EKA JA VIKA KERTA

Yli vuoden yksinolo puolison kuoltua sai minut tilanteeseen, johon en ikinä "aikaisemmassa elämässäni" olisi joutunut. Lähdin puolitutun kanssa jatkoille, joka päätyi siihen, että harrastimme seksiä. En voi sanoa, että rakastelimme, koska sitä se ei kyllä ollut. Kaksi täysin toisilleen vierasta ihmistä sängyssä ja molemmilla mielessä vaan oman nautinnon saaminen - kaikki se lämpö joka kahden ihmisen välillä siinä tilanteessa pitäisi olla, oli täysin kadoksissa. Häivyinkin paikalta ennen aamua, joten ei tarvinnut syödä aamupalaa vaivautuneessa tunnelmassa. Ikinä enää en aio vastaavaan tilanteeseen itseäni päästää, vaikka toisen ihmisen läheisyyden kaipaaminen onkin välillä todella vaikeata... Tuli myös tunne, että mies käytti tilanteen hyväkseen, koska kaipaus toisen läheisyyteen on niin valtava. Olisi vaan parempi ollut aloittaa ensin sillä läheisyydellä ja edetä sitten pidemmälle, jos tunteet olisivat ehtineet kasvaa siihen.

Tsemppiä kaikille kantapään kautta oppineille kohtalotovereille!!
95018
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Sovitaan treffit ens kerraks niin saat kullia porukalta. Kaikkiin sun 3 reikääsi.
Naiset on tehty nussittaviksi, opi siihen!

Äänestä
  • lähellä on sikala.Siellä on paljon tyttöpossuja.
    Tule sinne pääset kotiin..

    Äänestä

  • meijän kirjoitti:

    lähellä on sikala.Siellä on paljon tyttöpossuja.
    Tule sinne pääset kotiin..

    täällä esitetää jo eläinrääkkäystä. Ylläpitooo, ylläpitooooo...

    Äänestä

  • että nyt kirjoitti:

    täällä esitetää jo eläinrääkkäystä. Ylläpitooo, ylläpitooooo...

    sikoja ei sentään saa käsitellä ihan miten tahansa, missä anja ...

    Äänestä

  • Ennemmin olen loppuelämäni ilman kaltaisianne sikoja! Tällaisen illan jälkeen on turha tulla oven taakse ruikuttamaan, niinkuin mulle kävi, sillä jätkä menetti jo mahdollisuutensa. Sen kun vaan etsii uuden, mutta kukaan ei siihen kelkkaan jää..

    Äänestä

  • Oli muuten niin surkea pano, että mieluummin jatkankin itseni tyydyttämistä omin keinoin - miten nyt sioilta voisi muuta odottaakaan kuin pelkkää pökkimistä!! Aivoissa ei kapasiteetti riitä muuhun!!

    Äänestä

Taisit keksiä pyörän uudelleen :)

Äänestä

enkä sorru enää vaikka mikä olis. Niistä ei jää kuin paha mieli.. Nainen ei merkitse miehelle muuta kuin seksiä ja jos eivät ole rakastuneita niin turha odottaa mitään hellyyttä sänkyhommissa..

Äänestä

Siinä illassa oli jotain, joka laittoi sinut ajattelemaan jotain enemmän. Ei yhden yön suhde pysty vastaamaan pitkäaikaisen suhteen tunteisiin. Olisi ehkä kannattanut jäädä sinne aamuksi, ja selittää, että kivaa oli, mutta ei enää toista kertaa. Jos näette vielä, niin selitä tuo sama asia, jonka kirjoitit tänne. Jos haluat, löydät itsellesi vielä jonkun, joka pitää sinusta huolta. Ei yhden yön suhteissa mitään pahaa ole, jos molemmat tietää, mitä odottaa. Joskus nekin saattaa kasvaa oikeiksi suhteiksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


990 kirjoitti:

Yli vuoden yksinolo puolison kuoltua sai minut tilanteeseen, johon en ikinä "aikaisemmassa elämässäni" olisi joutunut. Lähdin puolitutun kanssa jatkoille, joka päätyi siihen, että harrastimme seksiä. En voi sanoa, että rakastelimme, koska sitä se ei kyllä ollut. Kaksi täysin toisilleen vierasta ihmistä sängyssä ja molemmilla mielessä vaan oman nautinnon saaminen - kaikki se lämpö joka kahden ihmisen välillä siinä tilanteessa pitäisi olla, oli täysin kadoksissa. Häivyinkin paikalta ennen aamua, joten ei tarvinnut syödä aamupalaa vaivautuneessa tunnelmassa. Ikinä enää en aio vastaavaan tilanteeseen itseäni päästää, vaikka toisen ihmisen läheisyyden kaipaaminen onkin välillä todella vaikeata... Tuli myös tunne, että mies käytti tilanteen hyväkseen, koska kaipaus toisen läheisyyteen on niin valtava. Olisi vaan parempi ollut aloittaa ensin sillä läheisyydellä ja edetä sitten pidemmälle, jos tunteet olisivat ehtineet kasvaa siihen.

Tsemppiä kaikille kantapään kautta oppineille kohtalotovereille!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu