En uskonut enää kirjoittavani tänne. Talvella ajattelin että olen seuraavana syksynä jo kuollut. Niin olenkin - sisäisesti. Kaikki kaunis minussa on lakastunut. Välillä itken yhä, mutta harvemmin. Enää en välitä, vaikka pommi tippuisi viereeni. En tunne enää mitään. Kaikki on tyhjää ja turtaa.
Olen tavannut miehiä Sinun jälkeesi, mutta en osaa enää rakastaa. Kyse ei ole pelkäämisestä, vaan siitä että tapoit kaiken kauniin sisältäni. Olit viimeinen pisara. Minusta on tullut peluri joka ei osaa sitoutua. En kyllä lupaakaan mitään, enkä mene sänkyyn kenenkään kanssa. Joku osa minusta vielä kaipaa ihmistä lähelleen, mutta ei välttämättä enää miestä. Kun vain olisi joku joka silittäisi ja lohduttaisi. Itse en enää pysty antamaan kenellekään mitään.
Liian moni mies satutti minua, pelasi ja leikitteli, haki vain lohtua kun rakasti toista, kävi panemassa, uskotteli minulle muuta. Olevansa muka tosissaan. Minun piti elää ja kärsiä näin vanhaksi, että opin sen, ettei miehiin voi luottaa, että se tapa, jolla monet naiset pelaavat miesten kanssa on ainoa tapa selvitä itse haavoitta pelissä nimeltä "kumppanin etsiminen". Aidot ja herkät ihmiset eivät pärjää tuossa pelissä. Jotkut päättävät päivänsä, toiset kuolevat sisäisesti, loput vain menettävät uskonsa ihmiseen.
En toivu koskaan. Tapoit minut. Pelisi oli täydellinen; uskottelit olevasi tosissasi, että JUURI SINÄ et pelaa. Olitkin pelureista pahin. Avasin jo ennestään pahasti haavoitetun sydämeni sinulle, koska olin tyhmä ja liian optimistinen ja uskoin ihmisiin huonoista kokemuksistani huolimatta. Revit minut riekaleiksi ja katosit elämästäni. Et edes halunnut kertoa miksi, ja mikä meni vikaan.
Tiedän, että olen arvokas ihminen. Tiedän että olen sisäisesti kaunis. Tiedän että joku voisi rakastua minuunkin. Joku (kohtaloko) on vain määrännyt, että minulle ei suoda onnea nimeltä RAKKAUS - koskaan. Oli aika jolloin olin aito, lämmin ja avoin. Kaiken sen kauniin sisältäni annoin ja jaoin miehille jotka eivät sitä arvostaneet. Löysin sinut, ja olit (muka) erilainen kuin muut. Olitkin pahempi kuin muut. Raiskasit sieluni. Raiskasit sen kaiken kauniin, joka sisälläni oli yli kolme vuosikymmentä. Uskoni ihmiseen ja luottamukseni tulevaan. Veit myös Jumalan minulta, koska en enää jaksa uskoa häneenkään, koska hän ei ole koskaan antanut minulle mitään hyvää. Kerta toisensa jälkeen minua vain satutettiin, kunnes minusta tuli Zombie, joka vain odottaa kuolemaa.
Niin, en minä päälle päin enää näytä zombielta ja masentuneelta. En todellakaan. Väsyin ihmisten "muka ymmärtäviin" hymistelyihin, että "kyllä se siitä", ja "kyllä sinä vielä miehen löydät", ja "ei sinussa ole mitään vikaa", ja "kyllä Jumala auttaa kun tarpeeksi rukoilet", ja kyllä sitä ja kyllä tätä. Nyt nauran päällepäin, tapaan miehiä, en enää itke joka ilta itseäni uneen, mutta olen sisältä uhkaavaa jäätä, kylmä ja julma, tunteeton ja täysin välinpitämätön.
Kiitos Sinulle, ja toivotan onnea uudelle uhrillesi
Olen tavannut miehiä Sinun jälkeesi, mutta en osaa enää rakastaa. Kyse ei ole pelkäämisestä, vaan siitä että tapoit kaiken kauniin sisältäni. Olit viimeinen pisara. Minusta on tullut peluri joka ei osaa sitoutua. En kyllä lupaakaan mitään, enkä mene sänkyyn kenenkään kanssa. Joku osa minusta vielä kaipaa ihmistä lähelleen, mutta ei välttämättä enää miestä. Kun vain olisi joku joka silittäisi ja lohduttaisi. Itse en enää pysty antamaan kenellekään mitään.
Liian moni mies satutti minua, pelasi ja leikitteli, haki vain lohtua kun rakasti toista, kävi panemassa, uskotteli minulle muuta. Olevansa muka tosissaan. Minun piti elää ja kärsiä näin vanhaksi, että opin sen, ettei miehiin voi luottaa, että se tapa, jolla monet naiset pelaavat miesten kanssa on ainoa tapa selvitä itse haavoitta pelissä nimeltä "kumppanin etsiminen". Aidot ja herkät ihmiset eivät pärjää tuossa pelissä. Jotkut päättävät päivänsä, toiset kuolevat sisäisesti, loput vain menettävät uskonsa ihmiseen.
En toivu koskaan. Tapoit minut. Pelisi oli täydellinen; uskottelit olevasi tosissasi, että JUURI SINÄ et pelaa. Olitkin pelureista pahin. Avasin jo ennestään pahasti haavoitetun sydämeni sinulle, koska olin tyhmä ja liian optimistinen ja uskoin ihmisiin huonoista kokemuksistani huolimatta. Revit minut riekaleiksi ja katosit elämästäni. Et edes halunnut kertoa miksi, ja mikä meni vikaan.
Tiedän, että olen arvokas ihminen. Tiedän että olen sisäisesti kaunis. Tiedän että joku voisi rakastua minuunkin. Joku (kohtaloko) on vain määrännyt, että minulle ei suoda onnea nimeltä RAKKAUS - koskaan. Oli aika jolloin olin aito, lämmin ja avoin. Kaiken sen kauniin sisältäni annoin ja jaoin miehille jotka eivät sitä arvostaneet. Löysin sinut, ja olit (muka) erilainen kuin muut. Olitkin pahempi kuin muut. Raiskasit sieluni. Raiskasit sen kaiken kauniin, joka sisälläni oli yli kolme vuosikymmentä. Uskoni ihmiseen ja luottamukseni tulevaan. Veit myös Jumalan minulta, koska en enää jaksa uskoa häneenkään, koska hän ei ole koskaan antanut minulle mitään hyvää. Kerta toisensa jälkeen minua vain satutettiin, kunnes minusta tuli Zombie, joka vain odottaa kuolemaa.
Niin, en minä päälle päin enää näytä zombielta ja masentuneelta. En todellakaan. Väsyin ihmisten "muka ymmärtäviin" hymistelyihin, että "kyllä se siitä", ja "kyllä sinä vielä miehen löydät", ja "ei sinussa ole mitään vikaa", ja "kyllä Jumala auttaa kun tarpeeksi rukoilet", ja kyllä sitä ja kyllä tätä. Nyt nauran päällepäin, tapaan miehiä, en enää itke joka ilta itseäni uneen, mutta olen sisältä uhkaavaa jäätä, kylmä ja julma, tunteeton ja täysin välinpitämätön.
Kiitos Sinulle, ja toivotan onnea uudelle uhrillesi
Vastaukset 14
Vanhimmat
Mikä saa naisen ripustautumaan mieheen noin sairaalloisesti?Ei ole omaa minuutta, ei omaa elämää?Antaa miehelleen päätäntävallan omastakin puolestaan?
Olen rakastanut,rakastunut,ollut parisuhteissa,eronnut ,nykyisin avioliitossa,mutta en koskaan ole antanut tunteiden viedä järkeäni!Enkä koskaan ole antanut miehelle valtaa,olen aina hakenut tasaveroista suhdetta.
Turha sinun on täällä sääliä itseäsi,itse olet omilla hölmöilyilläsi pilannut elämäsi,ei mieskään kestä naista,joka ripustautuu,elää toisen kautta.
Noin siinä sitten käy...voivoi,koita pärjätä.
Okei. Itsesääli on jossain tilanteissa ymmärrettävää, mutta joskus se täytyy lopettaa, sen tiedän. Uskotko, että joskus joku voi satuttaa todella paljon, juuri se jonka vähiten luulisit..? Mä en uskonut, ja mulle kävi niin. En ripustautunut, elin samalla omaa elämää ja silti toi kirjoitus tuntuu melko samalta, miltä musta tuntui kolme vuotta sitten. Ja kuitenkin mä selvisin. Rakkaudesta. Tai oikeastaan sen puutteesta. Täytyy myöntää, että aika dramaattista tekstiä, mutta uskon että kyseinen henkilö "tulee vielä järkiinsä".
Noin kylmästi voi sanoa vain ihminen, joka... niin, mitä, millainen? Joskus toiseen ihmiseen heittäytyminen on ainoa mahdollisuus, vaikka siihen liittyy hirvittävät riskit. Se on inhimillisyyttä, halua rakastaa ja olla rakastettu!
Sen yhden miehenkö takia, vai oliko tämä kaikkien osien summa? Mitä se mies sitten teki sulle? Haukkui, hakkasi, petti, valehteli, jätti? Mistä sä tällaisia miehiä olet bongannut? Kyllä miehiin voi luottaa, mutta sekin riippuu miehestä. Sama juttu naisilla. Onhan se valitettavaa että olet törmännyt elämäsi aikana just niihin hyväksikäyttäjiin. Ehkäpä sä rakastut vain komeisiin lirkuttelijoihin, jotka tietää mistä naruista vetää. Kannattaisi avata silmät ja olla vähemmän pinnallisempi. Ehkäpä alkaisi näkymään niitä oikeasti tunteellisia ja välittäviä miehiä.
tapaat hyvän miehen.
Voit myös miettiä onko itsessäsi vikaa, jos miehet kerta toisensa jälkeen pettävät tai jättävät. Riippuminen ja ruikuttaminen on pahasta. Jos myötäilet ja yrität vain miellyttää miestä, niin se ärsyttää.
mies ei halunnut häiritä, vaan poistui vain hiljaa pois?
säälittävää luettavaa...hei älkää nyt edes tuota lähimmäistämme syyttäkö kun muutenkin sydän itkee..
Mites jos olit liian hyvä heille ja ne tunsivat sen sisimmässäänja se syytös pani heidät loukkaamaan sinua..
Rutkasti voimia sulle tuu tänne kainalooni...
Mitä kiltimpi ja hellempi nainen olet ja
mitä enemmän pidät hellyydestä ja läheisyydestä
ja myös näytät sen.
Mikälie luonnekieroutuma,
mutta se saa miehet kaikkoamaan
kolkompien ja vaikeiden naisten seuraan,
josta taas lähtevät ruikuttaen ja oi
niin kaltoinkohdeltuina etsimään
"enkeleitä" joiden luota lähtivät.
Niin toi routa minunkin porsaani kotiin.
Mutta joku olikin sillävälin löytänyt hänen
enkelinsä, joku joka oli koittanut kestää
vuosikausia vaikean naisen rinnalla,
näkemättä tuona aikana yhtäkään enkeliä.
Surullista, mutta kenellehän?
Kannattaisikohan joskus tyytyä siihen mitä on?
Ettei tarvitsisi katua.
Joten älä sinäkään tyttö sure!
Usko se, ettei miehet yleensä tiedä mitä tahtovat,
jos tietävät niin ei ainakaan nuorina, kun jotkut
ei viellä vanhempinakaan.
Tuli oikein kylmiäväreitä kun lueskelin sun tarinaa...Kertoi aivankuin omasta elämästä prikulleen!!!!erosin muutamavuos takaperin 8 vuoden suhteesta missä oli viimeset 4 liikaa ja yhtä helvettiä...pelkkää manipulointia...se hajotti niin pahasti ja sumensi harkintakyvyn täysin...Toinen antaa olettaa...antaa sillontällöin sen pienen toivonkipinän kerta toisensa jälkeen..ja sit ottaa sen pois..saa vaan ajettua toisen nurkkaan mistä ei poispääsyä...syö ja kuluttaa henkisesti loppuun...Sitä rupeaa loppujen lopuksi syyttämään itseään....mitä enemmän syyttää sitä naivimmaksi/kiltimmäksi toista kohtaa muuttuu...ei siinä oo enään järjenkanssa mitään tekemistä kun tunteet ottaa vallan..ja myönnän et järkeä ei saa unohtaa..mut minkäs teet kun sydämen ääni on niin kova et se peittää kaiken muun alleen...Ei se voi olla väärässä!!!!Kuinka hyvältä se tuntuisikin jos kaksi samanlaista kohtaisi!!!!Mut kokemuksesta tiedän et meidänkaltaisia on helvetin vähän olemassa...
Ei pidä vaan luovuttaa vaikka se kaiken paskan keskellä tuntuukin helpolta ratkasulta..
tarinasi kuulosti aivan kuin se olisi ex-mieheni kirjoittama...hän kärsi huonosta itsetunnosta, roikkui kuin iilimato minussa kiinni, huomioi aivan liikaa (kuulostaa hullulta, mutta se huomioiminen oli jo sairaalloista) itki ja konttasi perässä, tuli keskellä yötä katsomaan että kaikki on ok, vannoi rakkauttaa kaiken aikaa, kysyi joka kolmas tunti pystyisinkö ikinä pettämään häntä, inhosi naisia koska oli tullut petetyksi, oli petetty, piti itseään rumana, tyhmänä ja sisältä hienolta ihmiseltä, minua jumaloi, soitteli jatkuvasti, oli koko ajan kiinni, piti halata, suukotella jatkuvasti ym ym
Arvaa mitä? se ahdistaa, se ahdistaa niin paljon että jos olet kiltti ihminen, sinulla ei ole pokkaa heti sitä sanoa koska tavallaan jo säälit sitä toista, kuulostaa ihan julmalta ja tunteettomalta mut näin se on. Ihminen tarvitsee myös omaa tilaa, omaa elämää, kaikki elämä ei saa pyöriä sen toisen ympärillä, pitää antaa toiselle omaa rauhaakin. Itseltäni meni puoli vuotta sanoa se toiselle että nyt riittää. En vain kerta kaikkiaan enää kestänyt sitä roikkumista, sellainen ahdisti todella nurkkaan ja tuntui että ei ole enää poispääsyä ja sitten se räjähti. Suuret tunteet oli mukana, rakastin ihan mielettömästi enemmän kuin ketään ja rakastan vieläkin ja tiedän että koskaan en yli hänestä pääse, rakkaus menee mukanani hautaan asti, mutta järki oltava mukana. Sattuu ihan älyttömästi, mutta nyt on helpompi hengittää, helpompi olla, vapautunut olo ja silti sydän rakastaa edelleen. Toinen on vain nyt samassa tilassa kuin sinä. Peluriksi hän ei sentään ala. Tuntee samoin kuin sinä. Minä en ikinä hänellä leikkinyt, olisin ollut valmis viettämään koko loppuelämäni hänen kanssaan, mutta se ei onnistu vaikka kuinka haluan. Hän ei anna tilaa.
Tsemppiä sinulle! Muista että kaikki ei ole pelureita, älä syytä itseäsi ennen kuin olet tutkinut missä mättää. Elämä jaksaa vielä laulaa ja tanssia sinullekin, kaikki ihmiset eivät ole sikoja,ei miehet eikä naiset, taustalla vaan saattaa olla joku asia joka ei vain meinaa nousta esiin koska tunne ei anna. Mieti omaa käytöstä, mieti miehiä kenen kanssa olet ollut -jossain on vielä se unelmien prinssi ja vaikka peluriksi ryhtyisitkin, se prinssi sulattaa sinut ja huomaat että ei tarvitsekaan olla kylmä ja tunteeton.
Koeta jaksaa,Itse joutunut myös pelimiesten riepoteltavaksi ja luottamus mennyt kokonaan!!mutta elämää pitää elää vaan ja huomenna taas voi olla parempi päivä meille:) paljon haleja sinulle ja jaksamisia!
Että en "roiku" miehissä. En koskaan soita ja/tai kysele mitä hän tekee ja missä menee. Tapaamisia on ollut 1-3 krt vkossa. Onko se liikaa/roikkumista?? Olen aina elänyt myös omaa elämääni; harrastanut ja tavannut ystäviäni.
Mieleeni ei tulisikaan kontata ja itkeä jonkun perässä, kuten joku tuossa kirjoitti miehensä tehneen - huhhuh. En ole koskaan itkenyt ketään olemaan kanssani. Olen vain halunnut että keskusteltaisiin miksi näin kävi. Monet miehet vain tekevät katoamistempun, eivätkä halua keskustella.
Pinnallinen en todellakaan ole, ja olen etsinyt lähinnä syvällisiä miehiä, enkä mitään kiiltokuvapoikia. Olen huomannut, että syvällinen ja "keskusteleva", avautuva mies on pahempi peluri kuin pinnallinen panomies. Jos tämä ns. syvällinen mies haluaa pelata naisten kanssa, se on hänelle helpompaa kuin panomiehelle, jollaisen keskivertonainen tunnistaa aika nopeasti.
Nice kirjoitti oikein - kiitos hänelle siitä.
Minä tein itse tuon naiselleni, mitä sinulle on tehty. Tahtomattani, yritin rakastaa, kauan ja kipeästi, mutta en vain voinut. Niiden vuosien aikana nainen mureni, yritti, rukoili, mutta minä kohtelin häntä huonosti, purin pahan olini häneen. Eikä hän milloinkaan siitä toivu...
Ja ikäänkuin minulle ei huono omatunto ja rakkaudettomuus riittäisi, nyt itse rakaistuin naiseen, ensimmäistä kertaa elämässäni, enkä saa häneltä mitään vastakaikua.
Tukahdun tähän yksinäisyyteeni.
mitä tilaa!!Kieri nyt vain kurjuudessasi, että opit arvostamaan ja kunnioittamaan muitakin kuin itseäsi.