Rakkaudesta toiseen ihmiseen...

Se ei pelaa, joka pelkää... kirjoitti:

Mielestäni rakkaus on aina ollut ja tulee aina olemaan toiseen ihmiseen sitoutumista. Silloin tuntee itsensä kokonaiseksi, koska on vierellä joku, joka tuntee samoja tunteita ja on valmis antamaan kaikkensa rakkauden vuoksi. Syrjähypyt, vaikka humalassa tehdyt, ovat mielestäni sellainen teko, jonka voi antaa anteeksi, mutta jota ei voi koskaan täysin unohtaa. Mustasukkaisuus ei kuulu rakkauteen. Se on mielestäni suhteen tuhoaja, jos toinen ei luota toiseen ihmiseen. Ei ole pahempaa tunnetta kuin se, että toinen asettaa kieltoja ja rajoja ja antaa määräyksiä ja tekee elämästä muutenkin vaikeaa. Miksi elää sellaisen ihmisen kanssa? Koska nyky-yhteiskunnassa on alitunen pelko yksinjäämisestä ja syrjäytymisestä. Kun toinen ihminen ei olekaan sitä, miltä päällepäin näyttää ja osoittautuu pettymykseksi miltei jokaisella saralla, on valittava : Jätä, lähde ja jää yksin tai kestä, kärsi ja unhoita. Kumpikaan ei ole ihmiselle hyväksi, koska on suunnaton tarve tulla hyväksytyksi ja olla jonkun kanssa, jolle tuntee kuuluvansa. Kun asiat eivät sitten sujukaan, alkaa suhteessa olla jokin pahasti vialla. Pitääkö mielestänne silloin vain olla sen ihmisen kanssa, joka on valmis tarjoamaan vain lämmintä kättä esim.seksin jälkeen vai voiko lähteä ja sanoa: Anteeksi, en voi elää näin, tietäen, että loukkaa toista perinjuurin? Enta jos alkaa eron jälkeen kaivata tätä ihmistä ja päivin öin ajattelee vain, millaista elämä voisi olla, jos olisin vielä antanut meille mahdollisuuden? Kannanottoja, kiitos!

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä