Tuntuuko kenestäkään muusta miehestä, että hän on kasvanut tai kasvamassa "aikuiseksi" jokseenkin myöhäjunassa? Itse tunnen vähän päälle kolmekymppisenä näin. Itse elelin naisasioiden suhteen jokseenkin pimennossa aina tähän vuoteen asti jolloin kävin naisen kanssa ensimmäistä kertaa ulkona. Mitenkäs näin?
Nuoruuteni elelin maaseudun korvessa kaukana muista. En ollut kiinnostunut muiden poikien harrastuksista vaan mietiskelin hieman eri juttuja. Joskus juttujani kuvailtiin oudoiksi. Paksut silmälasit ja hontelo ruumiinrakenne oli asia josta varsinkin itse tulin tietoiseksi ja epävarmaksi. En syrjäytynyt täysin kuitenkaan vaan sain pidettyä muutamia kavereita. Lukiossa ystävystyin jo tyttöpuolisiin koulutovereihin mutta tilanne pysyi siltä osin ihan kaveripohjaisena.
Yliopistossa sitten heittäydyin nörttiharrastuksiin kunnolla. Harvakseltaan kävin kavereiden kanssa ulkona mutta naisia uskalsin lähestyä vain tukevassa kännissä. Selvänä olin hyvin hermostunut. Noin 25-vuotiaaksi asti olin jokseenkin lapsellinen vielä ja innostuin ihme asioista. Seuraavat viitisen vuotta menikin jokseenkin masentuneessa apatiassa. Muutamia kertoja juttelin naisten kanssa baareissa jne. ja ehkäpä siinä joitain mahdollisuuksiakin meni. Pidin ajatusta siitä, että seurustelisin, hyvin naurettavana ja epätodellisena. Pidin ulkomuotoani ja harrastuksiani liian nörttimäisinä kiinnostamaan ketään. Salaa ajattelin että joku nainen kiinnostuisi minusta.
Mutta tosiaan vasta viime aikoina on alkanut tuntumaan siltä että voisinkin kuulua miespuolisiin tallaajiin enkä epämääräiseen aseksuaaliseen ryhmään. Olen tajunnut että minun miehenä tulee olla aloitteellinen - näin sain treffitkin. Mieli vetää tutustumaan naisiin ja hankkimaan hauskoja muistoja lisää. Joskus tulee epätoivoinen mieliala kun tuntee menettäneensä 15 vuotta sosiaalisesta kehityksestä:. Mutta vahva tunne on että jotain tässä vielä tapahtuu, en vaan ole varma mitä.
Nuoruuteni elelin maaseudun korvessa kaukana muista. En ollut kiinnostunut muiden poikien harrastuksista vaan mietiskelin hieman eri juttuja. Joskus juttujani kuvailtiin oudoiksi. Paksut silmälasit ja hontelo ruumiinrakenne oli asia josta varsinkin itse tulin tietoiseksi ja epävarmaksi. En syrjäytynyt täysin kuitenkaan vaan sain pidettyä muutamia kavereita. Lukiossa ystävystyin jo tyttöpuolisiin koulutovereihin mutta tilanne pysyi siltä osin ihan kaveripohjaisena.
Yliopistossa sitten heittäydyin nörttiharrastuksiin kunnolla. Harvakseltaan kävin kavereiden kanssa ulkona mutta naisia uskalsin lähestyä vain tukevassa kännissä. Selvänä olin hyvin hermostunut. Noin 25-vuotiaaksi asti olin jokseenkin lapsellinen vielä ja innostuin ihme asioista. Seuraavat viitisen vuotta menikin jokseenkin masentuneessa apatiassa. Muutamia kertoja juttelin naisten kanssa baareissa jne. ja ehkäpä siinä joitain mahdollisuuksiakin meni. Pidin ajatusta siitä, että seurustelisin, hyvin naurettavana ja epätodellisena. Pidin ulkomuotoani ja harrastuksiani liian nörttimäisinä kiinnostamaan ketään. Salaa ajattelin että joku nainen kiinnostuisi minusta.
Mutta tosiaan vasta viime aikoina on alkanut tuntumaan siltä että voisinkin kuulua miespuolisiin tallaajiin enkä epämääräiseen aseksuaaliseen ryhmään. Olen tajunnut että minun miehenä tulee olla aloitteellinen - näin sain treffitkin. Mieli vetää tutustumaan naisiin ja hankkimaan hauskoja muistoja lisää. Joskus tulee epätoivoinen mieliala kun tuntee menettäneensä 15 vuotta sosiaalisesta kehityksestä:. Mutta vahva tunne on että jotain tässä vielä tapahtuu, en vaan ole varma mitä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hyvä että on kehitysvaihde viimein päällä, se vie pitkälle. Nykyyhteiskunnassa ei paljoakaan opeteta mieheksi kasvamista, vaan kaikki työ on tehtävä itse.
turha kehitysvaihe eikä todellakaan vie pitkälle vaan siihen paikkaan mies jämähtää. Turha kertoilla mistään sydänsuruista tai naisten pompottavasta luonteenlaadusta tai mahdollisen avioliiton haavereista ja lasten menemisestä avioerossa naiselle. Siis se tie vie kadotukseen, kun on kysymys nyky-Suomen feminiinisistä olioista. Siis tulet löytämään edestäsi sen, minkä taaksesi jätit, eli tulet vielä kokemaan kovia, fiksu mies ei edes katso naista, joka vain juonittelee, tekee miehen elämän tukalaksi ja tosi on se, että se on se seksi, joka miestä kuljettaa, eihän niillä naisilla mitään muuta itseisarvoa ole.
Otan osaa.
Mä oon 34 v enkä ole kypsynyt vielä. Henkisesti olen 16-vuotiaan tasolla, fyysisesti 64-vuotiaan. Minusta tämä on ihan kivaa. t. POIKAmies.
Samaa luokkaa täälläkin, tosin oon 10v nuorempi. Tässä lähiaikoina onkin ollu pieniä merkkejä muutoksista, niin toivotaan nyt että joku minutkin vielä huolii.
Itse tunnen edelleen itseni ~25vuotiaana lapseksi, mitä seksuaalisuuteen tulee. Naiset ja seksi ei tule kysymykseenkään, pelkkä ajatuskin on täysin absurdi. Onneksi elämässäni on kuitenkin muuta sisältöä, joten parisuhteen/seksin puuttuminen elämästä ei minua häiritse, vaikka joskus vähän mietityttääkin. Vielä tässä(kin) iässä kiinnostun helposti hyvin nörttimäisistä asioista vapaa-ajallani, kuten nettiroolipeleistä. Outoa ehkä, mutta esim. hyvän pelin pelaaminen on mielestäni paljon tärkeämpää ja kiinnostavampaa kuin yksikään nainen tällä planeetalla. Toki elämäni pääsisältö on ihan muualla kuin peleissä, mutta myös pelaamisen asetan naisten edelle, kaikesta muusta puhumattakaan.
Tämän päivän maailmassa on jo mahdollista elää elämäänsä omalla tavallaan, jos uskaltaa.
Jos jokin asia ei jonain hetkenä tunnu omalta, ei sitä pidä tehdä vain sen takia että "muut" niin tekevät, tai että tilastot kertovat sen olevan "normaalia". Näissä tapauksissa toimintaa ohjaa jokin muu kuin Sinä.
Kukaan ei voi sanoa miten kenenkään pitää elää, kellään ei sitä tietoa ole.