Olen lukenut monia juttuja ihmisten tilanteista ja saanut paljonkin hyää tietoa. Oma avioliittoni on tullut siihen pisteeseen että tunnen olevani kahlittu. Kaiken mitä teen ystävieni kanssa ei miehestäni ole tarpeellista. Aina tulee purnausta. Pahimmillaan pelkkä kylästely saa mieheni mustasukkaiseksi. Hän saattaa tehdä varmistus soiton "et missä oot" tyyliin. Kotia tullessa alkaa tenttaus mitä teittä, missä kävittä jne. Tämä ei sitten johdu siitä että itse pitäisin kirjaa mieheni menoista. Hän saa olla ja harrastaa kavereidensa kanssa niinku tarve vaatii.Eroa olen pohtinut n. vuoden verran ja nyt on tilanne niin tulehtunut että kun saisin voimia niin toimisin. Jos meillä ei olisi lapsia niin ero olisi varmaan jo voimassa, mutta ne lapset. Aina jaksetaan puhua : muistakaa lapset,yrittäkää kuiten lasten takia.
Lapset etusijalla
surusilmä
131740
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
klo 22 TV2 sta tulee narsistisista ihmisistä dokumentti, ehkä löydät jotain ajatuksia itsellesi siitä..
Moni hakee hakemalla toisesta ties mitä vikoja juuri tuollaisista ohjelmista.
Kuinkahan usein näiden ohjelmien mukaan tehdyt "diagnoosit" osuvat kohdalleen?
Itsekin olen saanut kuulla sairastavani mm. Aspergenin syndroomaa ja vaikka mitä.
Lääkäri ei näitä vaivoja tunnistanut.
Suhde on ohi, jos täytyy hakea selityksiä toisen käyttäytymiselle.
Eikö ole turha yrittää enää keksiä "sairauksia" toisesta? Ketä se hyödyttää?
Kantapäät vastakkain, ja katse tulevaisuuteen!
- ja kysyt vielä, ketä se hyödyttää? Eikö narsistin, alkoholiongelmaisen, minkä vaan, oman edun mukaista olisi hakeutua hoitoon - sehän hyödyttää vain häntä, siis VAIN häntä. Muut ovat osansa jo saaneet, joten heidän hyödykseen se tuskin enää koituu.
Kannatan itse pakkohoitoa, ja tiedätkö miksi: Uskon vakaasti siihen, että jokainen (aikuinen) ihminen on vastuussa itsestään.
mukaan on parempi erota - jos on "pakko" erota - silloin, kun lapset ovat latenssivaiheessaan, eli olisko ollut 6-10/11 -vuotiaita, verrattuna pienempään lapseen tai murrosikäiseen. Tiedä tuosta sitten, kun ei ole omaakaan kokemusta (ei lapsia)
Lapsuus ja nuoruus meni sitä vanhempien eroa odotellessa, sitä rukoillessa ja hävetessä.
Jos saisin kelloa kääntää ja asioihin vaikuttaa, niin toivoisin eniten maailmassa, että vanhemmat olisivat tajunneet erota ajoissa. Traumat ja parisuhteen kieroutunut malli vainoavat edelleenkin.
Vanhemmat, jotka pysyvät yhdessä vain lasten takia, tekevät ison erehdyksen ja karhunpalveluksen lapsilleen. Lapset tuntevat takuulla syyllisyyttä loppuikänsä kun tajuavat, että heidän takiaan vanhemmat ovat kituneet ja kärsineet.
"Ennen latenssi-ikää lapsi erityisen haavoittuvainen kaikille ulkoisille järkyttäville tapahtumille.
Latenssi-ikäinen kestää järkytykset paremmin.
Latenssi-iän jälkeen, nuoruusiässä, lapsi on taas haavoittuvaisempi, tällöin useilla esiintyy masennuksen yksittäisiä piirteitä - jos niihin ei puututa, jatkokehitys käy yhä vaikeammaksi."
Lasten takia yhdessä kituuttaminen on pelkkää teeskentelyä ja kulissien pystyssä pitämistä.
Siinä ei todellakaan ajatella lasten parasta vaan ihan itsekkäistä syistä jatketaan jotain mahdotonta ja lapset kärsii.
Lapset eivät ole tyhmiä. Ei heitä kannattaisi sellaisina kohdella.
Mulla nuorin on 14 vuotias tyttö ja pelkään ero hänen osalta. Liittomme ei ole juurikaan riitainen, mutta ei iloakaan paljoa keskenämme ole. Kun tyttö pääsisi murrosiän ohi, - noin 16 ikävuoteen, niin silloin olisi mielestäni paljon paremmat lähtökohdat erolle.
meillä 14 vuotias poika ja odottelen, että hän kasvaa, koska olen nähnyt, että juuri murrosiässä vanhempien ero koskee lapseen eniten ja jättää jälkiä.
Hei!
Olen ollut samassa tilanteessa. Lapset ovat nyt 7 ja 4 vuotiaat.
Mieheni valvoi menemisiäni ja tekemisiäni ihan älyttömiin mittoihin. En uskaltanut enää tehdä mitään. En voinut kotona edes kirjaa lukea, koska mies tuli viereen makaamaan ja tuijotti minua. Olin todella ahdistunut ja masennuinkin varmaan. Mietin eroa pitkään ja hartaasti. Joka päivä kun aamulla heräsi, toivoin että mies ei olisi ollut paikalla vaan katoaisi vaikka itsestään. kunnes eräänä aamuna tajusin, ettei se siitä mihinkään katoa, ellen tee jotain!!! Sanoin rohkeasti, että en jaksa tätä enää ja että haluan muuttaa erilleen. Tämä tapahtui siis kuukausi sitten. Ja mieshän tietenkin pillastui ja lähti kotoamme vanhemman poikamme kanssa. Sanon tähän väliin, että yritin samaa kaksivuotta sitten, mutta mies alkoi uhkailla itsemurhilla ja kaikella älyttömällä.
Puhuin miehelleni rauhallisesti ja sanoin, että et voi minua millään estää. Hän siis suostui erilleen muuttoon, mutta sanoi kyllä että jos haen lopullista eroa, niin hän tekee kaiken hankalaksi. Siis uhkailu jatkui.
Mielessäni ajattelin, että ihan sama kunhan vaan pääsen hänestä eroon. Nyt olemme sopineet, että vanhempi poikamme on vuoroviikoin molempien luona ja nuorempi isänsä kanssa jokatoinen viikonloppu.
Mieheni on halunnut, että haemme apua. olemme siis käyneet parisuhdeterapiassa. Ja mieheni vaan hokee, ettei ole mitään tarkoittanut kyttäämisellä eikä sanoillaan.
Nyt tulevana maanantaina menemme sinne uudelleen ja aion sanoa, että haluan lopullisen eron. Uskallan sen sanoa vieraan ihmisen läsnäollessa. En muuten.
Joten TOIMI!!!!
Lapset selviää kyllä!! Kunhan sinä voit hyvin.
Niin, lapset ovat yllättävän sopeutumiskykyisiä. Onhan niitäkin jotka ovat kasvaneet sodan tms. runtelemassa miljöössä ja kehittyeet terveiksi aikuisiksi.
Ihan tippa tuli silmään kuin luin juttusi. Aivan kuin meidän tarina. Juuri samanlaista on ollut meilläkin. Itse puhuin viimeksi erosta nyt keväällä. Alkoi minun syttely ja vähättely etten minä pärjäis yksin lasten kanssa. Olisin huono äiti kun olen vuorotyössä, lapset olisivat liikaa keskenään ja kaikkea muuta yhtä typerää. Työvuoroni ei ole muuta kuin järjestää, nyt tosin omasta halustani teen iltavuoroja mahd. paljon. Itse olen miettinyt asioita aika tarkkaankin. Tiukkaahan se olisi jonkin aikaa mutta.. Lapset ovat jo kuitenkin niin vanhoja että ero ei olisi mahdotonta. Ovat jo 9 ja 12. Mutta se voiman puute ja pelko kuinka hankalaksi mieheni voi asiat tehdä pelottaa.
Juuri nimenomaan lasten vuoksi pitäisikin erota! Lapset ottavat esimerkkiä vanhempien käytöksestä ja toistavat samaa kaavaa sitten aikuisina omissa suhteissaan. Parisuhteeseen pitäisi kuulua hellyys ja sen osoittaminen julkisesti. Oli sitten kyseessä ydinperhe tai uusperhe. Suostuessasi elämään huonossa suhteessa annat huonoa esimerkkiä lapsillesi. Sitäpaitsi lapset vaistoavat kyllä jos jotain on vanhempien välillä vialla. Ja se taas stressaa lapsia. Ota ero ja lähde. Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi huonoon suhteeseen. Pahimmillaan voit jopa menettää terveytesi.