Kun käskettiin

niin tässä lyhyt kommentti siitä Kirilin kiihkeästi odottamasta ohjelmasta viime tiistaina. Sinänsä lienee ihan sama mitä sanon, paskaa tulee silmille kuitenkin.

Aloitetaan Puskasta. Hänen lounaansa oli karmea. Paneroitua lihaa/kalaa (hirvittävästi tyhjiä jouleja!), kolme nahkaperunaa, ja säälittävä ripaus salaattia! Ja sentin paksuinen kerros rasvaa leivillä! No, ei kyllä vastanut minun käsitystäni terveellisestä lounaasta.

Heikkilällä oli kivat pokat. Serkun pojalla 14v. on samanlaiset. Heikkilä valitti mutusta, mutta perusti kaiken "tietämänsä" mutuun. Ei yhtä ainutta faktaa.

Kaiken kaikkiaan jäi siis tästä paljon mainostetusta ohjelmasta puolin ja toisin pelkkä tyhjä käteen. Paitsi että nyt maistuu uni! Hyvää kaikille, katsotaan, jos ehdin kommentteja lukea. :)
341176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

... etten sanoisi, "paskainen" aloitus.

Ja tällaiseen sitten pitäisi suhtautua asiallisesti.

Äänestä
  • tuossakin muka onnistuit näkemään?

    Äänestä

Puskan lounashan oli erittäin tyypillinen, lautasmallin mukainen: neljäsosa perunaa, neljäsosa paneroitua kalaa ja puolikas lautasellinen salaattia (isolla lautasella salaattilautanen). Lisänä vielä kaksi leipää, joissa molemmissa sipaisu (tod.näk.) kevytlevitettä. Juomana oli lasillinen vettä.

Tuohan on se nykyajan käsitys terveellisestä ja kevyestä suurkeittiöruoasta, jota saavat erityisesti lapset, vanhukset ja sairaat, sekä kai suurin osa työpaikoillaan syövistä. Valtaosa energiasta tulee melko ravintoköyhistä hiilareista: perunasta, leivästä ja leivityksestä. Proteiinia saattoi olla suunnilleen riittävästi sen kuorrutuksen alla, mutta luonnollisia rasvoja koko ateriassa tuskin oli muualla kuin lihan/kalan joukossa.

Vhh-ateriaa noista tarjolla olevista aineista ei kovin helposti pysty kokoamaan. Kokonaan ottamatta tai ainakin hyvin vähiin jäisivät perunat ja leivät. Niiden sijaan lautanen lastattaisiin täyteen tarjolla olevilla kasviksia. Leivitetyistä kaloista/lihoista kaavittaisiin pinta pois. Mutta mistäs korvaava energia otettaisiin? Täysmaitoa, voita, majoneesia, oliiviöljyä tai edes rasvaista salaatinkastiketta on tuskin tarjolla - mutta sokeroituja kevytkastikkeita löytyisi taatusti. Aika mahdotonta siis :)

Juttu on nähtävissä seuraavasta linkistä, Puskan lounas 7:15 kohdalla.
http://www.yle.fi/a2/juttu.php?tunnus=2770

Äänestä
  • luultavasti tuon tarjolla olevan aterian söisin: Pikkulautanen kukkuroilleen salaattia, leivitys pois kalasta(?), ja kaksi perunaa, ei leipää. Tai sitten kaksi leipää ilman levitettä ja perunat pois. Juomaksi piimää ja vettä.

    Aika jännä, että KTL:n ruokalassa (käsitin, että Puska söi siellä?) tarjotaan leivitettyä ruokaa! Se kun ei taatusti ole edes KTL:n omien suositusten mukaista.

    Äänestä

Puskan ateria oli tosi karmea ja 2 leipäpalaa ja päällä aika reilusti jotain kevytrasvaa. Heikkilän pokiin en kiinnittänyt huomiota koska asiasisältö oli sen verran painavaa ja punnittua.

Ainoa mitä jäin kaipaamaan oli se, että ei kerrottu voin kulutuksen puolittuneen viimeisen kymmenen vuoden aikana eikä sillä ole ollut kuin negatiivisia vaikutuksia ihmisten terveyteen.

Äänestä
  • Minusta Heikkilä puhui ihan vain omia havaintojaan. Ihan huumorintajuiselta hän kyllä vaikutti. Aika plösö hän on minusta...

    Äänestä

  • skäribo kirjoitti:

    Minusta Heikkilä puhui ihan vain omia havaintojaan. Ihan huumorintajuiselta hän kyllä vaikutti. Aika plösö hän on minusta...

    viime viikolla ja haluaisin kysyä mitä tarkoitat ilmaisulla "plösö"?

    Äänestä

  • Kiril kirjoitti:

    turpeaa olemusta. Leukalihoissa riittää ja masukin pullottaa.

    Puska on kyllä Heikkilään verrattuna 6-0 timmimmässä kunnossa. Toki he ovat varmaan luonnostaankin kropiltaan erilaisia.

    lasien vaihtoa, mutta eihän siellä saaressa ole silmälääkäriä eikä optikkoa mutta varmaan suvusta löytyy myös apu tähän pulmaan. Eikö sulla ole mitään itsekritiikkiä kun kirjoitat asioita jotka jokainen Heikkilän tavannut tietää. Heikkilä oli Akateemisessa Kirjakaupassa keskustelemassa Puskan kanssa ja jokainen siellä ollut tietää että kirjoitat roskaa (piti sanoa paskaa)

    Turpea olemus, leukalihat ja masu pullottaa. Haluatko sä todella tehdä itsestäsi täysin typerän.

    koko perheen voimin silmälääkärissä, eikä näössäni ole mitään vikaa. Minulla ei ole koskaan ollut laseja, koska näköni on hyvä ilmankin.

    Niin, olen minäkin sen Heikkilän livenä tavannut. Selvästi sellainen pyylevyyteen taipuvainen, ns. persjalkainen. Jokaisella meistä on oma ihannepainomme, ja ehkä se sitten Heikkilällä on tuo pikkaisen pullea. Mutta turvotusta se ei selitä. Joko ravinnossa on jotain vikaa, tai sitten Ana vetää liikaa viinaa tai on allergikko. Mikä näistä? Sä varmaan tiedät.

    "sellainen selvästi pyylevyyteen taipuvainen" Onneksi sentään osaat vetää aikaisempia juttajasi takaisin, mutta teet itsestäsi typeryksen kun kirjoitat ensin plösöstä ja roikkuvista lihoista ja sitten yrität esiintyä diplomaattina.

    Pyylevyyteen taipuvainen olen minäkin mutta vhh ruokavalion avulla asiat on hallinnassa niinkuin Heikkilälläkin.

    Tarkoitin, että ehkä Heikkilä kuuluu niihin ihmisiin, jotka voivat parhaiten pikkaisen ylipainoisina.

    Äänestä

  • skäribo kirjoitti:

    Tarkoitin, että ehkä Heikkilä kuuluu niihin ihmisiin, jotka voivat parhaiten pikkaisen ylipainoisina.

    teet taas itsestäsi pellen kommenteillasi. Tosin eihän sinua kukaan enää ole ottanut todesta pitkään aikaan. Mutta nykyiset ja entiset alatyyliset huomautukset A:H:sta,ovat tuoneet selvemmin esiin millainen ihminen todellisuudessa olet. Nykyisin tunnut pelkästään hyökkäävän A.H:n ulkoiseen olemukseen kimppuun,mitä se kertoo. Epäolennaisesta,tehdään olennaista.

    Eli syyllistyt juuri typerimpään virheeseen mitä keskustelussa voi tehdä. Kun et pärjää tiedossa ja argumentoinnissa,suutut ja alat laukoa epäolennaisia alatyylisiä kommentteja. Se siis siitä sinun sivistyksestä.

    Äänestä

  • sinä "saaren nero" kirjoitti:

    nimimerkkiäsi Kiril? Ai niin piti saada "toinen" "mielipide".

    Äänestä

  • käyttänyt omaa kirjoitti:

    nimimerkkiäsi Kiril? Ai niin piti saada "toinen" "mielipide".

    ole "kiril". Kyllä minä osaan ajatella ja tehdä havaintoja itsenäisestikin. Osaan myös lukea ja ottaa asioista selvää ihan itsenäisesti. Tämä "saaren nero" joka todennäköisesti olet,luulet todella että vain sinä kykenee itsenäiseen ajatteluun.

    Voin vakuutaa että täällä on monta jotka omien kokemusten pohjalta haluaisi keskustella aiheesta. Mutta "skäribo" haluaa terrorisoida jokaisen järkevän keskustelun. Ja hän ei edes välitä vhh:st. Mitä se hänestä kertoo. Kertooko se järkevästä ja avarakatseisesta ihmisestä joka hyväksyy henkilökohtaisen päätöksen siitä miten haluu ruokailla. Taas ei. Hän haluaa että jokainen söisi kuten hän,välittämättä siitä sopiiko ruokavalio hänelle.

    Mitä taas tämä kertoo ihmisestä. Minulle ainakin sen,että ihminen on erittäin rajoittunut tai erittäin yksinkertainen,eikä kykene ajattelemaan itsenäisesti.

    Äänestä

  • mutta en kirjoitti:

    että taitaa Skäribo ollakin vaarallinen vastus, kun ei se ole moksiskaan kun sitä yritetään kammeta pois täältä, ja kun se pahalainen osaa keskustella ruokaan liittyvistä asioista varsin järkevästi. Niin, yleensä uskaltaa tulla tänne ja varsinkin kun uskaltaa kirjoittaa rekatulla nimmarilla.

    Äänestä

  • sinä "saaren nero" kirjoitti:

    teet taas itsestäsi pellen kommenteillasi. Tosin eihän sinua kukaan enää ole ottanut todesta pitkään aikaan. Mutta nykyiset ja entiset alatyyliset huomautukset A:H:sta,ovat tuoneet selvemmin esiin millainen ihminen todellisuudessa olet. Nykyisin tunnut pelkästään hyökkäävän A.H:n ulkoiseen olemukseen kimppuun,mitä se kertoo. Epäolennaisesta,tehdään olennaista.

    Eli syyllistyt juuri typerimpään virheeseen mitä keskustelussa voi tehdä. Kun et pärjää tiedossa ja argumentoinnissa,suutut ja alat laukoa epäolennaisia alatyylisiä kommentteja. Se siis siitä sinun sivistyksestä.

    kun sinulla ei ole nimimerkkiä, ei rouva vastannut sulle.
    Tärkeämpäähän on toki se kenelle vastaa, kuin se mikä on viestin sisältö.
    =)
    Pelle mikä pelle.

    Äänestä

  • huomasit kirjoitti:

    tuohon olisi voinut vastata?

    Äänestä

  • totean vaan kirjoitti:

    että taitaa Skäribo ollakin vaarallinen vastus, kun ei se ole moksiskaan kun sitä yritetään kammeta pois täältä, ja kun se pahalainen osaa keskustella ruokaan liittyvistä asioista varsin järkevästi. Niin, yleensä uskaltaa tulla tänne ja varsinkin kun uskaltaa kirjoittaa rekatulla nimmarilla.

    Nyt en ymmärtänyt.
    Ei se ole kuin häirikkö.

    Äänestä

  • skäribo kirjoitti:

    tuohon olisi voinut vastata?

    Mutta mikä pakko oli "vastata" minun viestiin?

    Äänestä

  • sen tietäisit? kirjoitti:

    Mutta mikä pakko oli "vastata" minun viestiin?

    minä pyrin vastaamaan minulle osoitettuihin viesteihin, ja keskustelemaan ruokavalioista ja terveydestä.

    Jotkut sen sijaan ovat täällä silkasta pottuilemisen halusta, tuomatta keskusteluun mitään lisäarvoa. Koulukuraattori ottaa varmaankin vastaan jälleen maanantaina. Koita kestää sinne asti. Tai käy vetäisemässä parit tagit betoniseinään. Kyllä se olo siitä helpottuu. ;)

    et keskustele ruokavaliosta ja terveydestä. Minusta tuntuu, että haluat keskustella sairaudesta koko ajan.

    Äänestä

  • Kiril kirjoitti:

    et keskustele ruokavaliosta ja terveydestä. Minusta tuntuu, että haluat keskustella sairaudesta koko ajan.

    vastuussa siitä, miltä sinusta tuntuu.

    Äänestä

  • skäribo kirjoitti:

    minä pyrin vastaamaan minulle osoitettuihin viesteihin, ja keskustelemaan ruokavalioista ja terveydestä.

    Jotkut sen sijaan ovat täällä silkasta pottuilemisen halusta, tuomatta keskusteluun mitään lisäarvoa. Koulukuraattori ottaa varmaankin vastaan jälleen maanantaina. Koita kestää sinne asti. Tai käy vetäisemässä parit tagit betoniseinään. Kyllä se olo siitä helpottuu. ;)

    Melko huonolla menestyksellä tosin.
    Sen kyllä ymmärrän että asian vierestä on helpompi vastata kuin itse asiaan.

    Miten koulukuraattori osaa neuvoa VHHn noudattamiseen? Koulussa en ole ollut enää vuosikymmeniin, mutta sinulla lienee tästä tuoreempaa muistikuvaa.
    Ja mitä ne tagit olikaan. Ei tämä nuorisoslangi ole oikein tuttua?

    Äänestä

  • skäribo kirjoitti:

    vastuussa siitä, miltä sinusta tuntuu.

    Eli syyllistyt juuri typerimpään virheeseen mitä keskustelussa voi tehdä. Kun et pärjää tiedossa ja argumentoinnissa,suutut ja alat laukoa epäolennaisia alatyylisiä kommentteja. Se siis siitä sinun sivistyksestä.

    Äänestä

  • skäribo kirjoitti:

    minä pyrin vastaamaan minulle osoitettuihin viesteihin, ja keskustelemaan ruokavalioista ja terveydestä.

    Jotkut sen sijaan ovat täällä silkasta pottuilemisen halusta, tuomatta keskusteluun mitään lisäarvoa. Koulukuraattori ottaa varmaankin vastaan jälleen maanantaina. Koita kestää sinne asti. Tai käy vetäisemässä parit tagit betoniseinään. Kyllä se olo siitä helpottuu. ;)

    on pottuilu. Muuhun et pysty ja se siitä. Olet todella säälittävä. Sinua ei enää voi auttaa edes viisaat sukulaiset.

    Miksi teet itsestäsi pellen? Mikä vhh:sa on niin pahaa ettet anna periksi. Ehkä d1 miehesikin hyötyisi vhh:sta,mutta periaatehan on tärkein ,ei hänen terveys,miksiköhän? Vakuutuksetko ovat sinulle oivalliset.

    Mutta kun ei voi perehtyä edes vhh:n alkeisiin. No säälittävähän olet ja siinä pysyt. Ehkä vähätietoisin ja säälittävin mitä tällä sivustolla olen tavannut. Mutta mitä sitä,ethän sinä sitä edes tajua.

    Äänestä

  • sä teet kirjoitti:

    Viesti pitää lopettaa hymiöön, niin sillä kuitataan viestin varsinainen sanoma.
    ;)

    Äänestä

  • sanottua kirjoitti:

    Eli syyllistyt juuri typerimpään virheeseen mitä keskustelussa voi tehdä. Kun et pärjää tiedossa ja argumentoinnissa,suutut ja alat laukoa epäolennaisia alatyylisiä kommentteja. Se siis siitä sinun sivistyksestä.

    eiköhän se ole vhh:n puolustelijat, jotka hermostuvat, kun palstalla on joku vahvahermoinen ruoasta ja diabeteksesta oikeaa tietoa välittävä keskustelija.

    Tiedän jo viime talven kokemuksesta, mitä sitten tapahtuu. Tunkeilijaa loukataan oikein olan takaa, jotta se häipyisi taas pitemmäksi aikaa. Tämä on Suomi24:n Kiril/Heikkilälle pyhittämä palsta, eikä tänne saa tulla muut kuin Kirilin/Heikkilän myötäilijät.

    Ja kun joskus joku kertoo kuinka Heikkilä on potkittu pois karpeista, se on pelkkää silmänlumetta. Miksi samat karpit olivat ostamassa hänen kirjaansa kirjakaupassa ja jonottivat hänen puumerkkiään? Ei kai vaan olleet "järjestettyä" yleisöä? Ehkä saivat kirjansa ilmaiseksi, jotta saatiin "kiinnostunutta" kansaa paikalle.

    Ei vois vähempää tää karuselli kiinnostaa meikäläistä.

    Äänestä

  • vastus? kirjoitti:

    Nyt en ymmärtänyt.
    Ei se ole kuin häirikkö.

    on aivan joku muu täällä.

    Äänestä

  • huomasit kirjoitti:

    kun sinulla ei ole nimimerkkiä, ei rouva vastannut sulle.
    Tärkeämpäähän on toki se kenelle vastaa, kuin se mikä on viestin sisältö.
    =)
    Pelle mikä pelle.

    vastattiin Skäribolle ja hänelläkö sitten ei ole oikeutta vastata hänelle henkilökohtaisesti esitettyihin kysymyksiin?

    Äänestä

  • kylläkin kirjoitti:

    vastattiin Skäribolle ja hänelläkö sitten ei ole oikeutta vastata hänelle henkilökohtaisesti esitettyihin kysymyksiin?

    Mitä oikein tarkoitat?

    Äänestä

  • kyllä häirikkö kirjoitti:

    on aivan joku muu täällä.

    on juuri se skäribo ja muutamat muut VHH-vastustajat, näitä varmaan tarkoitit.

    Äänestä

  • näkee tosiseikat kirjoitti:

    eiköhän se ole vhh:n puolustelijat, jotka hermostuvat, kun palstalla on joku vahvahermoinen ruoasta ja diabeteksesta oikeaa tietoa välittävä keskustelija.

    Tiedän jo viime talven kokemuksesta, mitä sitten tapahtuu. Tunkeilijaa loukataan oikein olan takaa, jotta se häipyisi taas pitemmäksi aikaa. Tämä on Suomi24:n Kiril/Heikkilälle pyhittämä palsta, eikä tänne saa tulla muut kuin Kirilin/Heikkilän myötäilijät.

    Ja kun joskus joku kertoo kuinka Heikkilä on potkittu pois karpeista, se on pelkkää silmänlumetta. Miksi samat karpit olivat ostamassa hänen kirjaansa kirjakaupassa ja jonottivat hänen puumerkkiään? Ei kai vaan olleet "järjestettyä" yleisöä? Ehkä saivat kirjansa ilmaiseksi, jotta saatiin "kiinnostunutta" kansaa paikalle.

    Ei vois vähempää tää karuselli kiinnostaa meikäläistä.

    ei VHHlla olijoiden tarvitse hermostua siitä että joku käy täällä levittämässä valheellista tietoa VHHsta. Johan sen näkee lukuisista viesteistä joissa korjataan asialliseen sävyyn vääriä tietoja VHHsta.

    Eräät VHH-vastustajat ovat kyllä vahvahermoisia, mutta vain vastustajina. Oikeaa tietoa VHHsta niillä ei ole, ja silti jaksavat täällä jatkuvasti valheita levittää.
    Lyhyemmin sanottuna, ovat siis häiriköitä.

    Tämä on kylläkin VHH palsta vaikka sitä onkin vaikea uskoa, kun tämän ovat valloittaneet VHH-vastustajat jotka sabotoivat lähes jokaisen viestiketjun.

    Ai ei voisi vähempää kiinnostaa, mutta silti olet täällä kovin puolustelemassa kantaasi. Miksi ihmeessä jos tämä ei kerran kiinnosta?
    Ja kerrotko mistä löytyy todisteita tuosta karppien sovitusta Heikkilän "piirittämisestä"? Edellinen väittäjä ei pystynyt osoittamaan mitään todisteita sovitusta "kokouksesta.

    Äänestä

  • huomasit kirjoitti:

    kun sinulla ei ole nimimerkkiä, ei rouva vastannut sulle.
    Tärkeämpäähän on toki se kenelle vastaa, kuin se mikä on viestin sisältö.
    =)
    Pelle mikä pelle.

    enkä ole mikään rouva.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

skäribo kirjoitti:

niin tässä lyhyt kommentti siitä Kirilin kiihkeästi odottamasta ohjelmasta viime tiistaina. Sinänsä lienee ihan sama mitä sanon, paskaa tulee silmille kuitenkin.

Aloitetaan Puskasta. Hänen lounaansa oli karmea. Paneroitua lihaa/kalaa (hirvittävästi tyhjiä jouleja!), kolme nahkaperunaa, ja säälittävä ripaus salaattia! Ja sentin paksuinen kerros rasvaa leivillä! No, ei kyllä vastanut minun käsitystäni terveellisestä lounaasta.

Heikkilällä oli kivat pokat. Serkun pojalla 14v. on samanlaiset. Heikkilä valitti mutusta, mutta perusti kaiken "tietämänsä" mutuun. Ei yhtä ainutta faktaa.

Kaiken kaikkiaan jäi siis tästä paljon mainostetusta ohjelmasta puolin ja toisin pelkkä tyhjä käteen. Paitsi että nyt maistuu uni! Hyvää kaikille, katsotaan, jos ehdin kommentteja lukea. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu