kauankohan jaksan

Kauankohan jaksan tätä onnetonta elämää?? Avoliitossa olen muutaman vuoden asustellut, ja lapsenkin olemme saaneet. Lapsi oli alunperinkin toivottu toivottu. Oma poikavauva on minulle tosi tärkeä, ja jo hänen takiaan haluaisin asiamme kuntoon. Välitän toki paljon avovaimostanikin, ja haluaisin hänellekin hyvän elämän.

Seksi meidän elämästämme puuttuu oikeastaan kokonaan. Mitä nyt kerran parissa kuukaudessa. En haluaisi syytellä, mutta vika on siinä ettei nainen halua. Eihän hän sille voi mitään, vaikka toivoisikin voivansa. Olemme enemmänkin kuin kavereita, eikä kavereiden kanssa olla silleen.. En jaksa sitä enää kauan.
En myöskään jaksa sitä jokapäiväistä kiukuttelua ja alakuloisuutta. Yritän ymmärtää, mutta sekään ei auta. Minun pitäisi hoitaa kaikki asiat, mutten kerta kaikkiaan jaksa työpäivän jälkeen tehdä kaikkea. Enkä muutenkaan tykkää liian järjesestelmällisestä elämästä, enkä siitä kun kysytään mitä nyt tehtäis.

Tulevaisuudesta on yhteiset suunnitelmat, mutta tuntuu ettei mikään ole varmalla pohjalla. En halua mennä naimisiin enkä tehdä yhteistä asuntovelkaa, jos en tiedä jatkuuko kaikki hyvin. Enhän minä täydellistä elämää halua. Haluan vaan tavallista elämää, jossa minulla olisi riittävästi vapautta ja aikaa omille töilleni ja harrastuksilleni ilman, että joku valittaa vieressä kuinka hänellä on tylsää kun joutuu olla hetkenkin yksin. Haluan myös normaalia perhe-elämää, jossa saan tuntea olevani rakastettu, seksielämänkin haluan kohtuulliseen kuntoon.

Onneton elämä heijastuu muuhunkin: En jaksa tehdä mitään niinkuin ennen. Terveyden päällekin tuo jo ottaa. Kuka osaisi minua onnetonta auttaa??
82303
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Vaikuttiko lapsen syntymä kenties siihen, että parisuhde ei enää kukoista? Ehkä kannattaisi laittaa lapsi (riippuen sen iästä) pariksi päiväksi hoitoon vaikka mummilaan ja lähteä kahdestaan pitämään lomaa ja selvittelemään parisuhteen tilaa. Muutenkin suosittelen viettämään enemmän kahdenkeskistä aikaa avovaimon kanssa vaikka toki yhteinen aika koko perheen kanssa on tärkeää.

Avovaimosi kiukuttelu varmasti kiukuttaa itseäsikin mutta se on vain hänen ilmaisunsa siitä, että asioille pitäisi tehdä jotain. Kerrot haluavasi riittävästi aikaa töillesi ja harrastuksillesi. Entäs avovaimon elämä, et kerro siitä mitään. Onko avovaimosi kotona lapsen kanssa, onko hänellä riittävästi mahdollisuuksia myös harrastaa omia juttujaan?

Keskustelkaa toistenne kanssa rehellisesti toisenne tarpeista ja tunteista! Mutta välttäkää toistenne syyttelyä, se ei johda mihinkään! Kertokaa miltä itsestä tuntuu tämänhetkinen tilanne. Muista että parisuhde ei ole itsestäänselvyys!

Äänestä
  • hmm..koeta jaksaa.asiat ei aina ole siltä miltä ne näyttää..pitäs keskustella,jos mahdollista?
    voimia

    Äänestä

.. teillä oikeastaan ihan hyvin! Olette yhdessä, sinulla on työpaikka (ehkä mukavakin?) ja lisäksi ihana yhteinen vauva!! onnea siitä! koittakaa puhua asioista ja muistakaa että elämä on antanut teille niin paljon, älkää hukatko sitä. Teillä on kaunis lapsi jota rakastaa. seksi on kyllä tärkeä asia, ja ymmärrän että kaipaat sitä. uskon, että kun lapsi vähän kasvaa, ja kun saatte suhteenne puhumalla ja aikaa yhdessä viettämällä taas kuntoon, niin sitäkin alkaa taas teillä olla.

Me olemme teitä jonkun verran nuorempi pariskunta. olemme kyllä hyvin onnellisia yhdessä ja seksiä on riittävästi. mutta lasta ei vain tule. pelko on käsinkosketeltava. olen ahdistunut ja voin pahoin. tulevaisuudessa ehkä koeputkihedelmöitys on mahdollinen. rakkaus auttaa kantamaan vaikeat ajat ohitse. me luotamme siihen ja yritämme hoitaa suhdettamme nytkin kun tuntuu siltä että tärkein unelmamme on tuhoutumassa. Älä mieti kauanko jaksat. mieti minkä takia sinun ja vaimosi on jaksettava ja miten te jaksatte.

Äänestä

kato peiliin.

Äänestä

avoliitossa täälläkin.yhteistä taivalta 7v.
joskus olemme miehen kanssa miettineet miksi ei seksi maistu,yleensä se olin minä jolle ei.keskityimme pitkään ainoastaan tähän asiaan siltä kantiltaa,että en osaa ajatella seksistä tarpeeksi rennosti (emme miettineet sen syvemmälle).kävimme lelukaupassa yms.Nyttemmin olemme huomanneet kuinka tärkeää on keskustella kipeistäkin asioista elämässä,olla täysin avoin toiselle,luottaa toiseen OIKEASTI,jakaa elämä toden teolla sen toisen kanssa. Olemme pystyneet muuttamaan yhteisen elämämme tähän suuntaan. Halu toisen läheisyyteen,seksiinkin, tulee nyt luonnostaan, syvällä on tunne yhtenäisyydestä, ilosta jakaa elämän kirjo toisen kanssa. Avoimuus ja uskallus jakaa on monen hyvän alku, vaikka oltaiskin oltu yhdessä pitkään. Joskus vaan nää "perusasiat" ei oo kunnossa, ja suhteeseen syntyy epäkohtia.

Äänestä

Hei.. vaikuttaa siltä, että te molemmat kärsitte samasta asiasta. Nainen on kiukkuinen ja alakuloinen ehkä just sen takia, ettei saa mitä tarvitsee. Nainen tarvitsee hellyyttä ja aloitekykyistä miestä.. Yhteisymmärrykseen pääseminen taitaa olla teidän ongelmanne. Nyt olisi tärkeä miettiä, miten teet aloitteen. Kehutko vaimoasi vai katseletko mieluummin toisten naisten kuvia kiihottuaksesi (me naiset ollaan erittäin loukkaantuvaa väkeä varsinkin lapsen saatuamme, tarvitsemme jatkuvaa itsetunnon pönkitystä, että olemme vieläkin se ihannenaisenne mihin aikoinaan ihastuitte) Eli ole varovainen loukkaamasta vaimoasi ja kehu, jotta naisesi tuntee itsensä naiseksi, hyväksi äidiksi ja ihmiseksi. Se on onnellisen parisuhteen avain, usko pois. Vaikka televisio kiinni, ettei vaan muita naisia tarvitse katsella..täysi huomio vaimoon ja muista kehut. Älä tee tätä yllättäen, sillä teeskentely paistaa läpi. Aloita vaikka näin: "Rakas vaimo. Milloin viimeksi olen sanonut sinulle, miten ihana ja kaunis olet." Tepsii ajastaan, mutta aikaa se ottaa, niin jumissa suhteenne näyttää olevan. Eli kehuskele silloin tällöin ja keskity ihanaan naiseesi- homma alkaa toimia itsestään ja vaimosi lakkaa kiukuttelemasta. Onnellisen naisen takana on kohtelias ja naistaan kunnioittava mies! -toivotan onnea!

Äänestä

ja puhumasta päästyäsi kumppanisi kanssa. näytä hänelle viestisi, kirjoita se hänelle.

Äänestä

Voisiko avovaimosi olla masentunut? "jokapäiväistä kiukuttelua ja alakuloisuutta" ja sinun pitäisi hoitaa kaikki asiat työpäivän jälkeen kotona (ymmärsin että hän on lapsen kanssa kotona?)Eikä seksikään jaksa kiinnostaa. Tunnen muutaman masennusta sairastaneen ja kuulosti vaan heti tosi tutulta...

Voimia teille molemmille!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mies 28v. kirjoitti:

Kauankohan jaksan tätä onnetonta elämää?? Avoliitossa olen muutaman vuoden asustellut, ja lapsenkin olemme saaneet. Lapsi oli alunperinkin toivottu toivottu. Oma poikavauva on minulle tosi tärkeä, ja jo hänen takiaan haluaisin asiamme kuntoon. Välitän toki paljon avovaimostanikin, ja haluaisin hänellekin hyvän elämän.

Seksi meidän elämästämme puuttuu oikeastaan kokonaan. Mitä nyt kerran parissa kuukaudessa. En haluaisi syytellä, mutta vika on siinä ettei nainen halua. Eihän hän sille voi mitään, vaikka toivoisikin voivansa. Olemme enemmänkin kuin kavereita, eikä kavereiden kanssa olla silleen.. En jaksa sitä enää kauan.
En myöskään jaksa sitä jokapäiväistä kiukuttelua ja alakuloisuutta. Yritän ymmärtää, mutta sekään ei auta. Minun pitäisi hoitaa kaikki asiat, mutten kerta kaikkiaan jaksa työpäivän jälkeen tehdä kaikkea. Enkä muutenkaan tykkää liian järjesestelmällisestä elämästä, enkä siitä kun kysytään mitä nyt tehtäis.

Tulevaisuudesta on yhteiset suunnitelmat, mutta tuntuu ettei mikään ole varmalla pohjalla. En halua mennä naimisiin enkä tehdä yhteistä asuntovelkaa, jos en tiedä jatkuuko kaikki hyvin. Enhän minä täydellistä elämää halua. Haluan vaan tavallista elämää, jossa minulla olisi riittävästi vapautta ja aikaa omille töilleni ja harrastuksilleni ilman, että joku valittaa vieressä kuinka hänellä on tylsää kun joutuu olla hetkenkin yksin. Haluan myös normaalia perhe-elämää, jossa saan tuntea olevani rakastettu, seksielämänkin haluan kohtuulliseen kuntoon.

Onneton elämä heijastuu muuhunkin: En jaksa tehdä mitään niinkuin ennen. Terveyden päällekin tuo jo ottaa. Kuka osaisi minua onnetonta auttaa??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu