anoppi

olla muuta kuin oma itsesi. Turhaan anoppiasi ujostelet, tavallinen ihminen hänkin vain on. Hi se, että kysyt, mitä kuuluu ja olet muutoinkin ystävällinen auttaa alkuun. Anoppisi antaa sinulle kyllä aikaa tutustua, kun huomaa että yrität.

Kokemuksesta voin sanoa, ettei mikään ole ikävämmän tuntuista, kuin se että anopille tulee tunne, ettei hänestä pidetä, vaikka ei edes tunneta toisiaan. Pojallekkin tulee ristiriitoja asiasta ajan mittaan.

Kohtelet häntä, kuten toivoisit hänen kohtelevan sinua, niin ei ongelmia tule.

toivoisin vain ystävällisyyttä ja avoimmuutta. Kerro anopille omista asioistasi kuten kertoisit ystävällesi. Ei nyt tietenkään kaikkia yksityisasioita, mutta ihan vaan normaaleja tapahtumia.

Olen huomannut, että joissakin miniöissä saattaa olla kuin kaksi eri persoonallisuutta. Anopin kanssa puhutaan usein juuri ja juuri vain pakolliset asiat. Mikäli anoppi haluaisi joitakin tietoja, omasta mielestään, jos ei nyt ihan välttämättömistä, mutta kuitenkin anoppia kiinnostavista asioista, ne on suorastaan pumpattava esiin. Useimmiten anoppi jättää väliin ja huokaisee vain pettyneenä.
Toisinaan, kun tarvitaan esim. lastenhoitoapua, juttu ja nauru luistavat kuin vettä vaan.
Välit ovat kyllä aina ihan hyvät. Anoppi kuitenkin tuntee toisinaan itsensä hyväksikäytetyksi.

Jos anoppisi kerran haluaisi olla läheisempi kanssasi ja myös itse sitä haluat, sinun kannattaa vain olla oma itsesi ja yrittää unohtaa turha ujoutesi, joka saattaa vaikuttaa pidättyvyydeltä.
Pyytäkää appivanhempia joskus myös käymään teidän luonanne. Ei siihen mitään ihmeellisiä tarjoiluja tarvita. Uskon tosiaan, että useat anopit toivovat miniöiltään eniten ystävällisyyttä ja sitä, ettei heitä suljeta ulkopuolelle, vaan kohdellaan kuin hyviä ystäviä. Se ei suinkaan tarkoita, että pitäisi jatkuvasti tavata tai, että anopilla olisi oikeus puuttua perheen sisäisiin asioihin ja lastenkasvatukseen.

Jos se siihen kuitenkin menisi, mielestäni pojan pitäisi heti huomauttaa äidilleen. Äiti ja poika voivat ottaa aika paljonkin yhteen ilman vakavampia jälkiseurauksia.
Miniä ja anoppi eivät unohda koskaan riitojaan ja mahdollisia loukkauksia.

Sinä olet varmasti ihan mukava miniä, koska edes vaivaudut tällaisia asioita pohtimaan. Rohkeutta vaan lisää.

voisi vihjata äidilleen, että ujostelet hänen seurassaan, ettei anopille jäisi sellaista kuvaa, ettet hänestä pidä? Tai voisit itsekin sivulauseessa mainita jotain, että tällaiset tilanteet aina vähän sinua jännittävät..anoppi voisi sitten ottaa ujoutesi huomioon ja kantaisi jutustelustanne ensi alkuun ns. "suuremman vastuun"

uskalla vain vaikka muutama sana jostain "turvallisesta" ýleisestä aiheesta vaihtaa anoppisi kanssa, siitä se alkaa pikkuhiljaa. Anoppisi varmaan haluaa olla hienotunteinen kun ei ole heti udellut sinulta kaikkea. Minukin "ykkös miniä" on hirveän ujo ja hiljainen, ja en aluksi tiennyt miten ottaa kontaktia, niin aloitin ihan niitä näitä jutustelusta, juttu kerrallaan.Nyt sujuu jutustelu jo ihan mukavasti.

"Kakkos miniä"=nuoremman pojan tyttöystävä, on taas ihan eri maata, hän pitää huolen puhumisesta. Molemmat miniä- ehdokkaat aivan mukavia tyttöjä!

Ole ihan rauhassa ujo! Älä ota paineita, vaikka anoppisi toivoo lähempää suhdetta.
Anopin ei tarvitse olla läheinen ystävä, eikä ollenkaan ystävä samalla tavoin kuin olet omien kavereidesi kanssa.

Itse en ole vaatinut miniöiltäni ystävyyttä, vaan olen ollut reippaasti miniän aviomiehen äiti. Ei sen enempää.
Ystävyys tulee jos on tullakseen. Tuo "yhteinen" mies on sen verran tulenarka aihe, että miniän ja anopin ystävyys olisi silti aina ristipaineiden alainen.

Minulla on kolme miniää.
Yhdenkään kanssa en ole ystävä, joskin en vihollinenkaan. Suhteemme on neutraali. Käydään kylässä ja puhutaan niitä näitä ystävällisessä hengessä. Lapsenlapsia on neljä, mutta en arvostele heidän kasvatustaan, sillä miniöillä on oikeus tehdä omat virheensä. Olenhan itse jo tehnyt omani!

Yksi miniöistä on ujo, eikä puhu asioistaan. Kunnioitan hänen hiljaisuuttaan.
En voi mennä vaatimaan läheisyyttä. Tekisin väkivaltaa miniälleni, jos hän joutuisi rooliin, joka ei ole hänelle luonteenomaista.
Silti, vaikkakin en ole ystävä miniöille, suhteemme on sukulaisuussuhde, syntymäpäivät ja muut merkkipäivät juhlitaan yhdessä. Ja nautin miniöiden seurasta. Minun ei tarvitse tietää heidän elämänsä yksityiskohtia ja silti tunnen heidät. En voi valittaa, enkä halua, olen tyytyväinen.

Neuvoksi sinulle, ole ihan oma persoonallisuutesi ja hyväksy ujoutesi. Sinun EI tarvitse esittää anopille mitään, ei luoda väkisin ystävyyttä ja läheisyyttä. Se kaikki tulee aikanaan itsestään, jos on tullakseen. Puhut ystävällisesti sen, minkä puhut, hymyilet ja se riittää.

Ei anopin kanssa tarvitse olla sydänystävä. Sinä seurustelet hänen poikansa, et hänen kanssaan. Hyvät, korrektit ja suht viileät suhteet appivanhempiin on oikein ok ratkaisu.

Kyllä se ajan kanssa tulee..alussa se jänniittää ihan kamalasti. voit vaikka yllättyä että anoppisi on hyvin kivakin nainen.. Rohkea kokeilu on hyvä.

Älä suotta ala vertailemaan tai varsinkaan kilpailemaan itseäsi siihen veljen tyttöystävään. Itse koen usein alemmuudentunteita suhteessa kälyyni, mutta toisaalta luulen että anoppikin usein kokee itsensä ulkopuoliseksi meidän miniöiden jutuissa. 3 ilman omaa valintaansa yhteensaatettua naista on aika vaikea kuvio kaikkiaan, on syytä yrittää nähdä se mahdollisimman yksinkertaisena. Myös olen kokenut ystävyyden anopin kanssa olevan aika vaikea asia, ei mitenkään tavoiteltavaa.