Sinkkuna olen pörrännyt turhan kauan, ja viimeisen parin vuoden aikana jokainen seurusteluyritys, joita on ollut jopa viitisen kappaletta, on kaatunut siihen, ettei mies ole ollut valmis mihinkään vakavaan. Taas samassa, mutta tavallaan niin erilaisessa tilanteessa. Pari kuukautta tapailua takana tämän miehen kanssa, joka on täysin "paatunut poikamies". Ei tavallaan mikään ihme että poikamies on, sillä niin itsekkääseen elämään tottunut, ettei moni nainen jäisi katselemaan.Jostain syystä kuitenkin olen vielä tässä. Siitäkin huolimatta, että mietin kuinka kehnosti hän minua kohtelee. Ja joka kerta kun otan asian puheeksi hän onnistuu vakuuttamaan, kuinka haluaa kanssani olla ja että tarvitsee vain aikaa parisuhde-elämään tottumiseen.
Nyt mietin, että kusettaako hän vain minua. Onko teistä tämä meininki normaalia? Itse en nimittäin osaa enää arvioida asiaa objektiivisesti.
Alkuun tapaamisia oli tiiviimmin, siis ensimmäisten viikkojen aikana. Nyt tapaamme maksimissaan yhtenä iltana viikolla, toisen kerran viikonloppuiltana. Viikonloppuisin emme kuitenkaan vietä edes kokonaista vuorokautta yhdessä. Tulen illalla, ja heti seuraavana aamupäivänä mies keksii menoa tai jotain muuta, millä saa minut ulos luotaan. Seksisuhteesta ei voi olla kyse. Valitettavasti. Mies kun ei pysty seksiin, vaikka sitä on kärsivällisesti yritetty lähes jokaisella tapaamisella. Ei ole asiaa kommentoinut millään lailla, enkä ole viitsinyt kysyä, kun olen pelännyt loukkaavani. Soittelee kyllä useimpina iltoina, mutta silloin tällöin saattaa mennä päiviä ettei kuulu mitään. Vakuuttelee, että haluaa kanssani olla, mutta tuntuu, etten jaksa näin löyhää suhdetta ikuisesti.
Mitä mieltä olette? Onko tälle suhteelle mitään mahiksia? Jollain sairaalla tavalla kuitenkin rauhoittaa tieto, että tämä on varmaan "parasta" mihin mies pystyy, en usko monenkaan naisen, jolla on valinnanvaraa alistuvan tällaiseen. Minullakin on sitä valinnanvaraa joskus ollut, nyt hiljaisempaa. En tiedä, siksikö roikun tässä? Toisaalta ajattelen, ettei pidä olla kärsimätön, toisaalta mietin, onko tässä mitään järkeä..

Vastaukset 16
Vanhimmat
hyvä nainen menee ihan hukkaan kuvaamassasi suhteessa, mieti tuletko loppuelämäsi toimeen ilman seksiä? tuskin. Aika siis nostaa kytkintä.
"VAKAVAAN"
emme todellakaan ole valmiita vakavaan suhteeseen josta puuttuu huumori ja iloisuus....
olemme miehinä pahoillamme.
Niin valitettavasti näyttää silti, että hän on jo suhteessa jossain muualla. Ja sitoutunut, koska ei muka halua seksiä kanssasi. Joten kynnys kainaloon ja ulos. Ei mitään tulevaisuutta.
Siis haluaa seksiä, mutta kärsii todella pahasta erektiohäiriöstä. Tiedän ettei ole muualla suhteessa, koska meillä on yhteinen kaveripiiri, joka kyllä asiasta tietäisi.Mutta tietysti voi olla, että on joku muukin "samanlaisessa" kierroksessa.
Sun kaltaiset ainostaan viihtyy tommosten seurassa, koska he osaavat pelaamisen taidon ja ne eivät viihdy missään perheessä.
Vastauksesi oli provo, mutta todella paskamainen silti. Taidat olla päästäs sekaisin? Minä erityisesti viihdyn parisuhteessa, jopa niin paljon, että siedän tällaista kohtelua.
Jos se on kaappihomo eikä vielä tiedä sitä itsekään?
Sehän selittäisi koko arvoituksen: seksi ei onnistu (naisen kanssa), pitää karata milloin mihinkin luontasi kun alkaa ahistaa jne.
Toivottavasti näin ei ole, mut tuli vai mieleen.
Ei kai mies ole 39vee? Edellinen suhteeni tuon ikäiseen mieheen oli juuri samanlainen.. Onkohan sattumaa, vai sama henkilö?
Kuulostaa saman tyyliseltä, kuin juuri pari kk sitten päättynyt suhteeni. Tai suunnilleen päättynyt... Yhteyttä pidetään yhä päivittäin ja sänkyynkin on pari kertaa päädytty. (Sillä saralla ei ongelmia)
En osaa sanoa, miksi miehessä roikuin, ja roikun yhä. Niin paljon hyvää kuitenkin! Huumori, läheisyys, älykkyys... Oikeastaan ei mitään ongelmaa. Paitsi juuri ne samat, jotka sinä kuvailit. Ja sitten se, että puolen vuoden suhteenkaan jälkeen en saanut kuulla niitä sanoja rakkaudesta. Kerran ja kännissä, ja aamulla mies pisti humalan piikiin. Tulipa hyvä mieli...
Ajattelin juuri niin kuin sinäkin, että tämä mihin mies pystyy nyt kanssani, on parasta häneltä. Ja hän välittää minusta enemmän kuin ehkä kenestäkään vuosiin. Toivoin että asiat muuttuisivat, ja mies ottaisi minusta kiinni! Rakastan häntä yhä, mutta toivo on kuollut. Ei hän minua halunnut, eikä yhtään enää helpota sekään, ettei hän halua ketään muutakaan elämänkumppanikseen.
Kyllä minä ja sinäkin olemme niin arvokkaita, että löydämme vielä jonkun, joka ottaa meidät kokonaan. Ei nainen ole lamppu, jonka voi "laittaa päälle" kun kaipaa valoa. En halua olla mitään puolikasta. Älä sinäkään. Äläkä anna itsetuntosi kärsiä. Tiedät että vaikea, mutta...
Itse taistelen myös hieman samanlaisen tilanteen kanssa. Erottukin ollaan jo reilu kk sitten, mutta toista en saa mielestäni eikä näköjään mieskään minua. Yksi ilta käytiin ulkona ja meillä oli todella mukavaa. Vietettiin yö yhdessä ja seuraavakin yö. Molemmat selkeästi nautti toisen seurasta. Mutta.. mitään jatkoja ei ole sovittu ja tästä tapaamisesta nyt viikko. Erilaisten työvuorojenkin takia ollut aika mahdoton tavata.
Piinaava tilanne. Ei ole vapaa, ei varattu.
Itse olen yrittänyt miettiä aivotuksiani. Onko tässä kysessä suuret tunteet vai se haasteellisuus mikä toisessa on (saavuttamattomuus).
No haista vittu sit ja ammu ittes ja perhees, hullu kusiaivo
Puhutko yksiössä asuvasta J.A miehestä 02- alueelta? Silmälasit ja tummat hiukset? Sopisi.
Huomatkaa, että aloitus on vuodelta 2006. Niin samanlaisia ovat ihmisten tarinat... mutta tuskin on tarkoittamasi henkilö.
Kertomasi mies ei edes hae "suhdetta" kenekään kanssa. Hän on vain kaverisi. Oli seksiin liityviä ongelmia tai ei, hänelle riittää pelkkä kaveruus. Hän välittää sinusta omalla tavallaan, kaverina, mutta ei elämänkumppanina jonka kanssa perustetaan perhe.
Mitähän jos sinäkin lopettaisit yovierailut hänen luonaan, hyväksyisit asian että hän on ystävä ystävän tasolla.
Jatka etsintää.
Siinä olet oikeassa, että ei tuota miestä heti kukaan toinen huoli.
Mutta mitä sinäkään teet tuolla suhteella?
On sitäpaitsi ihan hölynpölyä puhua muuta kuin tekee. Mies ei pysty/halua parisuhteeseen eikä pysty edes tätä sinun kanssasi puhumaan läpi.
Normimies olis jo ottanut etektio-ongelmankin puheeksi. Asia tuskin on hänelle uusi. Syitä sinun ei tarvitse tietää eikä kysellä, voit vain todeta että tämä mies ei pysty seksiin, eikä edes puhu asiasta.
Ei parisuhteeseen yleensäkään tarvitse ”totutella” - se on hölynpölyä. Asat menevät tavallisilla ihmisillä ihan omalla painollaan kun haluaa toisen kanssa olla ja ihastuu. Seksikin. Jos ei suju, niin ei se siitä muuksi muutu.
Unohda tämä kaverimies. Ala etsimään aktiivisesti uutta seuraa. Ole iloinen ja avoin, aloitteellinen, koita päästä treffeille, liity sinkkuryhmiin jne. Kyllä se parisuhteestakin kiinnostunut löytyy hyvin todennäköisesti ennen pitkää.
N29 on läheisriippuvainen. Suhde on ihan hyvä, jos tavataan kaksi kertaa viikossa.
Seksiäkin voi harrastaa ilman erektiota. On suuseksit yms. yms.