Minulla ei varsinaisesti ole ongelmaa. Kunhan vain haluan purkaa tuntemuksiani ja ajatuksiani... Joskus omien ajatusten kirjoittaminen ja jakaminen tekee ne todellisemmiksi.
Olen seurustellut nykyisen mieheni kanssa kolme vuotta, mikä on minulle (ja hänelle) pitkä aika. Suhteemme oli alkuun varsin myrskyisä, kunnes viime kesäisen pidemmän eron jälkeen löysimme sen, mitä molemmat haluamme; turvallisen, seesteisen yhdessäolon. Opimme keskustelemaan, riitelemään oikein ja toista kunnioittaen, luottamaan toisiimme ja tähän suhteeseen. Välillä huomaan itsessäni kaipuun "tunnemyrskyihin", joita suhde alkuun tarjosi, kunnes taas tulen järkiini ja ymmärrän, etten voisi saada parempaa miestä! Rakastuminen on muuttunut rakkaudeksi, joka tosiaankin on tahdon asia.
Tässä seesteisessä vaiheessa on tietenkin tullut myös ajateltua parisuhteen syvintä olemusta. Näilläkin palstoilla haikaillaan paljon exien ja uusien ihastusten perään ja muristaan nykyisen suhteen tylsyydestä. Mutta sitähän parisuhde loppujen lopuksi on; seesteistä, rauhallista - ehkä tylsääkin. Se on joka päivä tehty valinta siitä, että huolimatta arjen harmaudesta, haluan tuon ihmisen rinnalleni. Itsekin olen välillä joutunut tekemään sen päätöksen uudelleen ja uudelleen, kyllästymiseen asti. Mutta kukapa oikeasti jaksaisi vuodesta toiseen rakkaudenhuumaa, ihastumista ja tunnemyrskyä? Ehkä evoluutionkin tarkoitus on, että suhde rauhoittuu, jotta osapuolet voisivat keskittyä toistensa sijaan yhteisen perheen perustamiseen? Ehkä ei olekaan tarkoitus elää "täysillä" ja ihastuksesta toiseen pomppien? Sillä aika usein se "sydämen ääni" onkin vain oman pienen egon ääni, joka vaatii itselleen lisää palvontaa, ihastumista, värisyttäviä kokemuksia voidakseen tuntea itsensä täydelliseksi ja kokonaiseksi. Sitä ei pidä sekoittaa siihen, mikä on oikein ja kaikkien kannalta hyväksi.
Kun oppii tuntemaan toisen pohjiaan myöten ja kun se toinen tuntee myös sinut pohjiaan myöten, suhteesta väistämättä katoaa tietty jännitys. Onko se sitten niin paha? Miksi se jännitys/ihastus on parempi kuin turvallisuus ja yhdessä valittu rakkaus? Kun toinen on pidellyt hiuksiasi oksentaessasi tai hakenut sinulle peräpuikkoja ummetukseen, väistämättä tietty sähköisyys ja flirtti katoaa suhteesta. Pelaaminen ja arvoituksellisuus käy tarpeettomaksi, kun ihmiset paljastavat todellisen itsensä. Miksi tuo kaikki unohtuu niin helposti ja moni on valmis hyppäämään satunnaisen ihastuksen kelkkaan? Sama on edessä jokaisessa suhteessa. Arki tulee ennemmin tai myöhemmin.
Siispä jälleen kerran teen tietoisen päätöksen siitä, että haluan jakaa elämäni juuri tämän miehen kanssa. Hän saa vieläkin rakkauden läikähtämään sisälläni hörppiessään aamukahviaan hiukset pörrössä. Hänen kanssaan haluan perustaa perheen ja vanheta yhdessä. Hänen kanssaan olen valmis selvittämään eteen tulevat ongelmat, mitä tahansa ne ovatkin. Häntä olen valmis rakastamaan joka päivä, vaikka olisinkin kyllästynyt kaikkeen. Hän ei ole täydellinen, mutta en ole minäkään. Tärkeintä kuitenkin on, että hän tkee minulle hyvää. Se on paljon enemmän kuin voin sanoa kenestäkään muusta. Lisäksi hän on paras ystäväni.
Olen seurustellut nykyisen mieheni kanssa kolme vuotta, mikä on minulle (ja hänelle) pitkä aika. Suhteemme oli alkuun varsin myrskyisä, kunnes viime kesäisen pidemmän eron jälkeen löysimme sen, mitä molemmat haluamme; turvallisen, seesteisen yhdessäolon. Opimme keskustelemaan, riitelemään oikein ja toista kunnioittaen, luottamaan toisiimme ja tähän suhteeseen. Välillä huomaan itsessäni kaipuun "tunnemyrskyihin", joita suhde alkuun tarjosi, kunnes taas tulen järkiini ja ymmärrän, etten voisi saada parempaa miestä! Rakastuminen on muuttunut rakkaudeksi, joka tosiaankin on tahdon asia.
Tässä seesteisessä vaiheessa on tietenkin tullut myös ajateltua parisuhteen syvintä olemusta. Näilläkin palstoilla haikaillaan paljon exien ja uusien ihastusten perään ja muristaan nykyisen suhteen tylsyydestä. Mutta sitähän parisuhde loppujen lopuksi on; seesteistä, rauhallista - ehkä tylsääkin. Se on joka päivä tehty valinta siitä, että huolimatta arjen harmaudesta, haluan tuon ihmisen rinnalleni. Itsekin olen välillä joutunut tekemään sen päätöksen uudelleen ja uudelleen, kyllästymiseen asti. Mutta kukapa oikeasti jaksaisi vuodesta toiseen rakkaudenhuumaa, ihastumista ja tunnemyrskyä? Ehkä evoluutionkin tarkoitus on, että suhde rauhoittuu, jotta osapuolet voisivat keskittyä toistensa sijaan yhteisen perheen perustamiseen? Ehkä ei olekaan tarkoitus elää "täysillä" ja ihastuksesta toiseen pomppien? Sillä aika usein se "sydämen ääni" onkin vain oman pienen egon ääni, joka vaatii itselleen lisää palvontaa, ihastumista, värisyttäviä kokemuksia voidakseen tuntea itsensä täydelliseksi ja kokonaiseksi. Sitä ei pidä sekoittaa siihen, mikä on oikein ja kaikkien kannalta hyväksi.
Kun oppii tuntemaan toisen pohjiaan myöten ja kun se toinen tuntee myös sinut pohjiaan myöten, suhteesta väistämättä katoaa tietty jännitys. Onko se sitten niin paha? Miksi se jännitys/ihastus on parempi kuin turvallisuus ja yhdessä valittu rakkaus? Kun toinen on pidellyt hiuksiasi oksentaessasi tai hakenut sinulle peräpuikkoja ummetukseen, väistämättä tietty sähköisyys ja flirtti katoaa suhteesta. Pelaaminen ja arvoituksellisuus käy tarpeettomaksi, kun ihmiset paljastavat todellisen itsensä. Miksi tuo kaikki unohtuu niin helposti ja moni on valmis hyppäämään satunnaisen ihastuksen kelkkaan? Sama on edessä jokaisessa suhteessa. Arki tulee ennemmin tai myöhemmin.
Siispä jälleen kerran teen tietoisen päätöksen siitä, että haluan jakaa elämäni juuri tämän miehen kanssa. Hän saa vieläkin rakkauden läikähtämään sisälläni hörppiessään aamukahviaan hiukset pörrössä. Hänen kanssaan haluan perustaa perheen ja vanheta yhdessä. Hänen kanssaan olen valmis selvittämään eteen tulevat ongelmat, mitä tahansa ne ovatkin. Häntä olen valmis rakastamaan joka päivä, vaikka olisinkin kyllästynyt kaikkeen. Hän ei ole täydellinen, mutta en ole minäkään. Tärkeintä kuitenkin on, että hän tkee minulle hyvää. Se on paljon enemmän kuin voin sanoa kenestäkään muusta. Lisäksi hän on paras ystäväni.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kiitos mukavasta pohdinnastasi, sain paljon siitä piristystä harmaaseen arkeeni !
oikeastaan mitään lisättävää. :)