mä ja aviomieheni käydään lähes päivittäin mun vanhempien luona, vietetään yhteisiä leffailtoja, käydään porukalla ulkona syömässä, kesäviikonloput ollaan aina vanhempieni mökillä, siellä mies ja isä ottavat yhdessä kuppia ja parantavat maailmaa aamuyöhön, käyvät sorsametsällä yms... mies aina sanookin ettei ikinä ois voinu kuvitella (sen entisten naisystävien vanhemmat huomioiden)että joskus appivanhemmat ois sen parhaat ystävät. toivottavasti on muitakin onnellisia appivanhemmat-tarinoita, eikä vain pelkkää painajaista aina... :)
näin meillä
happylady84
92253
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
hyvä juttu. On tainnut vain miehen vanhemmat unohtua kuvioista kokonaan. Siinäpä se kolikon toinen puoli. Yleensä ne pahat appivanhemmat ovatkin juuri miehen vanhemmat.
Totta,joten mitä tästä opimme...Anopit voisivat ottaa oppia appiukoista.
Jättää se poikansa paapominen ja ottaa kuppia naisten kesken.
siis jos ei hirmuanoppia sieltä päin niin sitten tosi mustis miniä ! Onpa nähty !
mun miehen äiti kuoli kun mieheni oli teini-ikäinen ja miehen isä on oikein mukava, asuu melkein naapurissa. että näin.
mutta tykkään appiehdokkaistani enemmän kuin omista vanhemmistani. Mun vanhemmat on sellaisia juroja ja hiljaisia, joilla on ihan hirveitä odotuksia ja vaatimuksia, mutta appivanhemmat ovat leppoisia ja juttelevaisia, jotka kannustaa ja tukee. Niitten kanssa voi pohtia vaikeita ja raskaitakin asioita, ilman että ne ovat saamassa koko ajan slaagia ja kertomassa kuinka paljon kamalampaa niillä itsellään joskus oli. Mun vanhemmat syytää meille rahaa, mutta se on ihan tyhjää, kun muuta välittämistä ei ole. Mä koen ihan rehellisesti sanottuna olevani enemmän appiperheen kuin omani hyvänäpidetty täysivaltainen jäsen.
Hassu juttu, mulla on nimittäin täysin sama juttu. Paitsi että omat vanhempani eivät ole valmiita tukemaan edes rahallisesti, isällä olisi rahaa jakaa porvariomaisuudestaan vaikka kehitysmaille, mutta ei silti ole valmis olemaan edes kunnon väleissä lapsiinsa. Äidilläni taas on hieman ongelmia jutella "normaaleista" asioista lastensa kanssa eikä anna periksi minkäänlaisessa asiassa, jääräpää kun on.
Appiehdokkaani taas eivät ole erikoisen rikkaita, mutta ovat aina valmiita auttamaan, jos sattuu heikommin menemään. Tosin tottakai yritämme olla pyytämättä apua, mutta eipä tuota tarvi apua edes pyytää, kun ovat rahaa sullomassa lompakkoon aina nähdessä. Puolisoni vanhemmat ovat molemmat terapeutteja, ovat ottaneet minut perheeseen vastaan kuin oman lapsensa ja ovat aina tukemassa ja kysymässä onko kaikki kunnossa.
Enemmän minua hävettää se, että olen puolisolleni silloin tällöin kateellinen siitä, kuinka ihanteellinen perhe hänellä on. Välittävästä perheestä, kun olen aina itsekin haaveillut..
näinhän ne miehet tekee, roikkuu vanhemmissaan. Tissiä suuhun vaan.
ihan kaikki kotona? Ymmärsitkö ollenkaan lukemaasi?
Kommenttisi kyllä kuvaa hyvin järjenjuoksuasi.
Aika ankeeta olis jos paras ystäväni olis appi ja/tai anoppi. Kaamee painajainen olis, vaikka omat appivanhempani ovatkin mukavia ja reiluja ihmisiä.