Ymmärrän miehiä

Itse olen nainen ja kyllä ymmärrän miehiä ihan hyvin, kun he ihmettelevät naisten käyttäytymistä.

Itse olen vakituisessa suhteessa ollut jo viisi vuotta, siitä ei sen enempää. Ystävyyssuhteet ovat minulle hyvin tärkeitä. Joskus olen verrannut niitä ylä- ja alamäkineen jopa parisuhteeseen :) Tosin seksiä en ystävieni kanssa harrasta.

Miespuolisten ystävien kanssa harvoin on mitään epäselvyyksiä.
No entäpä naiset? Joskus tuntuu, että on ihan pihalla heidän aivoituksistaan. Eräs naispuoleinen ystäväni puhuu esimerkiksi melko lahjakkaasti ristiin. Toisen mieli ailahtelee kuin tuuliviiri. He ovat minulle rakkaita ystäviä, upeita ihmisiä, mutta en ihmettele jos miehet putoavat välillä kärryiltä, kun ei itsekään ystävänä niillä aina pysy. :)

Kai se on naisilla joku sisäänrakennettu ominaisuus. En minä nyt itsekään "puhdas pulmunen" näissä asioissa ole. Aiemmin itsekin annoin miehelle epäselviä viestejä parisuhteessa, mutta onneksi hän hiillosti minua aina niin kauan että sai asioiden oikeat laidat selville. Hyvä että itsekään tiesin mitä tarkoitin :) Se on naisilla niin fiilispohjaista mitä tulee esimerkiksi sanotuksi. Nyt on niin pitkään jo oltu suhteessa, että näitä ongelmia ei ole.

Ystävyyssuhteeni ovat kestäneet vieläkin pitempään, mutta edelleenkään naisia en aina ymmärrä. Onneksi olen hetero :)
121482
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

nainen, vaan MIES. Kirjoitustyyli paljastaa sinut armotta.

Epäilyksiä herättää lisäksi tapasi puhua ystävistäsi hyvin epäempaattisesti. Kuka puhuu ystävistään näin? Vastaan: Kostonhimoinen mies.

Äänestä
  • Tällaistako on olla mies? Hih. Eikö kukaan muu nainen todella ole huomannut naisten outoja puolia?

    Millähän voisin todistaa olevani nainen? No, olen äiti. Synnyttänyt. Synnytyksen kesto oli 15 tuntia, apgar 8-10-10, istukka normaali, jälkivuoto 3 viikkoa... Näitä tietoja ei ainakaan mun mies TODELLAKAAN muista, joten eiköhän tämä todistane asian.

    Äänestä

  • !!!!!!! kirjoitti:

    Tällaistako on olla mies? Hih. Eikö kukaan muu nainen todella ole huomannut naisten outoja puolia?

    näyttää naiselta, toimintosi toimivat, kuten naisella, sukupuolielimesi ovat kuin naisella ja taitaa tissitkin löytyä, mutta looginen ajattelusi on lähempänä miestä, kuin naista.

    Äänestä

  • Ape. kirjoitti:

    näyttää naiselta, toimintosi toimivat, kuten naisella, sukupuolielimesi ovat kuin naisella ja taitaa tissitkin löytyä, mutta looginen ajattelusi on lähempänä miestä, kuin naista.

    paha asia ole ollenkaa. Naiset ottakaa opiksi niin tulette toimeen miesten kanssa!

    Äänestä

  • Ape. kirjoitti:

    näyttää naiselta, toimintosi toimivat, kuten naisella, sukupuolielimesi ovat kuin naisella ja taitaa tissitkin löytyä, mutta looginen ajattelusi on lähempänä miestä, kuin naista.

    Ei voi pitää paikkaansa, moiset naiset ovat fantasioiden tuotetta. Jollei ap sitten ole transu. Ai niin mutta niin näppäriä eivät vielä ole että ukko synnyttään pääsis.

    Äänestä

  • Ape. kirjoitti:

    näyttää naiselta, toimintosi toimivat, kuten naisella, sukupuolielimesi ovat kuin naisella ja taitaa tissitkin löytyä, mutta looginen ajattelusi on lähempänä miestä, kuin naista.

    Entä jos niin on, mitä se haittaisi? Eikö se vain osottaisi, että sukupuolten sisällä on variaatiota, joka helposti unohdetaan, kun yleistetään, millaisia miehet ja naiset muka ovat?

    Tunnen naisia, joiden ystävistä suurin osa on miehiä ketjun aloittajan mainitsemista syistä. Tunnen myös miehiä, joiden on paljon helpompi jutella naisten kanssa. Olemme kaikki yksilöitä.

    Erilaisuuden sanotaan olevan rikkautta ja allekirjoitan väitteen. Kuitenkin usein erilaisuus ymmärretään niin, että kun miesten ja naisten sanotaan olevan erilaisia jonkin asian suhteen, naisen käyttäytyminen oletetaan normiksi ja miehen käyttäytymisen poikkeamaksi siitä. Esimerkkinä tästä toimikoon naisen väitetty tapa puhua tunteistaan, joka ei tietenkään ole kaikkien naisten tapa. Lehdissä on omistettu paljon palstatilaa sille, miksi mies ei ymmärrä, miksi mies ei käsittele asioita samalla tavalla jne. Helposti unohdetaan, että jossakin parisuhteessa mies voi olla se kommunikoivampi osapuoli.

    Ihmiset ovat erilaisia, joten keskinäinen kanssakäyminen edellyttää molemminpuolista ymmärrystä, sitä että molemmat tulevat toisiaan vastaan. Kun mies ei ymmärrä naista, nainen ei ymmärrä miestä, ymmärtämättömyys on yhtä lailla molempien ongelma ja siksi molempien vastuulla. Sama pätee siihen, kun mies ei ymmärrä miestä ja nainen ei ymmärrä naista. Sukupuoli ei saa koskaan olla tekosyy olla yrittämättä, liian helposti ihmiset leimataan tietynlaisiksi antamatta heille mahdollisuutta osoittaa, millaisia he oikeasti ovat.

    Moraali ei ole sidottu sukupuoleen, meillä kaikilla on samat oikeudet ja samat velvollisuudet, uskon ihmisten väliseen tasa-arvoon. Nainen ja mies ovat samassa veneessä, joka pysyy pinnalla tai uppoaa, ihan miten henkilöt haluavat. Se on kuitenkin varmaa, että oltiin muka kuinka erilaisia, vesi kastelee kaikki meidät, jos päästämme veneen vajoamaan. :)

    Äänestä

  • !!!!!!! kirjoitti:

    Tällaistako on olla mies? Hih. Eikö kukaan muu nainen todella ole huomannut naisten outoja puolia?

    Millähän voisin todistaa olevani nainen? No, olen äiti. Synnyttänyt. Synnytyksen kesto oli 15 tuntia, apgar 8-10-10, istukka normaali, jälkivuoto 3 viikkoa... Näitä tietoja ei ainakaan mun mies TODELLAKAAN muista, joten eiköhän tämä todistane asian.

    Harvinaisempi kuin joulupukki! Hänet sentään tapaa kerran vuodessa!
    Entä miten harvinainen on naista ymmärtävä mies?
    En taida tuntea ketään ;)

    Äänestä

  • !!!!!!! kirjoitti:

    Tällaistako on olla mies? Hih. Eikö kukaan muu nainen todella ole huomannut naisten outoja puolia?

    Millähän voisin todistaa olevani nainen? No, olen äiti. Synnyttänyt. Synnytyksen kesto oli 15 tuntia, apgar 8-10-10, istukka normaali, jälkivuoto 3 viikkoa... Näitä tietoja ei ainakaan mun mies TODELLAKAAN muista, joten eiköhän tämä todistane asian.

    sehän tuli täälläkin heti ilmi ...

    Ja pahinta että totuuden kertoo naiselle toinen nainen ...

    Äänestä

  • totuutta ... kirjoitti:

    sehän tuli täälläkin heti ilmi ...

    Ja pahinta että totuuden kertoo naiselle toinen nainen ...

    ..yleensä höystää näitä totuuksia melko paljon, varsinkin jos niistä keskustellaan selän takana. Eikä vastaan ole tullut yhtään naista, joka niin suoraan sanoo kuin mies. Totuuksia saa sitten kuulla kaverin kaverilta.

    Äänestä

samaa mieltä olen.. Nainen olen

Äänestä

Vaikka yrität "muka" kirjoittaa muutaman :) sinne tänne, viesti on aivan sama. Eli pointtia ei löydy tästäkään muuta kuin "naiset ovat paskoja".

Joko sinkut-palstan mummon esittäminen hottiselle riitti?

Äänestä

mullekin. Joskus naisia on niin vaikea ymmärtää,
miehet just ovat mun parhaita kavereita, niiden kanssa on enemmän puhuttavaa.
Toiseksi naiset juoruilevat paljon enemmän ja juuri silloin kun ei pitäisi. Myönnän, että miesten kanssa on hyvin vaikeaa olla vain ystäviä, mutta se helpottaa jos molemmat ovat varattuja, niin kuin esim. mä ja mun paras ystävä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nainen itse kirjoitti:

Itse olen nainen ja kyllä ymmärrän miehiä ihan hyvin, kun he ihmettelevät naisten käyttäytymistä.

Itse olen vakituisessa suhteessa ollut jo viisi vuotta, siitä ei sen enempää. Ystävyyssuhteet ovat minulle hyvin tärkeitä. Joskus olen verrannut niitä ylä- ja alamäkineen jopa parisuhteeseen :) Tosin seksiä en ystävieni kanssa harrasta.

Miespuolisten ystävien kanssa harvoin on mitään epäselvyyksiä.
No entäpä naiset? Joskus tuntuu, että on ihan pihalla heidän aivoituksistaan. Eräs naispuoleinen ystäväni puhuu esimerkiksi melko lahjakkaasti ristiin. Toisen mieli ailahtelee kuin tuuliviiri. He ovat minulle rakkaita ystäviä, upeita ihmisiä, mutta en ihmettele jos miehet putoavat välillä kärryiltä, kun ei itsekään ystävänä niillä aina pysy. :)

Kai se on naisilla joku sisäänrakennettu ominaisuus. En minä nyt itsekään "puhdas pulmunen" näissä asioissa ole. Aiemmin itsekin annoin miehelle epäselviä viestejä parisuhteessa, mutta onneksi hän hiillosti minua aina niin kauan että sai asioiden oikeat laidat selville. Hyvä että itsekään tiesin mitä tarkoitin :) Se on naisilla niin fiilispohjaista mitä tulee esimerkiksi sanotuksi. Nyt on niin pitkään jo oltu suhteessa, että näitä ongelmia ei ole.

Ystävyyssuhteeni ovat kestäneet vieläkin pitempään, mutta edelleenkään naisia en aina ymmärrä. Onneksi olen hetero :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu