Minulla on ollut helvettilinen vuosi takana. Työpaikalla on tapahtunut sellaisia asioita, ettei niitä voisi todeksi uskoa. Esimiehet ei ole lotkauttanut korvaansa. Teidän avulla olen jaksanut. Kärsimys kirkastaa ja paskat . Joku viisas on sanonut, että totuus tekee vihaiseksi. Meillä on työpaikalla sovittuja totuuksia, jotka tekevät ihmiset hulluiksi. Tusinasta työntekijästä on sanoutunut viimeisen puolen vuoden aikana viisi irti. Itselläni on uusi työpaikka kahden viikon kuluttua. Lasken tunteja ja niitä on jäljellä 48 ja sitten se on ohi.
HCD ja te muut
kiitollinen
1387
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kertomasi on hyvä esimerkki huonosta työilmapiiristä työpaikalla.
On hienoa kuulla, että me kirjoittajat olemme olleet avuksi, pahoittelen vain sitä, että taas yksi kiusaamistapaus jää selvittämättä ja päättyy uhrin lähtemiseen työpaikasta.
Tämä kaava on aivan liian yleinen.
Tsemppiä sinulle, toivottavasti uusi työpaikka on hyvä ja saat siellä ansaitsemaasi arvostusta. :)