Mun poikaystävällä ja mulla on välimatkaa reilut 100km ja näemme vain viikonloppuisin.
Välillä saattaa mennä kaksikin viikkoa ennen kuin näemme. Tämä on rankkaa minulle ja varmaan poikaystävällenikin.
Itse opiskelen jolloin minulla on viikonloput vapaita - silloin olisi hyvä nähdä, mutta poikaystäväni joutuu nyt olemaan viikonloputkin töissä ja arkisin hän tekee 14 tuntisiä päiviä.
Arkisin aina soittelemme, tekstailemme ja juttelemme mesen välityksellä, mutta nyt se on hieman hankalaa kun työ vie kaiken hänen aikansa. Hän menee suoraan töistä nukkumaan.
Ymmärrän hyvin, että 14 tuntisen työpäivän jälkeen on toellakin väsynyt, mutta tämä on rankkaa minulle. Ikävä on suunnaton, kun ei näe tai kuule omaa rakastaan!
KAKSI VIIKKOA EROSSA! :(
Muutenkin, kun näemme vain viikonloppuisin, (melko vähän) haluaa olla aktiivisempi yhteyden pidossa.
Olen ikävästä välillä hyvin kiukkuinen, ja sitten saattaa tulla pientä kränää, mutta ne kyllä aina sovitaan.
Mutta oikeasti tämä on todella raskasta ja olen surullinen.
Välillä saattaa mennä kaksikin viikkoa ennen kuin näemme. Tämä on rankkaa minulle ja varmaan poikaystävällenikin.
Itse opiskelen jolloin minulla on viikonloput vapaita - silloin olisi hyvä nähdä, mutta poikaystäväni joutuu nyt olemaan viikonloputkin töissä ja arkisin hän tekee 14 tuntisiä päiviä.
Arkisin aina soittelemme, tekstailemme ja juttelemme mesen välityksellä, mutta nyt se on hieman hankalaa kun työ vie kaiken hänen aikansa. Hän menee suoraan töistä nukkumaan.
Ymmärrän hyvin, että 14 tuntisen työpäivän jälkeen on toellakin väsynyt, mutta tämä on rankkaa minulle. Ikävä on suunnaton, kun ei näe tai kuule omaa rakastaan!
KAKSI VIIKKOA EROSSA! :(
Muutenkin, kun näemme vain viikonloppuisin, (melko vähän) haluaa olla aktiivisempi yhteyden pidossa.
Olen ikävästä välillä hyvin kiukkuinen, ja sitten saattaa tulla pientä kränää, mutta ne kyllä aina sovitaan.
Mutta oikeasti tämä on todella raskasta ja olen surullinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kaukosuhteet eivät koskaan ole helppoja. On tärkeää, että molemmat osapuolet ovat ns. samalla aaltopituudella ja yhtä sitoutuneita suhteeseen.
Jos molemmat todella tahtovat yhteisen tulevaisuuden (hinnalla millä hyvänsä) ei välimatka välttämättä haittaa ja toista jaksaa odottaa. Mutta jos toinen tuntee olonsa epävarmaksi voi ongelmia syntyä.
Ongelman voi aiheuttaa sekin kuinka paljon läheisyyttä osapuolet suhteessa kaipaavat. Joku ei välttämättä edes tahdo suhdetta, jossa ollaan ikään kuin liimautuneita toisiinsa, kun taas joku toinen vaatii suhteelta jatkuvaa yhdessäoloa ja fyysistä kontaktia. Tällaisessa tilanteessa, jossa partnereiden tarpeet eivät kohtaa on vaikeaa rakentaa kumpaakin osapuolta tyydyttävää suhdetta.
En osaa antaa muita vinkkejä kuin, että puhukaa paljon ja erityisesti siitä, mitä suhteelta tahdotte ja mitä toisillenne merkitsette. Näin on helpomaa luottaa toiseen ja yhteiseen tulevaisuuteen, joka toivottavasti odottaa siellä jossain.
Vielä kerran onnea koetokselle.
Minulla ja poikaystävälläni on välimatkaa suunnilleen saman verran kuin teilläkin eli noin 100 km. Näemme myöskin lähinnä ainoastaan viikonloppuisin ja joskus tosiaan vasta kahden viikon välein. Suhteemme on melko tuorekin vielä, joten välimatka ei vielä pahalta ole tuntunut.. Silti ikävä iskee usein ja odottaa kuin kuuta nousevaa sitä ihanaa viikonloppua jolloin vihdoin pääsee kullan kainaloon! Elämme nyt vain päivän kerrallaan ja katsomme miten suhteemme lähtee kehittymään ja mihin tiemme vievät.. en todellakaan jaksa kaukosuhdetta vuosia! Mutta näin on olosuhteidenkin pakosta, itse työskentelen toisella paikkakunnalla ja toinen opiskelee toisaalla. En voi parempaa neuvoa tässä vaiheessa antaa kuin sen, että jos todella rakastaa ja välittää, tuo välimatka ei tunnu missään! Ja aina voi ajatella niitä suhteita, joissa on monia tuhansia kilometrejä välimatkaa...
niin että itel on poika viel kauempana ja nähään yleensä 2-5 vkn välein....kyl tää syö tyttöö!!
Jaa, mut meillä on 3000 km, ja nähdään muutaman kerran vuodessa.
No niin, taas näitä pissittäjiä!
Ei voi sanoa seurusteluksi, jos näkee VAIN vaivaiset muutaman kerran vuodessa!
Ja ihmiset ovat ERILAISIA!!! :)
Joillekkin 100km tuntuu kamalalta ja joillekin taas 20km tuntuu kamalalta!
Tämähän on palsta, joissa puhutaan KAUKOSUHTEISTA ja seon kaukosuhde, jos on satakin kilometriä rakastuneiden välissä.
Että antaa ihmisten rauhassa kertoa omista asioistaan täällä, ilman että joku tulee valittamaan että RUIKUTETAAN.
Sattuu olemaan kyllä mun aviomieheni, eikä poikaystävä.
No sanon vaan, että 100 km on aika onneton kilsamäärä, ja en todella voi ymmärtää kuinka joku voi todella ruikuttaa tosta. Jos ahdistaa 100 km, onko todella rakkautta????
Mulla ja mun kihlatulla on välimatkaa noin 600 kilsaa, ja nähään vain ehkä joka toinen viikonloppu.. se on oikeesti tosi rankkaa ku meillä on molemmilla opiskelut kesken, eikä voida muuttaa vielä yhtee.
Ennen mekin soiteltiin ja tekstailtii ym. kauheesti mut jotenki tuntuu et se on jääny tosi paljon vähemmälle ainaki sen osalta, mä taas haluisin vaan koko ajan puhuu sen kans puhelimes tai jotain ku on koko ajan kauhee ikävä. ja sit ku nähää nii viikonloput menee aina liian nopeesti, onhan se ihana aina nähä mut sit ku joutuu lähtee se tuntuu aivan kauheelta jättää oma kulta kotii ja lähtee pois.
Sit ku ei ollenkaan tiedä mitä toinen viikolla tekee, missä se liikkuu tai kenen kans, siinä tulee kauheen mustasukkaseks mä ainaksin tuun, muutenki on ny ollu aiemmin vähä hankaluuksia luottaa miehiin nii en sit tiiä mitä tekis...
Tää on aivan kauheeta aina oottaa et millo se soittaa ja millon nähään taas, mut täytyy kai ottaa ilo irti aina ku näkee...
Ja tätä pitäs kestää viel lähes kaks vuotta, mut saa nyt nähdä, en kyl millään haluis luopuu mun rakkaasta, eikä sekään varmaan musta mut tää on tosi raastavaa....