Eräs Työkaverini on varmaan maailmain toiseksi veltoin tyyppi. Aamuisin hän käyttää lehdenlukuun
noin kaksi tuntia.(lehdet saa ilmaiseksi painota-
losta). Yhdeksän aikaan pidetään kahvipaussi. Hä-
nellä aika venyy noin tuntiin tai puoleentoista.
(lehdenlukua).Suorittaa jotain työtehtäviä lais-
kasti.Puolilta päivin ruokailua.(lehden lukua noin
yksi tunti).Suorittaa jotain työtehtäviään veltos-
ti.Työn suorittaminen päättyy hyvissä ajoin ennen
työajan päättymistä.(lehden lukua).Laskennallinen
veltto työaika hänellä on max. kolme tuntia/päivä.
Kesällä hänen olessaan lomalla tuurasi häntä nuori
tyttö joka suoriutui samoita tehtävistä kolmessa
tunnissa ja tuli hämmästyneenä kyselemään jäikö
häneltä jotain tekemättä, kun ei saanut enempää
aikaa kulumaan samoihin töihin mitä vakituinen
kaveri teki.
Tuuraaja oli mielissään, kun järjestin hänelle
muitakin tehtäviä jotta sai aikansa kulumaan.
Halusta auttoi myös minua, kaunis kesä kun pisti myös toisen kaverin pitkälle sairaslomalle.
En viitsi ilmoittaa asiasta työnantajalle,saadak-
seni vihat pääleni. Tosin en minä häntä pelkää.
Kuinka voisin hoitaa asian siististi. Puhuminen
hänelle ei auta, omalla esimerkillä ei ole mitään
vaikutusta. Tuleva työpaikkapalaveri saattaa olla
hänen kohtalonpaikka. Toivon hänen ottavan erään
asian siellä esille jolloin voin käyttää sitä
"aasinsiltana" kyseiseen tilanteeseen.(Sitä saa mitä tilaa) Herätkää Tamperelaiset työnantajat ja päivittäkää duunareiden työsuoritukset tasapuoli-
siksi.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Kukin hoitaa hommat omalla tavallaan. Jos se riittää työnantajalle niin mikäs siinä. Tai ehkä sitä lopulta kukin saa ansionsa mukaan.
Joskus ennen kiinnitin vastaavanlaisiin asioihin huomiota. Työelämässä tilanteet vaihtuu. Mukavasta työnatajasta voikin tulla vastakohta, silloin sitä miettin että pitikin olla niin tunnollinen ja ahkera vuosia...
Itseäni ei hetkauta muiden työtahti, varsinkaan jos siitä ei ole itselle mitään haittaa. Joka työpaikassa vissiin on pikkumainen ISOVELI joka valvoo muiden tekemisiä ja tekemättä jättämisiä, niin täälläkin.
Hanki elämä (mielellään työn ulkopuolelta)!
niin !!!!!
No tekeekö se kaikki hommansa siinä kolmessa tunnissa mitkä esimies on sille antanut? Jos tekee niin helevettiä siinä valitat.
Itsekkin teen just sen mitä käsketään, en minä sen jälkeen ala ite keksimään itelleni hommaa, tai mene esimieheltä kinumaan lisää työtä. Se on niitten homma järjestää, ei minun.
Teen hommani ja sen jälkeen istun perseelläni puuhaamassa omiani siihen asti kunnes joku tulee sisään ja antaa lisää hommaa.
Mitä turhia stressatt iitteesi muitten tekemisillä. Kaveri osaa ottaa iisisti eikä tule ainakaan burn outtia, varo ettet ote saa sitä kyttäämällä kaveriasi. Muuten yritälöysäillä itekkin vähän tahtia, ei kannata totuttaa työnantajaa liian kiivaseen työtahtiin, kun työnantaja alkaa ottaan "löysiä" välistä voit olla juuri SINÄ joka joudut kilometritehtaalle. Eli hidasta vähän.