Kirjoitit, "Pettämistä ei mielestäni ole vain seksin harrastaminen muiden kuin oman kumppanin kanssa, sitä on myös mainitsemasi seksitön suhde toiseen henkilöön. Parisuhde on yhteinen ponnistus, joka vaatii molempien täyden panoksen eikä siltikään aina onnistu. Onko mitään mieltä edes yrittää, jos toinen ei ole koko sydämellään mukana?"
Kinkkinen juttuhan tuo on, mutta mielestäni on mahdollista olla koko sydämellään mukana kahdessakin suhteessa.
Se ei tietysti ole toivottavaa ja vaatii kummaltakin suhteen osapuolilta sellaisia ominaisuuksia, joita kaikilla ei ole käytössä.
Monet meistä haaveilevat toisesta miehestä/naisesta. Joskus haavekuva on todellinen ihminen, toisinaan ei vaan se on omakeksimä "unelmien prinssi tai prinsessa".
Jos suhde toiseen (ilman seksiä) on mielestäsi pettämistä niin onko silloin ystävyys ja fantasiatkin? Mitä eroa lopultakin on sillä koostuuko fantasiat parisuhteessa omasta mielikuvituksesta vai oikeasta, tuntemastaan henkilöstä (jota mahdollisesti tapaa joko tarkoituksellisesti tai ei-tarkoituksellisesti)?
Mitä eroa on sillä, että tapailee ystäväänsä, josta pitää paljon vai ystävää, jota rakastaa? Ainakaan silloin, kun tietää, että ei halua muuttaa parisuhteessaan mitään eikä haaveile yhteisestä tulevaisuudesta kenenkään muun kanssa.
Mielestäni hyvän suhteen molemmat osapuolet tajuavat sen seikan, että rakkaus ei ole tahdon asia, mutta parisuhde on. Joskus elämässä vain voi käydä niin, että ihastuu/rakastuu toiseen eikä sille vaan mitään voi. Tunteisiin ei voi vaikuttaa.
Kinkkinen juttuhan tuo on, mutta mielestäni on mahdollista olla koko sydämellään mukana kahdessakin suhteessa.
Se ei tietysti ole toivottavaa ja vaatii kummaltakin suhteen osapuolilta sellaisia ominaisuuksia, joita kaikilla ei ole käytössä.
Monet meistä haaveilevat toisesta miehestä/naisesta. Joskus haavekuva on todellinen ihminen, toisinaan ei vaan se on omakeksimä "unelmien prinssi tai prinsessa".
Jos suhde toiseen (ilman seksiä) on mielestäsi pettämistä niin onko silloin ystävyys ja fantasiatkin? Mitä eroa lopultakin on sillä koostuuko fantasiat parisuhteessa omasta mielikuvituksesta vai oikeasta, tuntemastaan henkilöstä (jota mahdollisesti tapaa joko tarkoituksellisesti tai ei-tarkoituksellisesti)?
Mitä eroa on sillä, että tapailee ystäväänsä, josta pitää paljon vai ystävää, jota rakastaa? Ainakaan silloin, kun tietää, että ei halua muuttaa parisuhteessaan mitään eikä haaveile yhteisestä tulevaisuudesta kenenkään muun kanssa.
Mielestäni hyvän suhteen molemmat osapuolet tajuavat sen seikan, että rakkaus ei ole tahdon asia, mutta parisuhde on. Joskus elämässä vain voi käydä niin, että ihastuu/rakastuu toiseen eikä sille vaan mitään voi. Tunteisiin ei voi vaikuttaa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kirjoitit: "Kinkkinen juttuhan tuo on, mutta mielestäni on mahdollista olla koko sydämellään mukana kahdessakin suhteessa. "
Mitä sitten itse kullekin tarkoittaa koko sydämellään mukana oleminen? Minulle se tarkoittaa sitä, että olen valmis uhraamaan tarvittaessa kaiken rakastamani ihmisen hyväksi. Jos mietitään hypoteettista tilannetta, jossa olet koko sydämelläsi mukana kahdessa suhteessa, ja molemmat sinulle rakkaat ihmiset joutuvat vakavaan onnettomuuteen ja sairaalaan samaan aikaan, kumman luo menet ensin? Tämä on tietysti kärjistetty esimerkki, mutta ehkä tuo esille sen, että on tilanteita joissa täytyy tehdä valintoja.
Minun olisi varmaan pitänyt tarkentaa, että _romanttinen_ suhde toiseen, vaikkakin ilman seksiä, on mielestäni pettämistä. Ja samaan hengenvetoon mainitsen, että mielestäni miehellä ja naisella voi aivan hyvin olla normaali ystävyyssuhde, johon ei sisälly romanttisia odotuksia kummaltakaan puolelta. Ystäviä saa, ja on erittäin suotavaakin olla myös vastakkaisesta sukupuolesta.
En osaa fantasioita pitää pettämisenä, samaan tapaan kuin ihastuminen johonkin suhteen ulkopuoliseen ei ole pettämistä _jos_ asialle ei tee mitään. Jokaiseen suhteeseen kuuluu ihastumisia muihin kuin siihen omaan kumppaniin, pettämistä niistä tulee vasta jos ihastumista yrittää viedä pidemmälle.
"Mitä eroa on sillä, että tapailee ystäväänsä, josta pitää paljon vai ystävää, jota rakastaa?"
Oikeastaan vastasit itse kysymykseesi, se ero on todellakin siinä että toista rakastaa. Jos todella rakastaa omaa kumppaniaan, miksi pitäisi tapailla jotakuta toista jota "rakastaa"?
Rakkaus on mielestäni kyllä hyvinkin suuressa määrin tahdon asia. Rakastuminen ei niinkään, mutta rakkaus ja rakastaminen ovat. Jos ei ole tehnyt sitä valintaa, että haluaa rakastaa kumppaniaan ja huolehtii rakkaudesta, se kuihtuu pois ja lopulta kuolee.
ei tarvitsekaan yrittää viedä pidemmälle. Niin vain käy, toiseen rakastuu, vaikkei haluaisi. Siksi sanoin, ettei rakkaus ole tahdon asia.
En oikeastaan ymmärrä ideaa siitä, ettei rakastettua ystävää saisi tapailla, vain niitä, joita ei rakasta romanttisessa mielessä. Parasta ystävää ei pitäisi tavata, koska häneen on romanttisia tunteita?
Ainahan romanttinen rakkaus ei synny edes ihastuksesta vaan vuosikausien ystävyyden jälkeen huomaa romantiikan astuneen kuvaan mukaan. Mitä itse tekisit vastaavassa tilanteessa? Jättäisit heti pitkäaikaisen ystäväsi, koska aloit tuntea "väärin"? Vai jättäisit hyvän kumppanisi?
Asiani on hyvin, koska mieheni on ilmaissut useaankin kertaan sen, että hänestä minä olen kaikessa, en vain ihmissuhteissani, koko sydämmelläni mukana oleva ihminen. Teen kaiken niin hyvin kuin osaan ja yritän toimia oikein.
Ilmeisesti emme ole mieheni kanssa keskiverto virtasia. Miehelleni ei koskaan ole ollut ongelma miespuoliset ystäväni, joita on aina ollut enemmän kuin naispuolisia. Oikeastaan minulla onkin ollut miespuolisia ystäviä ja naispuolisia kavereita.
Nyt minulla on naispuolinen erittäin hyvä ystävä. Ensimmäistä kertaa elämässä. Aluksi oli oikein kivaa ja normaalia (:D) tavata kunnes miehessäni alkoi ilmetä mustasukkaisuuden merkkejä!
Tätä ihmetellessäni en voinut olla kirjoittamatta tästä rakkaus/ystävyys -aiheesta. Voin mieheni mielestä vapaasti tavata miespuolisia ystäviä (romanttisine piirteineen tai ei), mutta kummeksun sitä miksi "joudun" salailemaan tapaamisia tämän naispuolisen tuttavuuden kanssa? Miksi juuri siitä tulee riitaa?
Rakastuminen ei ole tahdon asia, mutta mielestäni rakkaus ja rakastaminen ovat aivan eri asioita kuin rakastuminen. Kaksi edellistä ovat ennen kaikkea tahdon asioita, jälkimmäinen taas puolestaan jotain enimmäkseen tahdosta riippumatonta. Sanon enimmäkseen, koska olosuhteet ja omat asenteet vaikuttavat myös siihen, joskaan eivät tiedostetusti.
Jos parhaaseen ystävään on romanttisia tunteita, ei häntä mielestäni pitäisi tavata juuri siitä syystä, että useille meistä se oma tahto jää helposti toiseksi, ja romanttiset tunteet syvenevät. Ei kukaan voi tietenkään kieltää toista tapaamasta ystäviään, mutta siinä tapauksessa olisi ainakin rehellisesti kerrottava kumppanille, että kyseessä ei ole pelkkä ystävyys. Jos kumppanisi kanssa pääsette asiasta yhteisymmärrykseen, niin sitten en näe tapaamisille mitään estettä.
En tiedä mitä tekisin, jos huomaisin vuosikausien jälkeen romantiikan astuneen ystäväni ja minun suhteeseen. Luultavasti edessä olisi pitkällisen itsetutkistelun paikka: mitä saan häneltä jota en saa omalta kumppaniltani? Mikä hänessä vetää minua puoleensa? Varmasti yrittäisin puhua asiasta myös kumppanini kanssa, koska hän ansaitsisi tietää tunteistani. On parempi yrittää ratkaista tilanne ennen kuin se on entisestään pahentunut.
Miehesi mustasukkaisuudesta en pysty sanomaan yhtään mitään, oletko kysynyt häneltä itseltään miksi juuri naispuolinen ystäväsi saa hänet mustasukkaiseksi?
Myös minun mieheni on mustasukkainen ystävättärestäni, muttei miespuolisista ystävistäni. Luulisin sen johtuvan siitä, että miehen mielestä miesystäväni ovat järkevää seuraa, kun taas ystävättäreni on hänestä tyhjäpäinen höpöttäjä. Näin ollen ystävättäreni kanssa vietetty aika on hänestä täysin hukkaan heitettyä ja olen siis turhaan pois hänen luotaan tuon ajan.
Kysyin tuota mieheltäni ja hän totesi, että taidan olla oikeassa. Tiedä sitten onko näin vai onko tuohon joku muu syy jota hän ei halua kertoa. Miehet ovat välillä hankalia otuksia tulkittavaksi, vaikka muuten ovatkin oikein kultaisia :)
ystävyyssuhteesta parisuhteen ulkopuolella haetaan jotain mitä parisuhteesta ei saa. Omakohtaisesti olen tullut siihen tulokseen, että erot parisuhteesta johtuvat suureksi osaksi siitä, että ihmiset odottavat suhteeltaan kaikkea, täydellisyyttä. Pettyvät aina uudestaan ja eroavat.
Olen esittänyt nuo kysymykset "mitä saan häneltä jota en saa omalta kumppaniltani? Mikä hänessä vetää minua puoleensa?" kaikkien ystävieni suhteen ja saanut aika selkeitä vastauksiakin, itseltäni.
Mieheni ei todellakaan myönnä olevansa mustasukkainen naispuolisesta ystävästäni, kun ei ole miespuolisistakaan. Hänen elämäänsä ei kuulu tunteista puhuminen eikä edes niiden erittely. Hänen harrastuksiinsa ei myöskään kuulu tunteiden selvittely. Hän haluaa kuulla vain omien tunteideni vatvomisen lopputuloksen! Tai sen muutoksen, joka niihin mahdollisesti tulee. Mieheni mielestä hän ansaitsee olla tietämättä siitä tunteiden sekamelskasta,joka sisälläni välillä vallitsee. Insinöörimäistä?
Tästä vedinkin nopean johtopäätöksen siitä miksi mieheni kokee naispuolisen ystäväni uhkaavampana suhteellemme. Varmaankin sen vuoksi, että ajattelee minun keskustelevan tämän naispuolisen ystäväni kanssa tunteistani enemmän?
Miehenikin mielestä naiset jauhavat p...aa ja miehet asiaa.
Jos olen jossain miespuolisen ystävän kanssa mieheni kuuntelee korva tarkkana jälkeenpäin oliko hauskaa, mistä puhuimme jne.
Sen sijaan jos sanon mistä puhuimme ja mitä teimme ystävättäreni kanssa, hän kuuntelee toisella korvalla tai toteaa jotain, joka mielestäni loukkaa ystävätärtäni!
Voin lähteä miespuolisen ystävän kanssa ex temporee oluelle. Kerron asiasta jälkeenpäin "Olin MrX:n kanssa kaljalla" , johon mieheni "ai jaa, no mitäs hänelle kuuluu?" ja kuuntelee taas sujuvasti mitä kuuluu.
Jos "tunnustan" olleeni siiderillä ystävättäreni kanssa niin kuulustelu ja arvostelu on ihan mahdoton!
Miehet ovat tosi kummallisia otuksia, yllättäviäkin...
Olet varmasti oikeassa siinä, että monet ihmiset aloittavat suhteen odottaen kaikkien ongelmiensa ratkeavan ja tarpeittensä täyttyvän. Ja kun sitten näin ei käykään, ei vika olekaan itsessä ja omissa odotuksissa vaan toisessa.
Se, mitä omasta suhteesta ei saa, hankitaan jostain muualta. Eikä siinä mitään pahaa olekaan, jokainen kaipaa ajatustenvaihtoa useampien kuin yhden ihmisen kanssa, joskus on hauska nauraa ystävän hulluille sutkauksille, toisinaan tarvitsee puida ystävän ongelmia (ja samalla omiaankin) ja toisinaan vain kaipaa omaa aikaa.
Mutta jos oma suhde ei täytä rakkauden- ja läheisyydentarpeita, onko oikein hakea niitä muista suhteista?
Miehestäsi vielä: ehkä hän pelkää sitä tunteiden sekamelskaa joka sisälläsi velloo, ja siksi haluaisi olla autuaan tietämätön siitä? Oikeasti hän varmaan on tietoinen siitä ja, koska ehkä ajattelee sinun naisystäväsi kanssa keskustelevan tunteistasi, pelkää menettävänsä rakkautesi? Arvauksia vain, sillä vaikka olenkin mies en silti voi ymmärtää miehesi aivoituksia :)
täyttää rakkauden ja läheisyyden tarpeeni. Minun ei tarvitse hakea rakkauden tuntemuksia muualta. En kuitenkaan voi sille mitään jos joku toinen minulle läheinen henkilö herättää myös nuo tunteet.
Alkuun tunsin olevani pulassa ja mietin mitä teen. Kunnes taas kerran tulin siihen tulokseen, ettei kannata tehdä yhtään mitään. Kaikista vähiten vahinkoa aiheutan olemalla kertomatta tunteistani kenellekään, koska mieleeni ei vielä kertaakaan ole tullut ajatus erota miehestäni. Siis vakavasti.
Mieheni pelkää tunteita jossain määrin, ei vain niitä, jotka velloo sisälläni vaan myös niitä, jotka väkisin ilmaisen ulospäin... Tunteista puhuminen ei ole hänelle luonteenomaista ja välillä minusta tuntuu, että hän kokee sen perinpohjin feminiiniksi ominaisuudeksi ja näin ollen täysin hyödyttömäksi! Miestä hallitsee järki ja naista tunteet, näin hän ajattelee. Tästä on suhteellemme hyötyä sekä haittaa.
Kerroit, että itse puit ystäviesi kanssa heidän ongelmiaan ja omiasi. Mieheni puhuu kavereidensa kanssa yleisistä ja ammatillisista aiheista, ei henkilökohtaisista asioistaan tai ongelmistaan. Minä olen hänen ainut ystävänsä.
Itse olen paljon tunteellisempi (tässä kohti sanonta "vastakohdat täydentävät toisiaan pitää paikkansa") ja seurallisempi. Voit ehkä ymmärtää miksi kaipaan kenties enemmän ystäviäni kuin parisuhteessa keskimäärin.