Mieheni ei juuri koskaan tee aloitetta rakasteluun. En edes muista koska näin olisi tapahtunut. Olemme olleet naimisissa 12 vuotta Alkuaikoina jo olisin halunnut enemmän seksiä kuin hän. Sitten syntyivät lapset ja en itsekkään niin jaksanut olla asialla. Saattoi mennä vuosikin, että emme rakastelleet. Aloitteentekijänä siis melkein aina minä.(Usein joudun torutuksi,mikä loukkaa) Asiasta olemme kyllä yrittäneet jutella, minussa ei hänen mielestään ole vika (sen olen todennut muitten miesten kiinnostuksestakin), kuitenkaan en saa hänestä irti selvää syytä. Pahinta asiassa kuitenkin oli, kun huomasin hänelläpornolehtikätköjä ja netissä tuntuu viihtyvän aikuisviihteen sivuilla. Haluaisin jakaa hänen kanssaan tämän tärkeän luonnollisen asian, mutta vaikeaa on.
pihtaava mies
omin käsin onneen?
3767
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Miehelläsi on varmasti seksihaluja. Hän vain tyydyttää ne muilla tavoin kuin perinteisesti eli miehen ja vaimon kesken. Nettiseksi voi tuntua helpolta tavalta, jossa ei tarvitse huomioida kuin omaa itseä. Luulen, että nettiporno tulee koko ajan isommaksi ongelmaksi, koska se on kiva piriste osana seksielämää, mutta huono isäntä, jos tavallinen seksielämä kuihtuu kokonaan kasaan.
Minusta avioliiton yksi tehtäviä on myös avioseksi. Jos yhteisestä päätöksestä päätetään, että avioliitto on vain kaveriliitto ilman seksiä, niin sitten on eri asia. Muutoin pitää selvittää, mikä on ongelmana ja voidaanko liittoa jatkaa ja millä edellytyksillä. Joku ratkaisee asian pettämisellä tai pyytämällä lupaa seksitarpeiden tyydyttämiseen jonkun muun kanssa tai sitten jatkamalla masturbointia.
Minusta jokaisella on oikeus masturbointiin, varsinkin, jos toinen haluaa enemmän seksiä kuin toinen, niin silloin se on hyvä keino tasata tilannetta, jolloin vähemmän haluava saa tyydytyksen seksillä ja enemmän haluava seksin ja masturboinnin yhdistelmällä.
Miehesi saattaa tuntea olonsa uhatuksi, kun hän ei alussakaan ole pystynyt tyydyttämään sinua tarpeeksi. Hänellä saattaa olla myös kynnys lähestyä sitä eikä hän kestäisi kieltävää vastausta.
Uskoisin, että noin 40-vuotiaskin mies haluaa seksiä yhä ainakin 2 kertaa viikossa vaikka kuinka olisi juopotteleva ja tupakoiva. Myös suorituspaineita saattaa olla.
Ota vain asia esille uudelleen. Älä syytä, vaan ole lempeä. kerro, että olet vahingossa nähnyt hänen lehtiään ja tiedät, että hän käyttää nettipornoa. Kerro, että rakastat yhä häntä kovasti ja kaipaat ja ikävöitä häntä vierellesi. kerro, että et haluaisi masturboida niin paljoa, kun niin paljon ihanammalta tuntuisi oma rakas mies.
Jos mies ei suostu keskustelemaan, kirjoita kirje tai yritä saada hänet terapiaan keskustelemaan ongelmasta. Vaikkei asia olisi ongelma hänelle, se on jo riittävä syy, että SINULLE tämä on ongelma.
Omassa parisuhteessani on vastaavia ongelmia ja olen aktiivisesti ottanut niitä esille. Meillä ongelma on juuri siinä, että mies pelkää riittämättömyyttään. Hän ei ole kuitenkaan osannut hyväksyä seksin apuvälineenä käyttämääni dildoa tms, joka auttaa minua orgasmiin. Minulle taas tärkeintä on oma rakas eikä se minulle vähennä orkun arvoa, vaikka loppuun asti päästäkseni pitäisikin käyttää lelua. jos en käytä apuvälineitä miehen mieliksi, en saa orkkua ja siitäkin mies ahdistuu, kun hän ei pysty tyydyttämään mua. iso osa näistä jutuista on mielestäni juuri omista asenteista kiinni, että mitä hyväksyy ja mitä edes yrittää hyväksyä.
annat ukkos juosta porno sivuilla.ei tulis meillä onnistuun tuo peli äijä lentäis pellolle kättelyssä.toihan on sairasta,ku ei oma eukko kelpaa,mutta vieraitten akkojen tavaroita passaa tirkistellä.olen sen miehelleni tehnytkin selväks,jos kerrankin semmosille sivuille eksyy,niin liitto loppuu siihen eikä ole käynykkään.sen verran kuitenkin meillä toi seksi elämä luistaa.
Litoo heti. Luistaa! Ehdoilla. Kysy ukoltasi?