Useampi vuosi seurustelua takana, ja nyt haluaisin erota. En vain enää rakasta häntä sillä lailla kuin pitäisi, siis rakastan älyttömästi mutta platonisesti. Toki ero minuunkin sattuisi, mutta tiedän selviäväni. Hän sanoo ettei selviäisi. Tiedän että hän murtuisi täysin, hän on jo sen ikäinen, että voisi olla jo lapsiakin ja naimisissa, ja kaipaaa sitä vakaata parisuhdetta. Minusta tuntuu että varastan sen häneltä lähtemällä, ensin tuhlaan 4 vuotta hänen elämästään ja annan ymmärtää että meistä tulee perhe ja sitten muutan mieleni. Hänellä on ollut useita seurustelusuhteita, minulla ei. Ehkä outoja ajatuksia mutta minkäs teet.. Olen puhunut hänelle suoraan asioista, että harkitsen eroa yms. Vaikea kuvailla sitä tilannetta ja tunnetta, mutta tuntuu tosiaan että pilaisin hänen elämänsä! Hän sanoo ettei enää pystyisi seurustelemaan, että olen hänelle se oikea eikä hän pääsisi yli erosta. Nyt mietikin, että onko oikein olla niin itsekäs, kun kaipaus omaan elämään, asuntoon ja sinkkuuteen on niin voimakas, jo kolmatta kertaa suhteemme aikana. Mutta jos todella yrittäisin niin saisimme suhteemme toiminaan loistavasti, mutta tuskin ikinä rakastaisin häntä kuten nainen miestä. Jonkun mielestä heppoinen syy erolle, mutta jos minulla on tälläisiä tunteita jo tässä vaiheessa, niin se on pahempi homma jos sellainen tulee avioliitossa. Siitä olen varma, etten voi mennä naimisiin hänen kanssaan, se ei olisi oikein. En olisi täysillä mukana, olen sitoutunut liian nuorena. Haluan tapailla myös muita miehiä, ennen kuin sitoudun.
Vanhemmat ja viisaammat, neuvokaa!
Vanhemmat ja viisaammat, neuvokaa!
Vastaukset 10
Vanhimmat
en haluaisi ainakaan pitää ihmistä joka ei minua enää aidosti rakasta..miksi hän sitten haluaa..?
Oletko kysynyt häneltä..?
En ole aivan varma, parisuhteen takia? Sen takia ettei tarvitsisi olla yksin. Ja hän rakastaa minua, eikö jokainen haluaisi olla rakastettunsa kanssa, ehkä hän ei ole miettinyt asioita aivan loppuun, pelkää vaan menettävänsä minut. Ja hän taitaa myös luulla että minä vielä muutan mieleni. Olemme riidelleet viime aikoina aika paljon, mutta en minä sen takia ole lähdössä, ja sitä hän ei ymmärrä. Inttää vaan että kyllä se vielä tästä paremmaksi muuttuu, mutta kun kyse ei nyt olekaan siitä.
En minäkään tahtoisi olla ihmisen kanssa, joka ajattelee niin kuin minä nyt..
Olet jo itse miettinyt asioita läpi ja tullut siihen tulokseen että haluat lopettaa suhteen. Päätös on omasi, tiedät itsekin että et voi jatkaa suhdetta toisen takia. Voi vaikuttaa julmalta joillekin, mutta ei siitä pidemmän päälle hyvää seuraisi kummallekaan teistä. Ymmärrän sinua, koska olen itse vastaavassa tilanteessa. Tosin olemmme molemmat todennäköisesti teitä nuorempia (päälle 20), joten aikaa sen oikean löytämiselle molemmilla vielä paljon. Älä tuhlaa enemmän hänen aikaansa (tai omaasi!) Voihan sitä oppia rakastamaan, mutta jos se jokin on jo sammunut sinun kohdallasi, niin lieköhän se paras ratkaisu kuitenkaan.. Päätöksesi ei vaikuta hätiköidyltä, ja on hienoa että pystyt keskusella asiasta miehesi kanssa. Tosiasia kuitenkin on (minun mielestäni) että kyllä sen tuntee jos se on ollakseen. Toivon sinulle kaikkea parasta!
Jätät tietenkin ja lähdet etsimään sitä suurta rakkautta, joka sinulle kuuluu.
Nykynainen ei ole mihinkään tyytyväinen, kun aina jotain puuttuu. Seksi ei ole hekumallisen ihanaa. Tai sitten ei ole jumalallista rakkauselämää.
Mulla on/oli vähän sama tilanne kuin sulla. Tunteet ovat muuttuneet toverilliseen rakkauteen, enkä katso hänen olevan se oikea minulle. Jätin siis tyttöystäväni viikko sitten seurusteltuamme ensin yli 5 vuotta.
Olosuhteiden pakosta mikään ei ole käytännössä välillämme muuttunut vielä. Emme vain enää seurustele virallisesti. Viime viikolla mulla oli ensimmäinen yhden yön suhde ja eipä se tuntunut oikein miltään. heh.
Oon sitä mieltä, että nuorena saa ja kuuluu mennä, tehdä virheitä ja oppia niistä, ettei enää avioliitossa tarvitse. Yksin asuminen ja eläminen on useimmille tärkeä kokemus. Siinä oppii itsestään seikkoja, jotka parisuhteessa voi jäädä huomaamatta.
Kukaan ei halua satuttaa kumppaniaan. Jättäminen voi tuntua itsekkäältä teolta, mutta sitä se ei ole, jos ajattelet kokonaisuutta. Toisen halu kokea ja elää vapaana pilaisi kuitenkin suhteen ennemmin tai myöhemmin. Ei kumppanikaan voi olla onnettoman rinnalla tyytyväinen ja onnellinen.
Et voi ajatella liikaa miestäsi. 4 vuotta ei ole mennyt hukkaan kummankaan vinkkelistä. Se on elämään ja kokemusta. Ja muista että mies pystyy biologisesti hankkimaan lapsia paaaljon pidempään kuin sinä(nainen).
Tiedä sitten olenko vanhempi(27), mutta en taatusti viisaampi. Olen avoliitossa ja ollut jo noin 6 vuotta saman naisen kanssa. Mulla on itellä tasan sama tilanne sillä erotuksella että toinen ei tiedä mun ajatuksia vielä. Ite olen miettinyt eroa,syitä ja seurauksia jo pitkään. Ja että miks helvetissä tälläistä pitää tapahtua. Mistä mua rangaistaan. Olen yrittänyt etsiä suhteen valoisia puolia. Mutta tällä hetkellä ero vain tuntuu olevan se ainoa oikea ratkaisu. Ei auttanut vaikka lupasimme toisillemme menevämme ensi kesänä naimisiin. Rakkauteni häneen ei varmasti katoa koskaan mutta siitä on kadonnut se tärkeä osa. Mä en ole vielä pystynyt hänelle kertomaan mun tunteistani mutta pakkohan se on. Toinen kun on onnellinen ja suunnittelee jo kovaa tahtia häitä. Musta tuntuu niin helvetin pahalta ja suurimmaksi osaksi sen takia että tiedän hänen murtuvan. Ja osittain murrun varmasti minäkin. Mutta kun en ole itse pystynyt pitkään aikaan kuvainnollisesti "hengittämään", on pakko tehdä asialle jotain. Väkisin ei voi loputtomiin vääntää. Neuvoa ei tällaiseen asiaan oikeastaan kukaan voi antaa, sen tiedän. Tää on asia joka mun ja sun pitää hoitaa ihan itte. Kumpa elämä olisi helpompaa. Teet ratkaisun suuntaan tai toiseen, koita jaksaa.
Itselläni on aika sama tilanne. 2 vuotta ollaan seurusteltu, niin ylämäkien kuin alamäkienkin kanssa. Nykyään tuntuu, että mitkään mitä hän tekee tai sanoo ei kuulosta hyv'ltä. Kaikki tuntuu olevan aivan erilaisia kuin minun aatteet tai käsitys suhteesta. Mies haluaa lapsia, talon ja naimisiin. Minä en tämän miehen kanssa, olen sanonut sen hänelle ja myös sen että en rakasta enää niin paljon kuin ennen.. Meni poikki jo kerran mutta en voinut olla ottamatta häntä takaisin.. lapsellista ja toivotonta.. mutta hän oli niin murtunut, ei käynyt töissä eikä syönyt ym.. Mitä teen, kun kuitenkin haluan kokoajan pois suhteesta ja mietin millaista olisi ilman häntä, jonkun toisen kanssa joka arvostaa minua ja on tukena..??
Mulla sama tilanne muuten mutta olen mies ja tyttöystäväni sanoi ettei rakasta mua enää niinkuin ennen ja nyt ollaan jo kolme kuukautta oltu erossa.. Se kun sanoit että pelkäät että pilaat hänen elämän niin en haluaisi pelotella mutta minun elämäni meni ainakin pilalle totaalisesti. Sairastuin vakavaan masennukseen enkä ole parantunut vieläkään painoni on pudonnut vaarallisen alhaalle 185/51 en pysty syömään mitään. Joka päivä vain itken enkä liiku mihinkään ja töissä en ole käynyt. Onko miehesi kuitenki ihana ja mukava ja tykkäät hänen seurastaan? koska niin olin kuulemma minäkin mutta eron otti aika hätiköidysti noin vaan.. Sinä olet tehnyt oikein kun olet puhunut miehesi kanssa asiasta minä en ssanut tietää ennenkuin ero oli jo selvä =( Älä eroa jos tunnet olosi turvalliseksi miehen vierellä..kyllä se rakkaus siellä on mutta vain piilossa. Noi jotka sanovat että jätä vaan ja etsi tosirakkaus yms.. eivät ilmeisesti itse ole koskaan tullut jätetyksi tai eivät tiedä tätä tuskaa.. Itsemurha ajatuksiakin on tullut päähän mutta en ole sitä tehnyt (ainakaan vielä). Eli kokemuksesta voin sanoa että jos eron otat niin elämän pilaat siinä.. en tarkoittanut pahalla tätä viestiä vaan omasta kokemuksesta kerron.
Mutta en tiedä olenko onnellinen. . En tiedä tunnenko oloani turvalliseksi. . Toisaalta hän on ihana.. ostelee lahjoja ja vannoo rakkautta.. Aina jos olen vihainen, hän hätääntyy ja alkaa itkeä.. Ennen oli todella kontroloiva, nyt se on HIEMAN laantunut. . Ja on sitä väkivaltaisestikin vähän tapeltu.. Haluan vakaan miehen rinnalleni. . Lapsuuteni ei ollut vakaa ja vaikeaa on kun perheessä on vakava sairaus, ja varsinkin kun sairaus on omalla vahnemmalla.. Ei ole tehnyt kovin hyvää kun ei ole ollut aikuisen mallia, vaan on joutunut toimia "hoitajana".. Haluan Vakaan suhteen lapsineen ja koteineen ja töineen. . .
Ja älä tee itsemurhaa. . Poikaystäväni uhkailee sillä, ja se on kamalaa. Ymmärrän tai ainakin haluan ymmärtää kuinka vaikeaa se on kun toinen onkin viereltä poissa.. Mutta ei maailma siihen lopu, lupaaN! mutta ei se elämä tule takaisin pelkällä suremisellakaan ja itsetuhoisilla ajatuksilla! Aina saa surra, mutta elämä on silti elämisen arvoista!!
Itse taistelin aikanaan ihan samanlaisessa tilanteessa. Mies minua muutaman vuoden vanhempi, seurustelleet olimme siitä saakka kun olin ihan kakara, tulevaisuus oli valmiiksi suunniteltu. Sitten iski kova kaipuu johonkin ihan muuhun, eikä oma elämäntilanne enää tuntunutkaan oikealta. Tuntui kamalalta loukata läheisintä ihmistä, mutta en nähnyt muuta mahdollisuutta kuin jättää hänet. Hän oli katkera ja kurja pitkään, mutta nykyään voimme jo jutellakin asioista, olemme muuten molemmat tahoillamme onnellisissa parisuhteissa nykyään. Minä sain sinkkuaikani, hän taas sai turvallisen ja luotettaan suhteen ;)