Läski???

Voi elämän kevät!
Olen melko läski, nuori täti-ihminen(165/80), ja tavannut netin kautta 6 miestä.

Voisitteko miehet selittää sen, että kun ennen tapaamista olen ilmoittanut olevani läski, miksi jok`ikinen tapaamani mies on ollut pudottaa silmät päästään, koska "Ethän sä mikään isokokoinen ees ole!"?

Tiedän olevani juuri yhtä laardinen kuin kuka tahansa vastaavissa mitoissa!

Mistä siis johtuu tämä aidon yllättynyt reaktio?

Minulla on muutama teoria, ja haluaisin kannanottoja:

Miehet, jotka ovat ottaneet minuun yhteyttä, ovat joko epätoivoisia, ja ikionnellisia, kun tuleva kumppani ei olekaan yhtä pitkä kuin leveä. "She`s a keeper!"

TAI ilmoitukseni sisäisestä kauneudesta häikäistyneitä, sillä tiedättehän mikä merkitys sillä on ETENKIN, jos kyseessä on läse henkilö;).

He voivat olla, ja tietenkin ovatkin pullukka- faneja, jotka haaveilevat tosiuhkeenmuhkeist naisist, ja sitten nämä muut tankerot täällä sum(e)(o?)ilematta valehtelevat painonsa, ja miesraasu pettyy, kun paikalle ei tulekaan IHAN valtava mamma. Kun miesten käsitys naisten painosta ei ole mikään paras mahdollinen.

Itse kallistun vaihtoehtoteoriaan nro.3.

Tästä painon valehtelusta vielä, tapauksien jälkeen aloin selata naisten profiileita, ja kyllä siellä Pyöreä osastolla oli aika monta varsinaista paksukaista, kannattaa tsekata.

Ja loppuun vielä se iänikuinen: En tahdo loukata ketään kirjoituksellani, mielestäni olen oikeutettu puhumaan "XL-neideistä" humoristiseen, joskin hieman groteskiin sävyyn. Olenhan sellainen itsekin.
362674
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Johtunee siitä, että lihavien skaalassa et ole sieltä lihavimmasta päästä. Olen saman pituinen kuin sinä (no sentin pitempi) ja normaalipainoinen, eikä meillä silti ole painoeroa kuin reilu 10kg. Eli vaikka olisit xl-kokoa -> lue eka lauseeni.

Äänestä
  • Muuten huomiosi ovat erinomaisia, mutta se seikka jonka itse unohdin mainita, ja jota et ehkä juuri siksi ottanutkaan huomioon, että painoni ja pituuteni ovat ihan reilusti numeroina ilmoituksessani! Eli vaikka läskiksi olisinkin pienikokoinen (äärimmäisen outo lause;), ovat miehet silti olettaneet minun olevan paljon suurempi kuin todellisuudessa olen. Siis PALJON suurempi.

    Esimerkiksi eräs mieshenkilö, jonka kanssa netissä jutteloin, kertoi kuinka hän rakastaa BBW- tyyppisiä nuoria naisia, johon minä siveänä tyttönä totesin jotain hyvin latteaa, hainhan seuraa vain ja ainoastaan tositarkoituksella. Miehen seksistisestä lähestymistavasta huolimatta ehdin tykästyä piruparkaan jollain kierolla tavalla, ja tapaaminen sovittiin.

    Tapaaminen sujui ihan hyvin, lämmin suudelmakin vaihdettiin ennen taksiin astumistani.
    Jo taksissa puhelimeeni tuli viesti, jossa mies vaati minua tilille siitä, etten ollut kertonut kropparemontistani, ja että olin johtanut hänet harhaan tehdäkseni hänestä naurunalaisen.

    No tämä kaveri ei tietenkään ole kelvollinenkaan esimerkki ilmiselvän päävikansa vuoksi(terkut Pekalle;), mutta sillä hetkellä kyllä oli olo aika epätodellinen. Harvoin on pakkeja laihuuden takia tullut;).

    Vaan jospa vielä sais muutaman korston tänne kommentoimaan aihetta, kun me naiset tunnumme olevan samoilla linjoilla:)!

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Muuten huomiosi ovat erinomaisia, mutta se seikka jonka itse unohdin mainita, ja jota et ehkä juuri siksi ottanutkaan huomioon, että painoni ja pituuteni ovat ihan reilusti numeroina ilmoituksessani! Eli vaikka läskiksi olisinkin pienikokoinen (äärimmäisen outo lause;), ovat miehet silti olettaneet minun olevan paljon suurempi kuin todellisuudessa olen. Siis PALJON suurempi.

    Miksi sinun pitää seuranhakuilmoituksessa oikein erikseen mainita olevasi läski? Ihmekös tuo, jos silloin kontaktia ottavat vain bbw-friikit, joille et tietenkään ole tarpeeksi muhkea.

    Jos olet mukava ja kiinnostava tyyppi, ei noin pieni ylipaino vielä karkota ketään järkevää miestä.

    Äänestä

  • Kolli_Kellinen kirjoitti:

    Vastakysymysten esittäminen argumentteina on aina oikotie, ja pitempään jatkuessa hedelmätöntäkin, mutta teenpä sen kuitenkin:):
    Eli miksi en ilmoittaisi olevani läski? Siis koska ylipainoni on merkittävää, ja minusta läski on käytetyistä termeistä vähiten harhaanjohtava itseäni kuvatessani.
    Uhkea en ole, pyöreäksi olen turhan tuhti, tuhdiksi liian sirorakenteinen, reheväksi väärän ikäinen, siis näin minun mielestäni:) Nykyäänhän läski- termin alle niputetaan mitä vain, ja mielestäni terminmukaisen ruumiinmallini vuoksi sovellun joukkoon oikein hyvin.

    Ja mitä bbw-friikkeihin (paheksun muuten friikki- sanan käyttöä, sillä Pekka oli vain erikoinen;) tulee, luulisi intohimoonsa perehtyneen ihmisen tietävän, mitä kilomäärä tuo fantasioiden superbabe kantaa. Kun minä taas en ollut edes tietoinen tuollaisen ryhmän olemassaolosta, saatika siitä, että nykyään viisitoista kiloa ylipainoiset ihmiset eivät ole läskejä;)

    Jos ihminen on ilmoittaa olevansa esimerkiksi riisikeppi, ilmoittaa pituutensa olevan vaikkapa 170 senttimetriä ja painonsa 53 kiloa, ja tapaa miehen, jonka mielestä hän ei ole tarpeeksi laiha, vaikka valtaväestön silmiin hän sellainen olisikin, kysyisitkö tältä naiselta miksi hän oikein erikseen mainitsi olevansa laiha?
    Ja miksi sitten ihmettelee, että ihme luutakauppiaat ottavat kontaktia? Tuskinpa.

    Läski- sanalla on vain niin epämiellyttävä kaiku joidenkin mielestä.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Muuten huomiosi ovat erinomaisia, mutta se seikka jonka itse unohdin mainita, ja jota et ehkä juuri siksi ottanutkaan huomioon, että painoni ja pituuteni ovat ihan reilusti numeroina ilmoituksessani! Eli vaikka läskiksi olisinkin pienikokoinen (äärimmäisen outo lause;), ovat miehet silti olettaneet minun olevan paljon suurempi kuin todellisuudessa olen. Siis PALJON suurempi.

    Esimerkiksi eräs mieshenkilö, jonka kanssa netissä jutteloin, kertoi kuinka hän rakastaa BBW- tyyppisiä nuoria naisia, johon minä siveänä tyttönä totesin jotain hyvin latteaa, hainhan seuraa vain ja ainoastaan tositarkoituksella. Miehen seksistisestä lähestymistavasta huolimatta ehdin tykästyä piruparkaan jollain kierolla tavalla, ja tapaaminen sovittiin.

    Tapaaminen sujui ihan hyvin, lämmin suudelmakin vaihdettiin ennen taksiin astumistani.
    Jo taksissa puhelimeeni tuli viesti, jossa mies vaati minua tilille siitä, etten ollut kertonut kropparemontistani, ja että olin johtanut hänet harhaan tehdäkseni hänestä naurunalaisen.

    No tämä kaveri ei tietenkään ole kelvollinenkaan esimerkki ilmiselvän päävikansa vuoksi(terkut Pekalle;), mutta sillä hetkellä kyllä oli olo aika epätodellinen. Harvoin on pakkeja laihuuden takia tullut;).

    Vaan jospa vielä sais muutaman korston tänne kommentoimaan aihetta, kun me naiset tunnumme olevan samoilla linjoilla:)!

    Työnnän vielä lusikkani soppaan! :D

    Se, että sun mitat on olleet ilmoituksessa, kertoo taas lisää miehen logiikasta. Jos ajatellaan lähes kaikkien miesten ihannenaisia eli misseimittaisia, niin eivät ukot sitäkään tajua, että useat missit ovat painoindeksin mukaan alipainoisia (olen ihan itse todennut laskemalla, josta joku voisi kysyä että eikö ole ollut parempaa tekemistä niin eipä vissiin). Heidän rinnallaanhan minäkin olen läski, mutta toisaalta moikaan ei usko miten paljon minä painan, naisten kun kuuluisi (siis yleisen kaavan mukaan) olla alle 60-kiloisia ja minä menen sen yli rutkasti..

    Eli yhteenveto - (useat) miehet eivät yksinkertaisesti osaa hahmottaa naisen kokoa pituuden ja painon perusteella.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Vastakysymysten esittäminen argumentteina on aina oikotie, ja pitempään jatkuessa hedelmätöntäkin, mutta teenpä sen kuitenkin:):
    Eli miksi en ilmoittaisi olevani läski? Siis koska ylipainoni on merkittävää, ja minusta läski on käytetyistä termeistä vähiten harhaanjohtava itseäni kuvatessani.
    Uhkea en ole, pyöreäksi olen turhan tuhti, tuhdiksi liian sirorakenteinen, reheväksi väärän ikäinen, siis näin minun mielestäni:) Nykyäänhän läski- termin alle niputetaan mitä vain, ja mielestäni terminmukaisen ruumiinmallini vuoksi sovellun joukkoon oikein hyvin.

    Ja mitä bbw-friikkeihin (paheksun muuten friikki- sanan käyttöä, sillä Pekka oli vain erikoinen;) tulee, luulisi intohimoonsa perehtyneen ihmisen tietävän, mitä kilomäärä tuo fantasioiden superbabe kantaa. Kun minä taas en ollut edes tietoinen tuollaisen ryhmän olemassaolosta, saatika siitä, että nykyään viisitoista kiloa ylipainoiset ihmiset eivät ole läskejä;)

    Jos ihminen on ilmoittaa olevansa esimerkiksi riisikeppi, ilmoittaa pituutensa olevan vaikkapa 170 senttimetriä ja painonsa 53 kiloa, ja tapaa miehen, jonka mielestä hän ei ole tarpeeksi laiha, vaikka valtaväestön silmiin hän sellainen olisikin, kysyisitkö tältä naiselta miksi hän oikein erikseen mainitsi olevansa laiha?
    Ja miksi sitten ihmettelee, että ihme luutakauppiaat ottavat kontaktia? Tuskinpa.

    Läski- sanalla on vain niin epämiellyttävä kaiku joidenkin mielestä.

    Nettideittailleena tuli tuosta kertomastasi mieleen sekin ilmiö, kun on ennen treffejä kuvailtu iltä näytetään (minusta on ihan reilua kertoa se rehellisesti, kuten sun tapauksessa paino). Niin itsekin aina kerroin, etten ole mikään missi tai yleisten kauneusihanteiden mukainen. Monet miehet sitten paikan päällä yllättyivät, että "kylläpäs aliarvioit itseäsi, et ole yhtään sen näköinen kuin kuvittelin". No en kyllä yhtään. En todellakaan ole mikään missi, joten tää on todentotta sitä miehen logiikkaa. Onneksi on nuo treffit mennyttä aikaa!! :D

    Äänestä

  • Jihuuu kirjoitti:

    Heureka! Vai pitäisikö sanoa Jihuu;-D?!

    Tuossa on varmasti vinha perä juuri tuossa, että miehillä tuntuu olevan varsin tarkka määritelmä sille, mikä pauna ylöspäin muuttaa normaalipainoisen naisen muodottomaksi läskikasaksi.

    Tosin ihan en usko, että miesten naisihanne olisi se missimäinen juuri, useinkin ihan todella normaalipainoinen nainen!
    Ikävä kyllä täällä netissä asiat vain vääristyvät niin, että monet baareissa helpostikin seuraa saavat, tavallisen kokoiset naiset sullotaan "läskinettihuoraspermaviemärisotanorsulähiövalas"- muottiin, koska painavat vaikkapa 75 kiloa:) HYVIN
    karkeasti yleistäen tietenkin.

    Luulenpa, että moni pituiseni, joka painaa 70 kiloa, saa netissä samat ulottuvuudet kuin minä, ja se on ikävää niille, joilla todella ei konkreettisia paino-ongelmia ole:( Vaan onneksi tilanne korjaantuu tosielämässä, jossa ihmisen habitus on todellista, elävää, hengittävää, eikä numeroita toki eri mukavasti värisevällä näytöllä:)

    Äänestä

  • Jihuuu kirjoitti:

    Nettideittailleena tuli tuosta kertomastasi mieleen sekin ilmiö, kun on ennen treffejä kuvailtu iltä näytetään (minusta on ihan reilua kertoa se rehellisesti, kuten sun tapauksessa paino). Niin itsekin aina kerroin, etten ole mikään missi tai yleisten kauneusihanteiden mukainen. Monet miehet sitten paikan päällä yllättyivät, että "kylläpäs aliarvioit itseäsi, et ole yhtään sen näköinen kuin kuvittelin". No en kyllä yhtään. En todellakaan ole mikään missi, joten tää on todentotta sitä miehen logiikkaa. Onneksi on nuo treffit mennyttä aikaa!! :D

    Hmmm, tai sitten meidän on päädyttävä johtopäätökseen, että naiset usein peittelevät "karmeita" vikojaan, ja sen sijaan, että kertoisivat suoraan olevansa rumia, lihavia, tai vaikka amputuoituja(?), he sanovat etteivät ole missin näköisiä, hiukanehkävähänenmätiedäpyöreitä, ja jälkimmäisessä ehkä "käteviä taskuvenuksia" ;).

    Ja näin siis ovat osasyyllisiä nettiylipinnallisuuteen ja vääristymiseen?

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Vastakysymysten esittäminen argumentteina on aina oikotie, ja pitempään jatkuessa hedelmätöntäkin, mutta teenpä sen kuitenkin:):
    Eli miksi en ilmoittaisi olevani läski? Siis koska ylipainoni on merkittävää, ja minusta läski on käytetyistä termeistä vähiten harhaanjohtava itseäni kuvatessani.
    Uhkea en ole, pyöreäksi olen turhan tuhti, tuhdiksi liian sirorakenteinen, reheväksi väärän ikäinen, siis näin minun mielestäni:) Nykyäänhän läski- termin alle niputetaan mitä vain, ja mielestäni terminmukaisen ruumiinmallini vuoksi sovellun joukkoon oikein hyvin.

    Ja mitä bbw-friikkeihin (paheksun muuten friikki- sanan käyttöä, sillä Pekka oli vain erikoinen;) tulee, luulisi intohimoonsa perehtyneen ihmisen tietävän, mitä kilomäärä tuo fantasioiden superbabe kantaa. Kun minä taas en ollut edes tietoinen tuollaisen ryhmän olemassaolosta, saatika siitä, että nykyään viisitoista kiloa ylipainoiset ihmiset eivät ole läskejä;)

    Jos ihminen on ilmoittaa olevansa esimerkiksi riisikeppi, ilmoittaa pituutensa olevan vaikkapa 170 senttimetriä ja painonsa 53 kiloa, ja tapaa miehen, jonka mielestä hän ei ole tarpeeksi laiha, vaikka valtaväestön silmiin hän sellainen olisikin, kysyisitkö tältä naiselta miksi hän oikein erikseen mainitsi olevansa laiha?
    Ja miksi sitten ihmettelee, että ihme luutakauppiaat ottavat kontaktia? Tuskinpa.

    Läski- sanalla on vain niin epämiellyttävä kaiku joidenkin mielestä.

    Ainakin minulle tulee mieleen, että jos ihminen deitti-ilmoituksessaan ihan erikseeen korostaa jotakin tiettyä ominaisuuttaan, se on hänelle erityisen tärkeä ja hän hakee samanhenkistä seuraa.

    Oletetaan esimerkiksi, että sm-leikit ovat mielestäni joskus kiva lisä seksielämään. Jos se ei ole minulle kuitenkaan mitenkään oleellinen asia suhteen kannalta, en mainitse sitä ilmoituksessani, koska jos mainitsisin, niin ilmoitukseeni vastaisivat luultavasti vain sellaiset naiset, jotka eivät muunlaisesta seksistä kuin piiska- ja alistusjutuista tykkääkään.

    Sana läski mainitaan KERRAN pitkässä seuranhakuilmoituksessani, jopa ilman Caps Lock:iä, joten en voi katsoa erityisesti korostaneeni sitä.

    Kerroin enemmänkin kiinnostuksenkohteistani(ei, yksikään niistä ei ollut LÄSKI), arvomaailmastani ja harrasteistani, sekä luonteenpiirteistäni.

    Mielestäni lukijassa on vika, jos sana läski on ainoa asia, joka mielestäni hyvinlaaditusta ilmoituksesta jää mieleen.

    Eli jos olisin laittanut ulkonäkökuvaukseeni läskin tilalle ylipainoisen, uhkean, tai pyöreän, korostamisesta ei olisi ollut kyse?
    Todellako muotoseikka, vaikka painoa myöten tiedot tarjottimella, saa sinutkin noin varpaillesi?

    En ihan käsitä.

    Ja onhan aivan selvää, että haen miestä, joka pitää läskeistä, 80-kiloisista naisista, koska monille mainittu paino on suorastaan kauhistus:)!

    On vain niin harvinaista lukea deitti-ilmoituksesta "olen läski", kun paljon sinua tukevammatkin naiset kutsuvat itseään "naisellisen uhkeiksi" tai vastaavilla peitenimityksillä. Läski on tietenkin vain yksi sana ja osa kokonaisuutta, mutta erikoisuudessaan se kyllä pomppaa ilmoituksesta silmään.

    Eikö riittäisi, että kertoisit neutraalisti vain pituutesi ja painosi? Jokainen saisi sitten tehdä omat päätelmänsä siitä oletko läski, pyöreä, uhkea, normaalipainoinen vai millainen.

    PS: Haetko sellaista miestä, joka pitää nimenomaan läskeistä naisista vai sellaista, jolle painosi ei ole mikään ongelma? Tässä on nimittäin selkeä ero, minkä varmaan ymmärtänet.

    Totta kai riittäisi, mutta se sana on niin mukavan konstailematon:) Olla nyt neutraali, kun maailma on täynnä ääripäitä:)!

    En hae miestä, joka pitää nimenomaan läskeistä naisista, vaan miestä, joka pitää nimenomaan minusta, ja se mielestäni on parmpi kuin kumpikaan antamistasi vaihtoehdoista. Paino-osio on todella siinä vain kertomassa minusta: no more, no less.

    Ja läski- sanakaan tuskin ilmoituksestani pomppasi esille, koska se sopii kirjoitutyyliini hyvin, ja moni vastanneista ymmärsikin humoristisen sävyn(I hope;).
    Käsittääkseni nimenomaan se ilmoitettu paino sai miehet hämmentymään kasvotusten kohdatessa, ei niinkään valittu sanamuoto.

    Mutta kenties maailma on vielä liian nuori hyväksymään sanaa läski vain kuvaavana, mikä on sääli sikäli, kun vain tietyt tabut rikkomalla ihmiset voivat puhua asioista niiden oikeille nimillä:) Kunhan ei piruvie joku aina ymmärtäis väärin;)...

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Sana läski mainitaan KERRAN pitkässä seuranhakuilmoituksessani, jopa ilman Caps Lock:iä, joten en voi katsoa erityisesti korostaneeni sitä.

    Kerroin enemmänkin kiinnostuksenkohteistani(ei, yksikään niistä ei ollut LÄSKI), arvomaailmastani ja harrasteistani, sekä luonteenpiirteistäni.

    Mielestäni lukijassa on vika, jos sana läski on ainoa asia, joka mielestäni hyvinlaaditusta ilmoituksesta jää mieleen.

    Eli jos olisin laittanut ulkonäkökuvaukseeni läskin tilalle ylipainoisen, uhkean, tai pyöreän, korostamisesta ei olisi ollut kyse?
    Todellako muotoseikka, vaikka painoa myöten tiedot tarjottimella, saa sinutkin noin varpaillesi?

    En ihan käsitä.

    Ja onhan aivan selvää, että haen miestä, joka pitää läskeistä, 80-kiloisista naisista, koska monille mainittu paino on suorastaan kauhistus:)!

    Sana "korostus" pitäisi laittaa lainausmerkkeihin kuvaamaan jotain muuta, kuin korostusta.

    Luulen, että kyse on pohjimmiltaan vain siitä, että sanoilla on taipumus muodostaa mielikuvia ihmisten mieliin ja ihan samalla tavalla kerran mainitut sanat, gootti, posliini, isorintainen, uhkea, rokkityttis tms. muodostavat jonkinlaisen mielikuvan jokaisen lukijan mielessä, riippumatta siitä, mikä on sen todellinen status kirjoittajalle.

    Minun mielestäni sellainen, joka käyttää itsestään sanaa "läski", herättää mielikuvan tilanteeseen alistuneesta ihmisestä. Tämäkin on vain mielikuva, joka minulle syntyy tuon sanan käytöstä ja miellän sen sanan negatiiviseksi ilmaisuksi. Eihän kukaan halua itseään ilmaista negatiivisin termein.

    Juu paljon on poikettu aiheesta ja alunperinhän kyse oli vain siitä, että et vastaa kokemuksesi perusteella todellisuudessa sitä mielikuvaa, jonka sana "läski" on aiheuttanut treffikumppanissasi.

    Äänestä

  • Sepe. kirjoitti:

    Mutta sana ylipainoinenko ei sitten herättäisi kuvaa tilanteenseensa alistuneesta ihmisestä? Siis vaikka tarkoittaa ihan samaa, mutta on vain typerän kliininen ja mielestäni kurjempi ilmaisu läskeydestä kuin sana läski? Ja tekisikö "tilanteestani alistuneena" jotenkin miellyttävämmän, jos en myöntäisi olevani läski? Tai käyttäisin vaikka sanaa Uhkea, vaikka se mielestäni tarkoittaakin isoja bosia, eikä kaikenpeittävää, paksuhkoa rasvakerrosta? Tai olisin "pyöreä", joita toki minunkin painoluokassani löytyy, mutta minä en ole sellainen?

    Sinä miellät sanan läski negatiiviseksi ilmaisuksi, minä ilmaisuksi vain.

    Inhoan monissa tuttavissanikin sitä piirettä, että ennakkoluulonsa verhotaan tekaistuihin, mukakorrekteihin sanoihin, eikä mistään voi enää puhua puntaroimatta sanojensa mahdollisia negatiivia merkityksiä jollekin kansanosalle/vähemmistölle:).

    Ja muuten, esimerkkisanoistasi vielä sen verran, että minulle mikään noista ei anna muunlaista kuin suuntaa-antavaa mielikuvaa noin kontekstistaan irroitettuna.
    Isoja tissejäkin on eri kokoisia, siksipä yleensä noiden rintojen kantajat laittavat myös tarkemmat mitat, esim. 85-Ä, ja SE kertoo lukijoille kuinka suurista hinkeistä kyse on, ja SEN perusteella lukijan pitäisi osata päätellä ovatko ne hänenkin mielestään kookkaat. Ei siis vain sen perusteella, että niitä kuvattiin suuriksi.

    Siksi siis ilmoitin tarkemmatkin mitat.

    Ja kyse tosiaan oli vain ja ainoastaan siitä, miksei naisen kokoa edes tarkoista mitoista voi ainakin suunnilleen oikein päätellä.
    En edes itse kirjoittaessani ajatellut, että se läski sana oli se, mikä ilmoituksessani mielikuvan sai aikaan:) Luulin lukijan ymmärtävän mitoista viimeistään, että en ole läski läskien läskimmästä päästä.

    Mutta jees, aika selväksi on tullut, että ainoa asia mikä ilmoituksessani ja viestissäni tänne oli oleellista, oli se yks heekutin sana.
    OIKEESTI, olenko ainoa, joka pitää miehiä kyllin fiksuina ymmärtämään numeroita?;-D!

    But I shall not give in! Enkä muuta ilmoitustanikaan:)

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Totta kai riittäisi, mutta se sana on niin mukavan konstailematon:) Olla nyt neutraali, kun maailma on täynnä ääripäitä:)!

    En hae miestä, joka pitää nimenomaan läskeistä naisista, vaan miestä, joka pitää nimenomaan minusta, ja se mielestäni on parmpi kuin kumpikaan antamistasi vaihtoehdoista. Paino-osio on todella siinä vain kertomassa minusta: no more, no less.

    Ja läski- sanakaan tuskin ilmoituksestani pomppasi esille, koska se sopii kirjoitutyyliini hyvin, ja moni vastanneista ymmärsikin humoristisen sävyn(I hope;).
    Käsittääkseni nimenomaan se ilmoitettu paino sai miehet hämmentymään kasvotusten kohdatessa, ei niinkään valittu sanamuoto.

    Mutta kenties maailma on vielä liian nuori hyväksymään sanaa läski vain kuvaavana, mikä on sääli sikäli, kun vain tietyt tabut rikkomalla ihmiset voivat puhua asioista niiden oikeille nimillä:) Kunhan ei piruvie joku aina ymmärtäis väärin;)...

    kun hoikat ja normaalivartaloiset ilmoittavat yleensä olevia hoikkia tai normaalivartaloisia. Harva laittaa mittojaan, itselleni ei tulisi mieleenkään.

    Siksi mielestäni on erittäin perusteltua käyttää sanaa "läski", vaikka mielestäni parempiakin ilmaisuja löytyy, kuten esim. "iso", "pullukka" jne. Läskillä on vähän sellainen kaiku, että halveksutaan itseä... Mutta nämä ovat tietenkin subjektiivisia juttuja. Mitä olet itse mieltä siitä jos (ja kun?) toiset ihmiset kutsuvat sinua nimenomaan läskiksi? Itse olen nimittäin ollut erittäin hoikassa kunnossa ja minua loukkasi jopa se, että jotkut kutsuivat laihaksi, luuviulusta, anorektikosta ja laudasta nyt puhumattakaan.

    Äänestä

  • NoJust kirjoitti:

    Se on nimenomaan subjektista, koska en käytä sitä koska halveksisin itseäni, en toki myöskään pidä läskeyttäni parhaimpana ominaisuutenani(paras on tietenkin himmee supliikki;)

    Ei minua koskaan ole kukaan läskiksi haukkunut, tosin päiväkodista muistan yhden enkelinkiharaisen pallinaaman Anssin, joka tällä nimellä minua kutsui;) Terkkuja siis Anssillekin, vaikka romanssimme oli vain lyhyt, toki sitäkin kiihkeämpi hetki kiipeilytelineen alla;)

    En tietenkään pidä siitä, että joku ventovieras kutsuu minua läskiksi, lähinnä juuri siksi, että tiedän läski sanan monille niin negatiivisen sävyn, ja tietäisin siis, että kyseinen ihminen haluaisi minua nimenomaan loukata. Halu loukata loukkaa, ei niinkään se, mihin ominaisuuteen iva kohdistuu.
    Läheiseni toisinaan kutsuvat minua läskiksi, koska pitävät sitä huvittavana sanana. Muita ylipainoisia emme kutsu tällä nimityksellä, koska heitä se loukkaa, ja se on OK, ja tietysti kunnioitamme tätä toivomusta:)

    Mielestäni on todella tökeröä kommentoida toisen painoa, oli sitä vähän tai paljon, jotenkin laihojen ihmisten painon kommentoinnista on tullut hyväksyttävää, koska nykyinen vartalotrendi on mitä on. On se kettumaista silti, eikä kuulu muille kuin henkilölle itselleen, ja niille, joiden kanssa hän haluaa painohuolensa jakaa.

    Ikävintä on ehkä vielä se, jos sinua tosiaan sanottiin anorektikoksi, siis sairaaksi, mikä on todella leimaavaa. Harvemmin lihavista puhutaan tyyliin "-Onkohan sillä Pirrellä kilpirauhasen toimintahäiriö, kun se on niin HIRVITTÄVÄN lihava?"

    Äänestä

Miehet ei loppujen lopuksi juuri mieti ja ajattele naisten painoa numeroina. He todistettavasti kuvittelevat, että kaikki hoikat naiset painavat 45-50 kg. Ihan tosi! Ainakin osa. Itse kuulin esimerkiksi 55 kiloisena (ja 160cm), että "ethän sinä voi painaa kuin korkeintaan 50 kiloa jos sitäkään".

Naiset jotka ovat esim 170 cm ja 70 kg, näyttävät vielä yllättävän hoikilta. Miehet jotenkin olettavat, että nainen on jo läskin näköinen jos paino on pituus miinus sata. Senkin olen huomannut ja kuullut.

Joten sinun mittasi kuulostavat miehistä tosi isoilta, vaikka todellisuudessahan hyvin isokokoisilla paino huitelee lähes satasessa.

Ja vielä esimerkki. Mieheni on usein kysynyt, että miten se sinun äiti on pysynyt niin hoikkana. Totesin siihen, että no, onhan sillä hiukan ylimääräistäkin kun mitat on 160 cm ja 74kg. Mieheni oli todella yllättynyt, että paino oli noinkin korkea.

Äänestä
  • Just noin se menee, olen huomannut.

    Äänestä

  • "Miehet jotenkin olettavat, että nainen on jo läskin näköinen jos paino on pituus miinus sata."

    Itselläni jopa lopahti kiinnostus lupaavaan nettituttavuuteen kun hän kertoi viestissään olevansa 172 ja painavansa 65 kg. Ajattelin että huh huh. Kun sitten myöhemmin seurustelin 168cm pitkän naisen kanssa ja hän painoi sen 65 kg ja oli ihan normaali, olin aivan ällikällä lyöty.

    Eli 80 kg kuulostaa jo ihan käsittämättömältä painolta naiselle miehen korvissa.

    Äänestä

...180 cm mittaista naista. Jotka pyrin kiertämään mahdollisimman kaukaa. Miehenä en voi hyväksyä sitä että naisen silmät ovat lähes tulkoon itseni tasolla.

Äänestä

Sanonpas minäkin mittani..eli pituutta 158 ja painoa 62 kg. Ja olen saanut monesti kuulla miesten tahoilta vihjailua, et olisipas syytä harrastaa enemmän liikuntaa. Itse olen ihan tyytyväinen omaan kroppaani, joten jättänyt nuo huomautukset omaan arvoonsa. Jos mies tuijottaa vain ulkonäköä niin saa etsiä sitten misukan, joka on sopiva silmilleen...

Äänestä
  • Minun OLISI syytä harrastaa liikuntaa enemmän, mutta minulle sitä ei kukaan enää kehtaa sanoa;)!

    Normaalipainoisuus on normaalia, ihminen on kuosissa, joten sinun sopiikin jättää mielestäsi ikävät kommentit omaan arvoonsa. Ihminen itse kun on ehkä ainoa, joka voi tehdä lopullisen, osuvan arvion itsestään:).

    Äänestä

se ole ruumiinrakeenteesta kiinni yms sellasista jutuista ja kuin paljon on lihasta yms. ku jotkut voi olla samoissa mitoissa ja toinen näyttää lihavalta ja toinen kiinteältä. Niin tajusitteko te..

Äänestä

Suomi24 profiileissa on vain se vika, että pyöreästä seuraava ón ylipainoinen ja mielestäni se kuulostaa inhottavlta. Vaikka tiedän olevani ylipainoinen, niin en halua deittiprofiilini antavan minusta sellaista analyysiä. Ylipainoinen kuulostaa niin lääkäri sanastolta, kuulostaa ikävältä. Mielummin valitsisin vaihtoehdoksi sen läskin=)

Äänestä

Sussa on vain jotain mistä pitää kiinni.Tekiskö se sut jotenkin onnellisemmaksi jos joku sanos,ettei se tollasen lyllerön kanssa ala olla?Äh.Älä vakuutu.Oot sä oikeesti ihan hirmuinen.

Äänestä

Kun treffeille asti on vaivautunut, niin kannattaa muutama pikku valekohteliaisuus päästää jos vaikka pääsisi pukille. Ei siinä sen ihmeempää.

Äänestä
  • pari kertaa ihan kaverimielessä ja porukassa (ei missään nimessä treffit) tavannut pari miestä, jotka on sitten jostain kumman syystä alkanut hieromaan lähempää tuttavuutta, vaikka mulla on ollut oma mieskin mukana!!

    Ovat kehuneet kauniiksi ja vaikka mitä muuta. No kun tällaisesta olen vaivautunut ja antanut "pakit" ihan nätisti, niin sitten sieltä on kuulunutkin, et hei sä oot läski, kuvittelet itsestäsi liikoja... Pituutta ja painoa on vähän vähemmän kuin alkuperäisellä ja ei sitten minkäänlaisia kuvitelmia yhtään mistään, kun ei iskupuuhissa ole itse edes ollut.

    Mitähän tuollaisiin vastaisi ja mihin logiikkaan tuo perustuu? Entä voisiko ap:lla olla alitajuntainen pelko samanlaisesta kohtelusta, eli jos heti kertoo olevansa läski sitä ei tarvitse kuulla kerta toisensa jälkeen ihan noin niinkuin suurena uutisena. Itse olenkin miettinyt, että jos vaikka tatuoisi otsaan, että "läski", niin mahtaisi elämä olla helpompaa sen jälkeen.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    pari kertaa ihan kaverimielessä ja porukassa (ei missään nimessä treffit) tavannut pari miestä, jotka on sitten jostain kumman syystä alkanut hieromaan lähempää tuttavuutta, vaikka mulla on ollut oma mieskin mukana!!

    Ovat kehuneet kauniiksi ja vaikka mitä muuta. No kun tällaisesta olen vaivautunut ja antanut "pakit" ihan nätisti, niin sitten sieltä on kuulunutkin, et hei sä oot läski, kuvittelet itsestäsi liikoja... Pituutta ja painoa on vähän vähemmän kuin alkuperäisellä ja ei sitten minkäänlaisia kuvitelmia yhtään mistään, kun ei iskupuuhissa ole itse edes ollut.

    Mitähän tuollaisiin vastaisi ja mihin logiikkaan tuo perustuu? Entä voisiko ap:lla olla alitajuntainen pelko samanlaisesta kohtelusta, eli jos heti kertoo olevansa läski sitä ei tarvitse kuulla kerta toisensa jälkeen ihan noin niinkuin suurena uutisena. Itse olenkin miettinyt, että jos vaikka tatuoisi otsaan, että "läski", niin mahtaisi elämä olla helpompaa sen jälkeen.

    Siis nimenomaanhan lähtökohta on juuri se, että jos kertoo olevansa läski, se ei kenellekään tule yllätyksenä, tietysti, miksi muuten kertoisin ominaisuusesta, joka mahdollisesti karkottaa 80 prosenttia potentiaalisista sulhoista?

    Toki, kuten jo aiemmin Kolli_Kelliselle(?) vastasin, mitatkin olisivat riittäneet, mutta pidän kuvailevista, hauskoista sanoista, enkä ajatellut kuvaukseni aiheuttavan nän kummia reaktioita:)!

    Oletettavasti tosielämässä en LÄSKIä tatuoisi otsaani, koska se kasvotusten mielestäni on aivan ilmiselvää, eikä selittelyä tarvitse:)
    Vai pitäisikö kenties ilmotuksissaankin kertoa, että olen aivan tavallinen nainen, kaks kättä, jalkaa, ja pää, ja toivoa parasta;)?

    Mutta ihan vain kysymyksenä: Kenelle naiselle, joka jo tiedostaa isokokoisuutensa, läskeytensä, oli se mitä vaan, ja joka on sinut itsensä kanssa, toteamus "Ethän sinä mikään läski ole", tms., ja kasvanut kiinnostus toteaman jälkeen, on kohteliaisuus? Koska ei se läskeys minulle ole sen enempää ylpeyden- kuin häpeänaihekaan, ominaisuus siinä missä muutkin, mutta ikäväkseni vaikuttaa siltä, että se ymmärretään jonain hinkunani kuulla kommentteja olemattoman solakkuuteni puolesta.

    Ja mitä pukillepääsemiseen tulee, kyllähän miehet jo ennen tapaamista tiesivät ketä tulevat tapaamaan, joten luulisin miehen kuin miehen keksivän paremmankin kohteliaisuuden pöksyihin päästäkseen kuin "Ethän sä mikään isokokoinen ees oo!", ehkä olen väärässä.

    Miten on?

    Äänestä

Miehillä ei ole hajuakaan naisten todellisesta painosta. Nuo sinun mittasi näyttävät lukuina isoilta ja miehet kauhistelevat. Haluat olla rehellinen ja sanoa olevasi lihava.

Minä olen melkein tismalleen samoissa mitoissa, eikä minua kukaan pidä läskinä. Olen tosin kohtuu lihaksikaskin, joten läskit pysyvät ihan hyvin kuosissa, mutta joka tapauksessa..

Kun puhutaan lihavasta ja läskistä, tarkoitetaan henkilöä, jolle ei vaatteissa riitä normaali kokotaulukko, vaan täytyy mennä isojen tyttöjen osastolle. Lyön vaikka vetoa, että sinulle riittää ihan normaali taulukko? Oletko koskaan verrannut, kuinka iso ero on miesten ja naisten xxl-koon välillä? Naisten xxl on pienempi kuin miesten s-koko. Jos miehet kuvittelevat tapaavansa xxl-naisen, todennäköisesti heidän mielikuva xxl:stä perustuu ihan johonkin muuhun kuin todellisiin mittoihin..

Sama asia riivaa kyllä minua itseänikin, kun tiedän painoni, tuijottelen vaakaa ja mietin painoindeksejä.. Kaiken järjen mukaan olen valtava läski ja ihrakasa, mutta ei kukaan muu ole sitä mieltä.

Eikä todellakaan ole kyse siitä, että ihmiset pelkkää kohteliaisuuttaan sanoisivat. Noilla lukemilla ei vielä ole läski, vaan hieman pyöreä.

Äänestä
  • tällainen juttu. Minulla on kaveri, joka on 155cm pitkä ja painaa 60kg. Liikaako siis? Kaikki luulevat häntä alipainoiseksi ja näyttääkin siltä. Ei ehkä kannata tuijottaa lukuja liikaa... Usko peiliä ja muilta saamaasi palautetta. Sillä on kuitenkin enemmän merkitystä :)

    Äänestä

Eräs ystäväni on reilusti ylipainoinen,enemmän kuin sinä, mutta olen aina ihaillut hänen asennettaan kiloihin. Osaa ottaa asian huumorilla ja häntä ei kuitenkaan ikinä loukkaisi esimerkiksi näillä palstoilla lauotut mielipiteet lihavista. Minun olisi paljon helpompi kuvitella eläväni sellaisen ihmisen kanssa, kuin jonkun, joka hysteerisesti tarkkailee syömisiään ja liikkumisiaan ja on kauhuissaan yhdestäkin puolikiloisesta lisää painossa.

Tämähän ei ollenkaan liittynyt kysymykseesi, mutta tuli vain mieleen tuosta miten pystyt asiasta kirjoittamaan ilman, että hakisit hyväksyntää tai oikeutusta kiloillesi. Hyvä! :)

Äänestä
  • ..hyvin yksilöllinen. Itse oon niin pienikokoinen, että esim. jo 60 kg:n painossa alkaisin näyttää vähän plössähtäneeltä. Toisin sanoen: jos lihon kilot ei jakaudu tasaisesti koko kroppaani, kuten hyvinkin vois käydä naiselle, jonka vartalon malli on esim. ns. "atleettinen".

    Mullakin on yks kaveri, jonka pituus on hieman alle 160 cm ja paino n.65 kg. Hän ei todellakaan näytä ylipainoiselta, ei ollenkaan. Samatenkin luulen, että tosiaan vaikka sellanen vartalon malliltaan atleettinen ja uhkea nainen (jolla on leveät hartiat, pitkät jalat ja isot rinnat jne.) ei välttämättä ap:n mitoissakaan vielä näytä lihavalta.

    Ei se vaaka aina kerro koko totuutta.

    Äänestä

  • Wastaaja kirjoitti:

    ..hyvin yksilöllinen. Itse oon niin pienikokoinen, että esim. jo 60 kg:n painossa alkaisin näyttää vähän plössähtäneeltä. Toisin sanoen: jos lihon kilot ei jakaudu tasaisesti koko kroppaani, kuten hyvinkin vois käydä naiselle, jonka vartalon malli on esim. ns. "atleettinen".

    Tärkeintähän naiselle kai on, että osaa kantaa itsensä ja kroppansa oikein. Sulla ap on tuossa just oikea asenne.:)

    Tietty.. en mäkään oikein ymmärrä, että miksi se läskiys jossakin ilmoituksessa erikseen tarvitsee mainita, mutta ilmoitusta lukematta parempi, kun ei ota kantaa.

    Äänestä

  • Wastaaja kirjoitti:

    ..hyvin yksilöllinen. Itse oon niin pienikokoinen, että esim. jo 60 kg:n painossa alkaisin näyttää vähän plössähtäneeltä. Toisin sanoen: jos lihon kilot ei jakaudu tasaisesti koko kroppaani, kuten hyvinkin vois käydä naiselle, jonka vartalon malli on esim. ns. "atleettinen".

    Mullakin on yks kaveri, jonka pituus on hieman alle 160 cm ja paino n.65 kg. Hän ei todellakaan näytä ylipainoiselta, ei ollenkaan. Samatenkin luulen, että tosiaan vaikka sellanen vartalon malliltaan atleettinen ja uhkea nainen (jolla on leveät hartiat, pitkät jalat ja isot rinnat jne.) ei välttämättä ap:n mitoissakaan vielä näytä lihavalta.

    Ei se vaaka aina kerro koko totuutta.

    Ja siksi karsastankin mittojen numeraalista esittelyäni. Eksäni oli parhaimmillaan kaikkien mittojen mukaan ylipainoinen, mutta olipahan kehonrakentaja. Minäkin olen aina ollut aika pieni, vaikka vaaka kertoo muuta. Esim. nyt, aika lailla pullukkana, olen 57 kiloa, mutta vaatekokoni on 34. Sitä pitäisikin kysyä ja mainostaa, että minkä pituinen on ja mikä on vaatekoko. ...tai ei ehkä sittenkään, ehkä sekään ei anna oikeaa kuvaa...

    Toisaalta mikä sitten antaa? Minä olen mielestäni aika plösö nyt, mutta enemmistön mielestä varmasti hoikka. Ihminen kun tuntuu käsittävän nykytilan aikalailla verraten sitä entiseen. Joku minunpituiseni saattaa 65-kiloisena olla todella hoikka verrattuna entiseen...

    Mjaa, eiköhän jätetä nämä asiat sitten toisen osapuolen arvioitavaksi? Mutta edelleenkään en suosittelisi käytettävän "läski"-sanaa, vaan jotain muuta "isosta" ja "runsaasta" tytöstä. Vaikka niin, että "olen ollut kotona ruoka-aikaan" tms. :)

    Tuo vaatekoosta puhuminen vois kenties olla parempi juttu, kuin koostaan puhuminen kilogrammoina... Siinä kun todellakin on niin kauhean paljon vaihtelua, että 'miltä ihminen todella luonnossa näyttää' ja että mitkä vastaavasti kulloinkin ovat ne vaa'an lukemat.

    Ajatellaan nyt vaikka kehonrakentajiakin. Todella timmissä kunnossa olevan 160 cm pitkä nainen voi painaa aivan uskomattoman korkeita lukemia, mutta samanaikaisesti näyttää hyvinkin hoikalta.

    ..*sähläröin taas termivalintojeni kanssa, sori!*.. kehonrakentajista meinasin sanoa sitä, että itsekin tiedän pari sellaista ja juuri esim. heidän kohdallaan paino/ todellinen ulkonäkö ei matsaa (mihin NoJustkin juuri viittasi).

    Vaaka h*mmettiin siis, on mun mielipide.:)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

läski??? kirjoitti:

Voi elämän kevät!
Olen melko läski, nuori täti-ihminen(165/80), ja tavannut netin kautta 6 miestä.

Voisitteko miehet selittää sen, että kun ennen tapaamista olen ilmoittanut olevani läski, miksi jok`ikinen tapaamani mies on ollut pudottaa silmät päästään, koska "Ethän sä mikään isokokoinen ees ole!"?

Tiedän olevani juuri yhtä laardinen kuin kuka tahansa vastaavissa mitoissa!

Mistä siis johtuu tämä aidon yllättynyt reaktio?

Minulla on muutama teoria, ja haluaisin kannanottoja:

Miehet, jotka ovat ottaneet minuun yhteyttä, ovat joko epätoivoisia, ja ikionnellisia, kun tuleva kumppani ei olekaan yhtä pitkä kuin leveä. "She`s a keeper!"

TAI ilmoitukseni sisäisestä kauneudesta häikäistyneitä, sillä tiedättehän mikä merkitys sillä on ETENKIN, jos kyseessä on läse henkilö;).

He voivat olla, ja tietenkin ovatkin pullukka- faneja, jotka haaveilevat tosiuhkeenmuhkeist naisist, ja sitten nämä muut tankerot täällä sum(e)(o?)ilematta valehtelevat painonsa, ja miesraasu pettyy, kun paikalle ei tulekaan IHAN valtava mamma. Kun miesten käsitys naisten painosta ei ole mikään paras mahdollinen.

Itse kallistun vaihtoehtoteoriaan nro.3.

Tästä painon valehtelusta vielä, tapauksien jälkeen aloin selata naisten profiileita, ja kyllä siellä Pyöreä osastolla oli aika monta varsinaista paksukaista, kannattaa tsekata.

Ja loppuun vielä se iänikuinen: En tahdo loukata ketään kirjoituksellani, mielestäni olen oikeutettu puhumaan "XL-neideistä" humoristiseen, joskin hieman groteskiin sävyyn. Olenhan sellainen itsekin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu