina hyvä mieli ja innostus.
Käytännössä olen soittanut joka ikinen päivä 1/2-8 tuntia. Ainoastaan matkustaminen ja fyysiset rasitusvammat ovat estäneet soiton (esim. kipeät sormenpäät ensimmäisinä vuosina).
Kun opettelin myöhemmin nopeaa musiikkia ranne rasittui mutta se parani kun oppi rentoutumaan ja vaihtamaan repertuaaria tarpeeksi laajaksi.
Kirjastosta löytyy nuotteja ja oppikirjoja kaikkeen tarvittavaan aloittelijalle. Lainaa aluksi vain nuottikirjoja joissa on mukana tabulatuurit, mikäli nuottien lukemisen hitaus tuntuu estävän oppimista. Pelkistä nuoteista oppii soittamaan automaattisesti myöhemminkin.
Kauhealla kitaralla ei kannata opetella. Soittaminen on muutenkin aluksi niin vaikeaa, joten ei kannata kiusata itseään huonolla=vaikealla soittimella. Osta uusi, edullinen SÄHKÖKITARA (200e-300e), jotta musisointi voi lähteä oikeasti kehittymään. Mallilla ei ole väliä, osta sellainen joka on kivan näköinen. Vahvistimeksi sopii aluksi aivan kaikkein halvin mitä löydät. Myöhemmin (parin vuoden päästä) jos jatkat soittamista tulet joka tapauksessa ostamaan sekä uuden kitaran että vahvistimen. (itse olen ostanut 9 kitaraa tähän mennessä)
SÄHKÖKITARA kannattaa ostaa näistä syistä:
1. helpompi soittaa, useammastakin eri syystä joita en nyt listaa.
2. hiljainen verrattuna akustiseen. (voi soittaa ilman vahvistinta tai kuunnella kuulokkeilla) Puoliso arvostaa tätä ominaisuutta varsinkin harrastuksen alkuvaiheessa.
3. halpa sähkis on yleensä laadukkaampi kuin halpa akustinen.
4. sähkökitarasta on tarvittaessa mahdollisuus tehdä akustisen kuuloinen
Jos haluat oppia rokkia, lainaa aluksi myös blues-oppikirjoja. Rock on nopeaa bluesia, jazz on vänkää bluesia...
Ja kuuntele kappaleet joita haluat soittaa. Pelkistä nuoteista et opi kuullostamaan oikealta/hyvältä.
Ai niin, osta ala käyttämään heti kun mahdollista metronomi tai mieluiten rumpukone. RYTMISSÄ PYSYMINEN ON KAIKEN PERUSTA.
Onnea opiskeluun. - kokenut1111
ARKKITARISTI kirjoitti:
Itse opettelin. Aloitin 13 vuotta sitten 20 vuotiaana.
Kaikki opetus on ainakin välillä pakkopullaa. Itse soitin/opettelin aina kun huvitti, jolloin siinä säilyi aina hyvä mieli ja innostus.
Käytännössä olen soittanut joka ikinen päivä 1/2-8 tuntia. Ainoastaan matkustaminen ja fyysiset rasitusvammat ovat estäneet soiton (esim. kipeät sormenpäät ensimmäisinä vuosina).
Kun opettelin myöhemmin nopeaa musiikkia ranne rasittui mutta se parani kun oppi rentoutumaan ja vaihtamaan repertuaaria tarpeeksi laajaksi.
Kirjastosta löytyy nuotteja ja oppikirjoja kaikkeen tarvittavaan aloittelijalle. Lainaa aluksi vain nuottikirjoja joissa on mukana tabulatuurit, mikäli nuottien lukemisen hitaus tuntuu estävän oppimista. Pelkistä nuoteista oppii soittamaan automaattisesti myöhemminkin.
Kauhealla kitaralla ei kannata opetella. Soittaminen on muutenkin aluksi niin vaikeaa, joten ei kannata kiusata itseään huonolla=vaikealla soittimella. Osta uusi, edullinen SÄHKÖKITARA (200e-300e), jotta musisointi voi lähteä oikeasti kehittymään. Mallilla ei ole väliä, osta sellainen joka on kivan näköinen. Vahvistimeksi sopii aluksi aivan kaikkein halvin mitä löydät. Myöhemmin (parin vuoden päästä) jos jatkat soittamista tulet joka tapauksessa ostamaan sekä uuden kitaran että vahvistimen. (itse olen ostanut 9 kitaraa tähän mennessä)
SÄHKÖKITARA kannattaa ostaa näistä syistä:
1. helpompi soittaa, useammastakin eri syystä joita en nyt listaa.
2. hiljainen verrattuna akustiseen. (voi soittaa ilman vahvistinta tai kuunnella kuulokkeilla) Puoliso arvostaa tätä ominaisuutta varsinkin harrastuksen alkuvaiheessa.
3. halpa sähkis on yleensä laadukkaampi kuin halpa akustinen.
4. sähkökitarasta on tarvittaessa mahdollisuus tehdä akustisen kuuloinen
Jos haluat oppia rokkia, lainaa aluksi myös blues-oppikirjoja. Rock on nopeaa bluesia, jazz on vänkää bluesia...
Ja kuuntele kappaleet joita haluat soittaa. Pelkistä nuoteista et opi kuullostamaan oikealta/hyvältä.
Ai niin, osta ala käyttämään heti kun mahdollista metronomi tai mieluiten rumpukone. RYTMISSÄ PYSYMINEN ON KAIKEN PERUSTA.
Onnea opiskeluun.Itse olen soittanut kitaraa 25 vuotta ja paras neuvo minkä voit saada on seuraava:
OSTA TERÄSKIELINEN AKUSTINEN ENSIMMÄISEKSI.
Tiedän, sillä on alussa kaikista vaikein soittaa, mutta kun selviää alku vaikeuksista, ni akustisella alottaneelle kehittyy nopeemmin paljon parempi tatsi soittimeen.
usko kokenutta
- Tomppa setä
Olet siis päättänyt alkaa opettelemaan kitaran soittoa. Itse opiskelin koti konstein, vei aikaa, vaivaa ja rahaa. Ehkä suosittelisin hankkimaan opettajan. Mulla ei sellaista lähistöllä ollut joten itse piti opetella. Uskon että taitava kitaran opettaja antaa kunnon potku lähdön harrastukselle ja näin säästyy paljon aikaa ja pääset soitteleen Apulantaa paljon nopeammin
- Riipana
itse soiti kitaraa ja soitan edelleen. soitan meidän luokan kanssa omassa bändissä...aloitin kitaran soiton kun olin 4lk.silloin meidän opettajat järjesti meille musakerhon.Se oli ilmainen mutta innostus lisääntyi kun meillä oli tosi hyvä ope. itse soitin kotona JA musakerhossa ja musantunneilla. Sitten se hyvä ope vaan lähti pois toiseen kouluun niin kitaran soitto innostus hävisi...mutta tahdon silti soittaa...käyn edelleen musa tunnilla...minusta se ei kuitenkaan riittänyt itselleni joten säästin rahaa opetukseen;) ja sitten siitä lähti omat bändi haaveet...tällä hetkellä vain soitamme keikkoja tällä pikku kylällä:D
- Rimpatirallaa
... yllä. Itse opettelin omin päin, ja vei vuosia, ennen kuin kuin pääsin vääristä maneereista.
Paras suomenkielinen opas, jonka tiedän, on Ilpo Saastamoisen "Kitarakirja", josta löytyy hyödyllistä tietoa muustakin kuin pelkästä soittamisesta. Aika vanha, mutta luulisi löytyvän kirjastoista.
Halvat akustiset kitarat, etenkin teräskieliset, ovat yleensä vihonviimeisiä vempeleitä. Käytettynä voi löytää hyvän halvallakin. Minusta ammattiapu on jopa tärkeämpää kitaran ostamisessa kuin soiton opettelussa. Heitä se vanha suosiolla menemään, jos edes äänet eivät tule puhtaasti!
Suosittelen aloittamista kevyellä nailonkielisellä akustisella. Akustisen soittajalla ei yleensä ole vaikeuksia siirtyä sähkökitaraan, toisin päin on hankalampaa. Ainakin jonkun verran kannattaa opetella sormisoittoa, vaikka plektran käyttö aluksi voi olla houkuttelevampaa. Molemmatkin kyllä oppii vaikka rinnakkain.- Musaope
... mutta parempia neuvoja tuskin kukaan pystyy antamaan! Ilo lukea ammattitaitoisen tekstiä!
- Kapuli13
Moi ite alotin ihan ite. Mutta oon kyllä käyny sellasen pikku koulutuksen skeban soittoon. Oon 7. luokalla enkä tiedä kiinnostaako, mutta olen nyt yksi luokkani parhaita soitan bändissä ja muuta. Joten suosittelen itse yksin opettelua mutta miten vaan opetuskin on hyvä. Joillekkin se voi olla hankalampaa yksin opettelu siis.
- ode123
joo no tota jos oot alottelia niin aloita sellasesta kun ti ti tii ti ti ti tii niinku se yks kappale
- kitara soimaan
kannattaa käydä tarkistamassa uusi kotimainen musakoulu netissä elikkäs rockway. lähtee aivan alkeista erittäin haastaviin juttuihin asti, siellä on monta sataa suomenkielistä opetusvideota ja huippuopettajat ja kaikkea muuta ekstraa! kitaralle löytyy nyt myös hittibiisejä; metallica, aerosmith, acdc, extreme, green day, children of bodom, hanoi rocks...tsek it out!
- dfc
Smoke on the waterin riffi on helppo soittaa se kannattaa opetella ensimmäiseksi.
- Grrau 14
Alotin about 3 viikkoa soittamaan ihan kunnolla kitaraa ilman mitään perustaitoja tai teoriaa. Kaveri oli vaan opettanu tarvittavat neuvot että edes sormet ois oikeilla kohilla alussa. Vetäsin smoke on watersin ja seuraavalla viikolla osasin jo soittaa nirvanan smells like teen spiritin. Nyt opettelen jo Metallican- enter sandmania. Taotaa soittaminen tulla ihan luonnostaan vaikka olen tälläne pissiksen näkönen tyttö : D
- ----------------
Grrau 14 kirjoitti:
Alotin about 3 viikkoa soittamaan ihan kunnolla kitaraa ilman mitään perustaitoja tai teoriaa. Kaveri oli vaan opettanu tarvittavat neuvot että edes sormet ois oikeilla kohilla alussa. Vetäsin smoke on watersin ja seuraavalla viikolla osasin jo soittaa nirvanan smells like teen spiritin. Nyt opettelen jo Metallican- enter sandmania. Taotaa soittaminen tulla ihan luonnostaan vaikka olen tälläne pissiksen näkönen tyttö : D
Ja huomasit aamulla nähneesi ihanaa unta. Olit juuri illalla haaveillut rokkitähden urasta ja ihanan pinkistä Hello kitty- sähkökitarasta. Kun uni loppui, tajusit tämän olevan ulottumattomissasi. Loppujen lopuksi päätit tulla anonyyminä suomi24 palstoille lesomaan olemattomia ja kohentamaan itsetuntoasi.
Onko nyt hyvä fiilis? - Helppo 15
Smoke on the Waterin riffi oikein soitettuna helppo ??
Aniharvoin sitä kuulee soitettavan niin kuin Blackmore sitä soitti, siinä taimimgi pelaa ja jykevyys tulee muusta kuin overdrivesta.. - liharekkamummeli
---------------- kirjoitti:
Ja huomasit aamulla nähneesi ihanaa unta. Olit juuri illalla haaveillut rokkitähden urasta ja ihanan pinkistä Hello kitty- sähkökitarasta. Kun uni loppui, tajusit tämän olevan ulottumattomissasi. Loppujen lopuksi päätit tulla anonyyminä suomi24 palstoille lesomaan olemattomia ja kohentamaan itsetuntoasi.
Onko nyt hyvä fiilis?jätkä on kyl vähä molopää ku vartavasten vastailet tollasiin täällä vitun *no life*
- raikka57
Grrau 14 kirjoitti:
Alotin about 3 viikkoa soittamaan ihan kunnolla kitaraa ilman mitään perustaitoja tai teoriaa. Kaveri oli vaan opettanu tarvittavat neuvot että edes sormet ois oikeilla kohilla alussa. Vetäsin smoke on watersin ja seuraavalla viikolla osasin jo soittaa nirvanan smells like teen spiritin. Nyt opettelen jo Metallican- enter sandmania. Taotaa soittaminen tulla ihan luonnostaan vaikka olen tälläne pissiksen näkönen tyttö : D
upeeta ..jatka
- Anonyymi
---------------- kirjoitti:
Ja huomasit aamulla nähneesi ihanaa unta. Olit juuri illalla haaveillut rokkitähden urasta ja ihanan pinkistä Hello kitty- sähkökitarasta. Kun uni loppui, tajusit tämän olevan ulottumattomissasi. Loppujen lopuksi päätit tulla anonyyminä suomi24 palstoille lesomaan olemattomia ja kohentamaan itsetuntoasi.
Onko nyt hyvä fiilis?vittu sä haiset
- jeereej
Minäkin haluaisin kitaraa oppia soittamaan, jos joltakulta löytyisi jotain helppoa biisiä mitä voisi kokeilla ja sitten siirtyä eteen päin.
Mutta enimmäkseen otan mallia Bändistä Tenacious D
Sillä olen heidän uskollinen fani- Tukee
Itse en kyl suosittelis tota rockwaytä kellekkää. Sen takia että kun opettelet tuolta eipä olekkaan opettaja korjaamassa virheitäsi ---> ja silloin ei oikein onnistu ja se on tietty kitaran vika!
Itse suosittelisin että vähän aikaa soittaa itekseen, että oppii vähä jotain ja sitte menee tunneille, niin ettei ole ihan avuton.
Joo ja tuo et alottaa teräs akkarilla niin kyllähän siinä tulee sormet paljon vahavemmiks, mutta on se kyl alus niin kovaa kidutusta, että voi tappaa vaikka soittoinnon. ELI MUN MIELIPIDE on että jos haluaa akkarin niin ekaksi nailonkielinen. Sillä on kevyt alotella.
- jöröjukka
älä uutta skittaa osta... ootko kuullu virittämisestä! aika avutonta.
- kinsuvi
Apulannan Jumala on ainakin aloittelijoille hyvä, ainakin omasta mielestä ja knoc knoc knockin on the heavens door on todella helppo :)
- mhdqikhdei
Jos kova hinku soittaa joku biisi kokonaan läpi ni kannattaa youtubesta hakee kappaleita. esim imagine lesson, haku kenttään ja sillä löytyy. Siinä sivussa oppii sointuja. eivät tietenkään vastaa oikeaa opetusta tai korjaa virheasentoja yms yms, mut sillä pääsee alkuun.
- mika2
.... se riippuu omista tavoitteistasi. Kitara on siinä mielessä mukava soitin, että sillä pääsee ominkin päin harjoittelemalla soittamaan biisejä ja se on sillä lailla palkitsevaa. Asiansa osaavan opettajan opastuksella homma lähtee järkevämmin käyntiin (opit ensin kävelemään ja sitten juoksemaan), mutta se tosiaan riippuu itsestäsi ja tavoitteistasi, miten sen soittimen otat haltuun. Sanoisin että jatkossa elämä on helpompaa jos alussa malttaa keskittyä kunnolla perusteisiin. Ja opettele sointuja aina vaan koska sitten voit soittaa biisejä. Olen samaa mieltä erään aikaisemman kirjoittajan kanssa, että akustisella kannattaa aloittaa. Akustinen kun on vähän raskaampi soittaa eikä soi itsekseen, niin se koulii aktiivisempaa soitto-otetta, josta on hyötyä vaikka myöhemmin siirtyisikin sähkikseen. Jos alkaa taas alkeita opettelemaan kevyt soittoisella sähkiksellä ja helvetillisellä fuzzilla niin on riskinä, että soitto-otteesta kehkeytyy falski. Periaatteessahan kitarat toimii kummiskin samalla tavalla.
Monet hiukan koulutetut soittajat ja jotkut moukkamaisimmat soitonopettajat tuntuvat olevan sitä mieltä, että on vain kaksi tapaa soittaa kitaraa (oikea ja väärä). Niinhän asia ei tietenkään ole, vaan tapoja on huomattavasti enemmän ja hyvä soitonopettaja sen sinulle myös kertoo samalla kun katsoo ettet satuta itseäsi epäergonomialla. - postipate215
Sinun kannatta ottaa muutama soittotunti tai sitten ostaa nuita kitaranopetus videoita, niitä saa ihan tavan kaupoista tai nettikauppa Thomanilta.
- guitarrrrr
Oon kans itseoppinut (tai itseoppiVA) ja mun mielestä jos et halua päätyä lähinnä jonkun taustalle säestämään niin opettele itse, musiikkiopisto opettaa lähinnä mitä ET SAA TEHDÄ vaikka voisitkin niin oikeasti tehdä. Käytännössä voit käyttää mitä tahansa "omia" otteitakin jos se vain kuulostaa hyvältä. Esim. bluessista löytyy sellaisia "yhdistelmiä" mitä musiikin teoriassa ei hyvällä katsota mutta silti kuulostaa mahtavalta.
mulla jumitti tosi pitkään soittaminen 4 otteen kesken mutta sit kiinnostuin toden teolla ku tutustuin johnny cashin musiikkiin, ne on kaikki 2-5 otteella soitettavia lauluja ja tosi helppoja riffejä (mutta hyviä) niitä soittelin muutaman kuukauden sitten huomasin että opin tunnissa parissa uuden riffin. esimerkiksi eilen opin MISSION IMPOSSIBLE ja STAR WARS IMPERIAL MARCHIN ja toissapäivänä JOHNNY CASHin SAN QUENTIN ja WALK THE LINE introt/soolot/riffit mitä onkaa jne... - Kitarahullu
No jos teidän perheestä joku joka on elossa soittaa kitaraa. Anna hänen opettaa. Jos ei niin mene jonkun valmennukseen ehdottomasti!No en oikeintiädä mikse kitarastasi tule äniä. Se voi johtua siitä että sinulla... Onko sinulla vahvistinta? Minusta sinun kannattaa aluttaa Greandayn jollakin kappaleella! Jos jokin on liian vaikea nin älä soita!
- spinabifida
Songsterr-sivuilta löytyy tabulatuureja kaikenlaiselle musiikille. Itse opettelen sieltä soittamaan ja tässä sivussa harjottelen myös sointuja ja nuotteja. itseoppimisella siis, en viitsi tunneista maksaa. tunneissa on juuri se huono puoli että se voi "tappaa" kitaransoiton, eli siitä voi tulla pakkopullaa. motivaatio mulla ainakin säilynyt hyvin kun omasta tahdostani opettelen ja soitan. joillekkin saattaa tunnit olla parempi vaihtoehto. Ja sähkökitarasta kannattaa aloittaa, sillä on helpompi soittaa ja hinta-laatusuhde on parempi kuin akustisessa.
- skitaristi
spinabifida kirjoitti:
Songsterr-sivuilta löytyy tabulatuureja kaikenlaiselle musiikille. Itse opettelen sieltä soittamaan ja tässä sivussa harjottelen myös sointuja ja nuotteja. itseoppimisella siis, en viitsi tunneista maksaa. tunneissa on juuri se huono puoli että se voi "tappaa" kitaransoiton, eli siitä voi tulla pakkopullaa. motivaatio mulla ainakin säilynyt hyvin kun omasta tahdostani opettelen ja soitan. joillekkin saattaa tunnit olla parempi vaihtoehto. Ja sähkökitarasta kannattaa aloittaa, sillä on helpompi soittaa ja hinta-laatusuhde on parempi kuin akustisessa.
Itse olen soittanut nyt pari vuotta ja opetellut yksikseni ekaks ihan perus nuotit sitte c asteikon (huvikseni) sointuja perus am,a,a7,em,e,d,g jne. Ja kyllä tässä ihan hyvin on pärjätty aluksi sointujen vaihto voi olla hankalaa hyvä harjoitus kappale on tuo lapsien sambalele jossa käytetään vain kolmea sointua: A7,D,Em ps. harjoittelu kannattaa kyllä aloittaa akustisella!!!! jotain halpiksia saa ihan alle 100e ja helppo viedä paikasta toiseen ja sitten vasta siirtyy sähkikseen. Epiphonella on just ihan ok hintasia ja olikos se harley benton? mutta enivei älä lopeta sitä innostusta!
- aivan1
teoria on turhaaa!
- tony iommi
Kenelle on kenelle ei
- Hän-joka-tietää
http://kitaraharjoittelu.tripod.com/id8.html
Tuol on melkonen kasa perus-sointuja, opettele niitä, niin kyl se alku hyvin menee. : ) Eka kannattaa totutella Voimasoinnuilla. : ) Ja ois hyvä olla joku opettajakin katsomas meneex niinkuin pitää. :) - dolemiitti
Kannattaako kaivaa näinkin vanha ketju esiin?
No oli miten oli, omat kokemukset opettajista on aika ristiriitaisia. Pari on ollut laiskoja opettajia joille oli tärkeintä saada maksu tunnista ja sitten vain käytiin läpi jotain saatanan tylsää kitarakoulua. En ihmettele jos monella harrastaminen tyssää tuohon vaiheeseen.
Sitten löytyi tuttu kaveri joka vaan alkoi opettamaan helppoja biisejä ja komppausta jne. ihan vaan käytännössä. Oli ihan eri meininki kun oli hauskaa koko ajan. Myöhemmin on tullut sitten kateltua tuota teoriapuoltakin lisäksi. Mutta nyrkkisääntönä, sen soiton opettelun pitäisi olla hauskaa koko ajan. Muuten menee metsään ja into loppuu... - iksf
Menkääpäs kaikki You Tubeen ja hakekaa 'Marty Schwartz guitar lessons' :D
Paras ope mitä tiiän! Nää rockawayn yms. opet ei oo mitään verrattuna Martyyn! Se opettaa tosi helpolla tavalla aloittelijoita, suosittelen!- massavakion234
Joo, onhan Marty ihan hyvä ja hauska.
Minulle paras tapa on ollut käydä läpi "Learn & Master guitar" koulua ja samalla kevennykseksi mm. noita Martyn juttuja. Tuo L & M guitar tuli mukaan lähinnä sen takia että se opetti minulle myös musiikin teoreettisempaa puolta selkeästi esitettynä. Opin mm. lukemaan nuotteja mitä en alunperin edes tavoitellut ja se on todella hieno taito soitella melodioita nuoteista. Ei se niin vaikeeta ollut mitä ennalta luulin. - avuton innostunut
eikö oo mitään suomalaista? ;((
- rämpyti
Joo, Martylla minäkin aloittelin. Sitten löytyi samasta osoitteesta "guitarsage"; vielä parempi ja hauskempi. Suosittelen ehdottomasti!
- js
Suosittelen että menet jonkun soitonopettajan oppilaaksi.Mulle toi toimii parhaiten koska opettaja osaa sanoo heti missä tekee virheen ja antaa aluksi tarpeeksi helppoja kappaleita.Työtä se vaatii aluksi tosi paljon mutta se kannattaa.Onnea valitsemallesi tielle.
- HULLU ! ;D <3<3<3!
MOI MÄ HALUUN OPPII SOITTAA MUTTA MEIJÄN KOULUL EI OO TUNTEI MITÄ TEEN????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????APUU KIITOS AUTTAJILLE JA SORI Oon HULLU :):):):):D:D:D:D:D:D:D:D:P:D:D:P:P:D:D:P:P:S
- Plash
Opiskele ensin Em ja Am ja harjoittele noiden kahden soinnun vaihtoa...toinen ihan kiva ensimmäinen sormiharjoitus on perinteinen "ränttätänttä" eli soitat kahta paksuinta kieltä niin, että paksuinta kieltä et paina missään vaiheessa...vas käden etusormi on 2.välissä ja nimetön tulee kahden iskun jälkeen kahdeksi iskuksi 4. väliin...siinä sulle rokkia ja keikalle mars :) Parin viikon jälkeen siirrä somet yhden kielen alaspäin ja soittele samaa teemaa A:sta
- Avuton innostunut
Mikä on Em ja Am? :((
- Paprikaaa...........
Ultimate-Guitar.com
- avuton innostunut
Heips!oon tällanen 5.luokkalainen avuton,
olen innostunut kitaransoitosta,kotonani on akustinen kitara..
mutta on vaan pieni ongelma-en osaa soittaa sitä!
mitä pitäisi tehdä pitäisikö opetella kotioppisesti vai kitarakouluun(paljon kitarakoulu maksaa?)
en osaa soittaa mitään kappaletta kun kukaan kavereista ei osaa kitaraa..
entäpä mikä olis hyvä helppo kappale alottelijalle??
ottakaa kantaa!!auttakaa!! - avuton innostunut
sama ongelma mun akustinen onneks toimii ihan hyvin :))
- haluis soitta kitara
hei mistä sais halpoi kitaran soitto tunteja joutsenon ja imatran lähel??
- Itseoppinut paska
Olen soittanut nyt vuoden kitaraa ja osaan Barré soinnut ja skaaloja... ILMAN OPETTAJAA! Isä osti itselleen Epiphonen Wildkatin ja sillä oli tosi hyvä soitella. Tällä hetkellä opettelussa Blues juttuja. Suosittelen! Kitaran soitto on parasta mitä tiedän! Sormenpäät kipeänä ja nahka lähtenyt kun soittaa kolme tuntia putkeen!
Parhaatkin kitaristit ovat opetellet itse esim. Eric Clapton, Hendrix ym.
1. osta halpa(mutta hyvä) sähkökitara(Ibanez, Epiphone)
2. opettele mikä kieli on mikäkin ulkoa(E A D G B E)
3. opettele sormitukset(myös pikkurilli mukaan!) ja opettele biisejä yhden kielen kanssa esim. smoke in the water
4. Opettele sointuja(A, Am, A7, E, Em, D, Dm ym.)
5. soittele paljon näillä soinuilla että osaa ne silmät kiinni!
6. opettele mikä nuotti on milläkin fretillä. kieli kerrallaan.
7. opettele ns."voimasointuja"(ks. wikipedia) jotka on helpompia versoita Barré-soinnuista ja soittele vaikka Green Dayta jotka käyttää niitä paljon.
8. opettele barré soinnut ja yritä saada ne kuulostamaan hyvältä ilma rätinää.
9. Soita lempimusaasi ja ala opettelemaan skaaloja
10. Soita paljon vaikka 2h/päivä että tatsi parantuisi.
11. Kuuntele bluesia- Itseoppinut paska
mika2 kirjoitti:
Neuvosi ovat ihan hyviä, mutta se on "nauha" eikä "fretti".
http://fi.wikipedia.org/wiki/Fretti"fret" se on englantiksi ;) jääny mulla se käyttöön kun puhun paljon englatia
- metallica 4ever
minä ainakin olen opetellut itse tähän asti 3 vuotta on tullut soiteltua nyt menen musiikki opistoon.
ihan hyvin tuota olen itsekkin oppinut aluksi soitin hurriganesia ja muuta helppoa rokkia.
tuolla sivulla ainakin enne oli hyviä harjoituksia aloittelijalle ykköskitara.fi
nii ja paljonko se musiikki opisto maksaa no täällä ainakin se on 400-600e vuosi
itse aloitin williams merkkesellä teräs akkarilla jonka jälkeen ostin saman merkkisen sähkö kitaran. mutta ei kannata tehdä tuota samaa vithettä vaan osta jostain musiikki liikkestä 100-200e sähkö vaikka joku ibanez tai squier niillä pärjää itse ostin nyt tuommoisen jackson rr3. soittelen lähinnä metallicaa ja muuta ne on helppoja opetella guitar pro nimisen ohjelman avulla joka maksaa noin 50e
ps. menee blackended soolionenn mutta älä pilaa innostusta liian vaikeilla kappaleilla ja vaikka joskus teoria tuntuu tyhmältä niin on siitäkin sitte joskus hyötyä joten opiskele ahkerasti nautinnolisia soitto hetkiä - grousk
yksi juttu vielä:
jos pääset vähänkään alkuun ja huomaat että alat oppia jotain soittamaan, omaat rytmitajua jne - silloin älä enää anna periksi vaikka kuinka välillä hatuttaisi soiton opettelu. Eli jatkat vaan treenaamista vaikka ei aina hirveesti inspiroisikaan. Sitten taas eräänä päivänä huomaat että taas olet edistynyt selvästi ja taas on aina vaan hauskempaa soittaa.
Tsemiä! - rftdyghuijokl
öö tota mä kävin eka 2 vuotta kitarakouluu ja sit rupesin opiskelee ite
- henksol67
Tosta halvalla hyvä kitara!!
http://www.nettimarkkina.com/harley-benton-kayttamaton/940845 - Jimmmmyy
Mitse kitaransoitossa?? Kun aloitin soittamaan pianoa n. 4 vuotta sitten niin aloitin iha itse oppimaan sitä ja olen mielestäni hyvä soittamaan, mutta mites kun tuli nyt mieleen että haluisin alkaa soittamaan kitaraa, niin meneekö siinäkin samalla tavalla että itse voi opetella kaikki, vai tarviiko siinä opettajan ? 14 V
- jokunen
itse ajattelin alkaa soittamaan kitaraa nyyt en viitsi heti ostaa uutta kitaraa kun meillä on iskän vanha kitara kaapissa mutta siinä kielet ovat vasemman kätisille enkä osaa vaihtaa niitä oikein äin miulle :(
- orewjorej
Voihan sitä aina lesoa että osaa soittaa sen ja sen biisin. Joo, metallican biisit on helppoja, mutta saat ne kuulostamaan hyvältä ja jykevältä ja että taimi pysyy niin sekin on ihan eri juttu.
Aloittelija menee lataamaan youtubeen kitara-coverin smell like a teen spiritistä. Eka kommentti videoon on: smells like a donky shit.
tajuatteko :D
Opetelkaa soittamaan puhtaasti. Eikä yritetä soittaa nopeasti. aloitetaan hitaasti ja siitä sitten biisin oikeaan tempoon. - fsawgey
Vaatii kärsivällisyyttä
- mmd
Hmm... olen jo monta vuotta halunnut oppia soittamaan kitaraa, mutta nettivideoista ei oikein ole apua, mikä neuvoksi?!
- namii sillekiii
Hmmm. Ehkä siitä olisi apua, jos vetäiset jonkun ison vitun päähäs ja hyppäät naapuris helarikaivoon. Oisko tästä apua? Yleensä vitthuilu auttaa eres vähä. Ainaski jos. iso sellanen siskollas?
- AlmostGuru_92
Alottelioille tiedoks, oon täälä muutamaa otteesee nähny mainittavan merkit williams ja harley bentton, EI KOSKAAN NIITÄ!!! Koskaan ei osteta marketti kitaraa, hajoo käsiin eikä pysy vireessä, vino kaula yms yms...
Itse olen todennut hyväks teräskieliseks akustiseks Fenderin CD-60 mallin (joku 110 - 130€ hintaa)... Sähköissä kannattaa kivuta heti 300€ yläpuolelle, muuten voi tulla kätee vaa lavalline paskaa...- xD
Mitä se uskis-pentu siellä säätää?
Aino ja paras neuvo alottajalle: opettele soittamaan oikein ja taitavasti. Näin helppoo on antaa oikeita neuvoja
- pallosoinnut
Helpoin tapa päästä biiseihin kiinni on ladata FourChordsin kitarakaraoke - aplikaatio. FourChordsissa biisit voi soittaa vain muutamalla soinnulla.
Homma ei perustu nuotteihin eikä tabulatuureihin vaan ihan uudenlaiseen tapaan esittää soinnut eräänlaisilla "chord palloilla". Mukana on myös ryhmi, melodia ja sanat.
Kannattaa kokeilla ja tsekata auttaako pääsemään nopeammin kiinni kappaleisiin.
www.fourchords.com- suunko soittaja
Tällä viestiketjullahan on pituutta ajallisesti. Aihe on tosin ikuinen. On hyvä, että uusi tapoja opetella soittoa kehitetään. Nettioppaita ja "opettajia" on suorastaan runsaudenpulaksi asti jo nykyisin ja jokaisen ylläpitäjä on mielestään kehittänyt uuden aivan ylivoimaisen tavan soiton opiskeluun
Tosissaan soittohommaan antautuvat kuitenkin huomaavat aika pian, että nettiopetuksesta puuttu välitön palaute, jota ilman soittamista voi kyllä oppia jotenkin, mutta ei se kovin hedelmällistä ole. Mistä tiedät soititko hyvin vai et ja teknisesti oikein? Oikean tekniikan opiskelu ei tietenkään ole mikään itseisarvo, mutta "väärin" soittaminen vie pitkällä aikavälillä turmioon, kun virheet perustekniikassa hioutuvat selkäytimeen, kuten useissa ketjun viesteissä jo todettiinkin.
Kuten soitonopettajani sanoo: soittamiseen pitää keskittyä, muuten menee soitteluksi. Tunti tiukkaa soittamista korvaa vaikka koko päivän soittelun. Ihan kivaa soittelukin on, mutta oppimiskäyrä ei nouse kovin jyrkästi. Tavoitteita on tietenkin monenlaisia. Joillekin riittää soittelu ja hyvä niin. Neuvojen jakelijoiden täytyisi aina muistuttaa kysyjää omista tavoitteista.
- Veikko Heimala
pgguitarstudio.com, ja opettele aluksi musiikin aakkoset siitä se lähtee!
- seniori
Pitkä ja vanha ketju, mutta elossa vielä. Hyvä.
Itse yritin ti-kitarakurssilla, mutta sillä olisin saanut lopulta vain niveltulehduksen. Hölmöä yhden kielen hinkkaamista jne.
Sitten hankin opettajan ja onnistuin saamaan erittäin hyvä sellaisen. Siinä on se etu, että ei tarvitse käyttää turhaa aikaa virheistä pois oppimiseen. Myös tekniset umpikujat, sekä musiikilliset jutut on helpompi selvittää ammattilaisen kanssa.
Ainakin akustisella, hyvä tekniikka on tosi tärkeä - ei itsetarkoituksena, vaan että pääsee eteenpäin, eikä harjoittele innoissaan vammoja itselleen.
Nyt alkaa neljäs vuosi ja täytyy sanoa, että olen oppinut sellaisia biisejä, etten olisi alussa osannut uneksiakaan. Tosin myös realismia on tullut sen suhteen, mitä biisejä on mahdollista milläkin tasolla oppia.
On ihan eri asia oppia soittamaan, kuin runkkaamaan paria sointua sähköskittalla.
Sisu ja kärsivällisyys auttaa eteenpäin. Ja tietenkin se, että rakastaa kitaramusaa - innostunut oppija
haluaisin oppia soittamaan voiko joku autaa haluun apuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuudhufvyhdxfugjzdboinop3
- Marshall is best
Mä opin tosi nopeesti Petruccin ja Gambalen biisejä soittaan. Vinnie Moore, Tony Macalpine, Greg Howe, Michael Romeo on treenin alla. Meijän luokkalaiset sanoo et oon varman paras kitaristi suomessa jos ei Laihoa lasketa. Oon siis 8:lla koulussa. Ope sanoo et pitäs olla tarkuutta soitossa ja ei sais oikoa mut mun mielestä mun soitto kuulosta sika siistiltä vaik ite sanonkii. En mä mitään nuotteja ja sellasia osaa mut ei se oo haitannu mua yhtään. Mulla o Jacksonin kitara jonka mä sain joululahjaks ja sit Bossin gt10 ja Marshalin nuppi ja kaappi. Ainoo ongelma on pikkurilli jota en vielä osaa käyttää soitossa mut kyl seki viel alkaa menee jossain vaiheessa.
- Steve Vai?
Mä oon soittanut ilmakitaraa jo kohta 15 vuotta. Halpa harratus ja biisejä on helppo opetella, myöskään meteli ei haittaa naapureita kun käyttää kuulokkeita. Aluksi oli vaikeaa kun ei muistanut kumpi käsi on vasen ja kumpi oikea, mutta nopeasti sen oppi. Käyn lähes säännöllisesti keikoilla soittamassa, en tosin lavalla mutta bändin mukana tottakai. Ilmakitarassa on hyvä puoli siinä että se on aina mukana, suosittelen kaikille. Paranoid on jokaisen ilmakitaristin ehdottomasti osattava ja siitä biisitä on hyvä aloittaa.
- Osta Landola
Toi Marjukka on nyt halunnut alkaa opettelemaan kitaransoittoa jo seitsemän vuoden ajan. Luulisi, että näiden neuvojen ja seitsemän vuoden harkinta-ajan jälkeen kohta voisi alkaa soitteleen...
- tekniikka avuksi
Yess, hyvä että tartut kitaraan!
YouTubesta löytyy JustinGuitar, mielestäni maailman paras online-coach. Hemmo on britti joten opetus on eglanniksi: tosi havainnollista ja huolellista opetusta. Siellä beginners-matskua josta kannattaa aloittaa.
Hyvää matskua myös www.kitarat.infossa (suomeksi).
Sitten tekniikka avuksi: jos satut omistamaan iPhonen tai iPadin niin lataa kitarasovellus FourChords Guitar Karaoke - sielta saat helpot sovitukset moniin hybiin biiseihin ja vieläpä karaoke-tyylillä ja vieläpä sanoitusten ja soiton rytmissä pysymisen helpottavan taustamusiikin kanssa :) www.fourchords.com
Jo jos tuntuu ettei yksin jaksa pakertaa niin ihan elävän kitara-open oppiin.
Tsemppiä!!! - amatöörr_kitaristi
Aloitus on aika vanha, mutta vastaampa, kun ketju ilmestyi jostakin kaukaa menneisyydestä tänne palstalle??
Eli suomalainen rockway sivusto on ihan hyvä aloittelevalle (suomi)kitaristiile. Siellä oppii perusasiat. ja kun opetuskieli on kaikenlisäksi suomi, ei tarvitse arpoa, että mitäköhän se oikeen tarkoitti, jne.. ilman rekisteröintiäkin voi katsella alkeita. ja rekisteröitymällä löytyy paljon ilmaista materiaalia, ja maksua vastaan sitten vaativampia "kitaraklinikoita"
http://www.rockway.fi/kitara/kitaransoiton-alkeet-1/kitaransoiton-aloittaminen/
http://www.rockway.fi/kitara/- Aikuiskitaristi
Kyllä. Komppaan edellisät kirjoittajaa. Eli Rockway on kyllä hyvä sivusto. Oppii myös teoriaa, jos sitä haluaa. Tai sitten vaan opettelee itse soittamista tuhansein oppituntien avulla. Pitävät silloin tällöin live-klinikoita / webinaareja, jotak ovat olleet tosi hyviä.
Omista Rockway-kokemukistani ja aikuisiällä alkaneesta kitaransoiton taipaleestani kerron myös täällä blogissani:
https://kitaransoitto.wordpress.com/
- ELMOOOOOOOOOOOOOOOOOO
mulla on wiliams kitara en osaa soittaa sillä APUA
- Pööpeliks
Työväenopistoon mars!
- Anonyymi
Googleen Seppo Suojansalo, hyvää opetusta.
- Anonyymi
Kannattaa ottaa ihan yksityistunteja. Tai jos joku sun tuttu soittaa kitaraa niin pyydä häntä opettamaan. Teoriaa kannaattaa opetella siinä soittamisen ohella. Asteikot soinnut skaalat ym. Ja kannattaa treenata muutakin kun apulantaa. Eri tahtilajeista ja sävellajeista biisejä, joka genrestä. Aluksi helpompia... Kaikki humpat, simppelit jazz stankut... ne kanssa jotta käsitys rytmeistä ja tuntumasta kehittyy. Jotain simppeleitä klassisia etydejä ym kannattaa harjotella sen teorian ym harjaantumisen myötä. Saat sitten nopeammin käsityksen että mistä löytyy mikäkin ääni, ote ym ja soittaminen aukeaa todn. helpommin Kannattaa käydä Helsingin kitarapajalla kokeilemassa kitaroita. Sieltä löytyy AIVAN joka lähtöön soittimia ja henkilökunta on tosi ystävällistä, auttavaista ja osaa asiansa. Suosittelen todellakin tuota kitarapajaa kitaran hankintaan.
- Anonyymi
Skittapajalla taitaa nykään olla jo halpis Squereita ja Fendereitä myynnissä, ja aloittelijan kannattaa ostaa joku halvempi hyvän hintalaatusuhteen omaava keppi, Itse suosittelisin Korean ESP tai Cort merkkisiä kitaroita. Pajalla on parennat kitarat ehkä hieman turhan kalliita aloittelijalle, näitä perinteisiä Fendereitä ja Gibsoneita. Käytettyinä toki halvempia kuin uudet, mutta silti ehkä turhan tyyriitä aloittelijan tarpeisiin, jos ei sitten varta vasten halua kallista kitaraa.
https://www.youtube.com/watch?v=2CBQUJAi0Zg
Mielestäni nämä modernit Korean halpisskebat on parempia kuin perinteiset halpis skujut ja mehikon fenkut, mitä kitarapaja tarjoaa. Itellänikin on ollut molempien maiden vehkeitä, ja korealaiset on olleet laadussa hivenen edellä.
- Anonyymi
tarviiko kitara tunneille omaa kitaraa ?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3217635Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662176- 1771856
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161392- 1121287
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91261Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701231RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j571186Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901029