En edes tiedä mistä alottaisin, vai alottaisinko ollenkaan.. Olen ihan tuuliajolla kokoajan.
Olemme seurustelleet reilun vuoden, josta asuneet
reilun puoli vuotta yhdessä. Mies on 34 ja minä 24. Itse olen seurustellut tätä ennen 7 vuotta ja kumppanini useita kertoja 2kk - 6 vuoteen. Mutta hänen viimeaikaiset suhteensa yleensä 1 -2 vuotta.
Mies on hyvin erityylinen kuin mieheni yleensä, ensinnäkin ikä, en ole koskaan ajatellut ottavani 10 vuotta vanhempaa miesta, mutta näin sitten kuitenkin kävi.. ;)
Eli sitten ongelmista... Alku oli hankalaa, välillä on välillä off. Miehellä oli tapana aina ongelmien ilmaannuttua puhaltaa peli poikki ja kuollettaa tunteet, teki tätä aikansa kunnes tajusi, ettei se nyt kohdallani onnistunutkaan. Että tunteet olivatkin liian voimakkaat.
Tämän alun jälkeen kaikki sujui hyvin, toki huomasin että hän rupesi jossain välissä tulemaan mustasukkaiseksi mm. työkavereistani, asiakkaistani, existäni jne.. Vaikkei todellakaan ole aihetta. Sitten hän rupesi sättimään minua ulkonäöstä ym.. Vaikka hänellä ei varmasti täytyisi siitä olla valittamista. No siivuutin nämä kommentit ja mustasukkaisuuskohtaukset (jossa lukee puhelimeni tiedot ja nollaa laskureita, lukee sähköpostini ja messenger-keskusteluni) Yritin vain aina puhua hänelle järkeä, että en varmasti olisi tässä, jos en häntä rakastaisi ja haluaisi olla. Ja että minulla ei ole mitään syytä pettää häntä, kun kaikki kerran toimii meidän välillä ja muutenkin että jättäisin ihmisen, jos muut kiinnostaisi.
No tämä nyt sitten vähän helpotti.. enää ei seurata kuin puhelinta.. Nyt ongelmaksi itselleni on muodostunut nämä kaikki asiat.. Se, että hän kohtelee minua huonosti, ja se että hän on muuttunut silmissäni ulkoisestikin, ehkä johtuu siitä etten katsele häntä enää vaaleanpunaisten lasien läpi.. Huomaan nyt ison kaljamahan, rankkojen elämäntapojen jäljet kasvoissa jne.. Ja etteikö tämä riittäisi, ystäväni ovat ruenneet huomauttelemaan minulle hänestä, että kukaan ei oikein pidä hänestä ja että heidän mielestään, minun täytyisi etsiä vastaavan näköistä/luontoista miestä..
Tiedän, että kaikki varmasti ajattelevat näin mutta ei se niin vain tapahdu, että voin kuollettaa tunteeni ja jatkaa elämää.. En halua!:(
Meillä on ollut paljon kaikenlaista tässä suhteessa, esim. keskenmeno, terveydessäni ongelmia.. Mutta olen selvinnyt niistä, mutta nyt kun miettii olen selvinnyt niistä itse, ilman hänen tukeaan.. Hänen selviytymiskeino oli lähteä baariin ja dokata itsensä tapansa mukaan tajuttomaksi ja tulla kotiin ja kusta ympäri kämppää ja kaadella kaikki eteen tulevat esineet jne... Tilanne on toivoton, olenko tosiaan jotenkin epäonnistunut kun en osaa tehdä asioille mitään, vai onko tämä normaalia vai valitanko turhaan.. Jotenkin vain välillä on vaikea olla vertaamatta mielessäni tätä entiseen suhteeseeni, jossa kaikki toimi ja ei ollut mitään tällaista, paitsi lopulta minun tunteet jotka vain katosi..
Jos kenelläkään mitään vastaavaa, tai tiedätte ihmistyypin ja osaatte neuvoa.. Auttakaa, en enää itse jaksa käsitellä tätä asiaa..
Olemme seurustelleet reilun vuoden, josta asuneet
reilun puoli vuotta yhdessä. Mies on 34 ja minä 24. Itse olen seurustellut tätä ennen 7 vuotta ja kumppanini useita kertoja 2kk - 6 vuoteen. Mutta hänen viimeaikaiset suhteensa yleensä 1 -2 vuotta.
Mies on hyvin erityylinen kuin mieheni yleensä, ensinnäkin ikä, en ole koskaan ajatellut ottavani 10 vuotta vanhempaa miesta, mutta näin sitten kuitenkin kävi.. ;)
Eli sitten ongelmista... Alku oli hankalaa, välillä on välillä off. Miehellä oli tapana aina ongelmien ilmaannuttua puhaltaa peli poikki ja kuollettaa tunteet, teki tätä aikansa kunnes tajusi, ettei se nyt kohdallani onnistunutkaan. Että tunteet olivatkin liian voimakkaat.
Tämän alun jälkeen kaikki sujui hyvin, toki huomasin että hän rupesi jossain välissä tulemaan mustasukkaiseksi mm. työkavereistani, asiakkaistani, existäni jne.. Vaikkei todellakaan ole aihetta. Sitten hän rupesi sättimään minua ulkonäöstä ym.. Vaikka hänellä ei varmasti täytyisi siitä olla valittamista. No siivuutin nämä kommentit ja mustasukkaisuuskohtaukset (jossa lukee puhelimeni tiedot ja nollaa laskureita, lukee sähköpostini ja messenger-keskusteluni) Yritin vain aina puhua hänelle järkeä, että en varmasti olisi tässä, jos en häntä rakastaisi ja haluaisi olla. Ja että minulla ei ole mitään syytä pettää häntä, kun kaikki kerran toimii meidän välillä ja muutenkin että jättäisin ihmisen, jos muut kiinnostaisi.
No tämä nyt sitten vähän helpotti.. enää ei seurata kuin puhelinta.. Nyt ongelmaksi itselleni on muodostunut nämä kaikki asiat.. Se, että hän kohtelee minua huonosti, ja se että hän on muuttunut silmissäni ulkoisestikin, ehkä johtuu siitä etten katsele häntä enää vaaleanpunaisten lasien läpi.. Huomaan nyt ison kaljamahan, rankkojen elämäntapojen jäljet kasvoissa jne.. Ja etteikö tämä riittäisi, ystäväni ovat ruenneet huomauttelemaan minulle hänestä, että kukaan ei oikein pidä hänestä ja että heidän mielestään, minun täytyisi etsiä vastaavan näköistä/luontoista miestä..
Tiedän, että kaikki varmasti ajattelevat näin mutta ei se niin vain tapahdu, että voin kuollettaa tunteeni ja jatkaa elämää.. En halua!:(
Meillä on ollut paljon kaikenlaista tässä suhteessa, esim. keskenmeno, terveydessäni ongelmia.. Mutta olen selvinnyt niistä, mutta nyt kun miettii olen selvinnyt niistä itse, ilman hänen tukeaan.. Hänen selviytymiskeino oli lähteä baariin ja dokata itsensä tapansa mukaan tajuttomaksi ja tulla kotiin ja kusta ympäri kämppää ja kaadella kaikki eteen tulevat esineet jne... Tilanne on toivoton, olenko tosiaan jotenkin epäonnistunut kun en osaa tehdä asioille mitään, vai onko tämä normaalia vai valitanko turhaan.. Jotenkin vain välillä on vaikea olla vertaamatta mielessäni tätä entiseen suhteeseeni, jossa kaikki toimi ja ei ollut mitään tällaista, paitsi lopulta minun tunteet jotka vain katosi..
Jos kenelläkään mitään vastaavaa, tai tiedätte ihmistyypin ja osaatte neuvoa.. Auttakaa, en enää itse jaksa käsitellä tätä asiaa..
Vastaukset 9
Vanhimmat
"Kohtelee minua huonosti, dokata itsensä tapansa mukaan tajuttomaksi ja tulla kotiin ja kusta ympäri kämppää ja kaadella kaikki eteen tulevat esineet"
Mitäköhän tuohon sanoisi? Luulisin, että jos vuoden seurustelun jälkeen elämä on tuollaista, niin 3-4 vuoden jälkeen menee todennäköisesti vielä huonommin. Mutta jokaisen täytyy itse miettiä oma elämänsä ja tehdä omat päätöksensä...
se on todella vaikea tilanne.
Minulla on ystävä, joka on vastaavassa tilanteessa, johon muun lisäksi kuuluu väkivalta ja pettäminen ja olen pitkään jo livessä kehottanut ystävääni miettimään tulevaisuutta ja rakentamaan sitä terveelle pohjalle.
Hän on edelleen sen miehen kanssa, mutta syytä en tiedä, ilmeisesti se haavekuva tulevaisuudesta pitää niin riippuvaisena, ettei siitä kykene luopumaan ja uskoo sokeasti muutokseen, jota tuskin koskaan tapahtuu.
Kuinka sinä ymmärtäisit paremmin nettineuvoja, ellei niitä tahdota livessäkään ymmärtää, vaikka tilanteessa oleva näkee kaiken ihan selvästi ympärillään sairaaksi.
En ymmärrä naisissa tätä riippuvuutta, rakkaudesta on turha puhua, vaikka he itse sanovat rakastavansa.
Jaah.. ensinnäkin, miehesi ei kertomasi perusteella luota sinuun. Jos luottaa, ei tarvitse seurata puhelintakaan. Luottamuksen rakentamiseen tosin vuosi ei ole vielä pitkä aika ja ilmeisesti hän luottaakin sinuun enemmän nyt kuin ennen. Mutta olisi hyvä pyrkiä täydelliseen luottamukseen. Siihen ettei tarvisi epäillä yhtään. Siitä voisit puhua hänen kanssaan.
Voi olla hyvin mahdollista ettei hän oikein osaa elää toisen kanssa eikä ottaa toista riittävästi huomioon. Voi rakastaa ja silti käyttäytyä huonosti. Se johtuu siitä ettei vaan osaa. Ei ole saanut mallia kotoa ja sen lisäksi on omia ongelmia jolloin ei pysty elämään itsensä kanssa eikä sitten tietysti toisenkaan kanssa.
Tuo pakeneminen kertoo hyvin siitä ettei osaa käsitellä asioita yhdessä. Pakeneminen on myös helppo ratkaisu. Primitiivinen.
Ja tuo juominen taas.. se on klassinen mutta paha ongelma.. viina voi viedä miehen mennessään eikä siinä oikein voi muuta kuin katsoa vierestä. Ellei halua ole omaan elämänhallintaan ja parantumiseen niin ei sille oikein kukaan muu voi mitään tehdä.. Ainoa asia mitä voit tehdä on kertoa hänelle miltä sinusta tuntuu ja tehdä myös selväksi, ei uhkailemalla, mutta asiallisesti, että ongelmien kohdatessa odotat saavasi häneltä
tukea. Läsnäoloa. Ja että rakastat häntä mutta mahdottomiin et sinäkään pysty. Kukaan ei voi yksin pitää parisuhdetta pystyssä. Siihen tarvitaan 2 ja tuollainen käytös ei ole 34-vuotiaan vastuullisen aikuisen käytöstä.
Kyllä sinä itse rakennat oman elämäsi. Jos jo ystävät uskaltautuvat sinulle sanomaan, että mies ei ole oikea, niin ulkopuolelta näkee hieman paremmin.
Olet ilmeisesti tullut jo alistetuksi ja läheisriippuvaksi, rakkaudella ei ole paljon tekemistä silloin. Parisuhde on jotain aivan muuta.
Itse jätin alkoholistimiehen (kävi kyllä töissä) ja vaikka oli luvattoman usein väärässä paikassa väärään aikaan juovuksissa, niin ei hänkään sentään kuseskellut pitkin taloa. Sinäkö ne sitten luuttuat, kun on ollut sinun syy, että mies on halunnut vetää lärvit?
Eihän toi mikään umpikuja ole, miehen nurkkiin kuseskelun saat aisoihin kun asennat kämppääsi märkätilojen muovimaton ja lattiakaivon. Painepesuri auttaa myös siisteyden ylläpitoa. Huonekalut voi pultata lattiaan niin niidenkään kaatuilu ei pääse häiritsemään perheidylliänne.
En voi muuta sanoa, kuin että itse en kestäisi tuollaista suhdetta. Rakkauden tunteen täytyy todella olla ylenpalttista, jos jaksaa tuollaista.
olen itse seurustellut 2 vuotta miehen kanssa, joka on arkena ihana ja juhlana itse piru. Oma mieheni ei ole mustasukkainen, mutta alko-ongelma selvästi. Mieheni on 24 -vuotias, käy töissä, ei juo viikolla, mutta kun juo niin juo itsensä kamalaan kuntoon. hänellä on myös sama tapa paeta, jos jotain ongelmia tapahtuu.
rakastan miestäni kuin hullu puuroa, yhteiset hetket ovat olleet elämäni hienoimpia. mutta perkele kun se alkomaholi tuli väliin, niin minä nostin kädet pystyyn. viime viikonloppuna mies katosi perjantaina ja tuli takaisin vasta sunnuntaina.
Me erosimme sinä sunnuntaina. Mies itkee, ja kaipaa perääni, mutta en halua enää häntä takaisin. En halua pilata elämääni alkoholistin kanssa, enkä edes ajatella miltä tuntuisi kasvattaa lasta tällaisen isän kanssa.
Toivon, että mies nyt vihdoin tajuaisi muuttaa elämänsä, mitä hän tietysti nyt lupaa ja vannoo. Mutta sen näkee vasta ajan kanssa, eikä minun tarvitse siitä enää kärsiä.
Mun mielestä sun kannattaisi tehdä samoin, jätät miehen. et menetä siinä mitään. Jos mies sinua rakastaa tarpeeksi, ja kykenee muuttumaan, hän voi saada sinut takaisin. Mutta vasta sitten, kun näet että hän pystyy muuttumaan.
Kyllähän tuo ajatus on usko tai älä käväissyt mielessä satoja kertoja.. Samallalailla hänkin juo vain kerran viikossa, jos sitäkään.. Eikä tämä kuseminen ole käynyt kuin kerran, mutta taju pois joka kerta! ;(
Kyllä olen jo asuntoja katsellut, jopa eri paikkakunnalta, koska työni saan siirrettyä minne vain. Tuntuu vain niin käsittämättömän vaikealta tehdä tämä päätös, sillä tiedän että hän rakastaa minua ja yrittää tosissaan tehdä parhaansa.. Vaikka ainahan sekään ei riitä. Mutta itsellä tulee sellainen olo, että ei haluaisi luovuttaa, kun kaikki kuitenkin on yleisesti kunnossa. Ja olemme puhuneet paljon näistä asioista, johon hän aina toteaa että ei hän tosissaan minua mollaa jne.. Sekin vielä, että en usko että olisin katsellut exäni käyttäytyvän näin ollenkaan. Se olisi ollut samantien kamat kasassa ja uusi osoite tiedossa.
exäni sanoi, että ei hän tosissaan minua mollaa.
Leikkiäkö se sitte on kaikenlainen arvostelu ja ilkeily.
Outoa huumorintajua!
Usko pois, että se tulee ajan myötä vain pahenemaan ja samalla sinä menetät itsetuntosi ja sinusta tulee pelkkä kuori.
Ei kannata jäädä tuollaiseen suhteeseen.