Lihon liitossa

Olen 25v nainen ja olen asunut reilun vuoden avoliitossa. Suurin ero entiseen elämääni on se että poikakaverini on kova laittamaan ja tarjoamaan ruokaa ja se näkyy minussa jo päälle päin! Vielä reilu vuosi sitten minä 164 cm tyttönen olin painoltani alle 60 kg, mutta nyt vaaka heilahtaa jo yli 73 kilon ja lasta ei ole tulossa :) Poikakaveri ei itse ole lihonut, vaikka syönne samoja ruokia. Ilmeisesti miehen kroppa kestää suuremman määrän kaloreita.
Kun vietämme yhdessä iltaa, niin jotenkin vaan tulee toisen seurana syötyä, vaikka itsellä ei aina niin kova nälkä olekaan.
Poikakaveriani lihomiseni ei ole haitannut, ainakaan ei ole sanonut, pikemminkin kehunut uhkeaa olemustani. Itse haluaisin olla entiset alle 60 kg. Onko kellään muulla käynyt samalla tavalla? Eihän tämä niin paha ongelma ole, mutta myös hyvät ideat asian helpottamiseksi kiinnostavat!!
101243
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

kuten itsellenikin. Kun on jo kumppanin hurmannut, ei tarvitse pitää niin tarkasti enää omaa ulkoista olemustaan silmällä. Monet tutut ovat olleet asiasta saa mieltä ja sen huomaa.

Äänestä

Ehdotapas kevyempiä herkkuja tai laitat itsellesi salaatteja ym joita syöt sitten enemmän. Harrastattekos liikuntaa?

Ei pidä syödä kilttinä tyttönä enemmän kuin kroppa kestää..

Kannattaa huolehtia terveydestään ja pysäyttää painon nousu, mikäli et halua lihoa. Jokainen kai lienee vastuussa omasta kehostaan ja sen terveydestä...

Äänestä
  • Ei ne meidän iltapalat aina niin kevyitä ole - siinä varmasti määrän lisäksi suurin syy lihomiseen. Kun käy töissä, opiskelee ja parisuhteellekin pitäisi jättää aikaa, niin myös liikunta on jäänyt vähemmälle kuin sinkkuaikoina. Suuri syy on varmasti myös se kiltteys. Kun oma kulta iloisena laittaa ruokaa, niin jotenkin on niin vaikea sanoa että en syö tällä kertaa.

    On me tietysti asiasta puhuttu ja molemmat ymmärrämme että lihominen on terveyden kannalta paha asia, mutta kun tilanne sitten illalla tulee että laitetaan iltapalaa, niin sitten tulee vaan syötyä...

    Äänestä

juoksut jää ja asettuu parisuhteeseen,me naiset lihotaan, mut ei miehet.

Äänestä

ole ongelma, mutta jos tahti jatkuu smana, niin vuoden kuluttua vaaka heilahtaa 87 ja niin edelleen (lyhennettynä jne.).

Onko se pakko syödä, jos se itseä häiritsee? Sinähän voit vaikuttaa asiaan. Jos sua asia häiritsee, niin kohta sen myöstä alkaa itsetunto laskemaan ja kyselet itseltäsi, että olenko haluttava, olenkohan enää kaunis ja et enää uskokaan, vaikka miehesi edelleen vakuuttaisi sinun olevan kaunis ja hyvännäköinen. Entä viiden vuoden päästä?

Kannattaa aina muistaa, että ei me eilistä varten eletä, vaan huomista.

Äänestä

Millainen luulisit olevasi esim. 45-vuotiaana?
Mietipä mihin pyrit ja millä keinoilla...

Äänestä
  • Aika monelle käy noin suhteessa. Itselleni ei ole käynyt, mutta harrastan kyllä paljon urheilua jo työnikin puolesta.

    Kannattaa jutella miehesi kanssa että et haluaisi lihoa enää. Sopikaa vaikka viikossa 1 ilta jolloin laitatte parempaa/epätervellisempää ruokaa, ja muina iltoina voitte yhdessä tehdä jotain kevyempää iltapalaa. Ja aloittakaa vaikka yhdessä jokin harrastus, käykää vaikka kävelemässä, pyöräilemässä tai sulkapalloa pelaamassa. Pitää vain ottaa itseään niskasta kiinni, jos haluaa myöhemminkin pysyä terveenä!

    Äänestä

Kokeile laittaa itse ruokaa, niin ei maistu - tepsinyt ainakin minulla.

Äänestä

Aloin 3vuotta sitten seurusteleman ja nyt olen 20kg saanut painoa.....EI munkaan poikaystävää tää tunnu haittaavan mut olis se kiva edes 70kg päästä...nyt siis 83kg ja suhteen alussa 65kg....

Äänestä

Rupia herkkujen syömisen sijaan maistelemaan. Ensinnäkin otat lautaselle hyvin vähän, etkä missään nimessä kuin korkeintaan puolet siitä kuin miehesi. Toinen konsti on jättää oma lautanen kokonaan pois, ja pyytää haarukallinen maistiaisia mieheltä (sen voi tehdä keimaillenkin, ja kaikille tulee hyvä mieli). Itse olen myös ruvennut jättämään päiväsyömiset vähemmälle, esim. viikonloppuna normaali aamiainen, ja sit lounaaksi maha täyteen kattilassa tehtyä popcornia (n 30 kcal/100g). Iltaruokaa voikin sit vetäistä puolet miehen annoksesta. Täytä myös maha juomalla lasillinen tai kaksi vettä ennen kuin pistät mitään suuhusi; sit ei voi ahmia niin paljon. Itse olen laihtunut miehen loihtimien herkkupöytien äärellä 5 kg kesällä tällä metodilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tinttiss kirjoitti:

Olen 25v nainen ja olen asunut reilun vuoden avoliitossa. Suurin ero entiseen elämääni on se että poikakaverini on kova laittamaan ja tarjoamaan ruokaa ja se näkyy minussa jo päälle päin! Vielä reilu vuosi sitten minä 164 cm tyttönen olin painoltani alle 60 kg, mutta nyt vaaka heilahtaa jo yli 73 kilon ja lasta ei ole tulossa :) Poikakaveri ei itse ole lihonut, vaikka syönne samoja ruokia. Ilmeisesti miehen kroppa kestää suuremman määrän kaloreita.
Kun vietämme yhdessä iltaa, niin jotenkin vaan tulee toisen seurana syötyä, vaikka itsellä ei aina niin kova nälkä olekaan.
Poikakaveriani lihomiseni ei ole haitannut, ainakaan ei ole sanonut, pikemminkin kehunut uhkeaa olemustani. Itse haluaisin olla entiset alle 60 kg. Onko kellään muulla käynyt samalla tavalla? Eihän tämä niin paha ongelma ole, mutta myös hyvät ideat asian helpottamiseksi kiinnostavat!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu