Nainen!
Kostatko kaikki edellisissä suhteissa kokemasi vääryydet nykyiselle puolisollesi?
Jos teet niin, miksi teet niin?
Eikö kostaminen ole mielestäsi turhaa ja lapsellista touhua?
Kerro.
Kostatko kaikki edellisissä suhteissa kokemasi vääryydet nykyiselle puolisollesi?
Jos teet niin, miksi teet niin?
Eikö kostaminen ole mielestäsi turhaa ja lapsellista touhua?
Kerro.
Vastaukset 14
Vanhimmat
niin eiköhän tämä olisi pian entinen suhde. Miksi kukaan mies/nainen sietäisi moista käytöstä puolisoltaan, ainakaan alkuhuumaa pidempään?
selvittään kaikki menneet jutut ekaks enneku koen olevani valmis uuteen. Muistot toki kulkee mukana aina, mut ei niillä kuulu uudessa suhteessa vaivata toista ellei tilanne sitä vaadi(esim.selvennystä omaan käytökseen, jonka juuret saattavat olla edellisessä suhteessa tms).
ainakin minulla kaiken jälkeen!
Tuohan on vielä kevyttä, kunnon feministi kostaa miehille kaikki vääryydet entiset elämät mukaanlukien, alkulimasta alkaen.
Juurikin tuollaista kostoa sain kokea naisen taholta. Ensin hän kertoi entisestään juttuja ja myöhemmin sain huomata että hän käyttäytyi minua kohtaan samalla tavalla mitä oli väittänyt entisen miehensä käyttäytyneen häntä kohtaan. Toivottavasti sai parannettua olonsa edellisen miehen "huonosta kohtelusta" jos sellaista koskaan edes oli.
...sille saatan kostaa ja rankasti joka minua on kohdellut kuin rukkasta, ei se millään muotoa kuulu uuteen suhteeseen.
... mutta minulle on kyllä kostettu.
Ylipäänsä, oli sitten mies tai nainen, kostetaan läpikäymättömät vihan tunteet, tavalla tai toisella. Ikävää, ikävää...
Kun tietää, mihin se homma johtaa, niin miksi ryhtyä moiseen?
Kostaminen voi olla ihan jees joskus, mutta kyllä sen pitää sitten osua oikeaan kohteeseen...
En koskaan, jokaisella on oma menneisyytensä ja niin minullakin, mutta niitä ei tuoda missään nimessä uuteen suhteeseen. Siitä saisi vain pohjatonta surua ja hampaiden kiristelyä turhaan...
Poikaystäväni petti minua, ja lähdin heti erään puoliksituntemani miehen mukaan ja lähetin poikaystävälleni viestin, että "lähen tässä just panee yhtä miestä, ja tämä rakastelu on omistettu sinulle"
no eihän siinä mistään rakastelusta ollut kyse, eikä edes tuntunut kovin hyvälle. vitutti vaan.
siis en kosta sitä kellekään muulle kuin vain molopäille itselleen
eniten kärsit tuossa itse. Tyhmän touhua sanon minä.
ymmärrän, miksi miehesi petti sua. Ja uskon että tulee toistumaan ellette sitten ole jo eronneet.
kosta... joskus sanon vähän turhan suoraan tai painokkaasti, kun olen tottunut paksunahkaisiin ja kovakorvaisiin miehiin, mutta nykyiseni onkin herkempää lajia. Mutta en varsinaisesti kosta mitään, typerä ajatus.